HS: Väärä valinta

Vierailija kirjoitti:

Eikö ollutkaan mikään nukke jonka voi välillä unohtaa koppaan ja jatkaa muita leikkejä. "Kuumeilijat" vois ottaa sukulaislapsia hoitoon niin karisee valheelliset mielikuvat lapsista, ei ollenkaan yhtä helppoa kuin koiran kanssa.

Miksi luulet, että koiran kanssa olisi helpooa? Siksi kun et välitä koirien tarpeista. Koirat eivät myöskään kasva viidessä vuodessa omatoimisiksi, vaan ovat taaperoita koko elämänsä. Lapsi oppii pyyhkimään pyllynsä ja laittamaan aamupalansa, mutta koirille ne on edelleen tehtävä vielä 10 vuoden kuluttua.

Joskus se lapsen hankinta on vain virhe. Ei sitä tarvitse selittää väsymyksellä, mielenterveysongemilla tai jollain kirjolla.

Näitä pitää ennalta ehkäistä, on hirvittävän väärin lasta kohtaan ja tuska sille vanhemmalle.

Pitäisi normalisoida vapaaehtoinen lapsettomuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ollutkaan mikään nukke jonka voi välillä unohtaa koppaan ja jatkaa muita leikkejä. "Kuumeilijat" vois ottaa sukulaislapsia hoitoon niin karisee valheelliset mielikuvat lapsista, ei ollenkaan yhtä helppoa kuin koiran kanssa.

Miksi luulet, että koiran kanssa olisi helpooa? Siksi kun et välitä koirien tarpeista. Koirat eivät myöskään kasva viidessä vuodessa omatoimisiksi, vaan ovat taaperoita koko elämänsä. Lapsi oppii pyyhkimään pyllynsä ja laittamaan aamupalansa, mutta koirille ne on edelleen tehtävä vielä 10 vuoden kuluttua.

Tää on totta. Koirasta ei kasva koskaan ihmistä. Tietenkin herää kysymys miksi verrata?

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin: tottakai joillekin iskee katumus; vanhemmuus on täydellistä vastuunottoa toisen ihmisen elämästä ja onnellisuudesta, sitä ennen pitäisi ideaalitilanteessa pystyä ottamaan vastuu omasta elämästä ja onnellisuudesta eikä kaikki pysty siihenkään.

Toiseksi: alle kaksivuotiaan kohdalla nuo tunteet on tyypillisempiä koska se ipana ei oikeasti pysty tekemään juuri mitään itse, ainakaan sotkematta. Parin vuoden päästä Pauliinalla saattaa olla eri ääni kellossa.

Joo tuo on tosi raskas vaihe. Ihan varmasti itsellänikin oli vastaavia hetkiä kummankin lapsen kohdalla tuossa vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Joskus se lapsen hankinta on vain virhe. Ei sitä tarvitse selittää väsymyksellä, mielenterveysongemilla tai jollain kirjolla.

Näitä pitää ennalta ehkäistä, on hirvittävän väärin lasta kohtaan ja tuska sille vanhemmalle.

Pitäisi normalisoida vapaaehtoinen lapsettomuus.

Ja joskus sitä on vaan päässä vikaa ja kateellinen

Mulla kyse ei ole ollut katumisesta, vaan ihan mielestäni normaalista kasvamiseen ja isoon muutokseen liittyvästä kasvukivusta ja kriisistä.

Oli helpotus lukea " Pauliinan " kokemuksia, ja tuntea, etten ole yksin vaikeiden tunteiden kanssa.

Isien kasvukivut asiassa on täysin normalisoitu.

Äitien, naisten, pitäisi olla synnynnäisiä hoivaajia joita ei yhtään ahdista äidin rooliin liittyvät monet muutokset elämässä, paineet, kytätyksi ja arvostelluksi tuleminen, yksityisyyden menetys, oman ajan ja tilan puute.

Mua ahdisti aivan hirveästi se, että muut aikuiset alkoivat puhuttelemaan mua Äitinä.

Mulla on nimikin ja olen äiti vain mun lapselle.

Tuntui, kuin olisin kadonnut ihmisenä kokonaan. Samalla pilkataan, kun äiti katoaa lapsiperhe-elämään.

Jos osaa pitää itsestään huolta, että jaksaa olla vastuussa toisesta ja hyvä äiti, on hirveä.

Jos raataa kellon ympäri lasta ja perhettä varten, on hirveä.

Tuo kaikki, sekavat odotukset ja se, että muut olettavat mun lukevan ajatuksia ja tietävän kaiken, ahdisti.

Sitten kun näistä yrittää puhua, leimataan että katuu lastaan, ei ollenkaan sovellu äidiksi, lapsi pitäisi varmaan ottaa pois jne.

Ei anneta ihmiselle aikaa eikä ymmärrystä sopeutua, tottua ja opetella.

Mulla kuoli vauvan isä odotusaikana. En saanut mitään apua enkä tukea. Sitten kun lukee isistä jotka on jääneet leskeksi, kyllä on riittänyt päiväkodissa ja muualla ymmärrystä jos on kurahanskat jääneet kotiin. On neuvottu mitkä vaatteet pitää olla.

Äiti joka häslää lapsen vaatteiden kanssa, on huoli-lasun paikka.

Kukaan ei todellakaan tuonut mulle ruokaa kotiin tai yhtään mitään muutakaan.

Toki lapsikin on tästä kärsinyt, mutta se on elämää myös. Jos joka kärsimyksestä laitettais adoptioon ja huostaan, täällä ei juuri kukaan asuis kotona.

Huh, jälleen kerran mietin että onneksi ei ole omia lapsia. On ollu jo ihan tarpeeks sietämistä naapurien typerän lapsen huutamisessa... vuosikausia jatkunu sama vastenmielinen ääni.

Pauliina sanoo just samaa, mitä kaikki mun kaverit. Isän rooli olisi paljon helpompi kuin äidin.

Uraansa panostaneen äidin täytyy uhrata niin paljon. Vuosia vääntänyt yliopistotutkintoa ja sitten kehittänyt osaamistaan töissä ja päässyt asemaansa. Siitä sitten jäät kotiin syöttämään avutonta pallero, jonka kanssa ei kuukausiin pysty edes kommunikoimaan.

Itselle pahinta oli se väsymys. Lopulta kun lapsi on tarpeeksi vanha päiväkotiin, on itse kuin aivovamman saanut, kun ei ole vuosiin nukkunut kunnolla.

Oletan ja toivon että tämä helpottaa lasten kasvaessa koululaisiksi.

Lasta tulee sääli. Kyllä lapsi vaistoaa, että äiti ei rakasta. Eikä ihminen silloin rakasta lastaan, jos katuu lapsen hankintaa. Ihan luonnollista, että monella väsyneenä voi hetkittäin herätä kielteisiä tunteita ja jopa vihaa lasta kohtaan, mutta ne menevät kyllä ohi ellei ole kyse jostain mt-häiriöstä.

En mitenkään pysty ymmärtämään, että ensin haluaa lasta ja sitten ei. Miten voi vaativaa asiantuntijat työtä tekevä olla niin yksinkertainen, ettei tajua, mitä elämä lapsen kanssa on, kun siitä voi lukea netistä ja lehdistä! Jutun perusteella tuli kyllä mieleen, että henkilöllä on jonkinlaisia mt-ongelmia.

Lapsen puolesta olen surullinen, toivottavasti saa rakkautta isältään ja isovanhemmilla tai muilta sukulaisilta. Tiedän omasta kokemuksesta, miltä tuntuu olla ei-toivottu lapsi. Pahinta oli, että siitä sai vähän väliä kuulla ja että sen tunsi ja ymmärsi vanhempien ja sisarusten suhtautumisesta.

Jokainen lapsi ansaitsee tulla rakastetuksi.

Vierailija kirjoitti:

Mulla kyse ei ole ollut katumisesta, vaan ihan mielestäni normaalista kasvamiseen ja isoon muutokseen liittyvästä kasvukivusta ja kriisistä.

Oli helpotus lukea " Pauliinan " kokemuksia, ja tuntea, etten ole yksin vaikeiden tunteiden kanssa.

Isien kasvukivut asiassa on täysin normalisoitu.

Äitien, naisten, pitäisi olla synnynnäisiä hoivaajia joita ei yhtään ahdista äidin rooliin liittyvät monet muutokset elämässä, paineet, kytätyksi ja arvostelluksi tuleminen, yksityisyyden menetys, oman ajan ja tilan puute.

Mua ahdisti aivan hirveästi se, että muut aikuiset alkoivat puhuttelemaan mua Äitinä.

Mulla on nimikin ja olen äiti vain mun lapselle.

Tuntui, kuin olisin kadonnut ihmisenä kokonaan. Samalla pilkataan, kun äiti katoaa lapsiperhe-elämään.

Jos osaa pitää itsestään huolta, että jaksaa olla vastuussa toisesta ja hyvä äiti, on hirveä.

Jos raataa kellon ympäri lasta ja perhettä varten, on hirveä.

Tuo kaikki, sekavat odotukset ja se, että muut olettavat mun lukevan ajatuksia ja tietävän kaiken, ahdisti.

Sitten kun näistä yrittää puhua, leimataan että katuu lastaan, ei ollenkaan sovellu äidiksi, lapsi pitäisi varmaan ottaa pois jne.

Ei anneta ihmiselle aikaa eikä ymmärrystä sopeutua, tottua ja opetella.

Mulla kuoli vauvan isä odotusaikana. En saanut mitään apua enkä tukea. Sitten kun lukee isistä jotka on jääneet leskeksi, kyllä on riittänyt päiväkodissa ja muualla ymmärrystä jos on kurahanskat jääneet kotiin. On neuvottu mitkä vaatteet pitää olla.

Äiti joka häslää lapsen vaatteiden kanssa, on huoli-lasun paikka.

Kukaan ei todellakaan tuonut mulle ruokaa kotiin tai yhtään mitään muutakaan.

Toki lapsikin on tästä kärsinyt, mutta se on elämää myös. Jos joka kärsimyksestä laitettais adoptioon ja huostaan, täällä ei juuri kukaan asuis kotona.

Juuri näin. Sinut on täysin umohdettu ihmisenä kuoleman kohdalla. Mutta noinhan meitä naisia kohdellaan.

Kun esikoinen syntyi niin mies nukkui melkein koko synnytyksen ajan kun oli yö. Kun lapsi oli syntynyt kätilöt antoivat huomiota miehelle että onko miehellä kaikki ok ja mies oli kuin naantalin aurinko ei mitään hätåä. Kun lähdin synnytyssängyltä suihkuun meinasin pyörtyä ja kätilöt oli minulle vihaisia kun minua huippaa ja olivat vihaisia kun istuallaan suihkussa käynnin jälkeenkin huippasi niin että vietiin pyörätuolissa osasstolle ja siellå hoitajat oli vihaisia kun vieläkin pyörrytti ja täällå pitåä mennä itse vessaan. Vierussängyn nainen sanoi että eikö se kannata taluttaa sinne vessaan ettei kaadu? Taluttivat kerran. Moitteiden kera toivat myös lounaan..Olin synnytyksen vuoksi syömättå kaksi päivää ja valvoin kaksi yötå. Olo vahvistui kun lounassruoka imeytyi elimistöön.

Vierailija kirjoitti:

Joskus se lapsen hankinta on vain virhe. Ei sitä tarvitse selittää väsymyksellä, mielenterveysongemilla tai jollain kirjolla.

Näitä pitää ennalta ehkäistä, on hirvittävän väärin lasta kohtaan ja tuska sille vanhemmalle.

Pitäisi normalisoida vapaaehtoinen lapsettomuus.

Erittäin hyvin ja selväpäisesti sanottu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus se lapsen hankinta on vain virhe. Ei sitä tarvitse selittää väsymyksellä, mielenterveysongemilla tai jollain kirjolla.

Näitä pitää ennalta ehkäistä, on hirvittävän väärin lasta kohtaan ja tuska sille vanhemmalle.

Pitäisi normalisoida vapaaehtoinen lapsettomuus.

Ja joskus sitä on vaan päässä vikaa ja kateellinen

Varmaan jollakin näin on, tuskin tässä tapauksessa. Kateellinen lapsettomille?

Ja jos velat aiheuttaa taas näin paljon sustakin vihaa, niin tutkaile omaa elämää. Sinä olet katkera.

Vierailija kirjoitti:

Lasta tulee sääli. Kyllä lapsi vaistoaa, että äiti ei rakasta. Eikä ihminen silloin rakasta lastaan, jos katuu lapsen hankintaa. Ihan luonnollista, että monella väsyneenä voi hetkittäin herätä kielteisiä tunteita ja jopa vihaa lasta kohtaan, mutta ne menevät kyllä ohi ellei ole kyse jostain mt-häiriöstä.

En mitenkään pysty ymmärtämään, että ensin haluaa lasta ja sitten ei. Miten voi vaativaa asiantuntijat työtä tekevä olla niin yksinkertainen, ettei tajua, mitä elämä lapsen kanssa on, kun siitä voi lukea netistä ja lehdistä! Jutun perusteella tuli kyllä mieleen, että henkilöllä on jonkinlaisia mt-ongelmia.

Lapsen puolesta olen surullinen, toivottavasti saa rakkautta isältään ja isovanhemmilla tai muilta sukulaisilta. Tiedän omasta kokemuksesta, miltä tuntuu olla ei-toivottu lapsi. Pahinta oli, että siitä sai vähän väliä kuulla ja että sen tunsi ja ymmärsi vanhempien ja sisarusten suhtautumisesta.

Jokainen lapsi ansaitsee tulla rakastetuksi.

Kukaaan ei tiedä miltä tuntuu kun lapsi on syntynyt. Äitien tuomitsemisella ei saada mitään hyvää aikaan vain pahaa.

Minäkin olen ei-toivottu lapsi ja se on minulle usein sanottu ja näytetty. Juuri sen vuoksi minulla on kyky ymmärtää että naisetkin ovat ihmisiä kaikkine tunteineen, tarpeineen, tapoineen eikä naisia saa niistä tuomita.

Sinä et tuomitse isiä, niitä lukuisia suomalaisia miehiä jotka eivät hoida omaa lastaan ajatuksella lapsi on naisen ongelma tai kävelevät vain ulos ovesta ja lapsensa elämästä jättämällä koko pskan naisen hoidettavaksi?

Olit ei-toivottu. Miksi isäsi ei sinua ottanut?

Vierailija kirjoitti:

Miten noin typerä nainen voi tehdä vaativaa asiantuntijatyötä? Aivoton suorastaan. Kyllä minä osasin hyvin kuvitella ja ottaa 23-vuotiaana selville mitä elämä lapsen kanssa on, lapsen halusin ja sain, toisenkin. Eikä ole tarvinnut kertaakaan katua.

Sinänsä olen eri mieltä tuosta, että elämää lapsen kanssa pystyisi kovin hyvin oikeasti kuvittelemaan ennen lasten itse saamista, mutta kieltämättä ihmetyttää, miten koulutettu ihminen voi PUOLITOISTAVUOTIAAN kanssa julistaa katuvansa lapsen saamista. Miten ajattelu voi olla noin lyhytjänteistä? Kaikkihan nyt ymmärtävät, että alku on vaikein, eikä tämä Pauliina voi mitenkään vielä tietää, millaista elämä on 5- tai 10-vuotiaan kanssa. Itse ottaisin vakavasti vain sellaiset, jotka sanovat edelleen katuvansa lapsia näiden ollessa 20+. Ehkä tuo kertoo jotain nykyajasta - lasta kadutaan kun on puolitoista vuotta ollut kurjaa, vuosikymmenien avioliitot päätetään jos menee puolen vuoden ajan huonosti jne...

Todella tarpeellinen ja hyvä artikkeli. On jo korkea aika ravistella sairasta äitimyyttiä ja uskomusta, että kaikki naiset ovat luontaisia äitejä. En usko että KUKAAN on "luontainen äiti" vaan kyse on ennemminkin siitä, että jotkut sopeutuvat siihen rooliin ja elämään helpommin kuin toiset. Onhan elämänmuutos aivan valtava.

Isät eivät ole myöskään yhtään sen vähempiarvoisia hoivaajia kuin äidit ja isien paapominen sekä vanhemmuuden vapaamatkustus on pitkällä tähtäimellä todellinen karhunpalvelus niin äideille kuin lapsillekin.

Vierailija kirjoitti:

Todella tarpeellinen ja hyvä artikkeli. On jo korkea aika ravistella sairasta äitimyyttiä ja uskomusta, että kaikki naiset ovat luontaisia äitejä. En usko että KUKAAN on "luontainen äiti" vaan kyse on ennemminkin siitä, että jotkut sopeutuvat siihen rooliin ja elämään helpommin kuin toiset. Onhan elämänmuutos aivan valtava.

Isät eivät ole myöskään yhtään sen vähempiarvoisia hoivaajia kuin äidit ja isien paapominen sekä vanhemmuuden vapaamatkustus on pitkällä tähtäimellä todellinen karhunpalvelus niin äideille kuin lapsillekin.

Juuri näin. On rikollista kuinka lapsiperheissä miestä pitää paapoa yhtenä lapsena eikå mieheltä vaadita yhtään mitään. Mies ei siis ole aikuinen yhteiskunnan silmissä.

Äitejä eli naisia haukutaan kaikesta eikä perheen.toiselta aikuiselta vaadita yhtään mitään. Miehet on loisia ja se on muka ok. Suurin osa eroista johtuu tästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella tarpeellinen ja hyvä artikkeli. On jo korkea aika ravistella sairasta äitimyyttiä ja uskomusta, että kaikki naiset ovat luontaisia äitejä. En usko että KUKAAN on "luontainen äiti" vaan kyse on ennemminkin siitä, että jotkut sopeutuvat siihen rooliin ja elämään helpommin kuin toiset. Onhan elämänmuutos aivan valtava.

Isät eivät ole myöskään yhtään sen vähempiarvoisia hoivaajia kuin äidit ja isien paapominen sekä vanhemmuuden vapaamatkustus on pitkällä tähtäimellä todellinen karhunpalvelus niin äideille kuin lapsillekin.

Juuri näin. On rikollista kuinka lapsiperheissä miestä pitää paapoa yhtenä lapsena eikå mieheltä vaadita yhtään mitään. Mies ei siis ole aikuinen yhteiskunnan silmissä.

Äitejä eli naisia haukutaan kaikesta eikä perheen.toiselta aikuiselta vaadita yhtään mitään. Miehet on loisia ja se on muka ok. Suurin osa eroista johtuu tästä.

Pojista pitää kasvattaa epäitsekkäämpiä!

Vierailija kirjoitti:

Pauliina sanoo just samaa, mitä kaikki mun kaverit. Isän rooli olisi paljon helpompi kuin äidin.

Uraansa panostaneen äidin täytyy uhrata niin paljon. Vuosia vääntänyt yliopistotutkintoa ja sitten kehittänyt osaamistaan töissä ja päässyt asemaansa. Siitä sitten jäät kotiin syöttämään avutonta pallero, jonka kanssa ei kuukausiin pysty edes kommunikoimaan.

Itselle pahinta oli se väsymys. Lopulta kun lapsi on tarpeeksi vanha päiväkotiin, on itse kuin aivovamman saanut, kun ei ole vuosiin nukkunut kunnolla.

Oletan ja toivon että tämä helpottaa lasten kasvaessa koululaisiksi.

"ura" "yliopistotutkinto" "osaamista työssä" "asema"

Joillekin tekisi ihan hyvää jutella ammattilaisen kanssa elämänarvoista ja itsekkyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Lasta tulee sääli. Kyllä lapsi vaistoaa, että äiti ei rakasta. Eikä ihminen silloin rakasta lastaan, jos katuu lapsen hankintaa. Ihan luonnollista, että monella väsyneenä voi hetkittäin herätä kielteisiä tunteita ja jopa vihaa lasta kohtaan, mutta ne menevät kyllä ohi ellei ole kyse jostain mt-häiriöstä.

En mitenkään pysty ymmärtämään, että ensin haluaa lasta ja sitten ei. Miten voi vaativaa asiantuntijat työtä tekevä olla niin yksinkertainen, ettei tajua, mitä elämä lapsen kanssa on, kun siitä voi lukea netistä ja lehdistä! Jutun perusteella tuli kyllä mieleen, että henkilöllä on jonkinlaisia mt-ongelmia.

Lapsen puolesta olen surullinen, toivottavasti saa rakkautta isältään ja isovanhemmilla tai muilta sukulaisilta. Tiedän omasta kokemuksesta, miltä tuntuu olla ei-toivottu lapsi. Pahinta oli, että siitä sai vähän väliä kuulla ja että sen tunsi ja ymmärsi vanhempien ja sisarusten suhtautumisesta.

Jokainen lapsi ansaitsee tulla rakastetuksi.

Oma elämä on tärkeämpi. sitten ihmetellään miksi nuoret voi pahoin ja tekee rötöksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasta tulee sääli. Kyllä lapsi vaistoaa, että äiti ei rakasta. Eikä ihminen silloin rakasta lastaan, jos katuu lapsen hankintaa. Ihan luonnollista, että monella väsyneenä voi hetkittäin herätä kielteisiä tunteita ja jopa vihaa lasta kohtaan, mutta ne menevät kyllä ohi ellei ole kyse jostain mt-häiriöstä.

En mitenkään pysty ymmärtämään, että ensin haluaa lasta ja sitten ei. Miten voi vaativaa asiantuntijat työtä tekevä olla niin yksinkertainen, ettei tajua, mitä elämä lapsen kanssa on, kun siitä voi lukea netistä ja lehdistä! Jutun perusteella tuli kyllä mieleen, että henkilöllä on jonkinlaisia mt-ongelmia.

Lapsen puolesta olen surullinen, toivottavasti saa rakkautta isältään ja isovanhemmilla tai muilta sukulaisilta. Tiedän omasta kokemuksesta, miltä tuntuu olla ei-toivottu lapsi. Pahinta oli, että siitä sai vähän väliä kuulla ja että sen tunsi ja ymmärsi vanhempien ja sisarusten suhtautumisesta.

Jokainen lapsi ansaitsee tulla rakastetuksi.

Kukaaan ei tiedä miltä tuntuu kun lapsi on syntynyt. Äitien tuomitsemisella ei saada mitään hyvää aikaan vain pahaa.

Minäkin olen ei-toivottu lapsi ja se on minulle usein sanottu ja näytetty. Juuri sen vuoksi minulla on kyky ymmärtää että naisetkin ovat ihmisiä kaikkine tunteineen, tarpeineen, tapoineen eikä naisia saa niistä tuomita.

Sinä et tuomitse isiä, niitä lukuisia suomalaisia miehiä jotka eivät hoida omaa lastaan ajatuksella lapsi on naisen ongelma tai kävelevät vain ulos ovesta ja lapsensa elämästä jättämällä koko pskan naisen hoidettavaksi?

Olit ei-toivottu. Miksi isäsi ei sinua ottanut?

Mitä me saavutetaan sillä että äidit alkaa vihaamaan lapsiaan?