Olen todella hämmentävässä parisuhteessa
Ollaan seurusteltu vajaa vuosi vasta ja mies on ihana ja olen valtavan ihastunut häneen. Ainut mistä en tykkää että hän kertoilee liiankin yksityiskohtaisesti aikaisemmista seksiseikkailuistaan, suhteistaan ym ja mulle tulee jotenkin kurja fiilis niistä.
En ole ennen tuntenut mustasukkaisuutta, mut nyt taitaa olla sitä. Olen pyytänyt useita kertoja ettei hänen tarvitse eksistään tai hoidoistaan niin yksityiskohtaisesti kertoa, mutta kertoo silti. Hän ei jostain syystä ymmärrä, että nää asiat ei minua kiinnosta.
Ymmärrän, että molemmilla on historiamme, mutta miksi hänen täytyy kertoa omastaan niin tarkasti ja maalata mielikuvat päähäni?
Pari krt on tuntunut että hän tekee sitä tahallaan aiheuttaakseen jonkinlaisen reaktion mussa. Onko tämä käytösmalli ihan normaalia vai mitä hemmettiä nyt??
Kommentit (162)
Siis kuinka yksityiskohtaisia? Konkreettinen esimerkki olisi hyvä niin osaisin vastata, meneekö tuo liian pitkälle. Itselle ei ole kerrottu tuollaisia niin en osaa kuvitella avoimuuden tasoa.
"Hän ei jostain syystä ymmärrä, että nää asiat ei minua kiinnosta."
Jokainen maata tallaava urvelo tajuaa ettei noista asioista puhuta kumppanille yksityiskohtaisesti. Sen lisäksi olet sanonut asiasta hänelle. Älä selitä mustaa valkoiseksi hänen puolestaan, vaan kysy suoraan miksi hän kokee tarvetta loukata sinua.
Ja ajattele, hän kertoo aivan yhtä yksityiskohtaisesti seuraavalle sinusta.
Ei ole normaali jos olet sanonut että sinua ei kiinnosta. Ei exien intiimiasioiden höliseminen ole mikään perustarve, jota on pakko saada toteuttaa.
Päin vastoin, mietipä mitä hän sinusta kertoo, sitten kun olet ex.
Sellainen sanaton ymmärrys pätee, että entisten suhteiden seksin yksityiskohtia ei kerrota nyksille. Ei elinten kokoa jne.
Mies ei ole herrasmies.
Hän tekee sitä sinun kiusaksi.Olen kerran ollut tuollaisen miehen kanssa ja voi sitä turhautumisen määrää kun ei saanut mustasukkaiseksi. Jossain vaiheessa lopulta sanoi suoraan kertovansa vain siksi, että minulle tulisi paha mieli. Paha mieli mistä? Siitä että keski-ikäinen useamman lapsen isä on pannut? Miten ne lapset tuli tehtyä, kai ihmisillä seksielämä saa olla? Mitä hittoa noiden päässä liikkuu? Lopulta tajusin, että hän kertoi siksi koska oli vainoharhaisesti mustasukkainen minusta vaikka ei välittänyt minusta tippaakaan. Halusi vain laskea itsetuntoani, mikä ei onnistunut jatkuvista yrityksistä huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Ja ajattele, hän kertoo aivan yhtä yksityiskohtaisesti seuraavalle sinusta.
Hyi mikä ajatus. En ole tuota vielä miettinytkään...
Ap
Kertooko ihan jotain seksitapoja vai esimerkiksi ihmisen luonteesta tai riidoista?
Oliko exillä outie vai innie? Kumpi sinulla?
Vierailija kirjoitti:
Hän tekee sitä sinun kiusaksi.Olen kerran ollut tuollaisen miehen kanssa ja voi sitä turhautumisen määrää kun ei saanut mustasukkaiseksi. Jossain vaiheessa lopulta sanoi suoraan kertovansa vain siksi, että minulle tulisi paha mieli. Paha mieli mistä? Siitä että keski-ikäinen useamman lapsen isä on pannut? Miten ne lapset tuli tehtyä, kai ihmisillä seksielämä saa olla? Mitä hittoa noiden päässä liikkuu? Lopulta tajusin, että hän kertoi siksi koska oli vainoharhaisesti mustasukkainen minusta vaikka ei välittänyt minusta tippaakaan. Halusi vain laskea itsetuntoani, mikä ei onnistunut jatkuvista yrityksistä huolimatta.
Hmm... eli jos vaan ignooraan hänen nämä tällaiset jutut niin mahtaisko sitten loppua?? Harmittaa, että juuri kun olen parhaassa fiiliksessä oli tilaisuus mikä tahansa (viimeksi konsertti) niin hän alkaa kertomaan miten joku biisi oli hänen ja eksänsä yhteinen ja oli niin herttaista että.
Ap
toi tehdään aina kavereille, joskus nyksälle.

Kysy häneltä miksi hän tekee noin. Seuraavan kerran, kun hän alkaa kertoa, kysy: "MIKSI koet tarvetta kertoa noita juttuja minulle, vaikka olen sanonut, ettei kiinnosta". Äläkä luovuta ennen kuin hän kertoo, miksi tekee niin.
Itse en tosin enää edes kyselisi, olisin jo äänestänyt jaloillani.
Anna takaisin samalla mitalla - tai siis vähän isommalla volyymilla...
Mutta ei tosiaan kuulosta elämänmittaiselta rakkaudelta.
Tällaiset "haluaa saada reaktion" ihmiset on päästään jotenkin sekaisin. Ei ihmisten tunteilla kuulu leikkiä, varsinkaan oman rakkaan. En luottaisi mieheen pätkääkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän tekee sitä sinun kiusaksi.Olen kerran ollut tuollaisen miehen kanssa ja voi sitä turhautumisen määrää kun ei saanut mustasukkaiseksi. Jossain vaiheessa lopulta sanoi suoraan kertovansa vain siksi, että minulle tulisi paha mieli. Paha mieli mistä? Siitä että keski-ikäinen useamman lapsen isä on pannut? Miten ne lapset tuli tehtyä, kai ihmisillä seksielämä saa olla? Mitä hittoa noiden päässä liikkuu? Lopulta tajusin, että hän kertoi siksi koska oli vainoharhaisesti mustasukkainen minusta vaikka ei välittänyt minusta tippaakaan. Halusi vain laskea itsetuntoani, mikä ei onnistunut jatkuvista yrityksistä huolimatta.
Hmm... eli jos vaan ignooraan hänen nämä tällaiset jutut niin mahtaisko sitten loppua?? Harmittaa, että juuri kun olen parhaassa fiiliksessä oli tilaisuus mikä tahansa (viimeksi konsertti) niin hän alkaa kertomaan miten joku biisi oli hänen ja eksänsä yhteinen ja oli niin herttaista että.
Ap
Ei lopu. Jos olet selvällä suomella (tai mikä teidän yhteinen kielenne onkaan) sanonut, että et halua kuulla, eikä silti lopeta niin asia tulee jatkumaan.
Mutta eihän tuo yhteinen biisi ole mikään seksisuhteen yksityiskohta.
Kertonee noita asioita sen takia että, tietää niistä aiheutuvan sinulle mielipahaa.
Vallan käytön keino. Kuulostaa että olet parisuhteessa narsistisen henkilön kanssa.
Varmasti tekee tahalleen.