Mitä jos kiinnostaa vain taideala, ja työ,mutta tämä ala ei työllistä??

Taide on sen suhteen  erikoinen  ala että jos se ei näytä sinua vielä tarpeeksi työllistävän, niin sitten ei auta muu kuin tehdä sitä entistä jälkeä  parempaa taidetta.

Minä haluan oopperalaulajaksi, mutta se ei onnistu tällä kutosen lauluäänelläni. Ei kai minun nyt kuitenkaan tarvi mihinkään muuhun työhön menmä kun ei kiinnosta ?

Näkee kyllä, että täällä on muu kuin kulttuurialan väki neuvomassa, miten elämää eletään. Taidealalla pärjätään sinnikkyydellä ja kovalla työllä, taloudellista varmuutta voi saada sivutyöstä. Yleensä taidealalla alku on vaikein. Työn tason pitää olla korkeaa ja/tai itseään täytyy osata markkinoida.

Vierailija kirjoitti:

Miksi nuorille valehdellaan tuota *seuraa unelmiasi*? Kenen hitto unelma on olla työttömänä kortistossa? Sehän noista seuraa. Itsellänikin museoalan tutkinto. Ensinnäkään alalla ei tule avoimia vakipaikkoja auki koko Suomessa kuin ehkä yksi vuodessa ja toiseksi, senkin paikan palkka on jotain 1900€. Tämä ei ole kenenkään unelma! Harrastus se voi olla, mutta ihminen tarvitsee lisäksi työn ja se on ihan eri asia.

Itse onneksi olen supliikki ja sillä pääsdyg ihan leppoisaan työhön aivan muulle alalle, mutta melkoisen riskin tuossa on ottanut nuorena kun on haihatellut tuollaiselle alalle.

Tämähän se. Ja aina muistetaan jokaisen taiteilijan/esiintyjän elämäkerroissa ja haastatteluissa kauhistella, kun ne vanhemmat ja muut oli lyttäämässä ja lannistamassa, että hanki nyt kunnon porvarillinen ammatti ensin...että lällällää, mä niiiiiiin olin oikeassa. Mitenkäs se suu nyt pannaan, mokomat lyttääjät.

Siinä vain unohdetaan kaikki ne monet tyypit, jotka eivät onnistuneet ja jotka heräävät n. 40-vuotiaina todellisuuteen - minusta ei tullut työllään pärjäävää taiteilijaa/esiintyjää, eikä minulla ole ammattia, omaisuutta, uraa, pätevyyttä mihinkään. Ja silloin ehkä tajuaa, että ne kauheat vanhemmat ehkä sittenkin, jotenkin, mahdollisesti VÄLITTI sinusta ja sinun elämästäsi, ja yrittivät huolehtia siitä, että näin ei pääsisi käymään. Mutta sinä halveksit heitä tämän välittämisen takia. Ja näitä jotka eivät onnistu on satoja yhtä onnistujaa kohden. 

Jotain vastuuta pitäisi olla kaikella propagandalla mitä nuorille ja lapsille suunnataan. Muistaa sanoa, että juu tavoittele unelmiasi, mutta muista kaikessa myös plan B, se on yksinkertaisesti järkevää, koska MIKÄÄn ei ole tässä maailmassa itsestäänselvää tai pysyvää. 

Hanki ensin elättävä ammatti ja ala sitten harrastaa. Jos harrastus alkaa kannattaa, jätä sitten vasta työ. Voit myös aina palata leipätyöhön, jos taide lakkaa elättämästä. Tämä on realistisin vaihtoehto.

Mieti urheilijoita. Parhaat saavat jotain rahaa mutta ura voi loppua ennen 40-vuotispäiviä. Sen jälkeen 25 vuotta muita töitä.

Ymmärrän aloittajaa. Olen itse luova, mutta tein tavallista duunia läpi työhistoriani, koska piti elättää perhettä. Nyt olisi aikaa taiteelle, mutta turha on enää aloittaa sitä urana, toki harrastaa voi.

Sukulaiseni meni taidekouluun jo nuorena ja on taiteella elättänyt itsensä koko elämän ajan.

Jos taiteesta aikoo tehdä uran, hyvä koulutus on ensimmäinen askel.

Vapaan taitelijan työ ei ole aina ruusuilla tanssimista. Täytyy sijoittaa omaa rahaa tarvikkeisiin, näyttelyihin, työtiloihin. Täytyy luoda oma imago, alati uudistua, olla omaperäinen, ahkera ja taitava työssään, seurata trendejä, liittyä taiteilijaseuraan, olla aktiivinen monin eri tavoin ja tottua julkisuuteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi nuorille valehdellaan tuota *seuraa unelmiasi*? Kenen hitto unelma on olla työttömänä kortistossa? Sehän noista seuraa. Itsellänikin museoalan tutkinto. Ensinnäkään alalla ei tule avoimia vakipaikkoja auki koko Suomessa kuin ehkä yksi vuodessa ja toiseksi, senkin paikan palkka on jotain 1900€. Tämä ei ole kenenkään unelma! Harrastus se voi olla, mutta ihminen tarvitsee lisäksi työn ja se on ihan eri asia.

Itse onneksi olen supliikki ja sillä pääsdyg ihan leppoisaan työhön aivan muulle alalle, mutta melkoisen riskin tuossa on ottanut nuorena kun on haihatellut tuollaiselle alalle.

Tämähän se. Ja aina muistetaan jokaisen taiteilijan/esiintyjän elämäkerroissa ja haastatteluissa kauhistella, kun ne vanhemmat ja muut oli lyttäämässä ja lannistamassa, että hanki nyt kunnon porvarillinen ammatti ensin...että lällällää, mä niiiiiiin olin oikeassa. Mitenkäs se suu nyt pannaan, mokomat lyttääjät.

Siinä vain unohdetaan kaikki ne monet tyypit, jotka eivät onnistuneet ja jotka heräävät n. 40-vuotiaina todellisuuteen - minusta ei tullut työllään pärjäävää taiteilijaa/esiintyjää, eikä minulla ole ammattia, omaisuutta, uraa, pätevyyttä mihinkään. Ja silloin ehkä tajuaa, että ne kauheat vanhemmat ehkä sittenkin, jotenkin, mahdollisesti VÄLITTI sinusta ja sinun elämästäsi, ja yrittivät huolehtia siitä, että näin ei pääsisi käymään. Mutta sinä halveksit heitä tämän välittämisen takia. Ja näitä jotka eivät onnistu on satoja yhtä onnistujaa kohden. 

Jotain vastuuta pitäisi olla kaikella propagandalla mitä nuorille ja lapsille suunnataan. Muistaa sanoa, että juu tavoittele unelmiasi, mutta muista kaikessa myös plan B, se on yksinkertaisesti järkevää, koska MIKÄÄn ei ole tässä maailmassa itsestäänselvää tai pysyvää. 

Tietysti elämäkerrassa seurataan jotain kiinnostavaa henkilöä. Usein kiinnostus johtuu urasta.

Ihmisellä pitäisi olla sen verran järkeä, että yrittää saada toimeentuloa. Ap listasi itse ammatteja, joista kai koki voivansa tienata. Listaus oli Ap:n oma eli jostain hän oli juuri nuo ammatit saanut mieleensä.

Jos joku ala "kiinnostaa", ei vielä tarkoita että on tehnyt mitään. Joku muu voi olla tehnyt paljon enemmän.

Minä olen päätynyt taidealalle sopeutumattomuuden takia. Aika nuoresta tiesin jo, että olen erilainen.

En ole ylsinkertaisesti löytänyt muuta paikkaa elämässäni. On ollut myös masennusta ja monta muuta juttua.

Taidealalle ei niin vain päätetä lähteä. Ei se toimi niin. Sinne yleensä ajaudutaan.

Jos olet niin vahvoilla, että voit päättää, lähdetkö taidealalle vai teetkö jotain muuta, päätös on helppo.

Miksi lähteä kulkemaan kivistä polkua, jos toisessa suunnassa olisi laveampi polku kaikkine hienouksineen?

Taideala on aika laaja käsite. Mielestäni siihen voi lukea myös äänen/musiikin, teatteritaiteen, muotoilun Sitten puhutaankin jo aika monesta erilaisesta työpaikasta. On koreografia, säveltäjää, sanoittajaa, ohjaajaa

Kokemuksesta vaan tiedän, että rahat eivät tässä maassa siinä perusduunissa ole suuria. Jos lyö iskelmätähtenä läpi, voi olla. Sepä ei ihan tuosta vain tai jonkun koulutuksen kautta onnistukaan.

AP:n haikailema kuvataide on varmaan se kaikista epävarmin ja hankalin. Okei, nykyään saa lukea kaikenlaisista krypto- ja AI-taiteilijoista, mutta moniko siinä voi onnistua? Tai taulun voi saada myydyksi useilla tuhansilla ja elää sillä muutaman kk, mutta mitäs sen jälkeen?

Se on myös kaunis ajatus se perusduunarin ohje, että opiskelet kunnon ammatin ja taiteilet sitten siinä ohessa. Käytännössä päivätyö vie mehut niin ettei tuo oikein onnistu. Tai ainakaan siitä harrastuksesta ei työtä tule enää ikinä - voi toki tulla, tai sivuammatti.

Vierailija kirjoitti:

Näkee kyllä, että täällä on muu kuin kulttuurialan väki neuvomassa, miten elämää eletään. Taidealalla pärjätään sinnikkyydellä ja kovalla työllä, taloudellista varmuutta voi saada sivutyöstä. Yleensä taidealalla alku on vaikein. Työn tason pitää olla korkeaa ja/tai itseään täytyy osata markkinoida.

Mutta oletko silloin enää taiteilija, vaiko " vain" kauppias ja "markkinamies"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi nuorille valehdellaan tuota *seuraa unelmiasi*? Kenen hitto unelma on olla työttömänä kortistossa? Sehän noista seuraa. Itsellänikin museoalan tutkinto. Ensinnäkään alalla ei tule avoimia vakipaikkoja auki koko Suomessa kuin ehkä yksi vuodessa ja toiseksi, senkin paikan palkka on jotain 1900€. Tämä ei ole kenenkään unelma! Harrastus se voi olla, mutta ihminen tarvitsee lisäksi työn ja se on ihan eri asia.

Itse onneksi olen supliikki ja sillä pääsdyg ihan leppoisaan työhön aivan muulle alalle, mutta melkoisen riskin tuossa on ottanut nuorena kun on haihatellut tuollaiselle alalle.

Tämähän se. Ja aina muistetaan jokaisen taiteilijan/esiintyjän elämäkerroissa ja haastatteluissa kauhistella, kun ne vanhemmat ja muut oli lyttäämässä ja lannistamassa, että hanki nyt kunnon porvarillinen ammatti ensin...että lällällää, mä niiiiiiin olin oikeassa. Mitenkäs se suu nyt pannaan, mokomat lyttääjät.

Siinä vain unohdetaan kaikki ne monet tyypit, jotka eivät onnistuneet ja jotka heräävät n. 40-vuotiaina todellisuuteen - minusta ei tullut työllään pärjäävää taiteilijaa/esiintyjää, eikä minulla ole ammattia, omaisuutta, uraa, pätevyyttä mihinkään. Ja silloin ehkä tajuaa, että ne kauheat vanhemmat ehkä sittenkin, jotenkin, mahdollisesti VÄLITTI sinusta ja sinun elämästäsi, ja yrittivät huolehtia siitä, että näin ei pääsisi käymään. Mutta sinä halveksit heitä tämän välittämisen takia. Ja näitä jotka eivät onnistu on satoja yhtä onnistujaa kohden. 

Jotain vastuuta pitäisi olla kaikella propagandalla mitä nuorille ja lapsille suunnataan. Muistaa sanoa, että juu tavoittele unelmiasi, mutta muista kaikessa myös plan B, se on yksinkertaisesti järkevää, koska MIKÄÄn ei ole tässä maailmassa itsestäänselvää tai pysyvää. 

Tietysti elämäkerrassa seurataan jotain kiinnostavaa henkilöä. Usein kiinnostus johtuu urasta.

Tuollaisia teoksia kannattaisi pitää enemmin puhtaasti viihteenä kuin jonain oppaina menestykseen.

Jollakin taloustieteilijällä, joka arvosteli esim. MBA-ohjelimien pakkomiellettä keskittyä menestyneiden johtajien elämäkertoihin, oli hyvä vertaus - venäläisen ruletin turnauksessa on 10 kierroksen jälkeen 1024 aloittajasta yksi voittaja jäljellä hengissä - kannattaako häneltä mennä kysymään neuvoja kisan voittamiseen ja osallistua sitten vastaavaan turnaukseen?

Monastihan menestyksessä on kyse siitä, että sattuu vain olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Jälkeenpäin voi kyllä yrittää rationalisoida päätöksiään (ja melkein kaikki näin tekevätkin) ja selitellä miten menestys on oman erinoimaisuuden ja uutteruuden/sitkeyden yms. ansiota.

Toki tilaisuuteen täytyy osata tarttua välittömästi ja panna peliin kaikki resurssit - joskus voi jopa osua oikeaan. Pahinta on jäädä vatvomaan asioita tai tehdä itsekseen suuria pitkälle tähtääviä suunnitelmia ja jääräpäisesti koittaa puskea niitä eteenpäin.

Omalla kohdalla osasin napata sopivasta tsäänssistä kiinni vajaa pari vuotta sitten ja nyt tuntuu, ettei ura ole ollut koskaan aiemmin näin hyvässä kiidossa - itse asiassa tuntui olevan ennen tätä laskussa kuin lehmän häntä ja ajatukset olivat lähinnä siinä, että miten tätä kestää vielä 15-20 vuotta ennen eläkettä.

Tässä tapauksessa myös "viisaus" fake it until you make it pitää ihan paikkansa - aihe, jossa menestystä on nyt tullut, ei ole ihan omaa osaamisaluetta - en ole varsinaisesti valehdellut olevani asiantuntija tässä, mutta olen kyllä ihan sujuvasti esiintynyt sellaisena - jäämättä vielä kiinni. Tosin tässä on voinut hyödyntää muita vahvuuksiaan ja tietysti täydentää jatkuvasti tietojaan vapaa-ajalla - ehkä tässä 1-2 vuoden sisään voisi oikeasti olla se mitä nyt esittää...

Taideala on täynnä vihervasemmistolaista haahuu-porukkaa, jolla jalat tukevasti ilmassa. Unelmana on jokin lapsellinen taidehömpötys, jonka tietysti veronmaksajat maksaisivat.

Olisi jo aika tulla pois sieltä papan lompakolta, ottaa vastuu omasta elämästä ja kohdata maailma juuri sellaisena kuin se on.

Taidetta on paljon, mutta hyvää taidetta on vähän. Kaikenlaisia pesroonattomia diletantteja on maa puolillaan  - ja he vaativat täyttä elatusta.

Menkää oikeisiin töihin!

Peruskysymys lienee se, onko sinulla taiteilijana mitään kerrottavaa yleisölle?

Iänikuisia kukkatauluja on maailman kirpputorit pullollaan. Vähemmän on niitä taiteilijoita, jotka kuvillaan saavuttaa yleisön ajatukset.

Eli oletko sinä sellainen, jolla on jotain yleisölle annettavaa?

Jos olet: Aloita

Jos et ole varma: Mene töihin ja harrasta taidetta. Jonain päivänä voi olla, että ymmärrät mitä tarkoitan.

Tai sitten et.

Tee sitä omaa juttua systemaattisesti vapaa-ajalla. Yleensä muutamassa vuodessa siitäkin voi alkaa poikia jotain. Kyse on siitä, miten paljon viitsi nähdä vaivaa. Ja on monia simppeleitä ja mukavia hommia joihin ei tarvita koulutusta.

Vierailija kirjoitti:

Mistä lähtien kukaan on tehnyt työtä, johon kokee palavaa intohimoa? :D itse en ainakaan tiedä yhtään ihmistä, joka olisi sillä unelma alallaan tai tekee sitä mikä on todella se oma juttu. Kyllä me kaikki tehdään töitä enemmän tai vähemmän rahan ja muiden etujen takia.

Tunnet vain hoitajia ja metallimiehiä?

Tiedän montakin unelma-alallaan.

Vierailija kirjoitti:

Pitää vaan jaksaa yrittää sille alalle. Muun työn tekeminen on vaarallista. Se vie voimat ja sitten lopulta tappaa myös luovuuden.

Erikoinen käsitys, että luovuus katoaa, jos sitä ei käytä juuri työelämässä. Pikemminkin se patoutuu ja purkautuu vapaa-aikana, esim. taideharrastuksissa.

Kaikessa opiskelussa tarvii ottaa huomioon alan työllisyystilanne ja palkkaus.

Näin siis, mikäli et ole miljoonaperijä,vaan joudut työlläsi elättämään itsesi.

Toki voi opiskella mitä haluaa, mutta sitten täytyy olla jokin toinen ammatti, josta leipä irtoaa.

Taideala ei ole ainoa ongelmallinen tässä suhteessa. Monet ihan tavalliset ammatit,vaikka kokki tai eläintenhoitaja eivät takaa kovin kummoista taloustilannetta, vaikka voivat kutsumus ollakin.

Jos olet riittävän luova ja lahjakas, voit elää taiteella.

Sellainen vain on *äärimmäisen harvinaista.*

Muutoin olet mahdollisten apurahojen varassa loppuelämäsi, jos sinulla ei muuta työtä ole.

Jokainen päättää elämästään, ja "niin makaa kuin petaa."

Kukaan ei pakota. Vähiten hallitus, av tai Walhroos. Ota rennosti ja hen-gi-tä.