Lue keskustelun säännöt.
Huusin lapsille
16.06.2023 |
Koko päivä lasten kanssa on tähän mennessä ollut yhtä kiukuttelua, toisen kiusaamista ja kaiken päälle vielä toinen juoksi minua karkuun liikenteessä. Nappasin kiinni, kannoin sisälle ja huusin molemmille lapsille ainakin tunnin. Oikeasti huusin ja jopa nimittelin.
Joskus aikaisemminkin multa on mennyt hermo niin, että olen huutanut. Auttakaa minua keksimään keinot, etten enää heille huutaisi. Kaduttaa hirveästi, vaikka olikin syytä olla vihainen.
Kommentit (45)
Sivuseikka sinänsä ja ihan sama, mutta hävettää myös, kun naapurit ulkona kuulivat räyhäämiseni...Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus on kurinpalautus paikallaan.
Vierailija kirjoitti:
Joskus on kurinpalautus paikallaan.
No oli todella, mutta nimittely ja huutaminen ei ehkä aja asiaansa...Ap.
Pidätteletkö vihaisuutta liian pitkään, ja sitten kun se ryöpsähtää, niin se ryöpsähtää kohtuuttomasti?
Jos näin on, niin yritä opetella tunnistamaan sitä vihaisuutta jo varhaisessa vaiheessa ja sanoittamaan sitä lapsille. "Minusta tuntuu... Siksi toivoisin... Auta äitiä..." Pikkuhiljaa oppii paremmaksi tässä.
Ap teki väärin. Vaikka lapset käyttäytyisi huonosti niin aikuinen ei saisi alkaa rähjäämään. Onko aplla muutenkin vaikeuksia tempperamentinsa kanssa ja joutunut ongelmiin sen takia? Itse tykkään rauhallisista ihmisistä ja räyhääminen vaikuttaa wt meiningiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus se hermo vaan menee kun liikaa mellastavat. Armollisuus itseå kohtaan on hyvä apu kun joutuu oman tuomionsa alle. Kaikilla joskus menee hermo. Muutenhan ei oltaisi ihmisiä vaan jotain jumalolentoja jos ei inhimillisiä reaktioita joskus. Väsymys vaikuttaa usein näin. Aina voi sopia lasten kanssa ja pyytää anteeksi jos liikaa räyhåsi. Lapsillekin on ihan terveellistä nähdä että äiti/isä ovat "vain ihmisiä".
Itse laitoin yh- äitinä lapset kesäleirille ja mummolaan jotta jaksoin paremmin. Mutta siitäkin tuli syyllisyyttä! Se on sellainen vanhempien "ammattitauti" se syyllisyys, mutta kannattaa yrittää olla armollisempi itseään kohtaan.
Jaksamista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten lapset reagoivat?
No ainakin ovat nyt olet tosi "kiltisti", mutta tuskin se rähjäämisestäni johtuu, vaan siitä, että säikähtivät minua. Ja tietenkin lopulta rauhoituin, pyysin anteeksi ja halasin. Kerroin, ettei äiti olisi saanut sanoa rumasti ja huutaa. Kerroin, miksi suutuin, mutten silti olisi saanut käyttäytyä huonosti. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Ap teki väärin. Vaikka lapset käyttäytyisi huonosti niin aikuinen ei saisi alkaa rähjäämään. Onko aplla muutenkin vaikeuksia tempperamentinsa kanssa ja joutunut ongelmiin sen takia? Itse tykkään rauhallisista ihmisistä ja räyhääminen vaikuttaa wt meiningiltä.
Paitsi että sitä kyllä harrastaa ihan kaikki yhteiskuntaluokat, koska se on enemmän luonteenpiirre kuin tulo- tai sivistysluokkaan liittyvä asia.
Terveisin aspa, jolle on huutaneet vähän kaikki, tuomarista ja lääkäristä puliukkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pidätteletkö vihaisuutta liian pitkään, ja sitten kun se ryöpsähtää, niin se ryöpsähtää kohtuuttomasti?
Jos näin on, niin yritä opetella tunnistamaan sitä vihaisuutta jo varhaisessa vaiheessa ja sanoittamaan sitä lapsille. "Minusta tuntuu... Siksi toivoisin... Auta äitiä..." Pikkuhiljaa oppii paremmaksi tässä.
Tämä varmasti pitää paikkaansa! Yritän parhaani mukaan pysyä aina rauhallisena ja lempeänä. Varmaan liikaakin teen asioita lasteni mieliksi ym. ja uuvutan itseni. Äh, taidan olla vähän keinoton haastavissa tilanteissa ylipäänsä. Onko kenelläkään tietoa mistä muualta, kuin neuvolasta voisi saada keskusteluapua ja hyviä vinkkejä? Meillä ei neuvolassa ole neuvolapsykologia enää saatavilla ja sellaiset yleispätevät ohjeet kyllä tiedostan ja osaan lukea myös netistä. Ap.
-Käyttäjä-41224- kirjoitti:
Kyllä keppi opettaa tyhmätkin kakarat ihmisten tavoille.
Kyllä huomaa että sinutkin on "koulutettu" moisella ihmisarvoa alentavalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos muksu juoksee karkuun niin linkki lapseen on jo heikko.
Neanderthalensis kirjoitti:
Jos muksu juoksee karkuun niin linkki lapseen on jo heikko.
No ei varsinaisesti juossut minua karkuun, vaan lähti juoksemaan kaverinsa perässä/mukana. Eikä ole tosiaan koskaan ennen tehnyt noin. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kellään oikeesti olisi mitään vinkkejä keskustelualusta neuvola pois lukien? Haluaisin olla parempi äiti. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Ei kellään oikeesti olisi mitään vinkkejä keskustelualusta neuvola pois lukien? Haluaisin olla parempi äiti. Ap.
Kaikille lapsille ei ole suotu edes sitä kyllin hyvää vanhempaa. Ei kukaan saa päättää päivistään, ne määrätään.
Kaikilla menee joskus hermo. Elämässä on kuormittavia tilanteita ja joskus ne purkautuu huutamalla. Käy tilanne lasten kanssa läpi ja kerro mikä johti siihen tilanteeseen. Miltä sinusta tuntui jne. Oliko taustalla kenties esim. huoli, pelko tai väsymys.
Tottakai tilanteet pitää pyrkiä hoitamaan rakentavasti, mutta joskus menee yli ja se on inhimillistä. Tämä ei tietenkään oikeuta kuitenkaan väkivaltaa ketään kohtaan.
Sääliksi käy ne ihmiset, jotka eivät ole tulleet tutuiksi omien hankalampien tunteiden kanssa. Kaikki tunteet kuuluvat elämään ja samaa kannattaa opettaa lapsillekin, etteivät heti ensimmäisen hankalan tunteen edessä ahdistu ja masennu. Kaikki sävyt kuuluvat elämään ja se kannattaa opettaa myös lapsille.
Suosittelen lämpimästi kirjoja esim. positiivisesta kasvatuksesta. Siinä opetellaan (niin lapset kuin aikuiset) tunnetaitoja, ja myös sitä että kyllä, vanhemmatkin välillä räjähtävät. On tärkeää tietää, mikä siihen johti ja mitä asialle voi tehdä niin etukäteen kuin jälkikäteen. Suosittelen myös Fanni-tunnetaitokirjoja. Fanni-kirjojen ansiosta meillä lapsi ymmärtää kun minä sanon että äiti on keltaisella tai punaisella. Vihreä on normaali, rauhallinen, hyvä mieli, keltainen on sitä että huomaa että tunne alkaa käydä voimakkaammaksi ja että räjähdys alkaa olla lähellä jos ei jotain tee ja punainen on sitä että tunne on mennyt yli ja on raivoissaan ja saattaa jopa huutaa. Kaikkia tunteita voi ajatella samalla asteikolla, esim. innostus, jos se menee yli niin silloin saatetaan vaikka riehua päättömästi.
Eli ei hätää, olet aivan normaali vanhempi. Olisi vain hyvin tärkeää, että saat keskusteltua lasten kanssa että miksi toimit sillä tavalla ja miksi nimittelit ja painottaisit sitä että et tarkoittanut mitä sanoit ja myös perustele. Jos tuntuu että oikeasti tarvitset apua niin suosittelen soittamaan terveyskeskukseen, ja ehkä jopa liioittelemaan asioita. Suomalaiset ovat liian vaatimattomia ja sanovat että joojoo pärjään minä vaikkei pärjääkään. Mielenterveyspuolella he tekevät kaikkensa etteivät anna palvelua, koska avun tarvitsijoita on niin paljon. Jos sanot tuosta miten huudat ja jopa nimittelet, uskon sinun saavan apua. Apua pitäisi hakea ajoissa, koska jonot ovat pitkät.
Oman mielenterveyteni ja olotilani mittari on juurikin se miten hyvin kestän lapsen kiukuttelua ja tunteenpurkauksia. Jos minua alkaa ärsyttää enkä kestä itkua ollenkaan niin alan miettimään, että missä vika. Olenko nukkunut hyvin, saanut omaa aikaa, stressiä töissä jne? Jos pystyn hoitamaan tilanteen hyvin, selviän aika helpolla, tunteenpurkaus menee nopeasti ohi kun se käsitellään heti. Jos itse on huonolla tuulella niin se lietsoo tilannetta ja äityy pahaksi. Sitten ei ole kenelläkään kivaa. Olen myös huomannut, että lapsi kiukuttelee monesti kun tarvitsee huomiota. Me esim. päiväkodin jälkeen halitaan ja jutellaan aina vähän aikaa että ikävä helpottaa.
Tsemppiä!
Mulla kävi aikoinaan sama, vieläkin kauheat tunnontuskat. Sisältä kumpuaa ne tunteet ja käytösmallit mitä itse on saanut kokea. Lapsi herättää vaikeita tunteita ja kun niitä ei siedä, käy näin. Voi ap, halaa ja pyydä anteeksi, selitä että äiti pimahti. Tehkää jotain kivaa nyt. Jaksuhalaus! <3
Neanderthalensis kirjoitti:
Jos muksu juoksee karkuun niin linkki lapseen on jo heikko.
No ei pidä paikkaansa. Yleensä lapset joilla on varmuus siitä, että heitä ei jätetä uskaltavat kokeilla enemmän. Ja myös luonne-erot vaikuttavat siihen kuinka kauas uskaltavat. Rohkeammat lähtee kauemmaksi, varovaisemmat pysyttelevät lähempänä vanhempaa.
Ap. on ihan riittävän hyvä vanhempi. Kukaan meistä ei ole täydellinen. Kannataa tutustua itseensä ja omiin tunteisiin ja sitäkautta hakea varmuutta omana itsenä olemiseen ja parantaa itsetuntoa.
Yritin kyllä myös vähän rakentavammin keskustella, mutta valtava suuttumus etenkin säikähtämisen takia otti valtaansa. Surettaa, miten surkea äiti olin ja olen, kun en parempaan pystynyt. En kuutenkaan sentään usein huuda lapsille (ehkä kerran kuussa), mutta silloin kun huudan, niin olen kyllä ihan kamala. Ap.