Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko kukaan aikuinen sanonut sinulle jotain lyttäävää lapsena?
05.06.2023 |
Tuli mieleen, kun yksi hyvässä ammatissa oleva tuttu sanoi, että hänelle oltiin sanottu, että "sinusta ei koskaan tule mitään". Pidin tuota aivan järkyttävänä asiana sanoa lapselle.
Miten yleistä tuollainen on?
Minua kannustettiin, vaikka olisin saanut välillä huonomman numeron kokeesta.
Kommentit (78)
Mulla isä kunnostautui tuossa. Ihan täysraitis, ei voi edes alkoholin piikkiin laittaa luonnevikaa. Joku sosiaalinen palikka puuttuu päästä. Nyt vanhainkodissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että minusta tulee juoppo, niinkuin isäni.
No vaikka kuinka paljon. Esim. ulkonäköäni on haukuttu jostain parivuotiaasta eteenpäin ihan urakalla ja vertailtu nätimpään veljeeni. Ai kamala minkänäköinen lapsi, ja kun veljensä on kuin kaunis posliininukke, pitkt ripset ja tumma tukka ja siniset isot silmät. Sitten fiksummat lisäsi perään jotain, että vaikka ei sillä ulkonäöllä niin väliä, jos siitä hyvä työihminen kasvaa kumminkin. Mutta varsinkin tytölle otti koville. Myös oma äiti oli pettynyt siihen, ettei minusta tullut edes murrosiässä kaunotarta, jollainen hän oli nuorena ollut. Eikä osannut olla ilmaisematta pettymystään ääneen. Sain kuulla ikäviä kommentteja hiuksistani, hampaistani ja milloin mistäkin. Pelkoa siitä että jään vanhaksipiiaksi. No, niin olen jäänytkin, ikää 48 ja naimaton ja lapseton olen, mutta eipä tämä niin pelottavaa ole.
Kouluasioissa kouluja käymättömät vanhempani ei myös osanneet oikein tukea. Heillä oli sellainen käsitys, että asiat sujuu joko heti lahjojen avulla, tai sitten ei ole lahjoja ja ei kannata edes yrittää. Esim. kun olisin tarvinnut jossain vaiheessa vähän vaikka matematiikassa apua, isä ja äiti totesivat, että ei ole kuule meidän suvussa kellään laskupäätä, ei voi mitään. Sama kielissä. Minulle tehtiin hvyin selväksi jo pienenä tätä kautta, että duunarin ura minua odottaa, koska olen perinyt totaalisen lahjattomuuden mihinkään lukemista ja älyä vaativaan. Duunarin uraa tosin pidettiin meillä hienona, ja koulujen käymisiä turhana persettä levittävänä tärkeilijöiden touhuna, joten mitään negatiivista siihen ei liittynyt heidän mielestä että oli selvää, että joku tehtaantyöläinen minustakin varmaan tulee. Tämä hidasti paljon omaa urapolkuani, koska aika äkkiä tajusin niissä duunarinhommissa, ettei ole minun juttu. 32-vuotiaana sitten uskaltauduin opiskelemaan yliopistoon, ja valmistuin maisteriksi siitä 4 vuoden päästä. No, tulipa todistettua ettei ne höpinät lahjattomuudesta pitäneet paikkaansa. Tai oikeastaan: että pääasia ei olekaan lahjat, vaan ihan keskivertoälykäs pystyy työtä tekemällä ja itseensä uskomalla monenlaiseen.
En muista että minulle olisi ikinä sanottu mitään kannustavaa.
Isosiskoni lyttäsi ja haukkui ja nälvi minua 24/7 eikä sitä estetty.
Tekee sitä edelleen (nykyään vain selkäni takana kun en ole tekemisissä) ja yritti tehdä sitä myös lapsilleni (syy miksi katkaisin välit).
No, niin tullut siis todistettua että omia pentujaan kannattaa lytätä niin siitä sisuuntuvat ja lukevat maisteriksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, niin tullut siis todistettua että omia pentujaan kannattaa lytätä niin siitä sisuuntuvat ja lukevat maisteriksi...
Tietyt luonteet kyllä, mutta nämä on harvinaisia. Suurimmalla osalla systemaattinen kykyjen kyseenalaistaminen johtaa siihen, että lapsi alkaa itsekin uskoa, ettei pysty eikä osaa, eikä koskaan edes yritä mitään akateemista koulutusta, tai jos yrittää, niin puolivillaisesti koko ajan jo epäillen etten kumminkään pääse tai pärjää, ja sitten ei tosiaan pääse tai pärjää koska se epäusko kykyihin esti yrittämästä kunnolla ja tosissaan. Mulle itselleni kävi näin, että rimpuilin yliopistoon asti, kunnes siellä sitten ne vanhempien jutut siitä miten suvussa ei ole lukupäätä yms. iski ihan kunnolla, kun kaikki ei enää ollutkaan lukematta helppoa, ja lopetin kesken. Edes tosissani yrittämättä, mutta tajusin vasta yli nelikymppisenä, että ei kyse välttämättä olisi ollutkaan siitä että olin liian tyhmä kuten nuorena luulin, vaan siitä pelosta ja epävarmuudesta edes yrittämistä kohtaan.
On muuten tyypillinen käsitys tuo että ihminen jotenkin ihan vaan luontaisella lahjakkuudella menestyy. Sitä joko on tai ei ole.
Kouluttamaton appeni piikitteli jatkuvasti sitä että opiskelin tentteihin. Jankutti miten ei hänen tyttärensä koskaan lue.
Niin. Minä valmistuin sitten maisteriksi. Kälyllä on edelleen 30 vuotta myöhemmin opinnot kesken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma äitini sanoi "ei susta mitään tuu". Ja nykyään kehuu omaa kasvatustyötään, kun musta sitten tulikin jotain. Hohhoijaa. No, en ole traumatisoitunut. Typerältä tuntuu vaan.
Ylipainosta huomauteltiin jatkuvasti. Olin luova lapsi, mulla oli aina joku taideprojekti meneillään ja askartelin koko ajan jotain. Niihin isä suhtautui pilkallisesti naureskellen. Koulussa mulla meni aina tosi hyvin, olin melkein kympin oppilas vaikken juuri läksyihin panostanutkaan. Muistan silti vähättelyn tyyliin "eihän tuo vielä mitään ollut" . Olen ollut koko ikäni epävarma itsestäni . En silti usko että lapsuudesta johtuu, minulla oli hyvä koti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riisitautiseksi haukuttiin hoikuuden takia ja nyt nelikymppisenä olen 120-kiloa, joten näytin niille. :D
Vierailija kirjoitti:
On muuten tyypillinen käsitys tuo että ihminen jotenkin ihan vaan luontaisella lahjakkuudella menestyy. Sitä joko on tai ei ole.
Kouluttamaton appeni piikitteli jatkuvasti sitä että opiskelin tentteihin. Jankutti miten ei hänen tyttärensä koskaan lue.
Niin. Minä valmistuin sitten maisteriksi. Kälyllä on edelleen 30 vuotta myöhemmin opinnot kesken.
Joo tuosta pitäisi neuvoloissa yms. ihmisille opettaa, että ei pidä opettaa tuollaista maailmankuvaa jossa lahjat määrää kaiken. Itse ymmärsin tämän koko asian vasta ollessani nelikymppinen ja lukiessani psykologi Carol Dwekin kirjan Mindset, jossa hän puhuu juuri tästä Fixed Mindset (lahjat ja perityt geenit määrää) vs. Growth Mindset (yrittäminen ja työnteko määrää) eroista. Siinä oli valtavasti tutkimusnäyttöä, että jopa aika huonoista lähtökohdista olevat lapset voi menestyä, jos saavat omaksuttua tuon growth mindsetin, pääsemään ylös sellaisesta epäuskosta itseen ja omiin kykyihin, mikä usein vahingossa erityisesti alhaisen koulutustason vanhempien kodeissa lapsiin vahingossa iskostetaan. Mutta minä olin siis pitänyt tuon kirjan lukemiseen asti täysin itsestäänselvänä faktana, että perityt lahjat ne määrää eikä asialle voi mitään, voi voi, hävisin geenilotossa. Ei sitten ihan niin ollutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On muuten tyypillinen käsitys tuo että ihminen jotenkin ihan vaan luontaisella lahjakkuudella menestyy. Sitä joko on tai ei ole.
Kouluttamaton appeni piikitteli jatkuvasti sitä että opiskelin tentteihin. Jankutti miten ei hänen tyttärensä koskaan lue.
Niin. Minä valmistuin sitten maisteriksi. Kälyllä on edelleen 30 vuotta myöhemmin opinnot kesken.
Joo tuosta pitäisi neuvoloissa yms. ihmisille opettaa, että ei pidä opettaa tuollaista maailmankuvaa jossa lahjat määrää kaiken. Itse ymmärsin tämän koko asian vasta ollessani nelikymppinen ja lukiessani psykologi Carol Dwekin kirjan Mindset, jossa hän puhuu juuri tästä Fixed Mindset (lahjat ja perityt geenit määrää) vs. Growth Mindset (yrittäminen ja työnteko määrää) eroista. Siinä oli valtavasti tutkimusnäyttöä, että jopa aika huonoista lähtökohdista olevat lapset voi menestyä, jos saavat omaksuttua tuon growth mindsetin, pääsemään ylös sellaisesta epäuskosta itseen ja omiin kykyihin, mikä usein vahingossa erityisesti alhaisen koulutustason vanhempien kodeissa lapsiin vahingossa iskostetaan. Mutta minä olin siis pitänyt tuon kirjan lukemiseen asti täysin itsestäänselvänä faktana, että perityt lahjat ne määrää eikä asialle voi mitään, voi voi, hävisin geenilotossa. Ei sitten ihan niin ollutkaan.
Minua haukuttiin kotona pikkutarkaksi merkonomisieluksi jolla oli vaan vahvat perselihakset. Kielissä olin kuulemma hyvä kun olim niin ahkera oppimaan ulkoa asioita.
Ajauduin sitten opiskelemaan kieliä ja ammattiin jota inhosin.
Luokanvalvoja sanoi noin minulle yläasteella. "Sinusta ei tule ikinä mitään, ei edes työtöntä".
Kumpa aikuiset miettisivät, miten nuorille puhuvat. Moni varmasti miettii mitä tein ansaitakseni tuollaisen kommentin. Millainen nuori olin, haistattelinko opettajille ja tein mitä halusin? Vastaus on että en.
Nuo sanat sanottiin adoptiotaustaiselle nuorelle tytölle, joka tuli avioeroperheestä. Kotona läsnä oli alkoholi ja yksinäisyys, joka nyt aikuisena näyttäytyy räikeänä heitteillejättönä.
Kukaan ei koskaan kysynyt mistä haaveilin, mutta moni kertoi mielellään mikä monista ei ainakaan tule. Sellainen on musertavaa nuorelle, joka olisi halunnut oppia ja pärjätä ja olla kuten muutkin, mutta jolla ei ollut voimia eikä eväitä yksin päästä samaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ääliö, idiootti, tolvana, k*pää, p*pää, tanopää, leveeperse, rupimaama, susta ei koskaan tu mitään, eksää totakaan osannut" jne joka ikinen päivä.
Vastaus aloittajalle: on!
Äiti arvosteli herkästi ja vertaili muihin, esim. Serkkuni oli minuun verrattuna rohkea ja reipas, josta sain aina kuulla. Laihuutta ihannoitiin ja kehuttiin, saunassa äiti saattoi sanoa että sun maha ei enää pömpötä yhtään, mulla on tämmöset makkarat tms. Koen että mulla on aika huono itsetunto vieläkin.
Minä halusin lapsena laulajaksi. Kun olin noin 10 v, niin isäni sanoi,,ettei minusta ehkä ole laulajaksi. Sitä ennen lauloin aina, sen jälkeen laulaminen loppui kuin seinään.
Eikö hän olisi saanut sanoa sitä? Oikeasti: en osaa laulaa. Kurorolaulussa voisin korkeintaan pärjätä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla isä kunnostautui tuossa. Ihan täysraitis, ei voi edes alkoholin piikkiin laittaa luonnevikaa. Joku sosiaalinen palikka puuttuu päästä. Nyt vanhainkodissa.
Ja yksinäinen?
Vierailija kirjoitti:
On muuten tyypillinen käsitys tuo että ihminen jotenkin ihan vaan luontaisella lahjakkuudella menestyy. Sitä joko on tai ei ole.
Kouluttamaton appeni piikitteli jatkuvasti sitä että opiskelin tentteihin. Jankutti miten ei hänen tyttärensä koskaan lue.
Niin. Minä valmistuin sitten maisteriksi. Kälyllä on edelleen 30 vuotta myöhemmin opinnot kesken.
Niin. Monilla vailla koulutusta olevilla henkilöillä on joku ihme tarve pilkata heitä, jotka valmistauvat esim. juuri tenttiin. Eräs tuttuni kehui monet kerrat, ettei häntä ole pilattu liialla koulutuksella.
Vierailija kirjoitti:
Minä halusin lapsena laulajaksi. Kun olin noin 10 v, niin isäni sanoi,,ettei minusta ehkä ole laulajaksi. Sitä ennen lauloin aina, sen jälkeen laulaminen loppui kuin seinään.
Eikö hän olisi saanut sanoa sitä? Oikeasti: en osaa laulaa. Kurorolaulussa voisin korkeintaan pärjätä.
Kuorossa pitää laulaa puhtaasti ja stemmoissa.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä tuo taitaa aika yleistä olla. Mua ei kannustettu koskaan vaan aina vähäteltiin ja sanottiin kuinka paljon parempi mun isosiskoni on.
Haukuttiin jos kokeista tuli huonoja numeroita. Ja muutenkin aina sai tuntea kuinka vähäpätöinen olen. En muista että koskaan olisi kehuttu. Ja tähän kaikkeen syyllistyi oma äiti.