Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Jos oli lapsena ns. remmillä kurittamista, mutta muuten asiat hyvin, oletteko jotenkin käyneet asian myöhemmin läpi vanhempien kanssa?
24.06.2023 |
Luulen, että oli omilta vanhemmiltaan oppimansa käytäntö, eikä ehkä edes tajunneet, miten kovasti se vyö sattui ja miten noloa ja nöyryyttävää erityisesti silloin kun vielä joskus 12-13 vuotiaana kuritettiin, niin se koko tilanne teini-ikää lähestyvälle tytölle oli.
Kysymykseni on siis se, että onko järkeä enää tässä vaiheessa (olen 35) käydä asiaa puimaan ja syyllistämään vai antaako olla? Muuten ollaan ok väleissä.
Kommentit (41)
Jännä juu kun seuraa keskustelupalstoja miten paljon ihmiset oikeasti puoltavat lapsensa hakkaamista
"Remmiä saatiin minun lapsuudessa!!!!!"
"kouvuniemen herrraa!!!!!!!!"
"Nyrkkiä vaaaa!!!!"
:D
He eivät koskaan ajattele että miksi he itse ovat sellaisia kuin ovat :D He vain jatkavat samoja kaavoja tyhmyyttään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huonosti käyttäytyvän kakaran kurittaminen ei ole väärin
SSen takia susta tuli mikä susta tuli :)
Vierailija kirjoitti:
Jännä juu kun seuraa keskustelupalstoja miten paljon ihmiset oikeasti puoltavat lapsensa hakkaamista
"Remmiä saatiin minun lapsuudessa!!!!!"
"kouvuniemen herrraa!!!!!!!!"
"Nyrkkiä vaaaa!!!!"
:D
He eivät koskaan ajattele että miksi he itse ovat sellaisia kuin ovat :D He vain jatkavat samoja kaavoja tyhmyyttään.
No itse en todellakaan kannata. Mutta en toisaalta tiedä, kannattaako syyllistää vanhoista asioista, jos se oli silloin normaalimpi tapa.
ap
Miksi tällaista pitäisi käydä läpi? Ei kuule ole mitään tarvetta moiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huonosti käyttäytyvän kakaran kurittaminen ei ole väärin
SSen takia susta tuli mikä susta tuli :)
Enkä voisi olla onnellisempi
Vierailija kirjoitti:
Miksi tällaista pitäisi käydä läpi? Ei kuule ole mitään tarvetta moiseen.
Eikös ole muotia mennä terapiaan ja käydä kaikki lapsuustraumat läpi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole hakattu, mutta on esim. läväytetty käsille jos olen meinannut satuttaa siskoa. Ei traumoja
Ei olla käyty läpi, ei ole ollut mitään tarvetta. Sain remmiä ja minua tukistettiin myös, mutta koen, että vanhempani tekivät niin aina aiheesta ja vasta viimeisenä keinona, eivät esimerkiksi purkaakseen omaa pahaa oloaan lapsiinsa. En kanna siitä minkäänlaista kaunaa vanhempiani kohtaan. Ymmärrän, että he pyrkivät välttämään sitä viimeiseen asti, mutta olivat tavallaan oman kasvatuksensa tulos tässä suhteessa.
Omia lapsiani en missään tapauksessa kohtele väkivaltaisesti, joten se kasvatusmetodi katkeaa minuun. Samoin kuin esimerkiksi ylisukupolvinen tupakointi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos vanhemmat pystyvät asiasta keskustella, niin voihan sen ottaa puheeksi. Ei kuitenkaan syyllistäen kannata, koska yleensä ihmisyen vastaanottokyky loppuu siihen ja voisit saada vaan torjunnan itsellesi muutenkin kipeässä muistossa ja se voisi tavallaan lisätä "traumatisoitumistasi" ( jos tuo termi on nyt oikea)
Mutta oman kokemuksen voi aina sanoa, ja kertoa, että se oli aina pelottavaa ja sattui todella paljon, voi kysyä ajatteliko vanhemmat koskaan asiaa siltä kannalta.
Mutta toisaalta jos tarve on päästä tuosta traumasta yli, ei ne vanhemmat välttämättä todellakaan ole se oikea taho, joka siitä vapauttaa, vaan sieltä voi saada uuden torjunnan kokemukselleen.
Mitä ihmeen läpikäymistä siinä on?? Käyttäydyit huonosti ja sait rangaistuksen, siinä se.......toki voit itseksesi miettiä, miksi piti toimia niin, että rangaistus oli paikallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jo entisajan mittapuun mukaan lapsia ei enimmäkseen hakattu, kuten asian ilmaisette, se läpsäisy, tukistus ja siitä seurannut nöyryytys oli riittävä rangaistus. Sairaina pidettiin niitä vyöllä ja kepillä mänttääjiä tai tukan irti repijöitä myös silloin.
Eipä tämä nykyinenkään kasvatustyyli lapsia onnelliseksi ole tehnyt, kovistelevat ja kiduttavat toisiaan, ei tunneta edes häpeää teoistaan. Kadutaan ainoastaan kiinnijäämistä. Ehkä se ettei pahanteosta seuraa edes rangaistusta antaakin ymmärtää ettei välitetä ja ketään ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhemmat pystyvät asiasta keskustella, niin voihan sen ottaa puheeksi. Ei kuitenkaan syyllistäen kannata, koska yleensä ihmisyen vastaanottokyky loppuu siihen ja voisit saada vaan torjunnan itsellesi muutenkin kipeässä muistossa ja se voisi tavallaan lisätä "traumatisoitumistasi" ( jos tuo termi on nyt oikea)
Mutta oman kokemuksen voi aina sanoa, ja kertoa, että se oli aina pelottavaa ja sattui todella paljon, voi kysyä ajatteliko vanhemmat koskaan asiaa siltä kannalta.
Mutta toisaalta jos tarve on päästä tuosta traumasta yli, ei ne vanhemmat välttämättä todellakaan ole se oikea taho, joka siitä vapauttaa, vaan sieltä voi saada uuden torjunnan kokemukselleen.
Olen samaa mieltä. Eli jos asia vaivaa sinua, niin voithan ottaa sen puheeksi. Kuritusväkivaltahan on kielletty laissa jo vuonna 1984.
Voithan myös miettiä sitä, mikä on motiivisi keskusteluun: toivotko vanhemmiltasi anteeksipyyntöä, katumusta tai jotain muuta?
Ja myös se voi vaikuttaa, millaisia vanhempasi ovat asennoitumiseltaan: ovatko he esim. jyrkkiä, empaattisia, keskustelevia, helposti syyllistyviä? Eli minkälaista reaktiota sieltä on ehkä odotettavissa? Joskus voi tulla yllätyksiäkin.
Eli kun olet lapsena ja varhaisnuorena ollut kuritusväkivallan kohde, niin onko vanhemmilta odotettavissa sanallista aggressiota ko. keskustelussa, nyt lun olet aikuinen?
Mutta jos otat asian esiin, niin juuri tuo on tärkeää, että kuvaat omaa kokemustasi, kipua ja häpeää.
Jos päätät keskustella, niin voithan kysyä vanhemmiltasi myös siitä, olivatko he itse olleet kuritusväkivallan kohteita lapsuudessaan.
Myös voi samassa keskustelussa tasapuolisuuden vuoksi muistella hyviä asioita omasta lapsuudesta , jos vanhempasi ovat kovin allapäin. Ja valikoida yleensäkin keskusteluun kaikille osapuolille sopiva, rauhallinen hetki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei niiden kans voi mitään käydä läpi. Mutta ihan syystä sain remmiä, se oli silloin sallittu, nykyään kielletty, en koe oikeastaan mitään tarvettakaan käydä sen enempää keskustelu aiheesta. En koe sitä hyvänä kasvstustapana mutta en myöskään kokenut vääryyttä vaan syy rangaistukseen oli aina ihan selkeä.
Vierailija kirjoitti:
Ei meillä ainakaan kukaan ole puhunut noista, mä oon aikalail samaa ikäluokkaa kun sä ja oon mies. Pahasti siellä mentiin kyllä vikaan aikoinaan.... Revittiin hiuksia, läpsittiin, hakattiin vyöllä, henkisesti kuritettiin. Mä sain monesti uhkailut jo ennenkuin mä olin tehnyt mitään, että mua sattuu jos teen.
Vähän nihkeet välit on nykyisin ja on se vaikuttanut tapaan millä mä olen vanhempien seurassa.
Tää on viellä jännä että heidän sukupolvi ei todnäk edes näe siinä mitään vikoja, he luulevat että lapsi kasvaa oikeanlaiseksi kun sitä hakkaa... Mikä on aika absurdia, kun miettii esim eläintä kuinka vinoo se kasvaa jos sitä hakataan.
Ahneen sukupolven kanssa ei kannata käydä mitään asioita läpi, sillä he tekivät ja tekevät kaiken oikein omasta mielestään.
Vierailija kirjoitti:
Ei olla käyty läpi, ei ole ollut mitään tarvetta. Sain remmiä ja minua tukistettiin myös, mutta koen, että vanhempani tekivät niin aina aiheesta ja vasta viimeisenä keinona, eivät esimerkiksi purkaakseen omaa pahaa oloaan lapsiinsa. En kanna siitä minkäänlaista kaunaa vanhempiani kohtaan. Ymmärrän, että he pyrkivät välttämään sitä viimeiseen asti, mutta olivat tavallaan oman kasvatuksensa tulos tässä suhteessa.
Omia lapsiani en missään tapauksessa kohtele väkivaltaisesti, joten se kasvatusmetodi katkeaa minuun. Samoin kuin esimerkiksi ylisukupolvinen tupakointi.
Mielenkiintoista. Kurittaminen oli aiheellista, mutta kuitenkin perusteetonta, koska se oli kurittajien saaman kasvatuksen seurausta. Siis hyödytöntä?
Väkivalta? Vain sanasaivartelija voi sanoa kokemaasi väkivallaksi.
Itse otin jokunen vuosi sitten puheeksi todella varovasti ja neutraalisti ja siitä seurasi äidin osalta syyllistys miten me lapset emme arvosta ja noin puolen vuoden mykkäkoulu. Lopulta asia lakaistiin maton alle.
Olen saanut muutaman kerran remmiä, piiskaa ja tukkapöllyä mutta vain aiheesta.
Miksi siitä pitäisi keskustella? En kokenut sitä pahoinpitelyksi enkä traumatisoitunut mitenkään. Vanhempani olivat hyvin rakastavia ja lapsuuteni todella hyvä vaikka köyhä 60-70-luvuilla.
Omia lapsia nappasin joskus tukasta kiinni jos sana ei mennyt perille. Ihan täyspäisiä kaikki siitä huolimatta
Alkaa pikkuhiljaa nää vanhat kansanviisaudet niittää satoa kun on luovuttu asiallisen kurin pitämisestä. (kuritta elää se kunniatta kuolee jne)
Näissäkin kommenteissa heti rinnastetaan asiallinen rangaistus jatkuvaan pieksemiseen ja muuhun väkivaltaan. Miksi, saadaanko sillä jokin suurempi oikeutus kritisoida asiallista fyysistä rangaistusta.
Yhdessä viestissä oli vertaus eläimiin että kun hakataan niin muuttuvat. Tottakai jos jatkuvaa ja asiatonta. Mutta katsokaapa kun eläin kasvattaa jälkeläistään miten eläin toimii. Se fyysinen kosketus tulee vasta todella useiden mirahdusten ja sähähdystem jälkeen elk kun ei muuten usko.
Itsekin remmia saanneena mitä läpikäymistä moisessa on? Aiheesta tuli. Eri asia jos olis jatkuvaa ja aiheetonta ollut.
Alue: Aihe vapaa
Ei meillä ainakaan kukaan ole puhunut noista, mä oon aikalail samaa ikäluokkaa kun sä ja oon mies. Pahasti siellä mentiin kyllä vikaan aikoinaan.... Revittiin hiuksia, läpsittiin, hakattiin vyöllä, henkisesti kuritettiin. Mä sain monesti uhkailut jo ennenkuin mä olin tehnyt mitään, että mua sattuu jos teen.
Vähän nihkeet välit on nykyisin ja on se vaikuttanut tapaan millä mä olen vanhempien seurassa.
Tää on viellä jännä että heidän sukupolvi ei todnäk edes näe siinä mitään vikoja, he luulevat että lapsi kasvaa oikeanlaiseksi kun sitä hakkaa... Mikä on aika absurdia, kun miettii esim eläintä kuinka vinoo se kasvaa jos sitä hakataan.