Lue keskustelun säännöt.
Onko ns. väärin tehdä lapsi ilman romanttista rakkautta
10.06.2023 |
Haluaisin lapsen, olen aina tahtonut. Ikää meillä on 27 ja 30. Mies haluaisi lapsen kanssani myös ja sanonutkin, että jos koskaan tekee lapsen niin haluaisi sen kanssani. Olisin kuulemma hyvä äiti.
Ongelma on kuitenkin nyt se, että minun puoleltani se romanttinen rakkaus on kadonnut. Välitän ja rakastan kyllä, mutten tunne enää intohimoa. En ole asiasta miehelle puhunut, sillä tiedän ettei hän tunne samoin.
Onko väärin tehdä lapsi tässä tilanteessa? Tiedostaen, että joku päivä eroamme (tässäkin olemme erimieltä miehen kanssa, hän puhuu häistä ja naimisiinmenosta, kun itte tiedostan ettemme tule aina olemaan yhdessä.)
Kommentit (59)
En suosittele itse olen elänyt tähän mennessä 51 vuotta välillä miettien että miltä olisi mahtanut tuntua jos kotona olisin joskus saanut kokea läheisyyden ja toisesta välittämisen silloin kun on sisäisesti paha olla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea juttu. Alkuhuuma kuitenkin katoaa ja sen myötä suurin intohimo. Kuitenkin monilla on vahva halu olla yhdessä ja pitkässä suhteessa ei voi olla pelkän intohimon perässä. Kysyisin enneminkin halutko jatkaa suhdetta? Näetkö teitä yhdessä 5-10 vuoden kuluttua ja onko ajatus ahdistava? Onko teillä seksiä ja onko se hyvää?
Kiitos viesteistä. Tuli hyviä pointteja ja ajatuksia.
Ollaan tunnettu monta vuotta, mutta erosimme hetkeksi aikoinaan ja nyt ollaan palattu yhteen.
Osaan myös kuvitella meidät yhdessä vielä vuosien päähän, mutta ajatus loppuelämän parisuhteesta on epämiellyttävä. Kaipaan intohimoista suhdetta paljon, mutten haluaisi myöskään lähteä etsimään sitä 'parempaa', jota tuskin tulee kuin vain hetkeksi. Meidän seksielämä on hyvää, mutta siitä puuttuu sellainen himo joka meillä aikoinaan oli.
Lapsen kannalta mietin, että tässä olisi ihan hyvä alku tasapainoiseen elämään. Mies olisi varmasti myös todella hyvä isä. -Ap
No voihan se romanttinen rakkauskin loppua periaatteessa milloin vain. Jos jotkut haluavat elää kulissiliitossa ja hankkia siinä lapsen, niin onko se välttämättä sen huonompi kasvualusta lapselle.
Harvempi lähemmäs nelikymppinen lasta haluava jää odottelemaan, että kohtaa tosi rakkauden. Kyllä ne lapset tehdään järkisyistä -väittäisin- sen kanssa, joka rinnalla sattuu olemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos viesteistä. Tuli hyviä pointteja ja ajatuksia.
Ollaan tunnettu monta vuotta, mutta erosimme hetkeksi aikoinaan ja nyt ollaan palattu yhteen.
Osaan myös kuvitella meidät yhdessä vielä vuosien päähän, mutta ajatus loppuelämän parisuhteesta on epämiellyttävä. Kaipaan intohimoista suhdetta paljon, mutten haluaisi myöskään lähteä etsimään sitä 'parempaa', jota tuskin tulee kuin vain hetkeksi. Meidän seksielämä on hyvää, mutta siitä puuttuu sellainen himo joka meillä aikoinaan oli.Lapsen kannalta mietin, että tässä olisi ihan hyvä alku tasapainoiseen elämään. Mies olisi varmasti myös todella hyvä isä. -Ap
Hanki lapsi ja kun eroatte, niin lapsi miehellä ja lähdet etsimään himokasta miestä.
Meillä samankaltainen tilanne, ollaan jopa täysin saman ikäisiä. En tosin mitenkään aktiivisesti mieti eroa. Mutta usein ajattelen että miehessä parhaita puolia ovat se miten vastuuntuntoinen hän on ja miten hänen kanssaan on niin "helppo" olla. Eli ei tarvitse vääntää kotitöistä tai kauppareissusta eikä ole ylimääräistä draamaa, kaikesta voidaan sopia kypsästi. Rakastan myös miehen vanhempia ja mietin usein miten ihanat isovanhemmat ja ihanan mummolan meidän lapset saisi, ja voisivat kokea sellaista suvun yhteisöllisyyttä mitä minun suvussa ei hirveästi ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä samankaltainen tilanne, ollaan jopa täysin saman ikäisiä. En tosin mitenkään aktiivisesti mieti eroa. Mutta usein ajattelen että miehessä parhaita puolia ovat se miten vastuuntuntoinen hän on ja miten hänen kanssaan on niin "helppo" olla. Eli ei tarvitse vääntää kotitöistä tai kauppareissusta eikä ole ylimääräistä draamaa, kaikesta voidaan sopia kypsästi. Rakastan myös miehen vanhempia ja mietin usein miten ihanat isovanhemmat ja ihanan mummolan meidän lapset saisi, ja voisivat kokea sellaista suvun yhteisöllisyyttä mitä minun suvussa ei hirveästi ole.
Välillä olen miettinyt olisinko miehen kanssa jos en haluaisi tai pystyisi saamaan lapsia. Tuskin. Silloin varmaan etsisin ensisijaisesti sellaista ihmistä jonka kanssa on enemmän henkisesti yhteistä, yhteistä huumorintajua, syvällisiä keskusteluja ja jaettuja kiinnostuksen kohteita yms. Mutta sellainen tyyppi ei välttämättä olisi paras isä sitten kuitenkaan.
Älä nyt ainakaan loputtomiin mieti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerro miehellesi. Jos hänelle ok, että koet että liitto on väliaikainen ja silti haluaisit siihen lapsia, on kai ok hankkia niitä. Muu on miehen kusettamistaja viet häneltä mahdollisuuden perheeseen jonkun perheeseen ja liittoon sitoutuvan naisen kanssa.
Samaa mieltä. Miehellä pitäisi olla oikeus päättää jatkosta faktojen pohjalta. Luulenpa, ettei haluaisi lasta ap:n kanssa tai edes jatkaa suhdetta, jos tietäisi ap:n ajatuksista. Itse ainakin lähtisin saman tien kävelemään.
Hgr kirjoitti:
Harvempi lähemmäs nelikymppinen lasta haluava jää odottelemaan, että kohtaa tosi rakkauden. Kyllä ne lapset tehdään järkisyistä -väittäisin- sen kanssa, joka rinnalla sattuu olemaan.
Aloittaja ja mies eivät ole lähemmäs nelikymppisiä. Tuon ikäisillä on vielä loistavat mahdollisuudet löytää sellainen kumppani joka tuntuu itselle oikealta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Jotkut ihmiset tekevät lapsia pelkästään järkisyistä.
Niitä järkisyitä ei kyllä enää ole olemassa jos on hiukankaan kärryillä maailman tilanteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla ainut oikea tapa.
Intohimorakkaushöpinät saa jättää sikseen, se on aina vain ohimenevä ilmiö.Samaa mieltä.
Olen rakastunut pari kertaa palavasti. En vain koskaan olisi kummastakaan halunnut lapsilleni isää.
Mieheeni en rakastunut ulkonäöllisesti, en palavasti, enkä ole koskaan hänelle niin väittänyt. Rakastan ja arvostan hänen arvojaan ja hyvin monia piirteitään. Mielestäni se, jos joku on aitoa rakkautta. Hänen kanssaan on ollut hyvä kasvattaa lapsia.
Hän koki saaneensa taas kohdallani kaiken kerralla ja alkuun hänen oli vaikea hyväksyä, etten ollut "pinnallisempi".
Nyt iän myötä hän on vain kiitollinen, että edelleen rakastan ja arvostan niitä samoja piirteitä. En pelkkää ulkokuorta tai hiipuvaa liekkiä. Nyt rakkautemme on luultavasti jo hyvin samanlaista.
Ja en tarkoita, että hänen ulkonäkönsä ei miellyttäisi. Tarkoitan, että kahdesti elämässä olen jotenkin ollut jalat vetelänä miesten kohdalla. Siis rakastunut pintaan. Syvemmältä näiden kohdalla rakkautta olikin alkuhuuman jälkeen mahdotonta enää löytää.
Oot ihan hirvee tyyppi. Toivottavasti löytää jonkun toisen, joka rakastaa tulisesti ja syvällisesti. Sitten sinäkin toivottavasti ymmärrät ex-miehesi ratkaisua. Hänelläkään on siihen oikeus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse syntynyt siten, että vanhempani vaan hankkivat minut yhdessä. Mikäs siinä. Vanhempani on aina olleet minulle erillisiä ihmisiä, ei vanhempien ole mikään pakko olla yhdessä oleva ja asuva pariskunta.
Ehkä kannattaa kuitenkin kertoa miehelle mitä ajattelet.
rakkaudettomasta lapsesta tulee volde..hups, ei saa sanoa!
Vierailija kirjoitti:
Hgr kirjoitti:
Harvempi lähemmäs nelikymppinen lasta haluava jää odottelemaan, että kohtaa tosi rakkauden. Kyllä ne lapset tehdään järkisyistä -väittäisin- sen kanssa, joka rinnalla sattuu olemaan.
Aloittaja ja mies eivät ole lähemmäs nelikymppisiä. Tuon ikäisillä on vielä loistavat mahdollisuudet löytää sellainen kumppani joka tuntuu itselle oikealta.
Niin minäkin luulin, kun erosin pitkästä yli 10 vuoden suhteesta 27-vuotiaana.
Olen nyt nelikymppinen eikä edelleenkään lasta.
Yleensä tuossa vaiheessa ei ole isoa intohimoa enää, kun ei se alkuhuuma kestä kuin korkeintaan kolme vuotta. Usein palaa loppuun jo aiemmin. Perheenä eletään, kun välittää toisesta, haluaa vielä ja on hyvä kasvattaa lapsia.
No totta mooses se on väärin tehdä miehen kanssa lapsi ajatuksella, että minäpä jätän tuon joku päivä!
Asia erikseen, jos päätös lapsen tekemisestä tehdään sen jälkeen, kun se toinenkin osapuoli on tietoinen missä mennään. Jos hän silti aidosti on sitä mieltä, että haluaa kanssasi lapsen niin sitten ei ongelmaa.