Muita jotka eivät näe elämää kolmenkympin jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tokamannista saa köyttä.

Huh helpottava huomata ettei mulla kuitenkaan näin huonosti mene että tällaisia neuvoja antaisin kenellekään edes vitsillä saati peukuttelisin..

Ap

Itsehän kyselit oikein otsikossa, että näkeekö muut elämää kolmenkympin jälkeen. Eikös siitä voisi päätellä, että itse et näe? No hyvä, ettei asia ollut niin. Et taida olla edes masentunut, halusit vain huomiota ja sitä sait.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tokamannista saa köyttä.

Huh helpottava huomata ettei mulla kuitenkaan näin huonosti mene että tällaisia neuvoja antaisin kenellekään edes vitsillä saati peukuttelisin..

Ap

Jaa, mielestäni minulla menee ihan loistavasti. Minä en sentään tee ruikutuskeskusteluita palstalle. Itse olet elämäsi pilannut, nyt voit aikuistua ja lopettaa vinkumisen.

58v ja onnellisempi kuin koskaan. Ihminen kasvaa, kypsyy ja viisastuu vanhetessaan. Näkökulma asioihin muuttuu. Elämää on koko elämän ajan. Elämä ottaa mutta se myös antaa ihmeellisiä asioita. Mutta sinä haluat paljon rahaa, et muuta?

Minusta tuntuu, että elämä vasta alkaa! Ihanaa.

Täällä myös 27-vuotias, tosin pian syntymäpäivä.

Olen itsekin kriiseillyt mutta sekin meni ohi ja tuntuu nyt järjettömältä stressata iästä, etenkään vielä tässä vaiheessa kun elämä edessä.

Ota elämä haltuusi ja elä! Kaikkea hyvää.

Minusta taas tuntui että uusi elämä alkoi vähän yli nelikymppisenä. 27-39 väliset vuodet meni tasapainotellessa lapsiarjen ja työelämän välillä, omaa aikaa ei ollut hirveästi. Silloin ahdisti kyllä kieltämättä usein ja ajattelin, etten kestä jos elämä on aina tällaista. Aloin nelikymppisenä opiskelemaan uutta alaa ja löysin myös aikaa omille harrastuksille ja ystäville. Nyt kun lapset ovat teini-ikäisiä, on taas omaa aikaa ja työelämän+vapaa-ajan tasapainottelu on paljon helpompaa. Nyt olen vaan sitten huomannut, että olemme miehen kanssa ajautuneet erilleen, eikä meillä tunnu olevan enää muuta yhteistä kuin lapset..

Elämä vasta alkaa kolmikymppisenä ja vauhtiin päästään nelikymppisenä.

Nyt viisikymppisenä mennään hymyssä suin.

Itse olen 31 ja koen että elämä menee vaan paremmaksi kun ikää, kokemuksia ja viisautta tulee lisää. Kyllä elän nyt täydempää ja merkityksellisemmän tuntuista elämää kuin 20-veenä.

Mun sisko, ei paljon nähnyt elämää 30v jälkeen. Kuoli yllättäen 31-vuotiaana. Jos tämä laittaa ajatuksesi johonkin järjestykseen, niin käytä. Jos ei, niin älä käytä.

Ap:lle sanoisin, että noin se on:Harvasta tulee rikas, harvalla on täydellinen elämä tai täydellinen rakkauselämä. Elämä on täynnä surua ja murhetta.

Ja sitten: hanki sellainen oravanpyörä, että edes siedät sitä. Huonompaakin työtä tekee mielellään, jos työilmapiiri on myönteinen.

Sinun ei tarvitse perustaa perhettä, jos et halua.Täydellistä rakkautta ei olekaan, ethän sinäkään ole täydellinen.

Etsi iloa elämääsi. Odotus tuo jo iloa. Siksi olisi hyvä olla tiedossa matka, konsertti, tapaaminen ystävien kanssa, kirjavaraus kirjastosta tms asia, joka tuottaa sinulle iloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tokamannista saa köyttä.

Huh helpottava huomata ettei mulla kuitenkaan näin huonosti mene että tällaisia neuvoja antaisin kenellekään edes vitsillä saati peukuttelisin..

Ap

Jaa, mielestäni minulla menee ihan loistavasti. Minä en sentään tee ruikutuskeskusteluita palstalle. Itse olet elämäsi pilannut, nyt voit aikuistua ja lopettaa vinkumisen.

Ihmiset jotka ovat aidosti onnellisia eivät tällaisia kirjoittele päinvastoin haluavat jakaa onnellisuuttaan muillekin. Mutta kiitos teille, jotka peukuttelitte ja näytitte negatiivisuutenne, tajusin että en vielä tuollaississa syövereissä ole 👏🏻

Ap

Minä löysin mieheni 29 vuotiaana ja viimeisin lapsi syntyi olin 38 v, eli lähes sinua 10 vuotta vanhempana.

Mun elämä alkoi kunnolla vasta kolmikymppisenä