Läheinen joutunut sairaalaan, heikko kunto. Miten hoituu esim. pankkiasiat?
Tilanne on vakava ja hengenvaarallinen. Hän, ikäihminen, on ollut aivan toimintakykyinen tähän saakka ja hoitanut kaiken itse. Mites nyt, kun makaa sairaalassa, miten käy vaikkapa erääntyville laskuille yms? En ole koskaan ollut tällaisessa tilanteessa ja tarvitsen jotain konkreettisia neuvoja. Kaiken kukkuraksi hän asuu eri kaupungissa. Mitä kaikkea tässä pitäisi ottaa nyt huomioon? Pelottaa ihan tarpeeksi, että se on menoa nyt mutta vielä lisäksi että ei mene mikään ulosottoon tms. asia jää huolehtimatta, jos hän tuosta tokenee.
Kommentit (72)
Pääsetkö käymään hänen asunnollaan? Ihan ensimmäiseksi kannattaa pyytää maksuajan pidennystä laskuille. Pyydä alkuun vaikka 2-3 kuukautta, jotta ehdit järjestellä asioita. Laskuttajat ymmärtävät kyllä.
Sairaalassa sosiaalityöntekijä. He voivat auttaa.
Sairaalassa sosiaali/potilasasiamies hoitaa nämä järjestelyt.
Ennakoiminen olisi hyvä ikäihmisen kohdalla. Anoppini syövän edetessä teimme valtakirjan, joka oikeutti minut hoitamaan asioitaan, myös kuolemansa jälkeen. Valtakirja voi olla ihan käsin kirjoitettu A-4 esim.
Tilanteeseenne tästä ei juuri nyt ole varmaankaan hyötyä, joku viisaampi osannee antaa parempia neuvoja juuri tähän hetkeen.
Tsemppiä 😊
Vierailija kirjoitti:
Pääsetkö käymään hänen asunnollaan? Ihan ensimmäiseksi kannattaa pyytää maksuajan pidennystä laskuille. Pyydä alkuun vaikka 2-3 kuukautta, jotta ehdit järjestellä asioita. Laskuttajat ymmärtävät kyllä.
Ei toisen asioita voi noin vain alkaa järjestelemään.
Kiitos, en tiennytkään tuollaisesta potilasasiamiehestä. Pääsen toki hänen asunnolleen mutta mitä se auttaa, kun moni lasku on e-laskuna enkä pääse hänen verkkopankkiinsa. Eikä varmaan kaikki ole. En tiedä mitä kaikkia maksuja hänellä on, lehtitilaukset yms. iso vastike, laina jne.
Vierailija kirjoitti:
No harmi, jos hänellä ei ole mitään suoraveloitusta laskuihin. Tämä on hyvä muistutus, että kannattaisi tehdä edunvalvontasopimus ajoissa.
Kuka tätäkin alapeukuttaa?? Ette ilmeisesti edes tiedä mikä on edunvalvontasopimus. Se kannattaisi kaikkien aviopuolisoidenkin tehdä keskenään.

Minun sukulainen on vielä hyvässä kunnossa ja järjissään, mutta hän on jo tehnyt tämän edunvaltontavaltuutuksen pojalleen. Sukulainen hoitaa vielä itse omat asiansa, mutta jos jossain vaiheessa joutuukin sairaalakuntoon, niin poika alkaa hoitaa asioita hänen puolestaan. Poika ei siis ole edunvalvoja, mutta hänellä on valtuus hoitaa näitä käytännön asioita toisen puolesta tarvittaessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääsetkö käymään hänen asunnollaan? Ihan ensimmäiseksi kannattaa pyytää maksuajan pidennystä laskuille. Pyydä alkuun vaikka 2-3 kuukautta, jotta ehdit järjestellä asioita. Laskuttajat ymmärtävät kyllä.
Ei toisen asioita voi noin vain alkaa järjestelemään.
Asiat menee hyvin hankaliksi, jos ihminen ei ole ajoissa tehnyt edunvalvontavaltuutusta sairastumisen tai vammautumisen varalle.
Vierailija kirjoitti:
Sairaalassa sosiaalityöntekijä. He voivat auttaa.
Itse kun jouduin mielisairaalaan ysärillä, niin sosiaalotyöntekijä tuli sängyn päähän ja sanoi "nyt kun olet täällä niin saadaan sulta kaikki tuet poikki kun et ole enää työmarkkinoiden käytettävissä".
Siinä oli kaikki apu mitä häneltä sai. Pakkohoitoon joutuva on täysin kusessa, jos ei ole ketään joka hoitaa hänen asioitaan siviilissä sillä aikaa.
Okei eli voinko tehdä valtakirjan käsin ja jos saan läheisen sen allekirjoittamaan niin sekö riittää esim. pankille? Paikan päälle varmaan pitää mennä pankkiin asioimaan? En edes tiedä, missä kaikkialla hänellä on tilejä, uskoisin että jossain muussakin pankissa kuin siinä minkä minä tiedän.
Ja kyllä, olisi pitänyt miettiä näitä aiemmin varmasti. Hän on ollut todella toimelias ja sosiaalinen ja tehnyt kaiken itse eikä ole ollut mitään syytä epäillä mitään mutta totta kai näistä asioista olisi voinut sopia silloin kun kaikki oli vielä hyvin. Jälkiviisaus on paras viisaus. Sillä ei nyt vaan tee oikein mitään kun tilanne on päällä.
Ihan hirveä huoli ja ahdistus muutenkin, en halua menettää häntä ja samalla tämä käytäntöpuoli painaa myös. Ja omakin elämä pitäisi hoitaa (olen lisäksi uupunut itsekin ja työterveyden hoidossa unettomuuden vuoksi, tämä ei ainakaan auta)
Vierailija kirjoitti:
Ennakoiminen olisi hyvä ikäihmisen kohdalla. Anoppini syövän edetessä teimme valtakirjan, joka oikeutti minut hoitamaan asioitaan, myös kuolemansa jälkeen. Valtakirja voi olla ihan käsin kirjoitettu A-4 esim.
Tilanteeseenne tästä ei juuri nyt ole varmaankaan hyötyä, joku viisaampi osannee antaa parempia neuvoja juuri tähän hetkeen.
Tsemppiä 😊
Pankki ei hyväksy kuolinpesälle valtakirjaa, jonka vainaja on aikanaan tehnyt.
Vasta näin muuten mainoksen tästä edunvalvontavaltuutuksesta. Netistä löytyy lomakkeet sen tekemiseen. Harmi, että ap:n tapauksessa ollaa jo myöhässä enkä osaa auttaa asiassa muuten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääsetkö käymään hänen asunnollaan? Ihan ensimmäiseksi kannattaa pyytää maksuajan pidennystä laskuille. Pyydä alkuun vaikka 2-3 kuukautta, jotta ehdit järjestellä asioita. Laskuttajat ymmärtävät kyllä.
Ei toisen asioita voi noin vain alkaa järjestelemään.
Asiat menee hyvin hankaliksi, jos ihminen ei ole ajoissa tehnyt edunvalvontavaltuutusta sairastumisen tai vammautumisen varalle.
Esim ap pitää nyt saada lausunto lääkäriltä, ettei henkilö kykene hoitamaan asioitaan ja sen jälkeen laittaa maistraatin hakemus, että hänet määrätään edunvalvojaksi.
Mikä muuten on ap suhteesi tähän henkilöön? Ja kenen nimi on sairaalan papereissa lähiomaisen kohdalla? Kuten yllä on sanottu, kuka tahansa ei voi nyt alkaa asiassa säätämään.
Vierailija kirjoitti:
Ennakoiminen olisi hyvä ikäihmisen kohdalla. Anoppini syövän edetessä teimme valtakirjan, joka oikeutti minut hoitamaan asioitaan, myös kuolemansa jälkeen. Valtakirja voi olla ihan käsin kirjoitettu A-4 esim.
Tilanteeseenne tästä ei juuri nyt ole varmaankaan hyötyä, joku viisaampi osannee antaa parempia neuvoja juuri tähän hetkeen.
Tsemppiä 😊
Paljonkohan joku juristi velottaisi jos asian hoitaisi ajoissa hänen kanssa? Samalla muut asiat kuten testamentti jne.
Minun isäni kuului suuriin ikäluokkiin ja tuntui kuolema ja vanhuus olevan niin kipeä asia ettei sitä haluttu millään käsitellä. Taitaa olla ihan sukupolven oma ilmiö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No harmi, jos hänellä ei ole mitään suoraveloitusta laskuihin. Tämä on hyvä muistutus, että kannattaisi tehdä edunvalvontasopimus ajoissa.
Kuka tätäkin alapeukuttaa?? Ette ilmeisesti edes tiedä mikä on edunvalvontasopimus. Se kannattaisi kaikkien aviopuolisoidenkin tehdä keskenään.
Joo, ei tuo ole pelkille ikäihmisille. Kaikkea voi ihmiselle sattua. Meillä on tuo tehtynä ja ollaan nelikymppisiä.
Pyydä hoitavalta lääkäriltä lääkärinlausunto jolla pääset hoitamaan pankkiasiat.
Meillä lääkäri itse kysyi tarvitsetteko lausunnon ja sillä tosiaan saatiin hoidettua pankkiasiat.
Vierailija kirjoitti:
Okei eli voinko tehdä valtakirjan käsin ja jos saan läheisen sen allekirjoittamaan niin sekö riittää esim. pankille? Paikan päälle varmaan pitää mennä pankkiin asioimaan? En edes tiedä, missä kaikkialla hänellä on tilejä, uskoisin että jossain muussakin pankissa kuin siinä minkä minä tiedän.
Ja kyllä, olisi pitänyt miettiä näitä aiemmin varmasti. Hän on ollut todella toimelias ja sosiaalinen ja tehnyt kaiken itse eikä ole ollut mitään syytä epäillä mitään mutta totta kai näistä asioista olisi voinut sopia silloin kun kaikki oli vielä hyvin. Jälkiviisaus on paras viisaus. Sillä ei nyt vaan tee oikein mitään kun tilanne on päällä.
Ihan hirveä huoli ja ahdistus muutenkin, en halua menettää häntä ja samalla tämä käytäntöpuoli painaa myös. Ja omakin elämä pitäisi hoitaa (olen lisäksi uupunut itsekin ja työterveyden hoidossa unettomuuden vuoksi, tämä ei ainakaan auta)
Ei todellakaa riitä nyt mitkään allekirjoitukset henkihieverissä olevalta potilaalta.

Eikö tuo ole jopa rikos, jos kirjoitetaan valtakirja toisen puolesta ja laitetaan toinen se allekirjoittamaan henkihievereissä?