Onko ns. väärin tehdä lapsi ilman romanttista rakkautta
Haluaisin lapsen, olen aina tahtonut. Ikää meillä on 27 ja 30. Mies haluaisi lapsen kanssani myös ja sanonutkin, että jos koskaan tekee lapsen niin haluaisi sen kanssani. Olisin kuulemma hyvä äiti.
Ongelma on kuitenkin nyt se, että minun puoleltani se romanttinen rakkaus on kadonnut. Välitän ja rakastan kyllä, mutten tunne enää intohimoa. En ole asiasta miehelle puhunut, sillä tiedän ettei hän tunne samoin.
Onko väärin tehdä lapsi tässä tilanteessa? Tiedostaen, että joku päivä eroamme (tässäkin olemme erimieltä miehen kanssa, hän puhuu häistä ja naimisiinmenosta, kun itte tiedostan ettemme tule aina olemaan yhdessä.)
Kommentit (59)
Ei ole. Jotkut ihmiset tekevät lapsia pelkästään järkisyistä.
Ei ole, mutta on väärin olla kertomatta miehellesi tuntemuksiasi.
Taitaa olla ainut oikea tapa.
Intohimorakkaushöpinät saa jättää sikseen, se on aina vain ohimenevä ilmiö.
Siitä voi tulla jatkossa isoja riitoja jos sinä haluaisit tunnekasvattaa lapsia, kun taas mies on enemmän perinteisen kasvatuksen kannalla.
Olisi väärin huijata miestä tuolla tavalla!
Ei ole väärin. Syntyvyys nousuun vaan! Lisää veronmaksajia Suomeen! T. Päättäjät
Romanttinen rakkaus lisääntyy ja vähenee ajan saatossa.Sen sijaan luottamus ja kyky ottaa vastuuta kantaa. Onnea lapsentekoon molemmille! Yhteiset arvot ovat tärkeintä.
Ihan normaali. Hyvä ymmärtää, että nykyään eletään hyvin erilaista elämää mihin ihminen on biologisesti kehittynyt. Kymmeniä tuhansia vuosia sitten lapsi saatiin aika nopeasti, ja parisuhde kehittyi näin luonnollisella tavalla eteen päin. Nyt lapsia hankitaan hyvin pitkän ajan jälkeen parisuhteen muodostumisen jälkeen, ja molempien alitajunta ihmettelee missä ovat lapset, ja tunteet alkavat kuolla kun alitajunta ajattelee että ehkä toinen tai itse on kyvytön saamaan lapsia. Eli tietty vaihe parisuhteessa jää tulematta, joka normaalisti pitäisi tulle alle 2 vuodessa rakkauden roihahtamisesta.
Lapset vaan alulle ja tunteetkin palaavat.
Kannattaa jutella miehen kanssa. Voihan se olla, että kipinä syttyy uudestaan. Älä jää tunteiden kanssa yksin.
Se on joko lapsen teko nyt tai uuden miehen etsiminen ja ehkä lapsia joskus.
Tee ne lapset, joita molemmat toivoo. Elä hetkessä.
Ehdit myöhemmin miettiä noita mietteitäsi suhteen jatkosta ja mikäli tuolloin tuntuu edelleen samalta, lähde sitten etsimään sitä intohimoa. Sekin on silloin mukavampaa, kun ei tarvitse etsiä enää isää lapsille vaan rakastajaa itselle.
Syntymä on kuolemantuomio :(
Ei kukaan pysty hillitsemään sikiämistään.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla ainut oikea tapa.
Intohimorakkaushöpinät saa jättää sikseen, se on aina vain ohimenevä ilmiö.
Samaa mieltä.
Olen rakastunut pari kertaa palavasti. En vain koskaan olisi kummastakaan halunnut lapsilleni isää.
Mieheeni en rakastunut ulkonäöllisesti, en palavasti, enkä ole koskaan hänelle niin väittänyt. Rakastan ja arvostan hänen arvojaan ja hyvin monia piirteitään. Mielestäni se, jos joku on aitoa rakkautta. Hänen kanssaan on ollut hyvä kasvattaa lapsia.
Hän koki saaneensa taas kohdallani kaiken kerralla ja alkuun hänen oli vaikea hyväksyä, etten ollut "pinnallisempi".
Nyt iän myötä hän on vain kiitollinen, että edelleen rakastan ja arvostan niitä samoja piirteitä. En pelkkää ulkokuorta tai hiipuvaa liekkiä. Nyt rakkautemme on luultavasti jo hyvin samanlaista.
Ja en tarkoita, että hänen ulkonäkönsä ei miellyttäisi. Tarkoitan, että kahdesti elämässä olen jotenkin ollut jalat vetelänä miesten kohdalla. Siis rakastunut pintaan. Syvemmältä näiden kohdalla rakkautta olikin alkuhuuman jälkeen mahdotonta enää löytää.
En tekisi lasta tuohin tilanteeseen. Parasta tehdä lapsi ihmisen kanssa, jota rakastat. Silloin voit ihailla lapsessa kummankin vanhemman piirteitä.
Olette vielä aika pieniä lapsia. Minullekin myydään vielä lastenlippua.
T31
Kuinka kauan olette olleet yhdessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla ainut oikea tapa.
Intohimorakkaushöpinät saa jättää sikseen, se on aina vain ohimenevä ilmiö.Samaa mieltä.
Olen rakastunut pari kertaa palavasti. En vain koskaan olisi kummastakaan halunnut lapsilleni isää.
Mieheeni en rakastunut ulkonäöllisesti, en palavasti, enkä ole koskaan hänelle niin väittänyt. Rakastan ja arvostan hänen arvojaan ja hyvin monia piirteitään. Mielestäni se, jos joku on aitoa rakkautta. Hänen kanssaan on ollut hyvä kasvattaa lapsia.
Hän koki saaneensa taas kohdallani kaiken kerralla ja alkuun hänen oli vaikea hyväksyä, etten ollut "pinnallisempi".
Nyt iän myötä hän on vain kiitollinen, että edelleen rakastan ja arvostan niitä samoja piirteitä. En pelkkää ulkokuorta tai hiipuvaa liekkiä. Nyt rakkautemme on luultavasti jo hyvin samanlaista.
Ja en tarkoita, että hänen ulkonäkönsä ei miellyttäisi. Tarkoitan, että kahdesti elämässä olen jotenkin ollut jalat vetelänä miesten kohdalla. Siis rakastunut pintaan. Syvemmältä näiden kohdalla rakkautta olikin alkuhuuman jälkeen mahdotonta enää löytää.
Ap kertoi jo aloituksessa, että suunnittelee jättävänsä miehensä. Suunnitteletko sinäkin, jos ap:n tapa on mielestäsi ainoa oikea?
Jatkan vielä, että uskon miehen olevan myös todella hyvä isä. Hän on luonteva lasten kanssa, välittävä vaikkakin jättää tunneasiat usein sivuun. Järkevä.
Ainoa hankaluus on, että käy reissutöissä, mutta on puhunut vaihtavansa. -Ap