Olen 40 ja menettänyt uskoni ihmissuhteisiin. Olen silti onnellinen. Muita?
Parisuhteet, ystävyyssuhteet, sisarussuhteet, kaikki ovat johtaneet lopulta pettymyksiin. Oikeastaan vain vanhempani olivat läheisiä ja koin luotettaviksi heidän elämänsä loppuun saakka. Elämäni on ollut helpompaa siitä lähtien kun päätin, etten halua enää läheisiä ystävyyssuhteita tai parisuhteita. Hyvänpäiväntutut, työkaverit ja harrastukset riittää sosiaaliseksi elämäksi. Elämä on hyvää näinkin, oikeastaan paljon parempaakin. Onko muita, jotka ovat päättäneet omasta halustaan olla enää päästämättä ketään liian lähelle olematta silti katkera elämälle?
Kommentit (49)
Panostan vain antoisiin ihmissuhteisiin, joissa keskustellaan merkityksellistä asioista. Mitään draamaa, takertumista, ilkeilyä ja pinnallisuutta en jaksa yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on hyvä parisuhde, mutta muut ihmissuhteet ovat aika lailla etäisiä. Olin tyytyväinen tilanteeseen pitkään. Sitten elämääni ilmestyi uusi ystävyyssuhde. Hetken jo luulin ystävyyden olevan kivaa, mutta lopulta se olikin niin vaikeaa ja kuormittavaa, että se oli vaan pakko lopettaa. Nyt olen taas samassa pisteessä. En halua ihmissuhteita.
Ihana, että Sinulla on hyvä parisuhde.
Minullakin oli hyvä parisuhde 28 vuotta ja se riitti minulle, mutta mieheni rakkaus loppui ja kun yksin jäin niin tajusin kuinka tärkeätä olisi myös ystävyyssuhteet. Se on ihan eri olla täysin yksin. Toisille se toki sopii.
Rakkaushömppä on se mitä naiset selittelevät itselleen että suostuvat miehen pumpattavaksi. Todellisuudessa on vain kyse primitiivisestä tarpeesta ja keski-iässä on avioeropiikki, kun ulkonäkö muuttuu nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Jos "kaikki muut" on hankalia ja ihmissuhteet kaatuu kerta toisensa jälkeen, niin syy on todennäköisesti itsessä.
Eli ei. En ole hankala persoona, joten minulla on ihania ihmissuhteita ja ihana parisuhde myös.
Kuulostat kyllä mukavalta, piikkittelet muita ja kehut itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Samaistun näihin! Itsellä muutos tapahtui juuri ennen neljääkymppiä.
Minusta kyllä pidettiin ja moni taakse jättåmäni ihminen on yrittänyt kysellä perääni. Ei vain kiinnosta ja en itse saanut suhteista ilmeisesti yhtä paljon irti kuin muut. Itse tunsin menettäväni enemmän kuin sain heiltä takaisin. Usein minua pidettiin kilttinä ja helppona ihmisenä, mutta itse koin että muut käyttivät sitä hyväkseen.
Mikä avuksi kiltteyteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaistun näihin! Itsellä muutos tapahtui juuri ennen neljääkymppiä.
Minusta kyllä pidettiin ja moni taakse jättåmäni ihminen on yrittänyt kysellä perääni. Ei vain kiinnosta ja en itse saanut suhteista ilmeisesti yhtä paljon irti kuin muut. Itse tunsin menettäväni enemmän kuin sain heiltä takaisin. Usein minua pidettiin kilttinä ja helppona ihmisenä, mutta itse koin että muut käyttivät sitä hyväkseen.
Mikä avuksi kiltteyteen?
Ilkeys
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaistun näihin! Itsellä muutos tapahtui juuri ennen neljääkymppiä.
Minusta kyllä pidettiin ja moni taakse jättåmäni ihminen on yrittänyt kysellä perääni. Ei vain kiinnosta ja en itse saanut suhteista ilmeisesti yhtä paljon irti kuin muut. Itse tunsin menettäväni enemmän kuin sain heiltä takaisin. Usein minua pidettiin kilttinä ja helppona ihmisenä, mutta itse koin että muut käyttivät sitä hyväkseen.
Mikä avuksi kiltteyteen?
Rajojen vetäminen. Kaikkea ei tarvitse loputtomiin sietää, kuunnella, ymmärtää, tukea, auttaa, yrittää pelastaa jne.
Minä olen tilanteessa, että olen vahingossa löytänyt ihmisen joka sitoutuisi. Haraan vaan vastaan henkisesti ja ehkä tottumuksestakin puolustan sitä omaa reviiriä ja aikaani. Toisaalta olen ollut yksinäinen ja onneton samaan aikaan kuin olen ollut yleisesti ottaen tyytyväinenkin itseeni sinkkuna. En meinaa osata päättää, haluaisinko sitä jaettua ihanaa arkea toisen kanssa, vai haluanko olla oman mieleni mukaan ilman kompromissien täyteistä elämää omia unelmiani toteuttaen, vaikka tietyssä mielessä onnellisuustaso ja elämän tasapaino olisikin vähän heikompi yksin.