Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko kukaan aikuinen sanonut sinulle jotain lyttäävää lapsena?
05.06.2023 |
Tuli mieleen, kun yksi hyvässä ammatissa oleva tuttu sanoi, että hänelle oltiin sanottu, että "sinusta ei koskaan tule mitään". Pidin tuota aivan järkyttävänä asiana sanoa lapselle.
Miten yleistä tuollainen on?
Minua kannustettiin, vaikka olisin saanut välillä huonomman numeron kokeesta.
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Riisitautiseksi haukuttiin hoikuuden takia ja nyt nelikymppisenä olen 120-kiloa, joten näytin niille. :D
U go gurl!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai että onko?
Isäni mielestä olin mahdoton, huono ja tyhmä, kun edes haaveilin koulutuksesta varakkaammasta elämästä. Kaiken muun lisäksibläsku, ja siitä muisti huomauttaa joka päivä. Mieluusti veljeni ja tämän kavereiden läsnä ollessa. Hyvää huumoria pojille kun pistetään sika itkemään.
Äitini on pieni ja siro, minä en. Hän olisi halunnut pikkuprinsessan, ei seikkailijaa jolla on leveät hartiat ja piikkisuora tumma tukka. Hänelle myös ylimääräiset kilot oli kauhistus, ja tuntuu, että kostoksi osti aina rumimmat vaatteet, mitä löysi. Ja sitten vielä kiroili kovaan ääneen sovituskopissa, kun sulle ei mikään mahdu. Kassajonosta kuitenkin osti mulle joka kerta karkkia. Ilmeisesti pyysi näin anteeksi rumia sanojaan.
Kuvista kun katson, niin en ole lapsena edes ollut ylipainoinen. En vaan ollut tikkulaiha kuten muut lapset.
Mikä ihmeen vimma on haukkua omia lapsia?
Itse olen ollut lapsi 70-luvulla ja silloin kyllä haukuttiin.
Tosin opin olemaan hiljaa etten saisi hirveästi haukkumista osakseni.
Itse olin vielä poikatyttö tai siis olin pojan näköinen ja pitkä ja hontelo.
Kaikki muut kaverit oli enemmän naisellisia. Joten naapurin äidit sitten haukkuivat rumaksi ja vertasivat nätimpiin.
Tosi inhottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Luokanvalvoja sanoi noin minulle yläasteella. "Sinusta ei tule ikinä mitään, ei edes työtöntä".
Kumpa aikuiset miettisivät, miten nuorille puhuvat. Moni varmasti miettii mitä tein ansaitakseni tuollaisen kommentin. Millainen nuori olin, haistattelinko opettajille ja tein mitä halusin? Vastaus on että en.
Nuo sanat sanottiin adoptiotaustaiselle nuorelle tytölle, joka tuli avioeroperheestä. Kotona läsnä oli alkoholi ja yksinäisyys, joka nyt aikuisena näyttäytyy räikeänä heitteillejättönä.
Kukaan ei koskaan kysynyt mistä haaveilin, mutta moni kertoi mielellään mikä monista ei ainakaan tule. Sellainen on musertavaa nuorelle, joka olisi halunnut oppia ja pärjätä ja olla kuten muutkin, mutta jolla ei ollut voimia eikä eväitä yksin päästä samaan.
Olisi kiva jos olisit rehellinen, että mitä sitten teit? Vai olit vain ihan surkea kaikissa aineissa, koulunkäynti ei vain sujunut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan näitä elämän aikana tullut kuultua vanhemmilta ettei minussa ole mitään rakastettavaa ja opettajalta ettei minusta tule ikinä yhtään mitään. Tietysti olen myös tyhmä, laiska, kiittämätön ja erikoisuuden tavoittelija. Ex aviomies sanoi myös aikoinaan että en voi tehdä mitään miten voisin kelvata hänelle. Kumma juttu, mutta ero tuli tämän jälkeen hänelle ihan puskista.
Vierailija kirjoitti:
Paljon muuta sanoivatkaan.
Mitä tuo tarkoittaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyrjäytin nilkkani, äiti totesi että onpa kumma kun eivät osaa edes kävellä. Isoisä pilkkasi silmälaseja, aivan kuin köyhän perheen lapsella olisi hirveästi vaikutusvaltaa millaiset lasit joutuu ottamaan. Aina vähättelyä ja haukkumista, ilmankos on huono itsetunto.
On. Olen romanitaustainen ja oletus oli että ei minusta mitään tule. Usein se näkyi mutta sitä ei sanottu, silti jonkun kerran opettajat kiittelivät että olin jaksanut käydä koulut ja puhuivat varovasti amiksesta. Kun kerroin aikovani lukioon ja yliopistoon, varoiteltiin että lukiossa on kyllä aika paljon vaativampaa....suoraan ei sanottu mutta annettiin ymmärtää. Lukioon menin ja hyvin pärjäsin. Nyt välivuoden ( töissä ) jälkeen pyrinkin yliopistoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On. Olen romanitaustainen ja oletus oli että ei minusta mitään tule. Usein se näkyi mutta sitä ei sanottu, silti jonkun kerran opettajat kiittelivät että olin jaksanut käydä koulut ja puhuivat varovasti amiksesta. Kun kerroin aikovani lukioon ja yliopistoon, varoiteltiin että lukiossa on kyllä aika paljon vaativampaa....suoraan ei sanottu mutta annettiin ymmärtää. Lukioon menin ja hyvin pärjäsin. Nyt välivuoden ( töissä ) jälkeen pyrinkin yliopistoon.
Mun adoptiolapsen peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli yli 9,6.
Opo painosti lähihoitajakoulutukseen koko ysiluokan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On muuten tyypillinen käsitys tuo että ihminen jotenkin ihan vaan luontaisella lahjakkuudella menestyy. Sitä joko on tai ei ole.
Kouluttamaton appeni piikitteli jatkuvasti sitä että opiskelin tentteihin. Jankutti miten ei hänen tyttärensä koskaan lue.
Niin. Minä valmistuin sitten maisteriksi. Kälyllä on edelleen 30 vuotta myöhemmin opinnot kesken.
Niin. Monilla vailla koulutusta olevilla henkilöillä on joku ihme tarve pilkata heitä, jotka valmistauvat esim. juuri tenttiin. Eräs tuttuni kehui monet kerrat, ettei häntä ole pilattu liialla koulutuksella.
Mä luulen, että kyse on pilkaksi jalostetusta kateudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen vimma on haukkua omia lapsia?
Itse olen ollut lapsi 70-luvulla ja silloin kyllä haukuttiin.
Tosin opin olemaan hiljaa etten saisi hirveästi haukkumista osakseni.
Itse olin vielä poikatyttö tai siis olin pojan näköinen ja pitkä ja hontelo.
Kaikki muut kaverit oli enemmän naisellisia. Joten naapurin äidit sitten haukkuivat rumaksi ja vertasivat nätimpiin.
Tosi inhottavaa.
Meillä ainakin oli tärkeää, ettei lapsi ole ylpeä eikä varsinkaan luule itsestään liikoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen vimma on haukkua omia lapsia?
Itse olen ollut lapsi 70-luvulla ja silloin kyllä haukuttiin.
Tosin opin olemaan hiljaa etten saisi hirveästi haukkumista osakseni.
Itse olin vielä poikatyttö tai siis olin pojan näköinen ja pitkä ja hontelo.
Kaikki muut kaverit oli enemmän naisellisia. Joten naapurin äidit sitten haukkuivat rumaksi ja vertasivat nätimpiin.
Tosi inhottavaa.
Meillä ainakin oli tärkeää, ettei lapsi ole ylpeä eikä varsinkaan luule itsestään liikoja.
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä halusin lapsena laulajaksi. Kun olin noin 10 v, niin isäni sanoi,,ettei minusta ehkä ole laulajaksi. Sitä ennen lauloin aina, sen jälkeen laulaminen loppui kuin seinään.
Eikö hän olisi saanut sanoa sitä? Oikeasti: en osaa laulaa. Kurorolaulussa voisin korkeintaan pärjätä.
Kuorossa pitää laulaa puhtaasti ja stemmoissa.
En tarkoittanut hyvää kuoroa, vaan tyyliin koulun kuoroa.
Joo, ikäiseni Jesse lyttäsi minua henkisesti 25 v sitten kun olimme molemmat 5-vuotiaita
Eräs vanhahko sukulaistäti sanoi minulle, 13-vuotiaalle, muiden kuullen, että "X:llä (nimeni) ei ole poikaystävää."
Pitäisi olla aika tarkka, mitä oletettuja normeja suustaan päästelee herkille kasvaville lapsille. Niin hullulta kuin se voi kuulostaa, tämä typerä yksittäinen lausahdus on aiheuttanut minussa huonommuuden ja kelpaamattomuuden tunnetta miessuhdesaralla. Pahinta oli lukiovuosina, kun ihan oikeasti surin syvästi sitä, että kukaan ei voi minusta välittää.
Opettaja sanoi koko luokan kuullen: Piip (nimeni) ei välitä tytöistä. Muuten luokassa oli hiljaista mutta yksi poika naurahtaen toisti sanat.
Enkun opettaja sanoi, että minusta tule koskaan mitään.
Nykyisin käytän englantia työssäni kirjallisesti ja ihan hyvin pärjään. Vähän toki saatan kaivata lisää alan sanavarastoa ja puhumisen harjoittelua henkiseksi tuleksi, jos meinaa enempi ihan puheluja alkaa englanniksi hoitamaan, koska takaraivossa on edelleen enkun opettajan toistuva dissaaminen kouluajalta.
Tässä kolmessakymmenessä vuodessa olen siis opiskellut itse englantia ja matkustellut paljon, joten sitä kautta sekä ihan telkkarin katsominen sekä kirjojen lukeminen englanniksi on harjoittanut arkipäivän sanastoa ihan keskimääräisesti.
Olin jäämässä koulutaksista pois ja olin istunut kuskin vieressä etupenkillä kaiketi aika hiljaa taas kymmenen kilometrin kotimatkan. Poistuessani kuljettaja jostain syystä sanoi: "Täällä ei tuppisuita hyväksytä." En muista ehdimmekö me siinä aiemmin jotain puhella vai oliko se vaan ihan spontaani heitto häneltä
Alue: Aihe vapaa
Aika vähän, mutta jotain kuitenkin. Mieleen jääneenä isän kommentti, että "ei sun kannata lukioon mennä". No meninpä silti, ja valmistuin ylioppilaaksi ihan hyvin paperein. Äidillä nyt oli ylipäätään sellainen "ei se kannata" asenne kaikkeen, että en osannut ajatella, että se kohdistuisi pelkästään meihin lapsiin. Mutta paljon ei tarvinnut kehuja kuunnella ja se on edelleen vähän noloa, jos joku kehuu jostain. Tulee tunne, että se valehtelee tai haluaa jotain vastineeksi.