G: Mitä äitisi teki väärin lasten kasvatuksessa?

Itse osaan mainita montakin kohtaa mitä itse tein väärin.

Pitää niin kovasti järjestyksestä ettei ikinä saanut sotkea yhtään mitään. Yksi lasinkin (vahingossa) kaataminen aiheutti valtavan syytösten ryöpyn:((. Motkotti ja jäkätti kaikesta. Ei antanut mitään todellista tukea mihinkään. Yritti suojella ja varjella mua liikaa, minkä johdosta mulla oli huono itsetunto. En saanut mielestäni riittävästi itsenäisyyttä.



Emme saaneet kokeilla tehdä mitään kotona. Äiti leipoi ja keitti ruoat, eikä ikinä saanut osallistua vaikka olisin ehkä halunnutkin.



Äiti leikki liian vähän kanssani, ei lukenut koskaan minulle mitään, ei halannut eikä pussannut. Oli aika kylmä.

aikansa kasvatusohjeita toki noudatti, mutta lempeästi. Mun tuli ikävä äitiä. Tavoittenani onkin olla yhtä hyvä äiti omalle lapselleni.

aidosti. Ainoa mikä harmittaa on, että antoi avuttoman naisen mallin, jota itse joudun jatkuvasti rikkomaan kun yritän päästä eteenpäin elämässä. Kyseenalaistan kykyni ja olen todella epävarma. Äiti ajatteli, ettei naiset pysty oikein mihinkään. Mutta herttainen tyyppi se muuten oli.

en kyllä keksi mitään huonoa asiaa. Isän mielestä hän antoi liian helposti periksi, mutta meillä lapsilla on kyllä edelleenkin sama mielipide, että isä olisi voinut vähän höllentää välillä sitä kuria ja ehdottomuutta.



No yksi juttu tuli mieleen. Kinusin ja kinusin, lopulta hän osti minulle kaupasta 2 siideriä kun olin 17-v. Isä sai tietää, tästä seurasi järjetön perheriita. Hmm, muutenkin kävin salaa vanhempien viinakaapilla... :/ Ok on, jos tuon ikäiselle antaa vaikka maistaa viinistä tms, mutta ostaa ei saisi.



Muuten todella ihana ja rakastava äiti. Ehkä vähän liian herkkä loukkaantumaan, ja minäkin olen oppinut sen tavan.

Valitti rahanmenosta ruokaa ja vaatteisiin ja koskaan ei voinut tietää oliko hyvällä vai pahalla päällä. Tuona aikana oli rahasta tiukkaa, mutta eihän se lasten syy ollut.



Tänä päivänäkin välimme ovat hieman teennäiset enkä osaa puhua äidilleni kuin pintapuolisia asioita, tunteiden näyttämisestä puhumattakaan.



En halua että oma lapseni muistaa minusta vain sen että " Äiti aina vaan siivosi" .

Kasvatus ei ollut osa meidän perhe-elämää, me vaan asuttiin samassa kämpässä.

Aloitti ryyppäämään kun olin kahdeksan ja sama meno jatkuu edelleen.



Uhkaili itsemurhalla ja kerran vetikin pillereitä niin, että soitin tajuttomalle äidilleni ambulanssin.



Kavereita ei uskaltanut tuoda kotiin, tuttavat ja sukulaisetkin kaikkosivat.



Nimitteli, riiteli, sössötti ja sekoili.

Eikä ollut kiinnostunut, miksi lapset reagoivat jollakin tavoin. Käski vain olla huutamatta tms. Eikä puolustanut ikinä minua, vaikka tiesikin, että isäni kohteli minua henkisesti hyvin julmasti.

Olen koko ikäni tuntenut olevani äidilleni pelkkä rasite, vaikka olisin miellyttänyt miten paljon.

Lisäksi lipsui välillä rajoista, kinuamalla sain tahtoni läpi. Ei ollut kiinnostunut, miten minulla menee koulussa. Olen yksinhuoltaja äidin ainokainen.



Edelleen pidän äitiäni hankalana persoonana, vaikka hän onkin ihan hyvä mummo.

Lapselle EI pureta sydäntä liittyen lapsen omaan isään saati muihin miehiin. Lapsi ei korvaa ystävää tai aikuista eikä tule olla mustasukkainen kun lapsella on omaakin elämää.

Mutta on hänessä toki hyvätkin puolensa.



Ymmärrän, että hän oli tuolloin todella väsynyt, mikä varmasti osaltaan oli syynä käytökseen, mutta tietenkään en voi tai tule koskaan hyväksymään noita tekoja. Oma tieni äitinä on sen vuoksi ollut todella suurta henkien taistoa, ettei toista samaa kaavaa kuin äitini.

luki salaa päiväkirjojani ja tutki tavaroitani, lainaili päiväkirjan kirjoituksia julkisissa tilanteissa, myi salaa tavaroitani kirpputoreilla, uhkaili ja kiristi, ei luottanut vaan epäili koko ajan valehtelijaksi ja varkaaksi, ei välittänyt tippaakaan miten minulla meni koulussa, kavereiden kanssa tai miltä minusta tuntui, nolasi jatkuvasti minua, haukkui isää meille lapsille, pelehti vieraiden miesten kanssa, jätti meidät jo hyvin pienenä yksin kotiin jopa yöksikin jne. jne. Jos kaiken kirjoittasin niin siihen menisi pari päivää vähintään, tai itse asiassa siitä saisi kirjan aikaiseksi (sitä vaan ei voisi julkaista koska asianomaiset loukkaantuisivat)

Kotiintuloajat yms. olivat mielestäni ( ja edelleen ovat) ihan hyvä juttu. Mutta eikö niissä olisi voinut joustaa kaverien aikojen mukaan? Oli tosi kiva lähteä aina kotiin vähintään tuntia aiemmin kuin muut. Myös monissa muissa asioissa vanhempani olivat mielestäni liian ehdottomia. Hyvä kuitenkin että rajoja oli, sillä olisin muuten varmaan päätynyt ihan hunningolle.

Niin hyvin en osaa mitään tehdä,ettei jokin siinä vikaan menisi.

Siksi varmaan nyt aikuisenakin huono itsetunto.

Uskon että sen takia mulla on nyt päihdeongelma ja läheisriippuvuus. Miessuhteet kaikki kariutuneet ja omien lasten kanssa vaikeuksia. Olen todella katkera äidilleni, emme ole koskaan pystyneet puhumaan tästä asiasta kunnolla koska hän ei myönnä tehneensä väärin.

Pakostihan siinä sitten alkoholisoituu vanhempana...

Minun äitini sanoi minulle kerran suutuspäissään, että olen vahinkolapsi (mikä on kyllä ihan totta) ja ettei hän olisi ikinä nainut typerää isääni, jollei olisi alkanut odottaa minua. No, yhdessä ovat onnellisesti olleet jo 30 vuotta ja ihan hyvät välit meillä on, mutta noita sanoja en kyllä koskaan unohda.

Murkkuikäisenä ei ymmärtänyt millaista elämää vietin viikonloppuisin. Ei kaiketi ymmärtänyt miten maailma oli muuttunut 50-luvulta, jolloin itse oli nuori. Eli rajat hävisivät kun täytin 12v.