Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi kiukuttelee koko ajan vaikka yritän kaikessa parhaani
08.06.2023 |
Eli yritän kaikessa parhaani, että hänellä olisi kaikki perushyvin (ja mielestäni onkin), että saisi riittävästi yhdessäoloa ja positiivista huomiota, että olisi riittävästi mukavaa ja kiinnostavaa tekemistä jne. Mutta lapsi kiukuttelee joka päivä jostain, ja minusta tuntuu että ne kiukut syntyy ihan olemattomista asioista, välillä jopa kiukuttelun ilosta. Niihin ei liity nälkää tai väsymystä. Nyt ollaan lomalla mutta samanlaista tämä on arkenakin. Lapsi täyttää pian kuusi, ja tämä on ollut tällaista pitkään. Minä uuvun, kun yritän ja yritän koko ajan kaikkeni, ja minulle vain kiukutellaan. Mitä tämä oikein on?
Kommentit (60)
Tsemppiä kyllä se siitä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä kyllä se siitä kirjoitti:
Tuota tuota. Omieni kanssa huomasin, että olin pitänyt lapsiani aina nuorempina, kuin olivatkaan.
Eihän se kuusivuotias ole enää vauva eikä sitä itsekään ole silti huono äiti tai iskä, jos lasta kohtelee välillä ikänsä edellyttämällä tavalla.Voit myös vaatia tekemään joitain asiallisia kotitöitä.
Ilman, että itse jää viereen 'kannustamaan'.Lapsellahan saattaa olla, vaan tylsää ja on oppinut, että sinä olet se, joka järkkää ajankulua, kun osaa tarpeeksi juonitella. Ei todennäköisesti ymmärrä/välitä siitä, että kiusaa sinua. Sille stoppi.
Eli ala itse käyttäytyä, kuin aikuinen.
Puhu lapselle, kuin aikuiselle, vaikka tekisikin mieli lässyttää tai selittää ja analysoida.
Minkä päätät sen pidät. Mieti valmiiksi, että kuinka reagoit, kun manipulaatiokiukku alkaa.
Otatko kengät jalkaan ja menet ulos rauhottumaan etkä ole tietääksesi diivasta vai alatko taistelun uhkaillen kaikenlaisilla rangaistuksilla, joita et tule toteuttamaan.Se lapsi siitä rauhoittuu varmasti jonkun ajan kuluttua ja voit kysyä, haluaako pyytää anteeksi sen jälkeen voit tehdä hänen kanssaan sopimuksen siitä miten käyttäydytään, kun alkaa keittämään.
Lapsi tekee kyllä joitain kotitöitä, osan ihan itsenäisesti ilman kannustamisia vieressä (kiitän kyllä aina ja sanon että hyvin tehty).
Mutta tuota manipulaatiokiukkua mietin, mistä kirjoitit. Joskus minusta tuntuu, että kyse on juuri siitä. Mutta minulle on sanottu, että lapset ei tee sellaista, ei manipuloi eikä kiukuttele manipulointimielessä. En oikein tiedä mitä ajatella asiasta.
Ap
Luota intuitioosi. Olet kuitenkin se asiantuntija teidän asiassa. Hän todennäköisesti harjoittelee sinulla niitä käytösmallejaan ja tottakai on parempi, että saa opin kotoa, kuin maailmalta.
Se kyllä sitten n.s. koulii pois ei toivottuja käytösmalleja.Tuntuuko se pahalta, ettet enää saisikaan olla taaperoisen vanhempi, jos mietitään sitä omaa käytöstäsi asiallisempana aikuisena.
Tottakai sillekin on aikansa ja paikkansa, mutta mikäli se saa lapsen käytöksenkin muuttumaan taaperoiseksi niin siinähän se on jo se pulma.
Se lapsi yleensä nimittäin haluaa tulla kohdelluksi ikänsä edellyttämällä tavalla. Iltasadun aikaan on eri asia.
Kirjoita paperille noita asioita ja huomaat itsekin mistä se tämänhetkinen kiikastaa.Kannattaa myös miettiä, että kiusataanko lasta ja kannustaa kertomaan ihan kaikesta. Onko kipeä?
Ei tunnu ollenkaan pahalta ettei saa/saisi olla enää taaperoisen vanhempi. Päinvastoin. En ole koskaan tykännyt sellaisesta lässyttämisestä vaan olen aina puhunut lapselle vähän kuin ikätasoista isommalle.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon, että sä pärjäät.
Nämä on normaaleja vaihteluita lapsiperhearjessa.
Kiitos, että kasvatat ja olet hyvä vanhempi. Kiitos kaikille muillekin se tärkeintä työtä mitä kansakunta tekee.
Sillä tavalla se tavallinen ihminen pääsee parhaiten vaikuttamaan tulevaisuuteen.
Lastensa kautta.
Tsemppiä!
Mulla esikoinen ei kiukutellut melkein koskaan pienempänä, nyt murrosikäisenä on ihan kamala ja kysyy hermoja ihan joka lauseellaan ja tekemisillään.
Kuopus kiukutteli paljon, saa nähdä millainen on sitten parin vuoden päästö murkkuna..
Jokainen lapsi on omanlaisensa.
Olen sellaistakin joskus miettinyt, että ihan kuin lapsi hakisi ja tarvisi kiukkuräjähdystä nollatakseen jonkun pienen ärtymisen tai turhautumisen. Jotka siis on ihan tavallisia jokapäiväisiä kaikille meille jostain pikkujutuista välillä tulevia oloja. Niitä, jotka yleensä menee vain hetkessä ohi. Mutta että ihan kuin lapseni tarvisi niiden ohimenemiseen kiukkuräjähdyksen, jonka jälkeen tilanne on kuin nollattu. Ja siksi hakisi sen kiukkuräjähdyksen jostain ihan muusta mitättömästä kuten että punainen olikin sininen. Onko tämä mahdollista? Ja jos niin miten estän nuo?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä menee nyt hieman aiheen vierestä mutta kerron kuitenkin oman kokemukseni.
Itse sairastuin masennukseen jo alakouluikäisenä ja se ilmeni usein tunteenpurkauksina ja aggressiivisuutena. Olin myös surullinen usein mutta nimenomaan tuo hankala käytös oli sellainen selkeä ulkopuolisille näkyvä oire. Näennäisesti perheessämme ja elämässäni oli asiat hyvin mutta jouduin kokemaan lyhyen ajan sisällä useampia isoja muutoksia jotka kuormittivat liikaa.
Näin jälkikäteen toivoisin että vanhempani olisivat tajunneet viedä minut lääkäriin. Äitini on myöhemmin sanonut ettei hän ollut edes tiennyt että lapsetkin voivat sairastaa masennusta. Hän vain tuskaili hankalaa käytöstäni eikä tiennyt mitä sille voisi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kysynyt mikä hätänä? Pidätkö lasta siinä lähellä kiukuttelemassa koko ajan? Ulos ja kavereiden luo.
En pidä ja ulkona on paljon.
Ap
No eihän se lapsi sitten koko ajan kiukuttele. Joka natinaan ei kannata reagoida raskaasti. Selvät säännöt ja rajat, mutta ei mitään järjetöntä tiukkaa, mikä ei kasvata ja millä ei ole mitään merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Valitse sotasi.
Keität kupin kahvia ja toteat lapselle kiukuttele ihan yksinäsi.
Vierailija kirjoitti:
Olen sellaistakin joskus miettinyt, että ihan kuin lapsi hakisi ja tarvisi kiukkuräjähdystä nollatakseen jonkun pienen ärtymisen tai turhautumisen. Jotka siis on ihan tavallisia jokapäiväisiä kaikille meille jostain pikkujutuista välillä tulevia oloja. Niitä, jotka yleensä menee vain hetkessä ohi. Mutta että ihan kuin lapseni tarvisi niiden ohimenemiseen kiukkuräjähdyksen, jonka jälkeen tilanne on kuin nollattu. Ja siksi hakisi sen kiukkuräjähdyksen jostain ihan muusta mitättömästä kuten että punainen olikin sininen. Onko tämä mahdollista? Ja jos niin miten estän nuo?
Ap
Tee jotain yllättävää. Käänny kannoillasi ja poistu hänen luotaan.
Hae suihkupullo, jossa kylmää vettä ja siitä ruiskaus samalla, kun sanot Ei.
Tuo oli kylläkin jostain koirankoulutusoppaasta 😊, mutta hämmästyisikö hiljaiseksi.
Älä jää ainakaan myötäilemään käytöstään. Äläkä pelkäämään uutta purkausta ainakaan, kerro että haet sinne ammattiapua, jos ei ala hillitsemään itseään.
Jahka on taas rauhottuu pidät perheneuvottelun ja kyselet, kiusaako joku onko jotain salaisuuksia, joita ei uskalla kertoa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kysynyt mikä hätänä? Pidätkö lasta siinä lähellä kiukuttelemassa koko ajan? Ulos ja kavereiden luo.
En pidä ja ulkona on paljon.
ApNo eihän se lapsi sitten koko ajan kiukuttele. Joka natinaan ei kannata reagoida raskaasti. Selvät säännöt ja rajat, mutta ei mitään järjetöntä tiukkaa, mikä ei kasvata ja millä ei ole mitään merkitystä.
Ei koko ajan, minusta vain tuntuu siltä että koko ajan. Kerran tai kaksi päivässä on totuus. Tuttavapiirin samanikäiset vaan ei kiukuttele melkein ollenkaan ja niihin vertaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kysynyt mikä hätänä? Pidätkö lasta siinä lähellä kiukuttelemassa koko ajan? Ulos ja kavereiden luo.
En pidä ja ulkona on paljon.
ApNo eihän se lapsi sitten koko ajan kiukuttele. Joka natinaan ei kannata reagoida raskaasti. Selvät säännöt ja rajat, mutta ei mitään järjetöntä tiukkaa, mikä ei kasvata ja millä ei ole mitään merkitystä.
Ei koko ajan, minusta vain tuntuu siltä että koko ajan. Kerran tai kaksi päivässä on totuus. Tuttavapiirin samanikäiset vaan ei kiukuttele melkein ollenkaan ja niihin vertaan.
Ap
Sinä nyt vaan stressaat ja vertailet ja pelkäät niitä purkauksia. Kuljet munankuorilla, koska olet epävarma.
Kerro lapselle, ettet siedä enää ensimmäistäkään purkausta, vaan siitä on tultava loppu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kysynyt mikä hätänä? Pidätkö lasta siinä lähellä kiukuttelemassa koko ajan? Ulos ja kavereiden luo.
En pidä ja ulkona on paljon.
ApNo eihän se lapsi sitten koko ajan kiukuttele. Joka natinaan ei kannata reagoida raskaasti. Selvät säännöt ja rajat, mutta ei mitään järjetöntä tiukkaa, mikä ei kasvata ja millä ei ole mitään merkitystä.
Ei koko ajan, minusta vain tuntuu siltä että koko ajan. Kerran tai kaksi päivässä on totuus. Tuttavapiirin samanikäiset vaan ei kiukuttele melkein ollenkaan ja niihin vertaan.
ApSinä nyt vaan stressaat ja vertailet ja pelkäät niitä purkauksia. Kuljet munankuorilla, koska olet epävarma.
Kerro lapselle, ettet siedä enää ensimmäistäkään purkausta, vaan siitä on tultava loppu.
Voi kyllä olla, että stressaan jo ennalta niitä purkauksia ja kauhulla odotan, koska se päivittäinen purkaus taas tulee. Koska ne todella uuvuttaa minua.
Kaikkialla sanotaan, että lapsen tunteita eli vaikka purkauksia ei saa eikä voi kieltää, vaan lapsen pitää antaa näyttää kaikki tunteensa ja niitä pitää ymmärtää ja sanoittaa vieressä, jotta lapsi oppii. Siis kommenttina tuohon, että sanoisi etten siedä enää yhtään purkausta. Voiko kiukun kieltää? Loppuuko se jos yrittää kieltää?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuossa iässä monilla ole ns toinen uhmaikä?
On kai, mutta tarkoittaako se sitä, että joka päivä alkaa yhtäkkiä kiukuttelu aiheesta punainen onkin punainen eikä sininen, kello onkin 11 eikä 12 jne. Tuollaisista saattaa alkaa puolen tunnin kiukkuhuuto. Siksi kirjoitin, että kiukku tulee välillä ihan kiukuttelun ilosta, kun ei noissa asioissa ole edes taustalla mitään, että olisi toivonut sen punaisen olevan sininen. Miten tuollaiset kiukkutilanteet pitäisi hoitaa? Jos yritän ymmärrystä, että sinua taitaa harmittaa kun se ei ollutkaan sininen, niin kiukku kasvaa, että en halunnutkaan sen olevankaan sininen ja kun yritän kysyä että mikä sitten kiukuttaa niin siitäkin kiukku vain kasvaa. Mitä näin äitinä oikein pitäisi tehdä?
Ap
Lässytät. Jos toi ei ole lässytystä, niin mikä sitten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta kai voi kieltää. Alkuun tulee hämmästysraivoa varmaan, mutta hyvä se on lapsenkin oppia, että myös aikuisilla menee raja jossain. Eskarissa ope jo odottaa, että lapsi ymmärtää myös kieltoa.
6-vuotis uhma. Oman kokemuksen mukaan yksi pahimmista. Voi kestää pitkäänkin. Kuuluu kehituysvaiheeseen, sekä lapsen luontaiseen temperamenttinen. Ei johdu sinusta tai mistään mitä sinä teet, hän on lapsi, eikä osaa vielä käsitellä tunteita. Anna lapsen kiukuta.
Ihan kuin omasta elämästäni olisin kirjoittanut! Eskarin juuri lopettanut lapsi kiukuttelee ilman mitään selvää syytä! Asia, joka eilen oli hyvä onkin tänään maailman huonoin. Olen lukenut kasvatusoppaita ja kysellyt neuvoa päiväkodista / esikoulusta sekä muilta vanhemmilta. Hoidossa / eskarissa lapsi saa pelkästään positiivista palautetta, mutta varsinkin minun kanssa tulee rähinöitä. Isänsä kanssa vähemmän. Joskus tuntuu siltä, että lapsella on tarve päästää kiukku ulos ja sen jälkeen sujuu taas hienosti. En vaan tiedä, mistä se kiukku aiheutuu! Olen jutellut hänen kanssaan, mutta ei osaa sitä selittää. Olen kokeillut rangaistuksia, palkintotarroja, arestia, sykyttelyä ym. Olen pyrkinyt ennakoimaan asiat (esim. illalla laitetaan aamun vaatteet valmiiksi ja jutellaan mitä päivälle on ohjelmassa). Olen yrittänyt pysyä itse rauhallisena, vaikka kuinka sisällä kiehuu. Tämä tuntuu vähentävän kiukun kestoa, mutta aina ei pinna pidä vaan tulee korotettua ääntä. Ai että sitä osaakin olla onnellinen niistä päivistä, kun asiat sujuvat mukavasti! Kieltämättä jännittää edessä oleva kesäloma, että näinköhän siitä tulee rentoa yhdessäoloa vai meneekö aika laskiessa päiviä koulun alkuun... Kovasti tsemppiä AP:lle, kaikki sympatiat ovat puolellasi ja toivon todella, että asiat muuttuvat parempaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sellaistakin joskus miettinyt, että ihan kuin lapsi hakisi ja tarvisi kiukkuräjähdystä nollatakseen jonkun pienen ärtymisen tai turhautumisen. Jotka siis on ihan tavallisia jokapäiväisiä kaikille meille jostain pikkujutuista välillä tulevia oloja. Niitä, jotka yleensä menee vain hetkessä ohi. Mutta että ihan kuin lapseni tarvisi niiden ohimenemiseen kiukkuräjähdyksen, jonka jälkeen tilanne on kuin nollattu. Ja siksi hakisi sen kiukkuräjähdyksen jostain ihan muusta mitättömästä kuten että punainen olikin sininen. Onko tämä mahdollista? Ja jos niin miten estän nuo?
ApTee jotain yllättävää. Käänny kannoillasi ja poistu hänen luotaan.
Hae suihkupullo, jossa kylmää vettä ja siitä ruiskaus samalla, kun sanot Ei.Tuo oli kylläkin jostain koirankoulutusoppaasta 😊, mutta hämmästyisikö hiljaiseksi.
Älä jää ainakaan myötäilemään käytöstään. Äläkä pelkäämään uutta purkausta ainakaan, kerro että haet sinne ammattiapua, jos ei ala hillitsemään itseään.Jahka on taas rauhottuu pidät perheneuvottelun ja kyselet, kiusaako joku onko jotain salaisuuksia, joita ei uskalla kertoa jne.
Kieltämättä nauratti tämä suihkepullo.
Ei sitä voi estää. Kaikilla on oikeus kiukuta. Menet vaan pois annat huutaa ja teet omia juttujasi. Lapset eivät ole pikkuaikuisia, eikä sellaista käytöstä voi edellyttää. Tietenkään ei saa satuttaa tai kiistaa muita, mutta et sinä voi estää lasta huutamasta. Ihan normaalia minusta. Huolestuttavampaa jos ei koskaan kiukkuaisi...
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin omasta elämästäni olisin kirjoittanut! Eskarin juuri lopettanut lapsi kiukuttelee ilman mitään selvää syytä! Asia, joka eilen oli hyvä onkin tänään maailman huonoin. Olen lukenut kasvatusoppaita ja kysellyt neuvoa päiväkodista / esikoulusta sekä muilta vanhemmilta. Hoidossa / eskarissa lapsi saa pelkästään positiivista palautetta, mutta varsinkin minun kanssa tulee rähinöitä. Isänsä kanssa vähemmän. Joskus tuntuu siltä, että lapsella on tarve päästää kiukku ulos ja sen jälkeen sujuu taas hienosti. En vaan tiedä, mistä se kiukku aiheutuu! Olen jutellut hänen kanssaan, mutta ei osaa sitä selittää. Olen kokeillut rangaistuksia, palkintotarroja, arestia, sykyttelyä ym. Olen pyrkinyt ennakoimaan asiat (esim. illalla laitetaan aamun vaatteet valmiiksi ja jutellaan mitä päivälle on ohjelmassa). Olen yrittänyt pysyä itse rauhallisena, vaikka kuinka sisällä kiehuu. Tämä tuntuu vähentävän kiukun kestoa, mutta aina ei pinna pidä vaan tulee korotettua ääntä. Ai että sitä osaakin olla onnellinen niistä päivistä, kun asiat sujuvat mukavasti! Kieltämättä jännittää edessä oleva kesäloma, että näinköhän siitä tulee rentoa yhdessäoloa vai meneekö aika laskiessa päiviä koulun alkuun... Kovasti tsemppiä AP:lle, kaikki sympatiat ovat puolellasi ja toivon todella, että asiat muuttuvat parempaan!
Kiitos sinulle! Ja paljon tsemppiä myös sinulle! Aika rankkaahan tämä on. Mutta onneksi hyvät hetket voittaa silti.
Olisin voinut kirjoittaa kaiken tuon mitä sinä kirjoitit. Samoja asioita olen kokeillut ja samoin on mennyt.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Luota intuitioosi. Olet kuitenkin se asiantuntija teidän asiassa. Hän todennäköisesti harjoittelee sinulla niitä käytösmallejaan ja tottakai on parempi, että saa opin kotoa, kuin maailmalta.
Se kyllä sitten n.s. koulii pois ei toivottuja käytösmalleja.
Tuntuuko se pahalta, ettet enää saisikaan olla taaperoisen vanhempi, jos mietitään sitä omaa käytöstäsi asiallisempana aikuisena.
Tottakai sillekin on aikansa ja paikkansa, mutta mikäli se saa lapsen käytöksenkin muuttumaan taaperoiseksi niin siinähän se on jo se pulma.
Se lapsi yleensä nimittäin haluaa tulla kohdelluksi ikänsä edellyttämällä tavalla. Iltasadun aikaan on eri asia.
Kirjoita paperille noita asioita ja huomaat itsekin mistä se tämänhetkinen kiikastaa.
Kannattaa myös miettiä, että kiusataanko lasta ja kannustaa kertomaan ihan kaikesta. Onko kipeä?