Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Parisuhteen varallisuuserot ja elämän elämättömyys

Vierailija
10.06.2023 |

Olen itse ihan tavallisessa palkkatyössä, palkkani on alle mediaanin mutta keskituloinen silti. Alani on sellainen, että työtä riittää tehtäväksi ympäri Suomea. Eli erittäin varma työllistyminen keskipalkalla. Avomieheni taas on alalla jossa työt ovat kortilla ja toimeentulo epävarmaa.

Minulle on aina ollut ihan sama, kuinka paljon puoliso tienaa ja olen ajatellut että esim. avioliitossa tai perheessä kustannuksia jaetaan sitten tulojen mukaan, ja jos minä olen paremmin tienaava, maksaisin tietysti enemmän. Olen valmis tinkimään omista saavutetuista eduista (esim. auton tai henkilökohtaisen "luksuksen") yhteisen hyvän eteen.

Meillä on mennyt useampi vuosi ihan hyvin, mutta jotenkin on alkanut ärsyttää se ettei mitään kivaa voi tehdä tai suunnitella yhdessä. Ennen pystyimme haaveilemaan yhdessä mitä tehdään sitten joskus, mutta nykyisin haaveilukin saa hermot kiristymään kun haaveet eivät kuitenkaan toteudu. Mies ei enää edes keskustele esim. matkustelusta tai perheen perustamisesta, koska kokee olevansa liian köyhä.

Eli ongelma ei edes ole itselleni rahan puute, vaan miehen kokemus omasta köyhyydestään joka heijastuu suhteeseen siten, ettemme voi yhdessä edes haaveilla tulevaisuuteen kuuluvista jutuista. Mies ei ota kuuleviin korviinsa sitä, että minulla kyllä olisi säästöjä ja olisin valmis olemaan perheen pääelättäjä. Jos tällaisia asioita pystyisinkin lykkäämään, niin emme voi tehdä myöskään mukavia juttuja tässä hetkessä. Mies ei anna minun esim. maksaa lomamatkaa.

Haluaisin vain seuraa elämääni, jonka mielelläni kustannan itse. Mutta mies ei jotenkin tähän kykene.

En edes tullut kysymään mitään. Veikkaan että joku palstahullu ehtii poistattaa keskustelun ennen kuin kukaan ehtii edes vastata. Mutta halusin päästä purkamaan tuntojani jonnekin. Miehen kanssa asiasta ei voi keskustella enkä koe, että voisin ystävillekään puhua kun menee niin syvälle miehen yksityisasioihin.

Kommentit (35)

Vierailija
1/35 |
10.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies on muuten niin sanotusti moderni ja liberaali. Teemme kotona paljon asioita tasa-arvoisesti ja olemme todella irrallaan perinteisistä sukupuolirooleista. Mutta tässä asiassa mietin, että onko se perinteinen miehen malli elättäjänä, joka kuitenkin kummittelee mieheni päässä?

Ap

Vierailija
2/35 |
10.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

I feel you! Tämä aloitus voisi olla omasta kynästäni pienin nyanssieroin.

Minä tienaan ihan ok (3800 €/kk) ja työtilanne enemmän kuin vakaa. Oikeastaan kilpailijat yrittävät koko ajan head huntata minua ja voisin vaihtaa työpaikkaa paremman palkan perässä. Mies on taas sairastunut seitsemän vuotta sitten ja on ainakin toistaiseksi työkyvytön. Hän ei ole koskaan ehtinyt pääsemään kunnolla työelämään kiinni, joten tulojen mukaan laskettavat korvaukset ovat vähäisiä.

Nyt taas kesällä minä haluaisin nauttia siitä, että olen painanut työtä koko vuoden kovalla tahdilla. Haluan käydä festreilla, sisävesiristeilyillä, matkustaa Norjaan ja Saarenmaalle, syödä usein ulkona, tehdä viikonloppureissuja kotimaassa jne. Ja kaiken tämän olen myös valmis kustantamaan miehelle, mutta ei. Ilmeisesti hänen itsetunnolleen ei sovi, että minä maksan ja tämän takia meidän täytyisi viettää taas yksi kesä kotona.

Tälläkin palstalla miehet aina vinkuvat, kuinka naiset etsivät vain elättäjää. Emme etsi! Me etsimme kanssaeläjää, jolle se raha tai sen puute ei ole muuttunut pääasiaksi kaikessa yhteisessä olemisessa ja tekemisessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/35 |
10.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minua säälittää ne suomalaiset naiset jotka ovat sortuneet italialaisiin, portugalilaisiin, romanialaisiin, irakilaisiin, turkkilaisiin, angolalaisiin, kamerunilaisiin ym miehiin joita muun maalaiset naiset kiertävät kaukaa mutta suomalainen nainen pitää hyvänäkin löytönä.

Tunnen pariskuntia joissa mies on jostakin noista mainitsemistani maista, ja jokainen noista miehistä pettää. Muutenkin niitten käytös on tasoa omahyväistä ja paskaa. Huomaa kyllä että kusi on noussut päähän kun suomessa on irronnut tussua helposti.

Samalla tunnen monta kunnollista suomalaista miestä jotka eivät kelpaa kellekään suomalaiselle naiselle. Ne ovat tuollaisia "arvioi tinder profiilini"-sampsan (ylila uta ketju) oloisia miehiä.

Ja tämähän ei liittynyt aloitukseen millään tavalla.

Vierailija
4/35 |

Ihanaa että joku ymmärsi!

Ja minulla ainakin kyse on siitä, että haluaisin tehdä kaikkia asioita mieheni kanssa. Olen satunnaisesti matkustanut kaverin kanssa ja elän kyllä omaakin elämää, mutta haluaisin jakaa useimmat asiat kuitenkin sen rakkaimman kanssa.

Ap

Vierailija
5/35 |

Mikä ihme sinua estää tekemästä noita asioita?

Minä matkustan useimmiten puolisoni kanssa, koska hänkin pitää matkustamisesta ja haluaa käyttää siihen rahaa. Muutaman kerran olen tarjonnut hänelle lennot ja majoituksen, kun olen halunnut saada hänet mukaan. Mutta välillä matkustelen yksin, jos kohde ei häntä kiinnosta tai ei ole sellainen, mihin hän haluaisi käyttää rahojaan. En todellakaan jäisi istumaan kesääni yksin kotona vain siksi, ettei puoliso halua tai pysty lähtemään kaikkialle mukaan.

Vastaavasti hänkin tottakai matkustelee myös ilman minua. Tänä kesänä olen itse lähdössä ainakin viikoksi etelä-Eurooppaan ilman häntä (kävimme suht äskettäin samassa maassa mutta eri kaupungeissa ja puoliso ei ole kiinnostunut lähtemään sinne takaisin) ja hän suunnittelee kavereidensa kanssa Berliinin reissua.

Vierailija
6/35 |

Juuri tämä, mitä tuo toinen teksitiäni lainannut ei tuntunut ymmärtävän.

Mikään tai kukaan ei estä minua tekemästä noita haluamiani asioita yksin tai kavereideni kanssa, mutta kun haluan tehdä niitä juuri mieheni kanssa. En minä halua mennä viettämään romanttista kesäviikonloppua yksin saaristoon, kun mieheni ei "periaatteellisista syistä" suostu siihen, että maksan reissun. En minä halua mennä katsomaan yksin meidän yhteisiä lempibändejä, joita normaalisti fiilistelemme kotona yhdessä unelmoiden tulevista keikoista.

Totta kai terveessä parisuhteessa on yhteiset jututu ja sitten kummankin omat jutut. Nyt on kyse siitä, ettei yhteinen juttu voi olla koskaan mitään muuta kuin kotona möllöttämistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/35 |
10.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole koskaan ymmärtänyt parisuhteita joissa ei voi avoimesti keskustella asioista.

Vierailija
8/35 |
10.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko teillä yhteistä tiliä? Jos ei ole, niin mitä jos perustatte sellaisen vaikka matkakassaksi - laitatte sinne joka kuukausi yhdessä sovitun määrän rahaa, miksei esimerkiksi 5 % nettotuloista tms. Sitten kun tulee aika matkustaa niin käytätte ne rahat yhdessä.

Tämähän on käytännössä sama asia kuin että sinä maksat matkasta suurimman osan, mutta ehkä miehen on helpompi hyväksyä kun se on jo etukäteen päätetty yhteiseksi rahaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/35 |
10.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

I feel you! Tämä aloitus voisi olla omasta kynästäni pienin nyanssieroin.

Minä tienaan ihan ok (3800 €/kk) ja työtilanne enemmän kuin vakaa. Oikeastaan kilpailijat yrittävät koko ajan head huntata minua ja voisin vaihtaa työpaikkaa paremman palkan perässä. Mies on taas sairastunut seitsemän vuotta sitten ja on ainakin toistaiseksi työkyvytön. Hän ei ole koskaan ehtinyt pääsemään kunnolla työelämään kiinni, joten tulojen mukaan laskettavat korvaukset ovat vähäisiä.

Nyt taas kesällä minä haluaisin nauttia siitä, että olen painanut työtä koko vuoden kovalla tahdilla. Haluan käydä festreilla, sisävesiristeilyillä, matkustaa Norjaan ja Saarenmaalle, syödä usein ulkona, tehdä viikonloppureissuja kotimaassa jne. Ja kaiken tämän olen myös valmis kustantamaan miehelle, mutta ei. Ilmeisesti hänen itsetunnolleen ei sovi, että minä maksan ja tämän takia meidän täytyisi viettää taas yksi kesä kotona.

Tälläkin palstalla miehet aina vinkuvat, kuinka naiset etsivät vain elättäjää. Emme etsi! Me etsimme kanssaeläjää, jolle se raha tai sen puute ei ole muuttunut pääasiaksi kaikessa yhteisessä olemisessa ja tekemisessä.

Mikä ihme sinua estää tekemästä noita asioita?

Minä matkustan useimmiten puolisoni kanssa, koska hänkin pitää matkustamisesta ja haluaa käyttää siihen rahaa. Muutaman kerran olen tarjonnut hänelle lennot ja majoituksen, kun olen halunnut saada hänet mukaan. Mutta välillä matkustelen yksin, jos kohde ei häntä kiinnosta tai ei ole sellainen, mihin hän haluaisi käyttää rahojaan. En todellakaan jäisi istumaan kesääni yksin kotona vain siksi, ettei puoliso halua tai pysty lähtemään kaikkialle mukaan.

Vastaavasti hänkin tottakai matkustelee myös ilman minua. Tänä kesänä olen itse lähdössä ainakin viikoksi etelä-Eurooppaan ilman häntä (kävimme suht äskettäin samassa maassa mutta eri kaupungeissa ja puoliso ei ole kiinnostunut lähtemään sinne takaisin) ja hän suunnittelee kavereidensa kanssa Berliinin reissua.

Ohis mutta vastaan

Ei mikään välttämättä estä, mutta useimmat meistä haluavat tehdä asioita nimenomaan puolison kanssa. On myös sellaisia asioita, joita meidän yhteiskunnassa ei ole soveliasta tehdä muiden kuin puolison kanssa. Joku saattaa haluta esimerkiksi matkustaa romanttiseen kohteeseen, harrastaa seksiä jossain tietyssä paikassa tai tehdä vaikka sen lapsen josta aloituksessakin puhuttiin.

Voi myös olla, että kaveripiirissä on totuttu matkustelemaan puolisoitten kanssa, jolloin se yksi jonka puoliso ei matkusta ei sitten saa myöskään kaveria mukaansa.

Kolmantena kyse voi olla myös siitä, että haluaa tehdä nimenomaan jotain puolison kanssa, ei niin että haluaa vain jonkun tekemään tiettyä asiaa. Eli juttu ei olekaan risteily, vaan se että pääsee puolison kanssa kodin ulkopuolella hankkimaan uusia kokemuksia yhdessä ja vahvistamaan suhdettaan. On normaalia, ettei halua parisuhteensa olevan vain kotitöitä ja vierekkäin eloa. Siitä ei pidä syyllistää, ettei tyydy tähän.

Vierailija
10/35 |
10.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minua säälittää ne suomalaiset naiset jotka ovat sortuneet italialaisiin, portugalilaisiin, romanialaisiin, irakilaisiin, turkkilaisiin, angolalaisiin, kamerunilaisiin ym miehiin joita muun maalaiset naiset kiertävät kaukaa mutta suomalainen nainen pitää hyvänäkin löytönä.

Tunnen pariskuntia joissa mies on jostakin noista mainitsemistani maista, ja jokainen noista miehistä pettää. Muutenkin niitten käytös on tasoa omahyväistä ja paskaa. Huomaa kyllä että kusi on noussut päähän kun suomessa on irronnut tussua helposti.

Samalla tunnen monta kunnollista suomalaista miestä jotka eivät kelpaa kellekään suomalaiselle naiselle. Ne ovat tuollaisia "arvioi tinder profiilini"-sampsan (ylila uta ketju) oloisia miehiä.

Tunnen noista mm portugalilaisen miehen ja hän on ihana! Todellinen familyguy. Tekee kovasti töitä ja huolehtii perheestään, lapsistaan ja vaimon vanhemmista todella hyvin. Toki on fiksu ja kouluttautunut, työskennellyt muuallakin Euroopassa joten kaukana sossulusmuista. Nehän on pohjasakkaa kansallisuuteen katsomatta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/35 |
10.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

I feel you! Tämä aloitus voisi olla omasta kynästäni pienin nyanssieroin.

Minä tienaan ihan ok (3800 €/kk) ja työtilanne enemmän kuin vakaa. Oikeastaan kilpailijat yrittävät koko ajan head huntata minua ja voisin vaihtaa työpaikkaa paremman palkan perässä. Mies on taas sairastunut seitsemän vuotta sitten ja on ainakin toistaiseksi työkyvytön. Hän ei ole koskaan ehtinyt pääsemään kunnolla työelämään kiinni, joten tulojen mukaan laskettavat korvaukset ovat vähäisiä.

Nyt taas kesällä minä haluaisin nauttia siitä, että olen painanut työtä koko vuoden kovalla tahdilla. Haluan käydä festreilla, sisävesiristeilyillä, matkustaa Norjaan ja Saarenmaalle, syödä usein ulkona, tehdä viikonloppureissuja kotimaassa jne. Ja kaiken tämän olen myös valmis kustantamaan miehelle, mutta ei. Ilmeisesti hänen itsetunnolleen ei sovi, että minä maksan ja tämän takia meidän täytyisi viettää taas yksi kesä kotona.

Tälläkin palstalla miehet aina vinkuvat, kuinka naiset etsivät vain elättäjää. Emme etsi! Me etsimme kanssaeläjää, jolle se raha tai sen puute ei ole muuttunut pääasiaksi kaikessa yhteisessä olemisessa ja tekemisessä.

Ihanaa että joku ymmärsi!

Ja minulla ainakin kyse on siitä, että haluaisin tehdä kaikkia asioita mieheni kanssa. Olen satunnaisesti matkustanut kaverin kanssa ja elän kyllä omaakin elämää, mutta haluaisin jakaa useimmat asiat kuitenkin sen rakkaimman kanssa.

Ap

Itse aloin taas maksamaan köyhälle miehelleni matkoja yms. Aika nopeasti mies alkoi pitämään niitä "saavutettuna etuna", lopetti osa-aikaisen työnsä ja yritti saada minut maksamaan omia laskujaan.

Lokkeja kantasuomalaisista miehistä siis ap löytyy, jos etsit.

Vierailija
12/35 |
10.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naisille ei kelpaa 1400 euroa kuukaudessa tienaava mies.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/35 |
10.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä taas asia on niin, että minä tienaan 5000€/kk, vaimo 2500€/kk.

Minä maksan kaikki vakuutukset, molempien autot, sähköt, dieselverot, vesimaksut, ruokakauppaan annan enemmän jnejne.

Asuntolainan maksamme tasan.

Joka kevät vaimo aloittaa naukumisen etelänmatkoista. Sinne ja tänne ja tonne pitäis päästä. Suuttuu kun ei päästä.

Hän ei tajua, että vaikka olen hyvätuloisempi, minulla jää kuukaudessa käteen vähemmän kuin hänellä, koska maksan melkein kaikesta enemmän.

Mistä minä revin rahaa johonkin viiden hengen lomamatkoihin?

M41

Vierailija
14/35 |
10.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ketju on täynnä miesvihaa naislokeilta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/35 |
10.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

I feel you! Tämä aloitus voisi olla omasta kynästäni pienin nyanssieroin.

Minä tienaan ihan ok (3800 €/kk) ja työtilanne enemmän kuin vakaa. Oikeastaan kilpailijat yrittävät koko ajan head huntata minua ja voisin vaihtaa työpaikkaa paremman palkan perässä. Mies on taas sairastunut seitsemän vuotta sitten ja on ainakin toistaiseksi työkyvytön. Hän ei ole koskaan ehtinyt pääsemään kunnolla työelämään kiinni, joten tulojen mukaan laskettavat korvaukset ovat vähäisiä.

Nyt taas kesällä minä haluaisin nauttia siitä, että olen painanut työtä koko vuoden kovalla tahdilla. Haluan käydä festreilla, sisävesiristeilyillä, matkustaa Norjaan ja Saarenmaalle, syödä usein ulkona, tehdä viikonloppureissuja kotimaassa jne. Ja kaiken tämän olen myös valmis kustantamaan miehelle, mutta ei. Ilmeisesti hänen itsetunnolleen ei sovi, että minä maksan ja tämän takia meidän täytyisi viettää taas yksi kesä kotona.

Tälläkin palstalla miehet aina vinkuvat, kuinka naiset etsivät vain elättäjää. Emme etsi! Me etsimme kanssaeläjää, jolle se raha tai sen puute ei ole muuttunut pääasiaksi kaikessa yhteisessä olemisessa ja tekemisessä.

Ihanaa että joku ymmärsi!

Ja minulla ainakin kyse on siitä, että haluaisin tehdä kaikkia asioita mieheni kanssa. Olen satunnaisesti matkustanut kaverin kanssa ja elän kyllä omaakin elämää, mutta haluaisin jakaa useimmat asiat kuitenkin sen rakkaimman kanssa.

Ap

Itse aloin taas maksamaan köyhälle miehelleni matkoja yms. Aika nopeasti mies alkoi pitämään niitä "saavutettuna etuna", lopetti osa-aikaisen työnsä ja yritti saada minut maksamaan omia laskujaan.

Lokkeja kantasuomalaisista miehistä siis ap löytyy, jos etsit.

Tämäkin on totta. Olen aina seurustellut itseäni vähemmän tienaavien miesten kanssa ja joka ainoa tätä nykyistä lukuunottamatta on yrittänyt hyväksikäyttää minua taloudellisesti. Tämä nykyinen ei yritä, mutta onkin sitten toisen ääripään edustaja.

Miksi suomalaiset miehet tekevät rahasta parisuhteessa sen kaiken muun edelle menevän asian?

Vierailija
16/35 |
10.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voitko vaan ostaa liput ja sanoa miehelle että hukkaan menee jos ei lähde sulle kaveriksi mukaan?

Vierailija
17/35 |
10.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä taas asia on niin, että minä tienaan 5000€/kk, vaimo 2500€/kk.

Minä maksan kaikki vakuutukset, molempien autot, sähköt, dieselverot, vesimaksut, ruokakauppaan annan enemmän jnejne.

Asuntolainan maksamme tasan.

Joka kevät vaimo aloittaa naukumisen etelänmatkoista. Sinne ja tänne ja tonne pitäis päästä. Suuttuu kun ei päästä.

Hän ei tajua, että vaikka olen hyvätuloisempi, minulla jää kuukaudessa käteen vähemmän kuin hänellä, koska maksan melkein kaikesta enemmän.

Mistä minä revin rahaa johonkin viiden hengen lomamatkoihin?

M41

Tämäkään ei liity mitenkään aloitukseen.

Vierailija
18/35 |
10.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olla elämättä elämäänsä ja syyttää siitä muita 🙄

Vierailija
19/35 |
10.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suostuuko mies ottamaan yhteistä tekemistä vastaan lahjoina? Voisit silloin ostaa merkkipäivinä teille jotain mukavaa?

Vierailija
20/35 |
10.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehesi on niitä harvoja, jotka oikeasti pitävät kiinni miesten periaatteista. Miehessäsi on vain se huono puoli, että hän ilmeisesti olettaa kulujen menevän puoliksi. Omat osuudet. Vähintä mitä voisit mieheltä odottaa, on koko kulujen kattaminen. Itsekin olen kieltäytynyt naisen kanssa matkustamisesta, kun kynnyskysymyksenä oli kulujen jakaminen edes osittain. En suostu siihen, että nainen maksaisi mitään, joten yhteisymmärrystä ei syntynyt. Tämän täytyisi itseasiassa kokea koko arkea. Aika munatonta mieheltä vaatia naista osallistumaan kuluihin. Ole onnellinen, että olet löytänyt noin hyvän ja suoraselkäisen miehen. Pidä kiinni hänestä. Jahka hän pääsee jaloilleen, niin asiat ovat toisin.