Lue keskustelun säännöt.
Tytär roikkuu jatkuvasti menneessä
11.06.2023 |
En jaksa enää, kun tytär haluaa viikosta toiseen jankata samoja asioita. Liioittelee pikkuasioita, vaatii anteeksipyyntöjä ja koko ajan velloo jossain itse itselleen luomassa "traagisessa" lapsuudessa. Mielestäni hänellä oli kuitenkin ihan tavallinen lapsuus, eikä hän ymmärrä että ajatkin ovat muuttuneet. Vaikkei enää joku tukkapölly tulisi kuuloonkaan, niin silloin se oli ihan tavallista enkä jaksaisi käydä joka kerta läpi miten tukistin kerran 30v sitten kun kiusasi toista lasta. Samoin jotkut muutamat juhannuskaljat pitää joka kerta "puhua" läpi (käytännössä minua vain haukutaan juopoksi).
Miten saisin hänet tajuamaan, että hänen lapsuutensa ei ollut mikään hirveä ja että hänen pitäisi muutenkin keskittyä ennemmin nykyhetkeen?
Kommentit (180)
Vierailija kirjoitti:
Jos pystyt, kuuntele mitä hän sanoo ja hyväksy hänen kokemuksensa ihan vain hänen kokemuksenaan. Kuuntele, älä keskeytä äläkä korjaa. Voit kysyä pari tarkentavaa kysymystä.
Ajattele tilannetta vaikka teatteriesityksenä, jossa sinä istut katsomossa. Sitten kun menneisyydestä ei enää tule sanottavaa, kysy häneltä että mitä hänelle nyt kuuluu. Sitten kuuntele.
Vanhojen asioiden miettiminen kumpuaa usein juuri käsillä olevasta haastavasta tilanteesta, joka aktivoi vanhat haavat. Ehkä voit käydä tätä ajankohtaista tilannetta läpi hänen kanssaan ja miettiä miten hyvin hän on pärjännyt ja miten tulee pärjäämään.
Lapsi etsii tunneyhteyttä ja validaatiota eikä tule saamaan sitä kokemusta äidiltä, joka katsoo ulkokohtaisesti teatteriesitystä. 50-luvulla syntyneiltä ja vanhemmilta on ihan turha odottaa mitään, ellei ihminen itse osoita kykenvänsä ja haluavansa johonkin. 60- ja 70-lukulaisilla on jo toivoa ja moni on käsitellyt asioitaan ja opetellut uusia malleja tunnekylmästä lapsuudesta huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään. Vanha sananlasku.
Ootko koskaan kokeillut myötätuntoa?
Ohjaa hänet psykiatristen palveluiden ja terapian puoleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Kuppia otettiin lomilla mutta ei ollut mitään riitelyä tai väkivaltaa, mikä lapsia olisi voinut haitata. Nyt kokee "traumatisoituneensa" siitä että välillä rentouduttiin työputken jälkeen sellaisessa pienessä sievässä, jossa pystyttiin hyvin vahtimaan lapsia. Ja tuntuu selittelevän oman elämänsä epäonnistumisia sillä. Sitäkin valittaa miten en vaikka käskenyt laittamaan ruokaa ja siivoamaan tarpeeksi ystävällisesti yms 😅 Katsopa siinä lorvailua oman rankan työpäivän jälkeen kotiin tullessa, ja puhu rakentavasti ilman moitteen sanaa...
Tarjottiin kaikki mahdollisuudet ja hyvät puitteet lapsuudelle, mutta ei arvosta lainkaan. Jos jotain tehtiin väärin niin se oli hemmottelu, kun noin pienet asiat painaa eikä osaa ottaa koppia elämästä. Välillä melkein hävettää miten annettiin niin paljon, mutta tulos oli sitten tuo.
Ja kuten sanoit niin myös ajat oli ihan erit. Se mikä oli yleistä 80-luvulla ei ole yleistä nyt. Hyvä, että löytyi muita jotka ymmärtävät miten raskasta tämä on vanhemmalle eikä lapsi ole aina oikeassa.
Tuohon alkon käyttöön haluan sanoa, että ihan jo pelkkä vanhemman pienen sievän humalatilan aistiminen voi olla joillekin lapsille ahdistava kokemus. En tiedä mikä siinä on, mutta jo muutaman jälkeen se oma vanhempi voi muuttua eriksi ja jollain tapaa vastenmieliseksi lapsen näkökulmasta. Asia toki on myös lapsikohtainen, on niitäkin, jotka kertoo ettei vanhempien pikkuryypääminen vaikuttanut mitenkään. Mutta sitten on meitä, joille aikuisen mittakaavassa pienikin määrä aiheutti sanoinkuvaamatonta inhotusta ja ahdistusta. Ja vielä, jos tämmöstä tapahtuu tiheän tavanomaisesti, juhlapyhinä, kesällä ja viikonloppuina, niin kyllä siinä on traumatisoitumisen ainekset herkemmille lapsille. Itse nuorena teininä koin asian haastavaksi siltäkin osalta, että se aiheutti pahaa oloa, mutta se ei ollut niin paha asia että siihen olis mistään kehdannut pyytää käsittelyapua.
Juuri noin. Lapsetkin kokee asiat eri tavalla. Ollaan miehen kanssa tästä juteltu. Meillä normaali lapsuus 70-90 -luvulla. Kesämökillä kävi vieraita, iltaa istuttiin jne. Molempien muistot positiivisia. Oli mukava iloinen tunnelma. Laulua, tanssia, musiikkia, naurua , puheensorinaa. Turvallinen olo mennä nukkumaan, kun taustalla kuului aikuisten puheensorina. Parempia muistoja kun rättiväsyneet vanhemmat tiuskimassa arjessa.
Tyytärelläsi on ihan selvästi tunnelukko päällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään. Vanha sananlasku.
Kaikenlaista ankeuttamista oikeutetaan vanhoilla sanonnoilla, joita on paljon muitakin, kaivele, kaivele niin saat tähän bingoruudukollisen niitä niin voidaan sitten tehdä paskalapsuus-bingo.
Ap:n lapsi joko on todella traumatisoitunut (narsisti tms) tai sitten pyrkii nyt kasvamaan ulos lapsuudestaan (tervettä). Hän ei ole vielä siinä vaiheessa, että vanhempi hylätään henkisesti, kun tajutaan, että vanhempi ei kykene/osaa/halua tehdä sitä mitä vanhemman olisi pitänyt tehdä. Ei nyt eikä silloin aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Jos pystyt, kuuntele mitä hän sanoo ja hyväksy hänen kokemuksensa ihan vain hänen kokemuksenaan. Kuuntele, älä keskeytä äläkä korjaa. Voit kysyä pari tarkentavaa kysymystä.
Ajattele tilannetta vaikka teatteriesityksenä, jossa sinä istut katsomossa. Sitten kun menneisyydestä ei enää tule sanottavaa, kysy häneltä että mitä hänelle nyt kuuluu. Sitten kuuntele.
Vanhojen asioiden miettiminen kumpuaa usein juuri käsillä olevasta haastavasta tilanteesta, joka aktivoi vanhat haavat. Ehkä voit käydä tätä ajankohtaista tilannetta läpi hänen kanssaan ja miettiä miten hyvin hän on pärjännyt ja miten tulee pärjäämään.
Minusta tällainen ei ole hyvä,että asettuu toisen yläpuolelle tai tilanteen ulkopuolelle, eikä halua kokea, että asia oikeasti koskee itseä.
Ja kun toinen on kertonut tarinansa, vaihdetaan puheenaihetta? En tajua ollenkaan tällaista käsittelytapaa. Toinen jätetään yksin. Ei tässä ole, eikä tällä tavalla tule mitään tunneyhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tytär luulee, että hänen ongelmansa johtuvat tietyistä tapahtumista, vaikka oikeasti kyse on juurikin tuosta tunnekylmyydestä jota hänelle nytkin tarjoat: "En minä ole mitään väärää tehnyt, sinä olet väärässä, sinä tunnet väärin, olet liian herkkä ja viallinen, sinä olet syyllinen"
Vierailija kirjoitti:
Ohjaa hänet psykiatristen palveluiden ja terapian puoleen.
Se on vain yksi osa. Toinen osa tapahtuu siinä, että perheen kanssa muutetaan dynamiikkaa sen terapian auttamana. Toksinen osapuoli yleensä toteaa jotain:
- ei ihmekään, että tarvitset sitä terapiaa, olet mahdoton
- onko lääkkeet otettu
- hyvä, että pääsit hoitoon
sen sijaan, että ottaisi vastuun omasta osaastaan muutosta ja pyrkisi luomaan hyvän ihmissuhteen. No, ei siinä mitään, ei toisen puolesta voi tupakointiakaan lopettaa. Usein se terapiaan mennyt paranee ja se toinen jää edelleen jatkamaan toksista olemistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yli 30v lasten äitinä usein mietin että omat lapset eivät ole tilittäneet koskaan vaikka en nykytietämyksen valossa ole kovin hyvä äiti ollut, vaikka heidän ollessaan pieniä niin kuvittelin.
Vierailija kirjoitti:
Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään. Vanha sananlasku.
Sananlasku jatkuu: Sitä joka kieltäytyy muistamasta, tikulla myös toiseen silmään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten ruumiillinen rankaiseminen kiellettiin 1986 ja 2000-luvulla on kyllä jokainen normaali vanhempi hoksannut sen olevan väärin. Useat hoksasi jo ennen 1986.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Kuppia otettiin lomilla mutta ei ollut mitään riitelyä tai väkivaltaa, mikä lapsia olisi voinut haitata. Nyt kokee "traumatisoituneensa" siitä että välillä rentouduttiin työputken jälkeen sellaisessa pienessä sievässä, jossa pystyttiin hyvin vahtimaan lapsia. Ja tuntuu selittelevän oman elämänsä epäonnistumisia sillä. Sitäkin valittaa miten en vaikka käskenyt laittamaan ruokaa ja siivoamaan tarpeeksi ystävällisesti yms 😅 Katsopa siinä lorvailua oman rankan työpäivän jälkeen kotiin tullessa, ja puhu rakentavasti ilman moitteen sanaa...
Tarjottiin kaikki mahdollisuudet ja hyvät puitteet lapsuudelle, mutta ei arvosta lainkaan. Jos jotain tehtiin väärin niin se oli hemmottelu, kun noin pienet asiat painaa eikä osaa ottaa koppia elämästä. Välillä melkein hävettää miten annettiin niin paljon, mutta tulos oli sitten tuo.
Ja kuten sanoit niin myös ajat oli ihan erit. Se mikä oli yleistä 80-luvulla ei ole yleistä nyt. Hyvä, että löytyi muita jotka ymmärtävät miten raskasta tämä on vanhemmalle eikä lapsi ole aina oikeassa.
Tuohon alkon käyttöön haluan sanoa, että ihan jo pelkkä vanhemman pienen sievän humalatilan aistiminen voi olla joillekin lapsille ahdistava kokemus. En tiedä mikä siinä on, mutta jo muutaman jälkeen se oma vanhempi voi muuttua eriksi ja jollain tapaa vastenmieliseksi lapsen näkökulmasta. Asia toki on myös lapsikohtainen, on niitäkin, jotka kertoo ettei vanhempien pikkuryypääminen vaikuttanut mitenkään. Mutta sitten on meitä, joille aikuisen mittakaavassa pienikin määrä aiheutti sanoinkuvaamatonta inhotusta ja ahdistusta. Ja vielä, jos tämmöstä tapahtuu tiheän tavanomaisesti, juhlapyhinä, kesällä ja viikonloppuina, niin kyllä siinä on traumatisoitumisen ainekset herkemmille lapsille. Itse nuorena teininä koin asian haastavaksi siltäkin osalta, että se aiheutti pahaa oloa, mutta se ei ollut niin paha asia että siihen olis mistään kehdannut pyytää käsittelyapua.
Tämä on muuten ihan suoraan omasta lapsuudesta! Oman vanhemman muuttuminen vähänkään oudoksi (hilpeäksi, henkisesti vaikeasti saavutettavaksi) toi tunteen, ettei se tuttu turva ole enää paikalla ja ainakin itsellä aiheutti paljon turvattomuuden tunnetta. Aivan kuin oma vanhempi olisi kadonnut ja tilalle tullut joku aivan muu.
Onneksi voi aikuisena valita vihdoin itse seuransa. Ei tarvitse roikottaa elämässään haitallisia ihmisiä.
Itse olisin ehdottomasti valmis pyytämään anteeksi sitä, jos olisin tukistanut vihaisena lastani, ja hän sen muistaisi ja se häntä vaivaisi. Kiittäisin häntä, että hän otti sen puheeksi Olihan se väärin tehty, vaikka ehkä ymmärrettävää jossain tilanteessa, mutta silti väärin. Mutta väärin toiminut voi pyytää anteeksi.
Kaljan juomisesta: mikset kysyisi, mikä häntä siinä tarkalleen vaivaa. Minkälaisia muistikuvia hänelle on siitä jäänyt. Ehkä se selittää, miksi se vielä ahdistaa. Ehkä on jotain, mitä et itse muista tai mieltänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos pystyt, kuuntele mitä hän sanoo ja hyväksy hänen kokemuksensa ihan vain hänen kokemuksenaan. Kuuntele, älä keskeytä äläkä korjaa. Voit kysyä pari tarkentavaa kysymystä.
Ajattele tilannetta vaikka teatteriesityksenä, jossa sinä istut katsomossa. Sitten kun menneisyydestä ei enää tule sanottavaa, kysy häneltä että mitä hänelle nyt kuuluu. Sitten kuuntele.
Vanhojen asioiden miettiminen kumpuaa usein juuri käsillä olevasta haastavasta tilanteesta, joka aktivoi vanhat haavat. Ehkä voit käydä tätä ajankohtaista tilannetta läpi hänen kanssaan ja miettiä miten hyvin hän on pärjännyt ja miten tulee pärjäämään.
Minusta tällainen ei ole hyvä,että asettuu toisen yläpuolelle tai tilanteen ulkopuolelle, eikä halua kokea, että asia oikeasti koskee itseä.
Ja kun toinen on kertonut tarinansa, vaihdetaan puheenaihetta? En tajua ollenkaan tällaista käsittelytapaa. Toinen jätetään yksin. Ei tässä ole, eikä tällä tavalla tule mitään tunneyhteyttä.
Niinpä. Tuotahan ap tekee jo nyt eikä se toimi.
Voit sanoa, että sinä et suostu aiheesta enää puhumaan, mutta et voi vaatia, ettei tytär käsittelisi asioita tahollaan. Hänen on vain tehtävä se ilman sinua.
Teidänkään kohdalla ongelma ei se pienessä sievässä kekkulointi vaan epäonnistunut tunneside lapsiin. Ja onhan teillä kertomuksesi perusteella ihan selviä merkkejä puutteellisesta vanhemmuudesta muutenkin. Jos tuo on ollut normaalia jossain 80-luvun paskalähiössä niin se ei tee siitä hyvää lapsuutta.
🇺🇦🇮🇱