Sokeririippuvuus ja ylipaino. Itsetuhoisia ajatuksia. En halua mitään niin paljoa kuin olla normaali painoinen. En enää jaksa kun aina repsahdan.

Itsellä ihan samankaltaisia ajatuksia. En koe olevani tyytyväinen mihinkään, ennen kuin olen hoikistunut. Ja suhdetta en voisi kuvitellakaan ennen kuin olen laihtunut vähintään normaalipainoiseksi, mielellään tietysti enemmänkin. Sitten aloitan kuntosalilla käynnin, jotta kiinteydyn. Ylipainoa 15 kg ja olen nainen. 

Minun pitäisi etsiä uusi työpaikka, mutta en koe olevani hyvä siihenkään ennen kuin olen laihtunut, vaikka eihän tämä siihen vaikuta millainen olen työntekijänä. Mutta itsetuntoon tämä paino vaikuttaa, ja se taas vaikuttaa kaikkeen muuhun elämässä.

Minulla on eräs ruokavaliovalmennus, jonka aloitan. Olen joskus onnistunut laihdutuksessa, ja se vaan vaatii sen motivaation ja päätöksen, ja tietysti itsekuria!

Tsemppiä ap! 💪

Otatko pullaa? Minä tarjoan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko käynyt terapiassa purkamassa asioita jotka painavat mieltäsi. Jos saat käsiteltyä mieltä painavat asiat niin laihduttaminen helpottuu.

Miksi syöt sokeria? Palkitsetko itsesi? Syötkö sitä kun ahdistaa? Syötkö sokeria väsyneenä ?

Siksi kun keho pyytää sokeria! Addiktio.

-eri

Aivot voivat tosiaankin koukuttaa osalla sokeriin aivan kuten osa koukuttuu nikotiinin ja osa heroiiniin. Eipä siinä jutustelu mt-toimistelu auta. A-klinikaltakin saa asiantuntevampaa apua.

Vierailija kirjoitti:

Pyydä ozempicia lääkäriltä ja lisäksi muutenkin jotain ohjausta vaikka ravintoterapeutilta. Apua kyllä saa :)

Työterveyslääkäri ei antanut. Kannattaako mennä terkkariin vai yksityiselle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko käynyt terapiassa purkamassa asioita jotka painavat mieltäsi. Jos saat käsiteltyä mieltä painavat asiat niin laihduttaminen helpottuu.

Miksi syöt sokeria? Palkitsetko itsesi? Syötkö sitä kun ahdistaa? Syötkö sokeria väsyneenä ?

Tämä mullakin tuli mieleen. Jos on taustalla uhkapelejä, ryyppäämistä ja huonoja suhteita, niin kuulostaa siltä, että omassa historiassa saattaa olla jotain työstettävää tai jopa traumoja. Suosittelen terapiaa, se ei ole merkki epäonnistumisesta vaan nimenomaan onnistumisen alku.

No minua kohtaan on oltu väkivaltaisia lapsuudessa ja aikuisuudessa myös suhteissa. Nykyään onneksi yksin ja vahva olen. Käyn töissä, nautin elämän pienistä asioista ja siitä, että olen hengissä.

Välillä tietenkin harmittaa juuri tällaiset asiat, että kun oikeasti yrittää olevinaan parhaansa niin silti pettää itsensä.

Alkoholistien kasvattama olen, meillä oli paljon kaikenlaista. Minua myös käytettiin seksuaalisesti hyväksi. Ei kai pahasti mutta niin, että osa jäi muistiin.

Olen minä tavallaan vähän rikkinäinen mutta silti uudestaan noussut, vahva kuin härkä. Kyllä minä tämän syömisongelmankin ratkaisen!

Tosiaan säännöllistä syömistä, terveellistä jne on kaikkea kokeiltu. Vettä juon jne.

Minun vain on oltava tarkkana, täytyy keksiä jotain.

Ap

Itsetuohoiset ajatuksetkin liittyy varmasti tuohon sokeriin.. kun verensokerit romahtaa niin helposti tulee järkyttävä ahdistus/masennus.

Älä laihduta vaan muuta pysyvästi ruokailutottumuksiasi ja tämä muutos sallii myös kohtuudella herkutteluakin. Muuta ensiksi ruokailurytmisi niin, että syöt päivittäin 3 pääateriaa (aamiainen, lounas, päivällinen) ja aterioiden välissä välipaloja (esim. hedelmiä, kourallinen pähkinöitä, rahkaa ja marjoja, pala tummaa suklaata tai jotain muuta vähäkalorista ja terveellistä). Aloita päivä terveellisellä aamupalalla oman maun mukaan ja pyri syömään lounas ja päivällinen lautasmallin mukaisesti jolloin ateriakoko pysyy sopivana. Tasaisin välein syöminen pitää sinut kylläisenä eikä niitä sortumisia enää helposti tule. Sitten vaan vähennät tai mieluummin luovut kokonaan kovista rasvoista, lisäät kasvisten syöntiä ja vaihda viljatuotteet täysjyvään (myös pasta) . Sitten, kun löydät oikean ruokailutavan ja rytmin millä myös paino putoaa voit sallia itsellesi vaikka kerran viikossa kohtuudella herkuttelun niillä muutoin kielletyilläkin ruoka-aineilla.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ihan samankaltaisia ajatuksia. En koe olevani tyytyväinen mihinkään, ennen kuin olen hoikistunut. Ja suhdetta en voisi kuvitellakaan ennen kuin olen laihtunut vähintään normaalipainoiseksi, mielellään tietysti enemmänkin. Sitten aloitan kuntosalilla käynnin, jotta kiinteydyn. Ylipainoa 15 kg ja olen nainen. 

Minun pitäisi etsiä uusi työpaikka, mutta en koe olevani hyvä siihenkään ennen kuin olen laihtunut, vaikka eihän tämä siihen vaikuta millainen olen työntekijänä. Mutta itsetuntoon tämä paino vaikuttaa, ja se taas vaikuttaa kaikkeen muuhun elämässä.

Minulla on eräs ruokavaliovalmennus, jonka aloitan. Olen joskus onnistunut laihdutuksessa, ja se vaan vaatii sen motivaation ja päätöksen, ja tietysti itsekuria!

Tsemppiä ap! 💪

Minusta tuntuu siltä, että tämä yli vuosikymmenen kestänyt vartalonmuokkausbuumi on muuttanut useamman ikäluokan kehonkuvaa järjettömällä tavalla. Ennen pohdittiin enemmän sitä, oliko hyvä ihminen. Nykyään näköjään kaikki menee sen kautta, että miltä näyttää. Se on mielestäni surullista.

Nuo valmennuksen haiskahtavat rahastuksilta. Ruokavaliosta saa hyvää tietoa vaikka Finelin sivustolta, jossa voi tehdä myös ruokapäiväkirjan, joka näyttää saatko tarpeeksi tarvimiaso ravintoaineita.

Eikö kannattaisi lähteä liikkeelle niin, että kerran kuukaudessa opettelee uuden elämäntapamuutoksen? Vuodessa se on jo 12 muutosta ja 10 vuodessa 120 muutosta.

Ihminen voi syödä sekä terveellisesti että herkulliseksi. Makean himo johtuu yleensä siitä, ettei olla syöty kunnon aamiaista ja lounasta. Jos ei ehdi tai pysty syödä heräämisen jälkeen niin kannattaa tehdä purkkiin edellisenä iltana tuorepuuro ja syödä se vaikka matkalla töihin tai opintoihin. Lounas on muutakin kun kasvissosekeitto. Siihen pitää lisätä desi raejuustoa ja pala leipää sekä levitettä.

Keho ei voi olla koukussa sokeriin siten kuin päihteisiin tai nikotiiniin. Eli oikeasti, korvien välistä kiinni ja tahdonvoimaa sekä sisäistä motivaatiota tarvitaan!

Kärsin itse samasta ongelmasta ja on 30 kg pudotettavaa. 40-45 kg jos haluaisin ihannepainoon.

Kehottaisin sinua miettimään elämäntilannettasi silloin, kun laihdutit onnistuneesti. Olitko onnellinen? Elitkö elämääsi positiivisella asenteella, ja tavallaan sen seurauksena laihduit onnistuneesti? Nimittäin ainakin itselläni ahdistuneisuus, itseinho, epävarmuus sekä sitten kun oon laihtunut -elämän asenne ovat takeita epäonnistumiseen.

Väitänkin siis, että onni ei ole laihtumisen seuraus, vaan syy. Lisäksi, muuta yksi asia kerrallaan. Luovutat alkumetreillä jos pistät heti kaiken uusiksi. Valitse alkuun esim. yksi seuraavista:

A) tiukka dieetti

B) runsaasti liikuntaa päivittäin

C) sokeri/herkut pois, roskaruoka alkuun ok

D) säännöllisen ruokarytmin opettelu ja ehdoton kielto korvata yhtään ateriaa herkuilla

Sillä tavalla opit uusia tapoja ja rutiineja. Kun se sujuu, laajennat seuraavaan elämäntapamuutokseen.

Kuulostaa tutulta. Siitä on nyt 7-v kun laihdutin 40kg.

Olin laihduttanut ja jojoillut, ahminut ja katunut vuosia. Sokeri maistui minullekin ja pikaruoka - siis kotiruoan lisäksi tietenkin.

Olin lähdössä kauppaan, mutta 2kk aiemmin ostamani hieno talvitakki ei mahtunutkaan enää kiinni, viikonloppuna kävin sukulaisella kylässä mutta keittiön tuoli hajosi altani.

Itseinho oli suunnaton. Söin lohduttaakseni itseäni.

Jostain päähäni pälkähti ajatus, että syöminen ei ole palkinto mistään eikä syömättömyys ole rangaistus mistään.

Tästä 1-v 3kk oli painoni pudonnut 40kg eikä takaisin ole tullut kiloakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen oikeasti vahva ihminen. Todella vahva ja monesta selvinnyt. Tämä helvetin ruoka on vaan ongelma.

Voin laihduttaa itseni helposti niin etten syö. Voin pidättäytyä ruoasta, voin ottaa päämäärän, että laihdun.

Kun sitten yritän myötätuntoa, normaalia ja terveellistä ateriointia, sallia itselleni vähän herkkujakin niin tunnen jatkuvaa impulssia. Sitten naks, haluan lisää. Haluan roskaruokaa ja makeaa.

Se impulssi kestää pitkään. En pääse siitä eroon.

Ainoastaan todella armoton ruokavalio auttaa. Jossa olen vähän niinkuin koko ajan itselleni vihainen ja kyttäämässä mitä syön. Jos olen lepsu ja myötätuntoinen, haluan ottaa sen mitä odotan.

Vihaan tätä, niin saatanasti. Tämä on pahin riippuvuus kaikista mitä minulla on ollut.

Ap

Sun ongelma on ehkä juuri tuossa. Laihdutat niin että et syö. Sitten jossain vaiheesa eloonjäämismekanismi kuitenkin voittaa sen vahvan tahdon, koska niin sen pitääkin voittaa. Seuraa "repsahdus".

Älä kiellä itseltsi syömistä! Päin vastoin, aloita lisäämällä. Lisää ihan helkutisti kasviksia ja hedelmiä ruokavalioon. Ennen pitkää kroppasi on aidosti niin hyvin ravittu, että et enää kaipaa makeaa. 

Ei se toimi noin. Itse olen myös taas sortunut sokerin syöntiin ja vaikka söisin miten isoja terveellisiä annoksia kotiruokaa niin se sokerinnälkä iskee heti syönnin jälkeen ja menee vaikka litra jäätelöä kerralla jälkkäriksi. Hedelmät voi olla ihan yhtä haitallisia kuin karkit kropalle, en suosittele lisäämään reilusti. Minulla toimii ainoastaan totaali kieltäytyminen kaikesta makeasta ja hiilaripitoisesta. Ruokavalio on sitten ankea ja yksipuolinen kun en voi kaikkia vihanneksia syödä, en kalaakaan yhtään enkä palkokasveja. Jos vielä haluaisin laihtua niin kalorimäärä saisi olla maks. 1000/pv. Tuorekurkku päivässä alkaa maistumaan puulta jo parissa päivässä. Samoin tomaatit ja porkkanat. Suu kaipaa mausteista ja suolaista, joskus jopa rasvaista.

Taidat rangaista itseäsi jo nyt, mutta et paastolla vaan ylensyönnillä.

Miten on minäkuvasi laita? Löytyykö itseinhoa kuinka paljon?

Ala pitämään ruokapäiväkirjaa. Et toistaiseksi mieti laihdutusta. Kirjaa aamusta saakka päivän mittaan nautitut ateriat ja perään suru/ilohymiö. Jos pohdit samalla jotain lisää sekin. Tee tätä noin kuukauden verran. Kuukaudessa pääset jotenkin perille siitä mikä saa sut syömään liiaksi asti.

Vierailija kirjoitti:

Pyydä ozempicia lääkäriltä ja lisäksi muutenkin jotain ohjausta vaikka ravintoterapeutilta. Apua kyllä saa :)

Ozempicia varten BMI pitää olla Suomessa 30 tai enemmän. Ozempic ei auta sokeririippuvuuteen. Ozempic normalisoi suolistohormonien toiminnan niillä, joilla on siinä ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Keho ei voi olla koukussa sokeriin siten kuin päihteisiin tai nikotiiniin. Eli oikeasti, korvien välistä kiinni ja tahdonvoimaa sekä sisäistä motivaatiota tarvitaan!

Kärsin itse samasta ongelmasta ja on 30 kg pudotettavaa. 40-45 kg jos haluaisin ihannepainoon.

Kehottaisin sinua miettimään elämäntilannettasi silloin, kun laihdutit onnistuneesti. Olitko onnellinen? Elitkö elämääsi positiivisella asenteella, ja tavallaan sen seurauksena laihduit onnistuneesti? Nimittäin ainakin itselläni ahdistuneisuus, itseinho, epävarmuus sekä sitten kun oon laihtunut -elämän asenne ovat takeita epäonnistumiseen.

Väitänkin siis, että onni ei ole laihtumisen seuraus, vaan syy. Lisäksi, muuta yksi asia kerrallaan. Luovutat alkumetreillä jos pistät heti kaiken uusiksi. Valitse alkuun esim. yksi seuraavista:

A) tiukka dieetti

B) runsaasti liikuntaa päivittäin

C) sokeri/herkut pois, roskaruoka alkuun ok

D) säännöllisen ruokarytmin opettelu ja ehdoton kielto korvata yhtään ateriaa herkuilla

Sillä tavalla opit uusia tapoja ja rutiineja. Kun se sujuu, laajennat seuraavaan elämäntapamuutokseen.

Aloittaja kärsii laihdutuksen aikaisesta loppuunpalamisesta. Mee nyt muualle jeesustelemasta siitä!

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutulta. Siitä on nyt 7-v kun laihdutin 40kg.

Olin laihduttanut ja jojoillut, ahminut ja katunut vuosia. Sokeri maistui minullekin ja pikaruoka - siis kotiruoan lisäksi tietenkin.

Olin lähdössä kauppaan, mutta 2kk aiemmin ostamani hieno talvitakki ei mahtunutkaan enää kiinni, viikonloppuna kävin sukulaisella kylässä mutta keittiön tuoli hajosi altani.

Itseinho oli suunnaton. Söin lohduttaakseni itseäni.

Jostain päähäni pälkähti ajatus, että syöminen ei ole palkinto mistään eikä syömättömyys ole rangaistus mistään.

Tästä 1-v 3kk oli painoni pudonnut 40kg eikä takaisin ole tullut kiloakaan.

Millä muulla itsensä voisi palkita jos ei enää ruoalla? Ei ole varaa ostaa kuin ruokaa ja jos pitäisi siitäkin luopua tulisi arvottomuuden tunne kun ei millään voisi sinnittelyään palkita.

Yritä päästä puhumaan vaikka mielenterveyshoitajalle ensin. Selvästi olet lopussa, mutta aiemmat riippuvuutesi huomioiden sinulla on tapa saada mielihyvää asioista, joihin saattaa kehittää sairaalloisen suhteen, ehkä sinulla on aina elämässäsi ollut päällä yksi riippuvuus, joka hallitsee elämääsi?Entä jos tässä ei mikään laihdutuslääke auta, kun ennenkin olet laihtunut etkä enää onnistu. Tuo Ozempic on muuten sellainen, että sen käytön loppuessa moni lihoo takaisin. Eli kokeile edes, josko riippuvuuteesi löytyisi jokin henkinen syy, mikään ihmeleikkauskaan ei auta, jos pää ei pysy mukana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko käynyt terapiassa purkamassa asioita jotka painavat mieltäsi. Jos saat käsiteltyä mieltä painavat asiat niin laihduttaminen helpottuu.

Miksi syöt sokeria? Palkitsetko itsesi? Syötkö sitä kun ahdistaa? Syötkö sokeria väsyneenä ?

Siksi kun keho pyytää sokeria! Addiktio.

-eri

Aivot voivat tosiaankin koukuttaa osalla sokeriin aivan kuten osa koukuttuu nikotiinin ja osa heroiiniin. Eipä siinä jutustelu mt-toimistelu auta. A-klinikaltakin saa asiantuntevampaa apua.

Eivät voi. Tästä on tieteellistä tutkimustakin. Todellakaan sokerikoukkua ei voi verrata heroiiniin millään tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Olen oikeasti vahva ihminen. Todella vahva ja monesta selvinnyt. Tämä helvetin ruoka on vaan ongelma.

Voin laihduttaa itseni helposti niin etten syö. Voin pidättäytyä ruoasta, voin ottaa päämäärän, että laihdun.

Kun sitten yritän myötätuntoa, normaalia ja terveellistä ateriointia, sallia itselleni vähän herkkujakin niin tunnen jatkuvaa impulssia. Sitten naks, haluan lisää. Haluan roskaruokaa ja makeaa.

Se impulssi kestää pitkään. En pääse siitä eroon.

Ainoastaan todella armoton ruokavalio auttaa. Jossa olen vähän niinkuin koko ajan itselleni vihainen ja kyttäämässä mitä syön. Jos olen lepsu ja myötätuntoinen, haluan ottaa sen mitä odotan.

Vihaan tätä, niin saatanasti. Tämä on pahin riippuvuus kaikista mitä minulla on ollut.

Ap

Juuri tuollainen armoton nälkiinnyttäminen aiheuttaa nälkävelkaa, joka laukaisee esimerkiksi äärettömän makeanhimon. Kohtuus kaikessa ei ole mikään turha ohje.

Ole armollisempi itsellesi. Lopeta nälkiinnyttämiskuurit, koska ne altistavat juuri koville sokeri- ja rasvahimoille.

Vierailija kirjoitti:

Sokeririippuvuus on kyllä paha. Sitä on verrattu jopa heroiiniin. Niin addiktoivaa se monelle on

No johan sulla pomppas. Heroiini vs. SOKERI

HALOO.

Aapee elää sitku mutku elämää. Kun OIKEASTI haluaa jotain, niin muuttaa käyttäytymistään. Nyt tuo on tuollaista pelleilyä, että voiki voiki voiku . Sitähän jaksaa pelehtiä, jos haluaa.

Psykologille suosittelen.