Ma en jaksa enaa vauvan ja uhmaikaisen kanssa, paivat yhta temppuilua ja karjumista. Musta ei ole aidiksi. Olisi varmaan lapsille paras antaa ne adoptoitavaksi.

Uhmikselle on kova paikka kun vauva tulee taloon.

meillä oli samaan aikaan koliikkivauva (huusi pahimmillaan 10 tuntia päivässä) ja uhmaikäinen, mies töissä ja mun oli selvittävä päivät lasten kanssa. Meinasi olla kyllä oma mielenterveys siinä vaakalaudalla :( Mutta siitä selvittiin ja nyt kun lapset on 5kk ja 2v niin on jo paljon helpompaa.

Älä jää yksin kotiin, vaan hakeudu muiden seuraan. Kerhoihin, mll:ään, kavereiden luo. Kyllä se siitä helpottaa, vaikka aluksi rankkaa onkin.

kitisee/itkee/riehuu/ilkeilee koko päivän.



Koita huomen aamula jotain IHAN muuta ja huomaat, että uhmiksessakin on IHAN toinen puoli olemassa =)



Jaksamisia sinne =) T: Vauva+taapero

ei voi kuin toivottaa jaksamista ja voimia. kannattaa ottaa käyttöön kaikki apu mitä vain voit saada, anoppi, kaverit, ihan kuka tuttu vain. ei tee sinusta huonompaa äitiä, jos välillä viet uhmiksen sinne hoitoon, jos et vain enää jaksa. kotona pyöritä videota vaikka puoli päivää, tai pistä sormivärit kylppärin lattialle. sinun ei tarvitse olla täydellinen, eikä potea huonoa omaatuntoa siitä, jos käytät tv:tä välillä lapsenvahtina jos siltä tuntuu. sitten kun olet saanut vähän levättyä, on aika palata normaaliin.

itellä 3.v poika ja 5 viikkoinen tyttö.. mies ttöissä aina klo 14-00.30

2,5 -vuotias uhmistelee ja kiukkuilee, mutta on onneksi yleensä hellä2-kuukautiselle vauvalle.



pakko on ollut katsoa peiliin: jos minä ärjyn tai marisen, ärjyy ja marisee lapsikin. Vinkki: kokeilepa joskus aamusta olla oikein hirmuisen hellä ja ihana lapselle - simsalabim! Toimii ainakin vähän aikaa ;)

Lapsi ei kiukuttele yhtä paljon ja huomaat hänestä positiivisia puolia, kun innostuu uusista asioista, vieraat ihmiset juttelevat hänelle jne, itse virkistyt.

Ja ne kesti oikeestaan sen vuoden ajan, kunnes kuopus täytti vuoden. Päivät oli yhtä tervanjuontia. Kukaan ei ensinnäkään nukkunut meillä ikinä! Vauva ei nukkunut lainkaan vaunuissa ja öisin heräili jatkuvasti. Nukkui vain sylissä ja jossain vaiheessa alkoi sitten sisällä nukkua pieniä päikkäreitä. Esikoinen (silloin puolitoistavuotias) lopetti päiväunet ja iltaisin nukutusrumba kesti kauan.



Esikoinen oli täydellisessä hepulissa pitkään vauvan synnyttyä. Ei olisi mitenkään voinut laittaa häntä hoitoon mihinkään! Meillä ei ollut hoitopaikkoja, mihin lapsia olisi työnnetty. Toinen kun oli täysimetyksellä ja toinen aivan poissa tolaltaan. Se oli KAUHEETA!!! Ja pikkulapsiaika pitäisi olla ihmisen parasta ja onnellisinta aikaa!!



Koko ajan oltiin kipeenä, kaikki vuorotellen ja yhtaikaa. Kaikki oksennustaudit ja nuhat tuli aina meihin. Mihinkään ei oikein voinut mennä, kun lapset olivat niin vilkkaita.



Sitten kuopus täytti vuoden ja naks. Kaikki alkoivat nukkua yönsä ja kuopus lisäksi parin tunnin päikkärit. Esikoinen meni seurakunnan kerhoon, missä on pärjännyt hienosti. Vanhemman uhma on nyt ohi ja nuorempi on jotenkin koominen uhmansa kanssa. Kumpikaan ei pahemmin enää koittele hermoja vaikka eläväisiä ovat edelleen ja tulevat aina olemaan. Pahimpana aikana meinasin kävellä ovesta ulos ja lähteä oikeesti lätkimään.



Jotenka tsemppiä ap:lle ja kaikille muille haastavaan tilanteeseen. Älkää ihmiset erotko älkääkä laittako pikkulapsia hoitoon. Ei se paha aika ikuisuuksia kestä ja lopulta aina palkitaan, tavalla tai toisella :)

Huutaminen vaan pahentaa tilannetta.

Lisää lapsen uhmaa, kiukkua ja temppuilua.

Lopeta huutaminen niin pääset paljon helpommalla.

t. vauvan ja uhmaikäisen äiti

Vierailija:

2,5 -vuotias uhmistelee ja kiukkuilee, mutta on onneksi yleensä hellä2-kuukautiselle vauvalle.

pakko on ollut katsoa peiliin: jos minä ärjyn tai marisen, ärjyy ja marisee lapsikin. Vinkki: kokeilepa joskus aamusta olla oikein hirmuisen hellä ja ihana lapselle - simsalabim! Toimii ainakin vähän aikaa ;)