Lue keskustelun säännöt.
Huusin lapsille
16.06.2023 |
Koko päivä lasten kanssa on tähän mennessä ollut yhtä kiukuttelua, toisen kiusaamista ja kaiken päälle vielä toinen juoksi minua karkuun liikenteessä. Nappasin kiinni, kannoin sisälle ja huusin molemmille lapsille ainakin tunnin. Oikeasti huusin ja jopa nimittelin.
Joskus aikaisemminkin multa on mennyt hermo niin, että olen huutanut. Auttakaa minua keksimään keinot, etten enää heille huutaisi. Kaduttaa hirveästi, vaikka olikin syytä olla vihainen.
Kommentit (45)
Ap, sulla kuitenkin omatunto toimii eli sydän paikallaan. On niitä tunnekylmiä hirviöitäkin. Et pystyisi kasvamaan ilman noita tuntemuksia ja katumusta. Oot hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Googleta keskusteluapua vanhemmuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Ei kellään oikeesti olisi mitään vinkkejä keskustelualusta neuvola pois lukien? Haluaisin olla parempi äiti. Ap.
MLL: llä on vanhempien chat. Jos tarvitsee purkaa tuntojaan jossain. Myös srk: n palveleva puhelin. Ehkä muitakin.
Mutta älä nyt ole liian ankara itsellesi! Huusit aiheesta, ehkä liian rajusti, mutta ihan ok joskus karjaista kunnolla jotta menee perille. Sun tehtävä on suojella lapsia vaaroista. Joskus kunnon huuto voi olla ainoa keino. Eläinemotkin aika napakasti kasvattavat jälkikasvuaan kun ne tekevät virheitä. Se on meidän tehtävä. Tuskin miksikään hirviöksi muutut kun noin herkkä omatunto. Anna jo anteeksi itsellesi ja jatka hyvänä äitinä edelleen. Olet lastesi paras äiti.
Vierailija kirjoitti:
Ei kellään oikeesti olisi mitään vinkkejä keskustelualusta neuvola pois lukien? Haluaisin olla parempi äiti. Ap.
Ap, kokemuksesta sanon, että yksi tärkeimpiä asioita on se, että oppisi pääsemään irti vääränlaisesta syyllisyydestä, se on loputon suo. Jos joskus menee hermot ihan kunnolla, huudat ja räyhäät, niin se, mitä sen jälkeen, on suuremmassa merkityksessä. Kerroit, että juttelette, kerrot syyn räjähdykselle ja pyydät anteeksi, siinä on onnistuminen. Loputon suo voi olla sekin, että yrittää koko ajan olla parempi äiti, koska "parempi"- kynnys kasvaa sitä mukaa. Eikö riitä, että olet hyvä?
Omat lapset ovat nyt 17, 19 ja 34. Varmasti jokaiselle olen aikoinaan huutanut ja räyhännyt pää punaisena, ehkä joskus useamminkin kuin kerran kuussa. Ovat tänä päivänä ihastuttavia ihmisiä, hyvin käyttäytyviä, kaikinpuolin kyllä kelpo kansalaisia ja jokainen heistä tykkää vieläpä viettää aikaa kanssani ja ihan mielellään. En koe itse että voi, olenpa onnistunut mahtavan hyvin, mutta tiedän, että olen ollut riittävän hyvä ja osoittanut eniten sitä, mikä on kaikkein tärkeintä, eli ylenpalttista rakkautta. Ota rauhallisesti, jos mahdollista, kaikki on todennäköisesti ihan okei.
Vierailija kirjoitti:
Neanderthalensis kirjoitti:
Jos muksu juoksee karkuun niin linkki lapseen on jo heikko.
No ei varsinaisesti juossut minua karkuun, vaan lähti juoksemaan kaverinsa perässä/mukana. Eikä ole tosiaan koskaan ennen tehnyt noin. Ap.
Ne testaa rajoja ja hyvä että rajat löytyivät. Vaikka menikin hermo.
En tunne ketään pikkuriiviöiden vanhempaa jolla ei menisi välillä hermo. Jälkipuinti on tärkeämpää.
Itselläni meni aikoinaan kahden riiviön kanssa välillä niin nuppi nurin ettei tosikaan. No sitten kun rauhoituttiin puhuttiin asiat halki. Pyysin anteeksi liian kovaa reaktiotani. Ja opettelin laskemaan 10 ennen kuin suutun. Mutta joskus on paikallaan olla vihainen kun lapsi ei tottele.
Kyllä sä olit. Olet ihana äiti. Kaikesta huomaa.
Mun lapset on nyt isoina sanonut että olen maailman paras äiti. Kysyin heiltä eikö ollut kauheeta kun joskus räyhäsin väsyneenä. Sanoivat ettei ne jääneet mieleen, mutta tiukat säännöt ja lempeys ja rakkaus ja Viisaat ohjeet kantaneet. Oli ihana kuulla. Näitä jälkimmäisiä kuitenkin ollut 95% ja huutoa ehkä sitten 5%, ainakin palautteen mukaan. 🙂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä42056 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kellään oikeesti olisi mitään vinkkejä keskustelualusta neuvola pois lukien? Haluaisin olla parempi äiti. Ap.
Ap, kokemuksesta sanon, että yksi tärkeimpiä asioita on se, että oppisi pääsemään irti vääränlaisesta syyllisyydestä, se on loputon suo. Jos joskus menee hermot ihan kunnolla, huudat ja räyhäät, niin se, mitä sen jälkeen, on suuremmassa merkityksessä. Kerroit, että juttelette, kerrot syyn räjähdykselle ja pyydät anteeksi, siinä on onnistuminen. Loputon suo voi olla sekin, että yrittää koko ajan olla parempi äiti, koska "parempi"- kynnys kasvaa sitä mukaa. Eikö riitä, että olet hyvä?
Omat lapset ovat nyt 17, 19 ja 34. Varmasti jokaiselle olen aikoinaan huutanut ja räyhännyt pää punaisena, ehkä joskus useamminkin kuin kerran kuussa. Ovat tänä päivänä ihastuttavia ihmisiä, hyvin käyttäytyviä, kaikinpuolin kyllä kelpo kansalaisia ja jokainen heistä tykkää vieläpä viettää aikaa kanssani ja ihan mielellään. En koe itse että voi, olenpa onnistunut mahtavan hyvin, mutta tiedän, että olen ollut riittävän hyvä ja osoittanut eniten sitä, mikä on kaikkein tärkeintä, eli ylenpalttista rakkautta. Ota rauhallisesti, jos mahdollista, kaikki on todennäköisesti ihan okei.
No tämäpä on kuin omasta elämästäni. Juuri näin on meilläkin. 2 lasta ja 2 lastenlasta, joita nyt saan hoitaa. Olen hyvin onnellinen kaikesta. Vaikka välillä rähisinkin kun ipanat aika riiviöitä.
Hyvä kun ap tajusi itse, mitä teki väärin :D
Neuvoa en osaa, kun jokainen meistä on yksilö ja yhteen tepsii toinen tapa ja toiseen toinen. Mutta havainto omasta käytöksestä on hieno alku. Hyvä Sinä. Sait varmaan jo anteeksikin, kun pyysit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos ihan älyttömän hyvistä vinkeistä ja ystävällisistä viesteistä. Fanny tunnekirjoihin on täytynyt muutenkin tutustua, joten taidetaan lasten kanssa lähteä kirjakauppaan :) Sitä rakastaa niin järkyttävän paljon omia lapsiaan, että menee ihan sekaisin, kun pelästyy heidän puolestaan varsinkin, kun muutenkin jo vähän hermo kireällä ollut heidän kanssaan. Oon pyytänyt ainakin kymmenen kertaa anteeksi lapsilta ja saanutkin <3
Jokaisella palaa joskus pinna. Pyydä anteeksi.
Mieti miten seuraavalla kerralla voisit toimia kun tuo tunne iskee. Onko sulla ystäviä kelle voit soittaa ja valittaa miten huono päivä on ollut? Auttaako joku tekeminen, käy vaikka ulkona juoksee jos lapset sen verran isoja että pärjää hetken yksin. Pienten lasten kanssa on vaikeaa varsinkin jos joutuu olla paljon yksin, pyydä apua, lastensuojelua ei tarvitse pelätä, sieltäkin voi saada vaikka perhetyöntekijän. Päiväkotiin on mahdollista laittaa lapset myös kesällä, hyvin voi ottaa pari hoitopäivää viikossa ja saa itse vähän levätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sivuseikka sinänsä ja ihan sama, mutta hävettää myös, kun naapurit ulkona kuulivat räyhäämiseni...Ap.
Minusta ihan hyvä että naapurit kuulee ja näkee myös sitä negatiivista puolta elämästä, että lapsen olohin voidaan puuttua silloin kun siihen tarvetta on, joskus tietysti puututaan vaikka ei olisikaan, (esimerkiksi oma naapuri teki minun lapsesta lasun kun häntä retuutetaan, siis viety sylissä kiljuva lapsi kotiin kun ei ole saanut tahtoaan läpi tai nakattu rattaisiin istuu silloin kun hän on ollut karkuteillä) mutta ei sitäkään kannata pelätä, sosiaalityöntekijät kyllä perheen kanssa aina käy ilmoitukset läpi.
Kai huusit niille että "kokoomus on paha"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä muistot seuraavat koko elämän, ainakin itse jo kolmikymppisten lasten äitinä tunnen syyllisyyttä kun huusin kahdelle vanhimmalle, kun olin seuraavan lapsen synnytystä edeltävänä iltana pinna tiukalla ja huusin heille, isä ei ollut kotona. Olivat 5 ja 3 v.
Samoin huusin kerran tyttärelleni kun sen barbit oli jälleen kerran hajallaan, ja heitin ne kaikki roskikseen. Tosin hain ne aika pian takaisin. Mutta silti!
Syy: liikaa työtä lasten kanssa, liian vähän palautumista. Kuvitelkaa töissä tilanne, että joku ratkeaa ja huutaa jollekulle. Silloin vilkuillaan toisia ja sanotaan, että burnout on lähellä tällä henkilöllä. Sama juttu himassa.
Kyllä se pinnan ratkeaminen on oire siitä, että ei saa välillä olla ilman lapsia omissa oloissaan.
Mutta lapset kyllä antaa hetkelliset repsahdukset anteeksi. Tee niiden kanssa jotain kivaa, joka rakentaa läheisyyden uudelleen. Sä oot kumminkin ainut äiti, joka niillä on. :)
Häntä siis pystyyn, ja järkkää lepoa itsellesi, oli se sitten nukkumista tai kahvilassa kaverin kanssa käymistä tms.
Yks temperamentikas äippä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neanderthalensis kirjoitti:
Jos muksu juoksee karkuun niin linkki lapseen on jo heikko.
No ei varsinaisesti juossut minua karkuun, vaan lähti juoksemaan kaverinsa perässä/mukana. Eikä ole tosiaan koskaan ennen tehnyt noin. Ap.
Ne testaa rajoja ja hyvä että rajat löytyivät. Vaikka menikin hermo.
En tunne ketään pikkuriiviöiden vanhempaa jolla ei menisi välillä hermo. Jälkipuinti on tärkeämpää.
Itselläni meni aikoinaan kahden riiviön kanssa välillä niin nuppi nurin ettei tosikaan. No sitten kun rauhoituttiin puhuttiin asiat halki. Pyysin anteeksi liian kovaa reaktiotani. Ja opettelin laskemaan 10 ennen kuin suutun. Mutta joskus on paikallaan olla vihainen kun lapsi ei tottele.
Kyllä sä olit. Olet ihana äiti. Kaikesta huomaa.
Mun lapset on nyt isoina sanonut että olen maailman paras äiti. Kysyin heiltä eikö ollut kauheeta kun joskus räyhäsin väsyneenä. Sanoivat ettei ne jääneet mieleen, mutta tiukat säännöt ja lempeys ja rakkaus ja Viisaat ohjeet kantaneet. Oli ihana kuulla. Näitä jälkimmäisiä kuitenkin ollut 95% ja huutoa ehkä sitten 5%, ainakin palautteen mukaan. 🙂
Mitäköhän tuossakin on alapeukuttamista? 🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun naapurin äiti huutaa ja raivoaa lapsille joka vkl. Ja nyt kun on lomaa vieläkin enemmän. Kävin kerran kysymässä lapsilta lyökö äiti. Sanoivat ettei lyö, huutaa vaan. Mutta tää nainen heittelee tavaroita pitkin seiniä niin että paukkuu ja huutaa ja kuulemma uhkailee. Kerran kutsuin poliisin kun meno niin kauheeta. Lapset itkee. On aasialainen perhe. 😢
Minusta on ihan terveellistä ilmaista tunteensa lapsille. Jokainen saa suuttua joskus. Eivät ole lapsesi ihan ihmeissään sitten kun elämän varrella kuitenkin tulee muiden suuttumusta vastaan vaan tietävät, että siitäkin tilanteesta selvitään eteenpäin. Kiukkuhuutojen jälkeen kun hävettää, kaduttaa ja nolottaa, sekin kannattaa heille suoraan kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Nämä muistot seuraavat koko elämän, ainakin itse jo kolmikymppisten lasten äitinä tunnen syyllisyyttä kun huusin kahdelle vanhimmalle, kun olin seuraavan lapsen synnytystä edeltävänä iltana pinna tiukalla ja huusin heille, isä ei ollut kotona. Olivat 5 ja 3 v.
Samoin huusin kerran tyttärelleni kun sen barbit oli jälleen kerran hajallaan, ja heitin ne kaikki roskikseen. Tosin hain ne aika pian takaisin. Mutta silti!
Syy: liikaa työtä lasten kanssa, liian vähän palautumista. Kuvitelkaa töissä tilanne, että joku ratkeaa ja huutaa jollekulle. Silloin vilkuillaan toisia ja sanotaan, että burnout on lähellä tällä henkilöllä. Sama juttu himassa.
Kyllä se pinnan ratkeaminen on oire siitä, että ei saa välillä olla ilman lapsia omissa oloissaan.
Mutta lapset kyllä antaa hetkelliset repsahdukset anteeksi. Tee niiden kanssa jotain kivaa, joka rakentaa läheisyyden uudelleen. Sä oot kumminkin ainut äiti, joka niillä on. :)
Häntä siis pystyyn, ja järkkää lepoa itsellesi, oli se sitten nukkumista tai kahvilassa kaverin kanssa käymistä tms.
Tämä upposi, sillä itselläni nyt tismalleen sama tilanne. Olen aivan viimeisilläni raskaana ja hermo kireällä siitäkin syystä...Meillä vanhemmat lapset vuoden nuorempia, kuin teillä aikoinaan. Ihme, että edes sain karkuloivan esikoisen juostua kiinni, mutta adrenaliiniryöpyssä sitä näköjään jaksaa. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä muistot seuraavat koko elämän, ainakin itse jo kolmikymppisten lasten äitinä tunnen syyllisyyttä kun huusin kahdelle vanhimmalle, kun olin seuraavan lapsen synnytystä edeltävänä iltana pinna tiukalla ja huusin heille, isä ei ollut kotona. Olivat 5 ja 3 v.
Samoin huusin kerran tyttärelleni kun sen barbit oli jälleen kerran hajallaan, ja heitin ne kaikki roskikseen. Tosin hain ne aika pian takaisin. Mutta silti!
Syy: liikaa työtä lasten kanssa, liian vähän palautumista. Kuvitelkaa töissä tilanne, että joku ratkeaa ja huutaa jollekulle. Silloin vilkuillaan toisia ja sanotaan, että burnout on lähellä tällä henkilöllä. Sama juttu himassa.
Kyllä se pinnan ratkeaminen on oire siitä, että ei saa välillä olla ilman lapsia omissa oloissaan.
Mutta lapset kyllä antaa hetkelliset repsahdukset anteeksi. Tee niiden kanssa jotain kivaa, joka rakentaa läheisyyden uudelleen. Sä oot kumminkin ainut äiti, joka niillä on. :)
Häntä siis pystyyn, ja järkkää lepoa itsellesi, oli se sitten nukkumista tai kahvilassa kaverin kanssa käymistä tms.
Tämä upposi, sillä itselläni nyt tismalleen sama tilanne. Olen aivan viimeisilläni raskaana ja hermo kireällä siitäkin syystä...Meillä vanhemmat lapset vuoden nuorempia, kuin teillä aikoinaan. Ihme, että edes sain karkuloivan esikoisen juostua kiinni, mutta adrenaliiniryöpyssä sitä näköjään jaksaa. Ap.
Aika kovilla olet. Jaksamista. Ja koita saada hoitoapua ja omaakin aikaa.
Vierailija kirjoitti:
-Käyttäjä-41224- kirjoitti:
Kyllä keppi opettaa tyhmätkin kakarat ihmisten tavoille.
Sairasta. Ap.
Ei sen sairaampaa kuin huutaminen ja nimittely.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-Käyttäjä-41224- kirjoitti:
Kyllä keppi opettaa tyhmätkin kakarat ihmisten tavoille.
Sairasta. Ap.
Ei sen sairaampaa kuin huutaminen ja nimittely.
No on siinä kyllä mun mielestä aika suuri ero.
Nro 20 sanoo vielä yhden vinkin, eli jos lapsella menee tunteet yli ja hän saa vaikka raivokohtauksen, niin kannattaa sanoa lapselle, että ei haittaa, kaikki on hyvin. Ja sitten sanoa että olet vain vihainen/väsynyt/mitä lie, se menee kohta ohi. Lapsi pelkää sitä että tunteet saavat hänet käyttäytymään tietyllä tavalla ja itkemään. Lapselle se tuntuu maailmanlopulta, joten on hyvä kertoa että tunne on vain hetkellinen eikä jatku loputtomiin ja olla tietenkin tukena että lapsi rauhoittuu. Lapset tarvitsevat aikuista rauhottuakseen, heidän aivonsa eivät ole vielä kehittyneet että voisivat tehdä sitä itse.