Voiko ihminen olla onnellinen ilman perhettä ja sukua?

 Hyvä olis jakaa ilot ja surut jonkun kans. Jotkut asiat perheen kans ja jotkut asiat ystävän kans.

Ei voi. Rantaruotsalaisetkin elää terveenä pitkään, kun sosiaalisena yhdessä juhlivat ja huolehtivat toisistaan.

Metsäsuomalainen mökissään on se onnen huippu hänelle, jos ei paremmasta tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Monelle perhe ja suku on lähinnä ahdistuksen ja pahan olon lähde.

Niin sitä luulisi jos kuuntelisi aina vain haukkujia. Emme me, joilla on erinomaiset välit sukulaisiin, siitä täällä yleensä kehu. Emmekä muuallakaan. Mutta nyt teen poikkeuksen:

Mun suku on paras! Olisi hirveää ilman heitä!

Totta kai voi. Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia. Joillekin onni tulee ihmissuhteista ja toiset haluavat omaa aikaa vaikka olisi tosi hyvät suhteet.

Toki voi olla onnellinen ja ystävyyksiä syntyy väkisinkin helpommin kuin ihmisillä, joilla on ns. luonnolliset verkostot olemassa. Mukana tulee täysi henkinen vapaus, sillä ihminen on aina kiinni jollain tapaa suvussaan.

Tietynlainen juurettomuus kuitenkin on läsnä. Kukaan ei myöskään ajattele, että saatat olla yksin jouluna tai muina perheaikoina, joska suurimmalle osalle perhe on itsestäänselvyys, jonka puuttumista ei osata edes ajatella. Lusäksi suomalainen perhe on erittäin sisäänpäin suuntautunut.

Ekat perheenjäsenten menetykset jo lukiossa. Kaikkeen tottuu. Erityisesti vapauteen.

Mitä vanhemmaksi tulen sen enemmän etäännyn sisaruksistani, sillä heillä on lapset ja yhdellä jo lapsenlapsetkin. Puolisoni kuoli äkillisesti, eikä meillä ollut omia lapsia. Toinen vanhemmistani on kuollut ja toinen joutuu pärjäämään vanhuudessaan vaikean sairauden kourissa. Hyviä ystäviä minulla on kyllä useampia, mutta en ole toisiin liimautuvaa ihmistyyppiä. Viihdyn aika lailla yksikseni ainakin kesäkauden mökillä (maaliskuu -lokakuu). Olen onnellinen luonnossa ja hiljaisuudessa. En silloin kaipaa yhtään mitään, en ihmisiä saati muita aktiviteetteja, joten onneksi niin.

Opin jo lapsena sanonnan" yksin tänne tullaan, yksin täältä lähdetään". Minusta siinä on elämisen taito.

Vierailija kirjoitti:

Ei voi. Rantaruotsalaisetkin elää terveenä pitkään, kun sosiaalisena yhdessä juhlivat ja huolehtivat toisistaan.

Metsäsuomalainen mökissään on se onnen huippu hänelle, jos ei paremmasta tiedä.

Toisen taivas on toisten helvetti

Varmasti voi, mutta itse en kuulu valitettavasti heihin vaan kaipaan elämääni vain päivä päivältä enemmän ja enemmän puolisoa, lapsia ja sukulaisia sekä sitä kaikkea normaalia sosiaalista kanssakäymistä niin hyvässä kuin pahassakin.

Totta kai voi. Ihmisen pitäisi ensisijaisesti osata olla onnellinen ihan yksin. Vasta sitten voi olla oikeasti onnellinen muiden kanssa. Jos onnellisuus ei lähde itsestä, se on hyvin hataralla pohjalla ja aina riippuvainen ulkoisista tekijöistä.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla. Perhe ja suku on pahin.

Ei voi olla.

Elämän tarkoitus on suvun jatkaminen joko itse tai huolehtimalla lähisukulaisista ja heidän lapsistaan.

Jumal-Eddassa asia formuloidaan vapaasti Aale Tynnin suomennosta muistellen:

Kivikkokummulla kuivuu mänty, kata sit' ei havut, ei kaarna.

Niin on myös ihminen josta kukaan ei huoli - mitä varten hän eläisi yhä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla. Perhe ja suku on pahin.

Ei voi olla.

Elämän tarkoitus on suvun jatkaminen joko itse tai huolehtimalla lähisukulaisista ja heidän lapsistaan.

Jumal-Eddassa asia formuloidaan vapaasti Aale Tynnin suomennosta muistellen:

Kivikkokummulla kuivuu mänty, kata sit' ei havut, ei kaarna.

Niin on myös ihminen josta kukaan ei huoli - mitä varten hän eläisi yhä?

Hallelujaa ja aamen

Vanhempani ovat jo kuolleet. Ja olen ainoa lapsi. 

Täti kertoo millaista oli kun olin lapsi...

Serkkujen kanssa muistellaan yhteisiä kesiä kauan aikaa sitten...

Mutta on minulla lapsuudenystäviäkin jotka ovat läheisiä. Yhdenkin olen tuntenut koko ikäni, ja hän onkin kuin sisko. 

Vastaukseni on, mielellään olisi edes joku sukulainen mutta kyllä ystävätkin riittävät jos ei ole sukua.

No kyllä mä suht onnellinen olen, äiti tosin kuoli hiljattain se suru on ja isä on dementoituneena palvelutalossa. Omat lapset on mun perhe. Ja lasten lapset. Puolisoa en enää halua,on nähty suhteet,en jaksa sellaisia enkä tarvitse miestä mihinkään. Eli kyllä voi olla onnellinen ja uskon,että olisin onnellinen aivan yksinäisenäkin. Täältä lähdetään yksin niin ei pidä kiintyä ja roikkua ihmisissä.

Minulla on tuttu jolla kyllä on vielä isä elossa.  Sitten ei ole kuin pikkuserkkuja koska hänen vanhempansa olivat ainoita lapsia.  Olen iloinen että viidenkympin kynnyksellä löysi avomiehen.