Miten jaksatte te joilla työ vie kaikki voimat?

Miten alkaa jaksamaan paremmin? Onko joku ollut samassa tilanteessa pitempään ja päässyt eroon jaksamattomuudesta?

En jaksa.. mulla aika helppoa työtä ja työkaverit ihania mutta silti en jaksa.. uskon että johtuu oman ajan puutteesta ja siintä että työ määrää koko elämästä. Mulla on myös huono palkka mikä ei auta asiaa. Tsemppiä kaikille väsyneille!

Niin, miten jaksatte? Eilen vain imuroin aamulla ja kävin kaupasta kauppatilauksen. Väsytti niin, että ajaessa pidättelin itkua. Ruuan jälkeen nukahdin kahdeksi tunniksi. Alkuillasta olin pari tuntia ulkona liikkumassa ja muuten koko päivä meni ihan torkkuessa. Tänään on pakko saada pari koneellista pyykkiä ja siinä tämä viikonloppu olikin. Ahdistaa jo nyt, että huomenna uusi työviikko, tai ahdisti jo eilen, enkä ole yhtään palautunut enkä valmis jatkamaan töitä. 

En ole ylipainainoinen, syön terveellisesti, liikun, tietääkseni olen terve. Unirytmi on säännöllinen, nukahdan heti, en kuorsaa, ei ole uniapneaa, luullakseni nukun syvää unta sen minkä nukun, harvoin on öitä, että heräilen usein. Työ vaan vie voimat eikä kaksi päivää riitä palautumiseen. Ei tällaisessa elämässä ole mitään järkeä! 

. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvin. Työpäivän jälkeen päikkärit. Sitten jotain pikku puuhaa ja samalla hakee parikolme pitkää bisseä alepalta. Ne naukkailee nojatuolissa telkkua katsellen ja sitten nukkumaan. Viikonloppua odottaen toki. Viikonloppuna sit oikee nollaus ja kavereiden kanssa baariin. Alkoholi antaa sisältöä harmaaseen elämään.

Minkä ikäinen olet? Itse elelin tuolla asenteella, tossa palaa salakavalasti kynttilä molemmista päistä. Paloin loppuun 34 vuotiaana.  En suosittele jatkamaan :D

Huomenna maanantai ja en todellakaan jaksaisi. Aivan hirveä olo. En jaksa, mutta pakko jaksaa. 

Normaalisti oloni on ihan ok, mutta nyt kun aloitin taas kouluttamaan uutta työntekijää, päässä tuntuu erilaiselta. Ihan kuin olisi mennyt sellainen uupumus-moodi päälle, sellainen ihan erilainen väsymys ja aivosumu. Viimeksi koulutin yhtä tyyppiä noin puoli vuotta sitten, ja olin ihan burnoutin rajamailla sen kouluttamisjakson lopulla, heti kun koulutus silloin loppui niin olo normalisoitui noin viikossa. Nyt naps vaan, kun alotin kouluttamisen, se sama burnout-olo on tuloillaan. Ei taida sopia mulle tämä kouluttaminen, vaikka toisaalta siitä tykkäänkin.

Lopetin työnteon ja heti helpotti.

pitää opetella ottamaan työasiat lungimmin, niin moni muukin tekee..juu tiedän helpommin sanottu kun tehty, mutta turha maksaa tästä omalla terveydellä. enkä kannusta nyt mihinkään saikutteluihin vaan siihen ettei ole niin yltiötunnollinen, se siihen burnikseen monesti vie. Uusi mottoni on että anna niiden säätää, hoidan oman tonttini ok, mutten jaksa välittää mitä muut tekee tai ovat tekemättä, en ole vastuussa muiden toilailuista.

Vierailija kirjoitti:

pitää opetella ottamaan työasiat lungimmin, niin moni muukin tekee..juu tiedän helpommin sanottu kun tehty, mutta turha maksaa tästä omalla terveydellä. enkä kannusta nyt mihinkään saikutteluihin vaan siihen ettei ole niin yltiötunnollinen, se siihen burnikseen monesti vie. Uusi mottoni on että anna niiden säätää, hoidan oman tonttini ok, mutten jaksa välittää mitä muut tekee tai ovat tekemättä, en ole vastuussa muiden toilailuista.

Mua ei niinkään ne työtehtävät väsytä, toki nekin ottaa veronsa, mutta jos ne olisikin ainoa "huoli" pärjäisin paremmin. Mua väsyttää se kaikki muu härdelli ympärillä. Työkaverit, joiden kanssa on pakko olla tekemisissä ja joita ei voi valita. Se, ettei omaan/ muiden töihin voi vaikuttaa, vaikka tietäisit/ olisi ideoita, kuinka tehdä paremmin. Ne jotka voisi vaikuttaa asiaan ovat jonnekin menneisyyteen jämähtäneitä tai ihan suorastaan osaamattomia. Ehdotukset tyrmätään ja tavalla tai toisella muistutetaan, että pidäpä vaan suusi kiinni ja muista asemasi. Aina on joku, joka kokee, että hänen varpaille tallotaan. Tai jos joskus joku ehdotus meneekin läpi, kuukausien päästä joku ylempi esittelee asiaa omana ansioanaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pitää opetella ottamaan työasiat lungimmin, niin moni muukin tekee..juu tiedän helpommin sanottu kun tehty, mutta turha maksaa tästä omalla terveydellä. enkä kannusta nyt mihinkään saikutteluihin vaan siihen ettei ole niin yltiötunnollinen, se siihen burnikseen monesti vie. Uusi mottoni on että anna niiden säätää, hoidan oman tonttini ok, mutten jaksa välittää mitä muut tekee tai ovat tekemättä, en ole vastuussa muiden toilailuista.

Mua ei niinkään ne työtehtävät väsytä, toki nekin ottaa veronsa, mutta jos ne olisikin ainoa "huoli" pärjäisin paremmin. Mua väsyttää se kaikki muu härdelli ympärillä. Työkaverit, joiden kanssa on pakko olla tekemisissä ja joita ei voi valita. Se, ettei omaan/ muiden töihin voi vaikuttaa, vaikka tietäisit/ olisi ideoita, kuinka tehdä paremmin. Ne jotka voisi vaikuttaa asiaan ovat jonnekin menneisyyteen jämähtäneitä tai ihan suorastaa

no näillä kehitysehdotuksilla mä meinasin itseäni seinään ajaa..nyt lopetin, jos toiset haluaisivat aidosti parannusta he tekisivät sen itse, pyytäisivät apua etc. Eli tärkeintä on pysytellä omalla tontilla ja käyttää luovuutta sitten vaikka vapaa-ajalla jossakin. 

Aiemmin pelkäsin että tämä työmäärä vielä tappaa minut. Olen päässyt kuitenkin tästä pelosta yli, nykyään suorastaan toivon että kävisi niin.

"no näillä kehitysehdotuksilla mä meinasin itseäni seinään ajaa..nyt lopetin, jos toiset haluaisivat aidosti parannusta he tekisivät sen itse, pyytäisivät apua etc. Eli tärkeintä on pysytellä omalla tontilla ja käyttää luovuutta sitten vaikka vapaa-ajalla jossakin."

Näinhän se on. Se vaan syö sisältä ja laskee koko työn motivaatiota, kun päivästä toiseen kutistat itseäsi. Kun edes sitä omaa tonttia ei voi täysin hoitaa niin kuin parhaaksi näkisi, koska kädet on osittain sidottu siinäkin. Mutta yritän... Oikeastaan kiitos tästä muistutuksesta. Aina välillä onnistun asennoitumaan, että pitäkööt tunkkinsa, mutta nyt olen taas liikaa lipsunut sille puolelle, että yritän vaikuttaa asioihin. 

Vierailija kirjoitti:

Aiemmin pelkäsin että tämä työmäärä vielä tappaa minut. Olen päässyt kuitenkin tästä pelosta yli, nykyään suorastaan toivon että kävisi niin.

Paha... 

Töissä jaksaa kun on pakko, vapaa-aika menee toipuessa kun ei ole pakko jaksaa mitään.

Meillä vielä ihan normaalia tehdä 7-12 päiväisiä työviikkoja, joka aamu herätys ennen viittä, neljä tuntia töitä, päivä kotona, 3-4 tuntia taas töitä ja kotiin noin klo19. Työmatkan pituus vaihtelee, 10 minuuttia tai jopa tunti suuntaansa, eli 40min-4h per päivä. Vapaapäivät menee toipuessa fyysisesti ja henkisesti.

Kävin työterveydessä ja pääsin verikokeisiin, hemppa noin 100 ja ferritiini alle 12. Ei ihme että väsytti. Hemppa saatu nostettua normaalimmaksi, mutta ferritiini edelleen alle 12. Edelleen väsyttää.

Stressi, univelka, raudanpuute ja myös ihan patalaiska luonne on ikävä yhdistelmä. Mitään ei jaksa ja suorastaan v*tuttaa kaikki ylipirteät lajitoverit, joilla tuntuu olevan enemmän tunteja vuorokaudessa kuin mulla.

Vierailija kirjoitti:

Töissä jaksaa kun on pakko, vapaa-aika menee toipuessa kun ei ole pakko jaksaa mitään.

Meillä vielä ihan normaalia tehdä 7-12 päiväisiä työviikkoja, joka aamu herätys ennen viittä, neljä tuntia töitä, päivä kotona, 3-4 tuntia taas töitä ja kotiin noin klo19. Työmatkan pituus vaihtelee, 10 minuuttia tai jopa tunti suuntaansa, eli 40min-4h per päivä. Vapaapäivät menee toipuessa fyysisesti ja henkisesti.

Kävin työterveydessä ja pääsin verikokeisiin, hemppa noin 100 ja ferritiini alle 12. Ei ihme että väsytti. Hemppa saatu nostettua normaalimmaksi, mutta ferritiini edelleen alle 12. Edelleen väsyttää.

Stressi, univelka, raudanpuute ja myös ihan patalaiska luonne on ikävä yhdistelmä. Mitään ei jaksa ja suorastaan v*tuttaa kaikki ylipirteät lajitoverit, joilla tuntuu olevan enemmän tunteja vuorokaudessa kuin mulla.

Oletko lomittaja? Otan osaa. 

Vierailija kirjoitti:

Tässähän tämä, sohvalla maaten.

sama ja 7 päivää viikossa.

Vierailija kirjoitti:

No siis tämä on ihan järkyttävää. Olen lähihoitaja vanhusten tehostetussa palveluasumisessa.

Jaksan siten, että yritän nyt päästä vuoden määräaikaisesta sopimuksestani eroon keväällä.

Tämä haave saa minut jaksamaan, vuotta en jaksa enää.

Täällä käytännössä lähihoitajan töitä ilman mitään sen alan koulutusta tekevä monisairaan vanhuksen 24/7 omaishoitaja. Tässä samalla täytyy vielä hakea kokopäivätyötä.

 

Jos en öisin hoida kuivitusta, niin aamulla on lammikko vastassa. Illalla en voi mennä ajoissa nukkumaan, kun lääkitys hoidettava ja pesut, eivätkä mitkään vaipat pidä koko yötä.

Viime yönä näin painajaista, että asunnostamme oli tehty perhekoti, ja mulla oli neljä muutakin mummoa ja pappaa hoidettavanani ja parketit märkinä😂. "Taidat olla vähän stressaantunut",  totesi omaishoidettavani. Naulankantaan.

En jaksakaan. Yritän epätoivoisesti tehdä rästitöitä kaikki illat ja viikonloput. Elämisestä ei tule mitään. Kaiken lisäksi palkka ei riitä menoihin vaan lisää velkaa tulee joka kuukausi.

Kun lapset oli pieniä olin suosiolla osapäivätöissä. Nyt kokopäivätöissä - ja uuvuttaa tietysti. Pari tuntia menee matkoihin, kahdeksan tuntia töissä. Kotiin tullessa pyykkikone ja astianpesukone päälle, robotti-imuri imuroimaan. Itse löhöilemään ja elokuvia katselemaan. Ruoka tietysti hoituu siinä sivussa, mutta mitään eritysempää en itseltäni vaadi. Ä