Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ruuhkavuodet, lapset koko ajan kipeänä, haastava työ, mies ei osallistu tarpeeksi

Vierailija
06.06.2023 |

Olen todella uupunut, otsikossa tilanne tiivistettynä. Kaksi alle kouluikäistä lasta, molemmilla allergioita ja tuntuu että ovat koko ajan kipeinä ainakin jompi kumpi. Joulukuussa jaksoin laskea, että olivat neljänä päivänä päiväkodissa, sen jälkeen en ole jaksanut enää edes laskea.

Minulla ja miehellä molemmilla suht vaativat työt ja isot vastuualueet - jos siis jää töistä "sairas lapsi kotona"-päivälle, pitää ne työt joka tapauksessa jossain vaiheessa hoitaa, ei ole ketään muuta firmassa joka niitä puolesta tekisi. Arki on ihan hirveää päivästä toiseen selviytymistä, tuntuu ettei elämässä ole mitään iloa. Koko ajan stressi tekemättömistä töistä ja yrittää siirtää eteenpäin kokouksia ja tapaamisia, kaikki ei-pakollinen jää hoitamatta. Mies kyllä hoitaa pyydettäessä jotain, mutta käytännössä kaikki arjen pyöritys on minun harteillani. Hänellä minua isommpi palkka, ja vetoaa siihen, ettei hän voi jättää töitään hoitamatta (minä siis ilmeisesti voin?!) Nyt on esimerkiksi vuoden kiireisimmät päivät töissä, ja olen puolikasta päivää vajaa kaksi viikkoa hoitanut kipeää lasta kotona (luulimme, että alkaisi olla jo terve, päiväkodissa oli taas alkanut kuume nousta ja nyt taas kotona).

Itsestäni en ehdi huolehtia ollenkaan, hyvä kun joskus suihkuun ehtii, olen lihonnut ihan älyttömästi kun en ehdi liikkumaan muuta kuin joskus lasten kanssa touhutessa samalla. En muista, milloin olisin viimeksi päässyt kampaajalle, katselemaan uusia vaatteita (joita kipeästi tarvitsisin), näkemään ystäviä ilman lapsia. Alan olla henkisesti ja fyysisesti täysin loppu tähän ja mietin oikeasti jo irtisanoutuvani töistäni, ihan vaan sen takia kun en oikeasti koe enää selviäväni siitä. Työ itsessään on minulle tosi mieluinen, olen edennyt siellä hyvin ja jos vain pystyisin sitä täydellä panoksella tekemään, olisi se varmasti tosi mukavaa. Olen koko ajan pohjattoman väsynyt, aivot ihan sumussa ja tekemätön työ pursuaa joka puolelta. Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa, miten tätä voisi lähteä purkamaan? Alkaa olla tosi toivoton olo.

Kommentit (93)

Vierailija
1/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

No sanonpa vaan, että kohta sulla on aikaa. Meinaan tuolla menolla takuulla menetät työsi. Nykyään pitää olla hoikka,kaunis, hienot vaatteet yms ja kun et huolehdi itsestäsi, niin tilallesi tulee joku ulkonäöltään parempi.

Vierailija
2/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Palkatkaa kodinhoitaja, joka voi tarvittaessa katsoa lasten perään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos teillä molemmilla hyvä työ niin olisiko aupairin tai muun kodinhoitajan palkkaaminen kannattavampi ratkaisu etenkin pitkällä tähtäimellä kuin sinun töistä poisjäänti? Jonkun pitää koti ja sairaat lapset hoitaa se lienee selvä. Eli valinta on lähinnä noiden kahden välillä koska kuulostaa siltä ettei mies ole tuohon vaihtoehto lainkaan ja noin ette voi jatkaa. Nyt todennäköisesti lapsetkin kärsivät kun heidänkin kanssa ollaan puolivillaisesti koko ajan vain työt mielessä.

Vierailija
4/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa kauhealta. Miksi ihmeessä olet järjestänyt elämäsi tuollaiseen jamaan?

Vierailija
5/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eroat ja tyrkkäät lapset viikko-viikko-systeemillä puoliksi miehelle. Saat edes pari viikkoa kuussa hoitaa työsi kunnolla ja huilata vapaalla. Eihä tuosta tule hevonvi t t ua.

Vierailija
6/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos teillä molemmilla hyvä työ niin olisiko aupairin tai muun kodinhoitajan palkkaaminen kannattavampi ratkaisu etenkin pitkällä tähtäimellä kuin sinun töistä poisjäänti? Jonkun pitää koti ja sairaat lapset hoitaa se lienee selvä. Eli valinta on lähinnä noiden kahden välillä koska kuulostaa siltä ettei mies ole tuohon vaihtoehto lainkaan ja noin ette voi jatkaa. Nyt todennäköisesti lapsetkin kärsivät kun heidänkin kanssa ollaan puolivillaisesti koko ajan vain työt mielessä.

En ole ap, mutta vastaavassa tilanteessa, vaativassa työssä minäkin. Vaativuudesta huolimatta bruttopalkka on vain 3900 e kuussa, siitä nettoaa vähän päälle kaksi tonnia. Pankkilainalla hankittu kerrostaloasunto Pk-seudulla. Koko palkka menee elämisen pakollisiin kustannuksiin ja lainan hoitoon. Ei ole mitenkään rahaa palkata kodinhoitajia tai ostaa niin isoa asuntoa, että siinä olisi aupairille huone.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun teillä kummallakin on "vaativat työt", oletan, että niistä myös maksetaan jotain? Eli nyt palvelut käyttöön: siivoaja (joka hoitaa myös pyykkihuollon), ruuat kotiintoimituksella viikottain, ja jostain lastenhoitaja (mahdollisesti se sama,joka siivoaa teillä?), joka on käytettävissä myös iltaisin ja viikonloppuisin muutaman kerran vuodessa. Ja lapset allergioihin erikoistuneelle yksityislääkärille, ei ole normaalia että niiden takia ollaan kuukausikaupalla niin huonossa kunnossa, että pkotiin ei pääse kuin muutaman päivän kuussa. Rahalla tässä maailmassa saa kuintekin aika paljon helpotusta nimenomaan siihen arkeen. 

Vierailija
8/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä olen tuon ratkaissut hoitajalla. Pari kertaa viikossa vähintään on hoitaja lapselle ja silloin itse käyn salilla, kampaajalla, teen töitä. Yhteensä viikkotunteja hoitajalle tulee noin 15 ja lähes aina on sama hoitaja. Mies maksaa 70 % tuosta ilosta. Itse hän on ehkä kerran kuukaudessa paikalla fyysisesti, lopun aikaa hoitaa lasta etäyhteydellä eli puhuvat puhelimessa. Kun mies on kotona niin silloin me vietämme yhteistä aikaa kaksi iltaa ja itse olen toisen viikonlopun omissa menoissani ja mies toisen omissaan. Eikä tuo nyt niin kalliiksi tule, etteikö se omaa elämää pelastaisi. Priorisoin asian noin.

Olen keskijohdossa, vastaan firman VP:lle. Mies on alemmassa johdossa ja vastaa työstään toiselle johtajalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja viikko sitten sinulla oli ne yo-juhlien järjestäminen, raskasta on, mutta jss nyt tähänkin!

Vierailija
10/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ja niitä pentuja oli pakko punkea tähän ylikansoitettuun maailmaan?

Ja tästä kommentista on tosi paljon apua kun ne lapset on jo tehty?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lastenhoitaja se on saatava koska se nyt van on liikaa vaadittu että mies osallistuisi lastensa hoitamiseen, kun on tekemiseenkin jo osallistunut?! Sarkasmia.

Vierailija
12/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tuon ratkaissut hoitajalla. Pari kertaa viikossa vähintään on hoitaja lapselle ja silloin itse käyn salilla, kampaajalla, teen töitä. Yhteensä viikkotunteja hoitajalle tulee noin 15 ja lähes aina on sama hoitaja. Mies maksaa 70 % tuosta ilosta. Itse hän on ehkä kerran kuukaudessa paikalla fyysisesti, lopun aikaa hoitaa lasta etäyhteydellä eli puhuvat puhelimessa. Kun mies on kotona niin silloin me vietämme yhteistä aikaa kaksi iltaa ja itse olen toisen viikonlopun omissa menoissani ja mies toisen omissaan. Eikä tuo nyt niin kalliiksi tule, etteikö se omaa elämää pelastaisi. Priorisoin asian noin.

Olen keskijohdossa, vastaan firman VP:lle. Mies on alemmassa johdossa ja vastaa työstään toiselle johtajalle.

Eipä tunnu miestä isyys kiinnostavan. Surullista että olette lapsen tehneet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos niitä kersoja on pakko tehdä, niin sitten on paras jäädä kotiin niitä hoitamaan. Jos taas haluaa "vaativia töitä", niin keskittyy sitten niihin.

Vierailija
14/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teettekö molemmat vaativaa asiantuntijatyötä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos niitä kersoja on pakko tehdä, niin sitten on paras jäädä kotiin niitä hoitamaan. Jos taas haluaa "vaativia töitä", niin keskittyy sitten niihin.

Ihan hyvin onnistuu vaativat työt sekä isältä että äidiltä kun molemmat puolisot osallistuu myös lasten kasvattamiseen ja harradtuskuljetuksiin.

Vierailija
16/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa ottaa ostopalvelut käyttöön ja puhua miehelle vakavasti.

Palveluista: kaikki ei vaadi huipputuloja. Me maksetaan alle 200€/kk siitä, että siivooja käy joka toinen viikko siivoamassa meillä 4h kerrallaan. Kauppatilaus kotiovelle vaikkapa Prismasta on kympin luokkaa/ kerta. Kaikkea ei tarvitse hoitaa itse, vaikkei au pairiin rahat riittäisikään.

Toiseksi sun pitää lakata tekemästä ja kestää se, että mies pettyy. Sanotko sille ei? Älä suostu moiseen kohteluu, mies ei tuosta itsekseen herää.

Vierailija
17/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi oikea kohtaaminen?

Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.

Ihme spämmääjä olet. Miksi copypasteat tätä samaa joka ketjuun? Saat ihmiset inhoamaan sinua tuolla. Jos sinulla on jotain oikeaa sanottavaa, niin osallistu kunnolla keskusteluun ja lopeta spämmääminen.

Vierailija
18/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Valmisruokaa kaapit täyteen, siivooja käymään kerran viikossa ja jokaiselle oma kori, johon puhtaat vaatteet kuivausrummusta nakataan. Minimillä voi mennä ja se on ihan ok. Lasten hoitoon liittyviä asioita voi jakaa, lista seinälle, mies ostaa kengät oikeassa koossa, sinä viet hammaslääkäriin. Mies pakkaa repun ja vie lapsen mummolaan, sinä hoidat vasun. Kipeän lapsen kanssa vuorotellen kotiin tai mll:stä lapselle hoitaja.

Vierailija
19/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Palkatkaa kodinhoitaja, joka voi tarvittaessa katsoa lasten perään.

Ei kukaan halua hoitaa toisten SAIRAITA lapsia, ja itsekin sairastua kaiken maailman kulkutauteihin. Ihan moraalitonta edes ehdottaa että ottaisi jonkun palkattoman (au pair) tartuttamaan itsensä.

Tuollaistahan se lasten kanssa on ja helpottanee joskus. Jos ei kykene samaan aikaan hoitamaan tehtäviään töissä, voi jäädä hoitovapaalle. Mistä lie tullut tämä odotus että voisi "saada kaiken" kun jokaisella kuitenkin on samat 24h käytössä. Jos siihen hommaa asian X joka tunnetusti vie paljon aikaa, on selvä että muualta joutuu tinkimään. Tai siis pitäisi olla selvää.

Vierailija
20/93 |
06.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vastaan kootusti:

-siivooja käy, tilaan kaiken mahdollisen

-lastenhoitaja välillä käynyt, mutta nykyään tosi vaikea saada hoitamaan sairaita lapsia

-au pairia mietitty ja harkitaan, mutta Suomessa melko hankalaa (työnantajavelvoitteet, meidän pitäisi muuttaa)

-eroa myös mietin, mutta tiedän että lapset olisi miehellä ihan tuuliajolla, katsoisivat tv:ta aamusta iltaan, söisivät paria allegioiden vuoksi sopivaa einestä vuorotellen mihin aikaan sattuu, hoitopäivät onnistuessaan olisivat varmaan 6:30-17. Huutaa lapsille väsyneenä kaikesta lisäksi, minä koitan rauhoitella tilannetta. Parisuhde voi kyllä tosi huonosti, kun sillekään ei ole aikaa.

-ihan ok palkat, tosin Suomessa harvalla mitkään älyttömät ja verot vie paljon. Minä vastaan toimitusjohtajalle, mies evp:lle. Asuntolainaa on ja asutaan pääkaupunkiseudulla.

-yksityinen allergialääkäri on, mutta ei hänkään valitettavasti voi allergioita poistaa. Kauhea säätö aina syömisten suhteen ja ei voi esim. tilata jostain valmiita ruokia viikoksi kerralla, kun en etsimisistä huolimatta ole löytänyt sellaista, josta saisi lasten allergioille sopivaa. Omaa kokkia ei ole valitettavasti mahdollista palkata.

Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kolme kaksi