Äitini uskoo minun olevan yksinäinen, jolla ei ole ystäviä...

Yrittää "innostaa" mua ottamaan yhteyttä serkkuihin ym. On iloinen alkavista opinnoistani koska "sitten sinäkin saat ystäviä".

Mutta kun mulla ON ystäviä. Useampi ihminen, jolle voin soittaa vaikka keskellä yötä ja he minulle. Näemme harvoin, koska iso osa on ulkomailla. Puhutaan paljon pitkiä puheluita ja viestitellään. Äiti ei tietenkään näe heitä ikinä.

Äitini on ekstrovertti, jolla on hyvin laaja ystäväpiiri. Hän on koko ajan menossa ja näkemässä näitä. Itse olen introvertti ja vaikka ihmisistä pidän, niin lähellä pidän vain nuo muutamat. Tykkään kyllä jutella tuntemattomille esim kaupungilla, mutta en jaksaisi pitää sellaisia puoliläheisiä "tuttuja" koko ajan elämässäni.

En tiedä mitä tällä hain. Ehkä vertaistukea? Kun lähimmäinen ihminen kuvittelee, että sulla menee jotenkin huonosti vaikka todellisuudessa ei mene, vaikka kuinka yrität tilannetta selvittää. Tänään meni taas ärsytyskynnys hieman yli.