HS: kirjailija näyttää nuorten miesten syrjäytymisen seuraukset
Linkki HS juttuun: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009574668.html
Itseä jäi mietityttämään kirja-arvion alla heti mies-nais-vastakkainasetteluksi kärjistynyt keskustelu. En halua kirjoittaa itse artikkeliin omalla nimelläni, koska haluan salata poikani henkilöllisyyden. Poikani (16 v) on kasvanut kahden vanhemman (korkeasti koulutetun jos sillä on merkitystä) perheessä, jossa ei ole päihde; taloudellisia -tai terveysongelmia. Hänellä on paljon kavereita, jokunen ystäväkin, liikuntaharrastus ja ihan ok koulumenestys. Hänen hieman vanhempi ystävänsä taas on hyvin varakkaasta kodista ja asuu toisessa eurooppalaisessa maassa, urheilee myös ja menestyy opinnoissa. Kuuntelin heidän puheitaan sattumoisin muutaman päivän sivusta ja todella hätkäytti mistä heidän naisvihamielisyytensä kumpuaa. Naisia kommentoitiin ja nimiteltiin alatyylisesti. Naisen tehtävä tuntui olevan näyttää hyvälle; naiset ovat vastenmielisiä ja ainoa tapa haluta olla naisen kanssa tekemisissä on "panna". Kysyin pojalta jälkikäteen ajatteleeko hän samalla lailla myös äidistään ja mummistaan, ei osannut vastata.
Muilla kokemuksia tällaisesta? Epäilen, että tällaista aivopesua tulee tiktokien ym kautta, mutta en voi toki olla varma. Oikeasti herättää huolta tällainen, pojat ovat jo vähän liian vanhoja ollakseen siinä "tytöt on yäk" vaiheessa ja puheet ovat sitäpaitsi oikeasti todella vähätteleviä ja vihamielisiä :/
Kommentit (899)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon on nyt äärifeminismiä parjattu tämän ketjun lopussa? Väitänpä että naisettomiksi jääneet miehet keksivät kyllä vihata naisia jonkin toisen syyn takia vaikka äärifeminismi yhtäkkiä lakkaisi olemasta.
Ehkäpä niin mutta saataisiin sentään vihdoinkin tasa-arvo. Feminismi meinaan on tällä hetkellä ylivoimaisesti suurin este tasa-arvolle.
Vai tasa-arvo. Naisille tasa-arvon nimissä pakollista asevelvollisuutta huutavat miehetkin on todellisuudessa naisettomiksi jääneitä reppanoita jotka haluaavat vain ilkeillä ja todellisuudessa niitä ei kiinnosta tasa-arvo pätkääkään.
Mitä ilkeilyä on siinä, että tasa-arvo saataisiin myös maanpuolustukseen? Sehän on sitten suoranaista v***uilua, että naiset puhuvat tasa-arvosta, mutta eivät puutu näin räikeään tasa-arvorikkomukseen miehiä kohtaan.
Ei tämä on tasa-arvorikkomus naisia kohtaan. Naisille myös taistelu- ja puolustuskoulutus, muuten jäävät pulaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole hyvä juttu, että jo nuorena tietää asioiden oikean järjestyksen?
Yawn.
Pointti oli se, että paljon keskustellaan syrjäytyneiden nuorten miesten riskistä sairastua naisiin kohdistuvaan katkeruuteen ja vihaan, mutta nämä pojat mm eivät ole millään mittarilla syrjäytyneitä, vaan jopa etuoikeutettuja ja menestyviä, ainakin toistaiseksi. Heillä ei ole päihdeongelmaa, ei mielenterveyden ongelmaa. Heidän puheensa ovat mielestäni kulttuurin tuotetta, ts he eivät edes näe ongelmaa puheissaan. Ja hesarin keskustelupalstalla paljastuu, ettei ongelmaa naisiin kohdistuvassa vihamielisessä puheessa ja käytöksessä näe myöskään edes omalla nimellään kirjoittavat aikuiset (?) miehet, vaan ongelma on heidän mielestään naisten etuoikeutettu asema. Ei ole! Ongelma on se, että jossain foorumissa naisia alentava väkivaltainen puhe on ilmeisesti niin yleistä, että siitä tulee valtavirtaa.
Mietittekö te miehet koskaan mistä tätä sirkusta ohjataan? Mistä käsin tuollaisesta kahtiajakavasta puheesta pyritään tekemään arkipäiväistä ja kuka siitä sitten hyötyy? Vai toistatteko vain papukaijana: 'kun mies menestyy naiset jonottaa hänen luokseen, loput miehet ovat naisille ilmaa'?
Älä nyt viitsi. Tälläkin palstalla akateemiset naiset eivät halua tutustua parisuhdemielessä ei-akateemisiin miehiin.
Jokainen saa olla tutustumatta ihan keihin ei halua tutustua.
Tietysti, mutta kyllä se kertoo ihmisen arvoista, jos torppaa ihmisen koulutuksen perusteella.
Koulutus kertoo nimenomaan, arvoista, älykkyydestä, tavoitteellisuudesta, sitkeydestä jne. Miksi kukaan haluaisi kumppanin, jonka kanssa ei ole mitään yhteistä tai joka alentaisi elämänlaatua ja elintasoa.?
Ei kerro. Ihmisella voi olla kaikkia noita mainitsemiasi asioita, vaikka hän ei olisi akateemisesti koulutettu. Ja tulihan se sieltä. Haluat mieheltä lisää elintasoa, koska et itse kykene nostamaan omaa elintasoasi. Toivottavasti kaikki miehet pysyvät kaukana kaltaisestasi loisesta.
Ja kääntäen - juuri akateemisilta miehiltä olen itse kuullut kaikkein naisvihamielisimmät läpät ja ajatukset, pisimmälle viedyt kehitelmät naisten alistamisesta ja nöyryyttämisestä. Niitä kuunnellessa joku Laasanen tai Hännikäinen kuulosti pyhäkoululaiselta.
Paljon saanut alapeukkuja tämä kommentti , mutta sanonpa silti, että ei se akateemisuus takaa sydämen sivistystä.
Tyttäreni opiskeli hyvin miehisellä akateemisella alalla vajaa 10 vuotta sitten. Siellä nuoret miehet olivat uhonneet että perustavat yrityksen johon ei taatusti palkata yhtään naista.
No, nuoria nuo miehet tietysti vielä olivat , mutta mikä saa jotkut kuvittelemaan, että akateemisuus on joku tae sivistyksestä. Hyvän pohjan se antaa, mutta siellä rehottaa myös ylimielisyys ja kapeakatseisuus yllättävän yleisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon on nyt äärifeminismiä parjattu tämän ketjun lopussa? Väitänpä että naisettomiksi jääneet miehet keksivät kyllä vihata naisia jonkin toisen syyn takia vaikka äärifeminismi yhtäkkiä lakkaisi olemasta.
Ehkäpä niin mutta saataisiin sentään vihdoinkin tasa-arvo. Feminismi meinaan on tällä hetkellä ylivoimaisesti suurin este tasa-arvolle.
Vai tasa-arvo. Naisille tasa-arvon nimissä pakollista asevelvollisuutta huutavat miehetkin on todellisuudessa naisettomiksi jääneitä reppanoita jotka haluaavat vain ilkeillä ja todellisuudessa niitä ei kiinnosta tasa-arvo pätkääkään.
Mitä ilkeilyä on siinä, että tasa-arvo saataisiin myös maanpuolustukseen? Sehän on sitten suoranaista v***uilua, että naiset puhuvat tasa-arvosta, mutta eivät puutu näin räikeään tasa-arvorikkomukseen miehiä kohtaan.
Miksi miehet vastustavat sitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset pitävät juuri tuollaisista miehistä. Mitä törkeämmät jutut niin sitä enemmän käy flaksi.
Outoa, että tätä alapeukutettiin. Onhan tuo tietenkin IKÄVÄltä kuulostava asia, mutta käytännössä paras flaksi on näillä törkeillä nuorilla miehillä. Naiset alkavat vasta vanhemmalla iällä arvostamaan "turvallisia" miehiä. Miten tämä näkökanta on naisten niin vaikea ymmärtää, vaikka sitä tapahtuu heidänkin ympärillään - ja he itse toimivat sillä tavalla.
Tietenkin on olemassa poikkeuksia, mutta nyrkkisääntönä miehellä on paras naisonni olemalla törkeä nuorena ja joskus 30 paikkeilla aikuistua. Olemalla kiltti nuorena, todennäköisyys päätyä inceliksi ja kyynistyä on erittäin korkea, kun huomaa, että kelpaa ikäisilleen vastakkaisen sukupuolen edustajille vain hyväksi kaveriksi.
Mahdatko sinä nyt sekoittaa keskenään itsevarmuuden ja törkeyden?
Ne eivät ole sama asia.
Vierailija kirjoitti:
Mitä nainen tietää miesten syrjäytymisestä?
Naiset ovat niitä, jotka pääosin yrittävät syrjäytyneitä miehiä jeesata. Eli epäilemättä enemmmän kuin useimmat miehet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole hyvä juttu, että jo nuorena tietää asioiden oikean järjestyksen?
Yawn.
Pointti oli se, että paljon keskustellaan syrjäytyneiden nuorten miesten riskistä sairastua naisiin kohdistuvaan katkeruuteen ja vihaan, mutta nämä pojat mm eivät ole millään mittarilla syrjäytyneitä, vaan jopa etuoikeutettuja ja menestyviä, ainakin toistaiseksi. Heillä ei ole päihdeongelmaa, ei mielenterveyden ongelmaa. Heidän puheensa ovat mielestäni kulttuurin tuotetta, ts he eivät edes näe ongelmaa puheissaan. Ja hesarin keskustelupalstalla paljastuu, ettei ongelmaa naisiin kohdistuvassa vihamielisessä puheessa ja käytöksessä näe myöskään edes omalla nimellään kirjoittavat aikuiset (?) miehet, vaan ongelma on heidän mielestään naisten etuoikeutettu asema. Ei ole! Ongelma on se, että jossain foorumissa naisia alentava väkivaltainen puhe on ilmeisesti niin yleistä, että siitä tulee valtavirtaa.
Mietittekö te miehet koskaan mistä tätä sirkusta ohjataan? Mistä käsin tuollaisesta kahtiajakavasta puheesta pyritään tekemään arkipäiväistä ja kuka siitä sitten hyötyy? Vai toistatteko vain papukaijana: 'kun mies menestyy naiset jonottaa hänen luokseen, loput miehet ovat naisille ilmaa'?
Älä nyt viitsi. Tälläkin palstalla akateemiset naiset eivät halua tutustua parisuhdemielessä ei-akateemisiin miehiin.
Se on mahdollista, ettei moni akateeminen nainen halua parisuhteeseen ei-akateemisen miehen kanssa. Mutta kerrotko vielä miksi tämä on naisvihaa herättävä ongelma? Onhan ei-akateemisia naisiakin olemassa. Miksi siis nuori mies alkaisi vihata kaikkia naisia kun joku akateeminen nainen ei tahdo parisuhdetta jonkun ei-akateemisen miehen kanssa? En ymmärrä. En minäkään alkanut vihata miehiä kun ensirakkauteni ei halunnut minua vaan pitkän ja kauniin ystäväni. Nuolin haavani ja menin eteenpäin ja löysin mieleisen kumppanin myöhemmin.
Fiksu mies = puhuu noita juttuja ainoastaan miesporukassa, jolloin kukaan ei kuule.
Tyhmä mies = puhuu samoja juttuja naisten kuullen.
En minä eikä kukaan miespuolisista sukulaisistani tai ystävistäni puhu tuollaista tekstiä. En kyllä pysty ymmärtämään millaisten ihmisten keskellä jotkut elävät ja kasvavat, toki onhan niitä murhaajiakin jossain, että kai se näin vaan on.
Olenkin ihan kiva mies, mutta en kyllä millään mittarilla kiltti (paitsi lapsilleni).
Kyllä sitä työpaikalla kuullee ihan perheellisten miesten suusta. Meinaa alkaa hymyilyttämään kun on sitten käy kylässä ja mies on kuin toinen ihminen. Voi kumpa naiset kuulisi miestensä juttuja kun eivät ole paikalla ja näkisivät pikaviestiketjujen tekstit ja videot.
Muistan joskus katselleeni dokumenttia jostain Hollywoodin työntekijästä, jonka tehtävä oli huolehtia näyttelijöistä.
Hän mainitsi joitan naisten kuumimpia seksisymboleja Hollywoodin kulta-ajalta jotka äijäseurassa ollessaan kiroilivat ķuin merimiehet ja rasvaset jutut lenteli. Välillä jopa pistettiin puolittain leikilliseksi tappeluksi.
Mutta kun nainen astui huoneeseen, nämä miehet muuttuivat kuin taikaiskusta kohteliaiksi ja hillityiksi gentlemanneiksi.
Toksinen maskuliinisuus on aggressiota ja väkivaltaa. Naiset ovat varuillaan sen kanssa koska se on kaksiteräinen miekka.
Miehellä on yli puolta enemmän lihasvoimaa kuin naisella. Nainen on biologisesti haavoittuvampi kokonsa takia ja esim. raskaana ollessaan. Luolamiesaikoina nainen tarvitsi vahvan aggressiivisen miehen suojelua mutta vahvuus saattoi myös kääntyä naista vastaan.Tämän takia naiset pitävät uniformupukuisia miehiä seksikkäinä, esim. upseereita, palomiehiä, poliiseja.
Uniformu viestii miehisestä suoraviivaisesta aggresiivisuudesta ja voimankäytöstä(lue: toksisesta maskuliinisuudesta) joka on kuitenkin koulittua, "kahlittua" ja hallittua.
" Olen TARVITTAESSA vahva ja aggressiivinen jotta voin suojella sinua pahoilta tyypeiltä ja pitää sinut turvassa. Kykenen pahoihin tekoihin pahiksia vastaan ja menen kohti vaaroja ja päin tulta vain suojellakseni ja palvellakseni sinua"
Erittäin hyvin kirjoitettu. Oikeasti enemmistö naisista rakastaa toksista maskuliinisuutta ja sen seurauksia, kunhan se on riittävän hallittua eikä estä miestä olemasta pehmeä ja sivistynyt tarvittaessa. Mutta siinä vaiheessa kun toksinen maskuliinisuus puuttuu kokonaan, naisen pimppi kuivuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset pitävät juuri tuollaisista miehistä. Mitä törkeämmät jutut niin sitä enemmän käy flaksi.
Outoa, että tätä alapeukutettiin. Onhan tuo tietenkin IKÄVÄltä kuulostava asia, mutta käytännössä paras flaksi on näillä törkeillä nuorilla miehillä. Naiset alkavat vasta vanhemmalla iällä arvostamaan "turvallisia" miehiä. Miten tämä näkökanta on naisten niin vaikea ymmärtää, vaikka sitä tapahtuu heidänkin ympärillään - ja he itse toimivat sillä tavalla.
Tietenkin on olemassa poikkeuksia, mutta nyrkkisääntönä miehellä on paras naisonni olemalla törkeä nuorena ja joskus 30 paikkeilla aikuistua. Olemalla kiltti nuorena, todennäköisyys päätyä inceliksi ja kyynistyä on erittäin korkea, kun huomaa, että kelpaa ikäisilleen vastakkaisen sukupuolen edustajille vain hyväksi kaveriksi.
Mahdatko sinä nyt sekoittaa keskenään itsevarmuuden ja törkeyden?
Ne eivät ole sama asia.
Tarkoitit varmaankin että <30v naiset sekoittavat nämä kaksi asiaa keskenään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon on nyt äärifeminismiä parjattu tämän ketjun lopussa? Väitänpä että naisettomiksi jääneet miehet keksivät kyllä vihata naisia jonkin toisen syyn takia vaikka äärifeminismi yhtäkkiä lakkaisi olemasta.
Ehkäpä niin mutta saataisiin sentään vihdoinkin tasa-arvo. Feminismi meinaan on tällä hetkellä ylivoimaisesti suurin este tasa-arvolle.
Vai tasa-arvo. Naisille tasa-arvon nimissä pakollista asevelvollisuutta huutavat miehetkin on todellisuudessa naisettomiksi jääneitä reppanoita jotka haluaavat vain ilkeillä ja todellisuudessa niitä ei kiinnosta tasa-arvo pätkääkään.
Mitä ilkeilyä on siinä, että tasa-arvo saataisiin myös maanpuolustukseen? Sehän on sitten suoranaista v***uilua, että naiset puhuvat tasa-arvosta, mutta eivät puutu näin räikeään tasa-arvorikkomukseen miehiä kohtaan.
Miksi miehet vastustavat sitä?
Siis naisten sutkia, kieroa asennetta ?

Tuon tason avautuminen kuin alkuperäisessä viestissä kertoo enemmän kirjoittajan sosiaalisista piireistä kuin yhteiskunnallisesta todellisuudesta, ellei ole itsessään pelkkää mielikuvitusta. 15 vuotiaalta noin vääristyneen mielipiteen vielä ymmärtäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole hyvä juttu, että jo nuorena tietää asioiden oikean järjestyksen?
Yawn.
Pointti oli se, että paljon keskustellaan syrjäytyneiden nuorten miesten riskistä sairastua naisiin kohdistuvaan katkeruuteen ja vihaan, mutta nämä pojat mm eivät ole millään mittarilla syrjäytyneitä, vaan jopa etuoikeutettuja ja menestyviä, ainakin toistaiseksi. Heillä ei ole päihdeongelmaa, ei mielenterveyden ongelmaa. Heidän puheensa ovat mielestäni kulttuurin tuotetta, ts he eivät edes näe ongelmaa puheissaan. Ja hesarin keskustelupalstalla paljastuu, ettei ongelmaa naisiin kohdistuvassa vihamielisessä puheessa ja käytöksessä näe myöskään edes omalla nimellään kirjoittavat aikuiset (?) miehet, vaan ongelma on heidän mielestään naisten etuoikeutettu asema. Ei ole! Ongelma on se, että jossain foorumissa naisia alentava väkivaltainen puhe on ilmeisesti niin yleistä, että siitä tulee valtavirtaa.
Mietittekö te miehet koskaan mistä tätä sirkusta ohjataan? Mistä käsin tuollaisesta kahtiajakavasta puheesta pyritään tekemään arkipäiväistä ja kuka siitä sitten hyötyy? Vai toistatteko vain papukaijana: 'kun mies menestyy naiset jonottaa hänen luokseen, loput miehet ovat naisille ilmaa'?
Älä nyt viitsi. Tälläkin palstalla akateemiset naiset eivät halua tutustua parisuhdemielessä ei-akateemisiin miehiin.
Se on mahdollista, ettei moni akateeminen nainen halua parisuhteeseen ei-akateemisen miehen kanssa. Mutta kerrotko vielä miksi tämä on naisvihaa herättävä ongelma? Onhan ei-akateemisia naisiakin olemassa. Miksi siis nuori mies alkaisi vihata kaikkia naisia kun joku akateeminen nainen ei tahdo parisuhdetta jonkun ei-akateemisen miehen kanssa? En ymmärrä. En minäkään alkanut vihata miehiä kun ensirakkauteni ei halunnut minua vaan pitkän ja kauniin ystäväni. Nuolin haavani ja menin eteenpäin ja löysin mieleisen kumppanin myöhemmin.
Kertoo ihmisen pinnallisuudesta, jos preferenssinä on koulutus, eikä halua antaa edes mahdollisuutta ei-akateemiselle miehelle. Lisäksi herättelisin miettimään sitä, että aloituksessa mainitut pojat todennäköisesti päätyvät akateemiselle uralle, jolloin heillä on laaja naistarjonta. Todennäköisesti vain hyppivät kukasta kukkaan, mutta tämähän ei sitten enää akateemisten naisten mielestä ole naisvihaa.
häh?
Miksi on pinnallisuutta jos haluaa, että on kumppanin kanssa yhteiset mielenkiinnon aiheet. Ja edelleen, miksi asenne KAIKKIA naisia kohtaan on vihamielinen jos muutama % naisista ei huoli matalasti koulutettua miestä. Siis väännän sinulle rautalangasta; miksi suhtautuisi vihamielisesti tuttavaani joka on tohtoriopiskelija ja naimisissa kirvesmiehen kanssa, jos joku nainen jossain ei halua tutustua johonkin mieheen, jolla on matalampi koulutustaso. Enhän minäkään inhoa kaikkia miehiä, en edes yhtäkään, vaikka ensirakkauteni piti pitkäraajaisesta blondista eikä lyhyestä punapäästä.
Siis se sinun koulutuksesiko on ainoa mielenkiinnon kohteesi ja siksi miehelläkin pitää olla akateeminen koulutus? Mistä sinä oikein juttelisit sen kumppanisi kanssa? Pelkästään akateemisesta koulutuksestanne? Kuulostaa todella ahdasmieliseltä.
vastaatko mun kysymykseeni kuitenkin vielä kiitos.
Mistä jutellaan kumppanin kanssa? No työasioista, ollaan vähän niin kun samalla alalla eli jaetaan ihan ammattiasioita. Harrastetaan jotain yhdessä eli niistä puhutaan. Paljon maailman tapahtumista, esim nyt tietty nämä hallitusneuvottelut ja teemat pinnalla, ja kaikki esim sen lapseni tulevaisuuteen vaikuttavat asiat kuten ilmastonmuutos ja siihen liittyvä politiikka, maailmanpolitiikka, sijoitukset ja niiden kohtalo. Tunteista toki, omasta ja toisen lapsuudesta ja muistoista ja arvoista jne. Tulevaisuuden suunnitelmista.
Aika harvassa ovat ne miehet, jotka suhtautuvat kaikkiin naisiin vihamielisesti. Siinä vastaus kysymykseesi. Mikä estää, että ei pystyisi näistä mainitsemistasi asioista keskustelmaan ei-akateemisen kanssa?
seurustelin nuorena poikien kanssa, joista joku on nyt konepajayrittäjä, joku peltiseppä, yksi on urheiluosastolla myyjänä. Ei mennyt jutut yksiin lopulta ja tämä tuli selväksi jo ennen kuin oltiin toisen asteen koulutusta käyty loppuun.
Onko mulla joku velvollisuus siis etsiä etsiä heinäsuovasta ei-akateeminen mies jonka kanssa on kiinnostavaa keskustella ja viettää aikaa jos ihan omasta työn piiristä osuu kohdalle akateeminen mies johon rakastun? Pois pois akateeminen, koska naisvihan ehkäiseminen vaatii, että etsin etsin ja etsimästä päästyäni etsin sopivaa ei-akateemista?
Eipä millään uskoisi että olet akateeminen, sen verran tahallista ( vai etkö olekaan älykäs?) väärinymmärtämistä suolsit. Tuollaista ei voi millään arvostaa. Vastaan kuitenkin, että eipä tietenkään tahallaan pidä torjua akateemista miestä , jos sellainen sopiva on löytynyt. Mutta jonkun kommentoijan idioottiluusereiksi haukkuminen on kyllä alta arvostelun
Turha väittää, että kaikki akateemiset tietävät esim maailman asioista välttämättä juuri mitään, jotkut eivät tiedä kuin omasta alastaan ja muuten ovat yllättävän sivistymättömiä. Minä kyllä tunnen montakin akateemista naista, jotka ovat vakituisessa suhteessa ei- akateemisen miehen kanssa.
Terv. akateeminen nainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei täällä pääse ajattelussaan niin pitkälle, että poikien puheet reflektoisivat jostain.
He haluaisivat kilpailla ja tehdä parhaansa, kuten kaikki sukupolvet ennen heitä, mutta heidän koko testosteronin muovaama olemisensa on leimattu toksiseksi. Heidät on syyllistetty maailman ongelmista, koska ovat valkoisia heteroita, tulevia patriarkkoja. Heidän huumorinsa on kiellettyä, koska sieltä löytyy kiellettyjä sanoja ja vääriä mielipiteitä. Koko kulttuurisota kohdistuu heihin, heidät laitetaan valitsemaan puolensa.
Mitäs jos heidän tylyjen ja kylmien puheiden kohde on väärä? He eivät vihaakaan naisia, vaan ideologiaa joka on luonut tämän vastakkainasettelun, toivottomuuden, hulluuden ja merkityksettömyyden heidän aikakaudelle.
He ovat vain kykenemättömiä pukemaan tunteitaan sanoiksi.Postmoderni intersektionaalinen feministinen marxilaisuus on saanut kovan otteen nuorista.
Seurauksia tullaan vielä näkemään, mutta jo nyt on paljon nähtävissä. Elämältä on viety merkitys ja tilalle on tarjolla elämän tuskaa. Eihän vallankumousta synny, jos ihmiset ovat toiveikkaita ja saavat elämälleen merkityksiä ja menestyvät, tuottavat hyvää. Pahimmat iskut ovat ottaneet koti, uskonto ja jonkin verran myös isänmaa. Elämä on merkityksellisintä silloin, kun sinulla on vastuuta, josta suoriudut. Vauva ja perhe on tästä parhain esimerkki, silloin työn tekemiselle tulee merkitys, sinulla on vastuu kasvattaa lapsesi. Jos yhteiskunnassa säilyy terve kilpailu, opiskelu ja ahkeruus kannattaa.
Toinen on yhteiset arvot. Jos yhteiskunnassa ei ole yhteisiä arvoja, etiikkaa ja moraalia, silloin rapautuminen alkaa nopeasti. Jos muut ei välitä säännöistä, miksi minun pitäisi välittää muista. Jos joillakin on oikeus elää siivellä, miksi minun pitäisi lainkuuliaisesti maksaa veroja? Jos rikollisia ei tuomita, vaan joillakin on omat säännöt, miksi minun pitäisi niitä noudattaa? Jos haistatelu on sallittua, niin sitten haistatellaan. Uskonto oli erinomainen koodisto etiikalle ja moraalille yhteiskunnassa, koska sen laatija oli jumala, uskoit siihen tai et.
Nyt koodiston laatii ihminen tai politbyroo, joten sillä ei ole arvoa ja uskottavuutta. Konservatiivinen Uskonto kesti sananvapauden, mutta tämä uusi liberaali politbyroo-aika ei kestä sananvapautta. Paradoksi.
Isänmaa oli se jonka puolesta vielä edelliset sukupolvet olivat valmiita taistelemaan. Se tarkoitti juuri etiikan ja moraalin puolustamista, länsimaisten kristillisten arvojen puolustamista, demokratiaa, sananvapautta.Tässäpä totuudenpuhuja.
Tämän takia vihaan feminismiä yli kaiken; feministit, te aloititte tämän kultturisodan, te päästitte marxilaisuuden luikertelemaan oppeihinne. Historia tulee teidät tuomitsemaan.
Mutta et vihaa ràs ist eja, terr oristeja, massamu rhaajia, riistäjiä, tà ppaj ia, rài skaaj ia, pèd ofiileja, diktaattoreja, sodanlietsojia, heikompien sortajia. Vain feminismiä vihaat, vihaat yli kaiken.
Rakentava suhtautumistapa, joka kantanee kaunista hedelmää, kuten historia on meille niin monta kertaa jo näyttänyt.
Sivusta, mutta jos sanoo vihaavansa feminismiä, niin samalla koko pitäisi kaikki muutkin kohteet luetella?
Ja toisin kuin innokkaimmat kiihkoilijat ajattelee, niin valtaosa miehistä kannattaa valtaosaa feminismin ajatuksista. Ne on äänekkäimmät feministit joita taas monikaan ei voi sietää, samoin kuin käytännössä mitään muutakaan aatetta fanaattisesti saarnaavia.
Mutta tuo kirjoittaja kertoi vihaavansa feminismiä yli kaiken. Ei varmaankaan siis kannata valtaosaa feminismin ajatuksista.
Kannatan, ei vaadin, ehdotonta tasa-arvoa mutta se on feminismille mahdoton ajatus hyväksyä.
* Feministien pyrkimyksenä on sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumaton tasa-arvo. Liike on laaja ja sen tavoitteet ovat vaihdelleet suuresti aikakaudesta ja yhteiskunnasta riippuen.
Feministit ovat tehneet työtä ja saaneet paljon aikaiseksi kampanjoidessaan muun muassa naisten äänioikeuden, palkan ja koulutuksen parantamiseksi sekä lisätäkseen sukupuolten tasa-arvoa yhteiskunnan eri alueilla. Viime vuosikymmeninä feministit ovat nostaneet entistä enemmän esille myös miesten kokemia ongelmia.
Kiistämättömistä saavutuksista huolimatta jo pelkkä sana feministi herättää monissa epäluuloa. Feministeihin liitetään stereotypioita, joista monet leimaavat feministisen ajattelun militantiksi ja vain naisten valtapyrkimyksiin keskittyviksi.*
https://yle.fi/aihe/a/20-10003381Käsityksesi feminismistä perustuu nyt taas niin muodikkaisiin stereotypioihin, joita tuohon sanaan liitetään. Radikaalifeminismi on hyvin kaukana liikkeen perusajatuksista, mutta silti se yleistetään käsittämään koko aatetta. Itsekään en näistä äänekkäistä ja raivopäisistä nykysuuntauksista pidä, mutta en silti koko aatetta tuomitse sen äärimuotojen peruateella.
Muutan käsitystäni feminismistä kun radikaalifeministit ajetaan ulos liikkeestä. Tässä feministeillä on ollut yli sata vuotta aikaa, en pidättele hengitystä odottaessani.
Ei kannatakaan. Feminismi ei ole sinun aatteesi eikä sen tarvitse muuttua sinun halujesi suuntaan. Löydät varmasti itsellesi sopivamman liikkeen, jos sellaista kaipaat.
Tai jospa perustetaan uusi liike, vaikkapa nimeltään humanismi. Käytetään tietenki samoja keinoja kuten feministit liikkeensä alkuaikoina käyttivät, poliittista väkivaltaa, terrorismia ja palopommeja. Räjäytetään UNWomen ensin?
Tämänkin tietenkin perustatte vain mammapalstalla. Semmosta se teillä on.
Niin, toisin kuin feministit jotka todistetusti aloittivat terroristijärjestönä. Eikös historia olekin mielenkiintoista.
Taitaa kuitenkin olla niin, että te miehet johdatte terrorismissa aika hyvällä kaulalla suhteessa naisiin.
Se terrorismi on ihan muiden kulttuureiden ongelma. Naistenkin kannattaisi vain vastustaa niiden kulttuureiden edustajien tuloa Suomeen, mutta kun ei, niitä halutaan vain lisää. Mitä se kertoo naisista?
Ketkä naiset haluavat? Itse pistäisin rajat kiinni näiltä sovinistim'amuilta.
No katso esim. vasemman laidan naiskansanedustajien ja ministereiden ulostuloja ko. asian tiimoilta, niin tiedät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
nämä pojat mm eivät ole millään mittarilla syrjäytyneitä, vaan jopa etuoikeutettuja
Äiti kutsuu omaa 16v poikaansa etuoikeutetuksi ja ihmettelee miksi ihmeessä pojalla on vino suhtautuminen naisiin.
Todella ihmeellistä, täysi mysteeri.
Pidätkö häntä sattumoisin myös heteronormatiivisen valkoisen ylivallan edustajana ja mitä näitä muita leimasimia nyt käytetäänkään varmistamaan ettei vain suomalaiset pojat unohda olla häpeämättä sitä millaiseksi kehtasivat syntyä?voi miten lapsellista puhetta. Aloittaja on kertonut, että ovat koulutettuja ja varoissaan, poika on terve, harrastaa liikuntaa ja menestyy koulussa ok, sekä hällä on kavereita.
mitä muuta se globaalissa perspektiivissä tai kotimaankin on kuin etuoiketetussa asemassa oleva lapsi? Ei se että myöntää olevansa hyvässä asemassa tarkoita et pitäisi jotain luovuttaa sitten pois tai alkaa hävetä mitään.
Muistakaa kasvattaa tyttönnekin ajattelemaan, että ovat etuoikeutettuja. Sillä kaunis tyttö tai nainen on länsimaisen yhteiskunnan etuoikeutetuin olento.
Etuoikeutetuin olento on komea valkoinen mies. Oma tytär on mallismaisen kaunis ja kypsyi jossakin vaiheessa niin paljon lähentelyihin, että kulkee nykyään peittävissä huppareissa ja hyvin löysissä housuissa.
Ei, vaan kaunis valkoinen nainen.
Parhaassa asemassa on korkean statuksen valkoinen mies. Mutta se asema ei ole etuoikeus vaan ansaittu. Naisten on turha kitistä kun he itse antavat statusmiehen tehdä mitä tämä haluaa.
Ja tähän nimenomaan viittasin muutama kommentti aikaisemmin.
Suomalainen mies ei ymmärrä itsensä tai toisen menestyvän miehen olevan etuoikeutettu. Ei kertakaikkiaan selvästikään ymmärrä! Tartutaan siihen, että menestys on työllä ansaittu. Tottakai se on, eikä sitä kukaan ole pois ottamassa. Mutta ei ymmärretä sitä, että aivan kuten se kaunis tyttö, joka tekee töitä ulkonäkönsä eteen, on saanut perustaksi kauniin luuston ja terveen kehon, on menestynyt mies saanut perustaksi kotimaan, jossa on oikeus tehdä työtä, opiskella, vaurastua, riippumatta lähtökohdista. On ehkä saanut, kuten aloituksen lapsi, ehjän perheen, koulussa ja kasvussa tukevat vanhemmat, ilmaisen peruskoulutuksen, runsaasti laadukasta ravintoa, mahdollisuuden harrastaa liikuntaa...
Mikä siinä on niin helvetin vaikeaa tunnustaa, että kyllä, syntymäoikeutena sain aika helvetin hyvin uunissa kypsyvät pullat???
Sen sijaan syljetään vihaa ja katkeruutta ympäriinsä kun multa nyt tässä elämässä joku nallekarkki on jäänyt puuttumaan ja se on tietenkin jonkun muun vika, esim kauniiden naisten, joista yksikään ei ole mulle alkanut vuoteen koristeeksi. Come on..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
nämä pojat mm eivät ole millään mittarilla syrjäytyneitä, vaan jopa etuoikeutettuja
Äiti kutsuu omaa 16v poikaansa etuoikeutetuksi ja ihmettelee miksi ihmeessä pojalla on vino suhtautuminen naisiin.
Todella ihmeellistä, täysi mysteeri.
Pidätkö häntä sattumoisin myös heteronormatiivisen valkoisen ylivallan edustajana ja mitä näitä muita leimasimia nyt käytetäänkään varmistamaan ettei vain suomalaiset pojat unohda olla häpeämättä sitä millaiseksi kehtasivat syntyä?voi miten lapsellista puhetta. Aloittaja on kertonut, että ovat koulutettuja ja varoissaan, poika on terve, harrastaa liikuntaa ja menestyy koulussa ok, sekä hällä on kavereita.
mitä muuta se globaalissa perspektiivissä tai kotimaankin on kuin etuoiketetussa asemassa oleva lapsi? Ei se että myöntää olevansa hyvässä asemassa tarkoita et pitäisi jotain luovuttaa sitten pois tai alkaa hävetä mitään.
Muistakaa kasvattaa tyttönnekin ajattelemaan, että ovat etuoikeutettuja. Sillä kaunis tyttö tai nainen on länsimaisen yhteiskunnan etuoikeutetuin olento.
tottakai on etuoikeutettu. Mutta tytöt ehkä keskimäärin tuntuvat ymmärtävän tämän paremmin. että kuinka hyvin meillä asiat on kun olemme sattuneet syntymään Suomeen. Saa opiskella ja tehdä töitä ja toimia yhteiskunnassa omalla kielellään, yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä. On vapaus liikkua, tehdä töitä, perustaa perhe, omistaa. Oikeus fyysiseen koskemattomuuten, oikeus vaikuttaa. Uskotteko ihan oikeasti, että teillä suomalaisilla miehillä on asiat huonosti tällä pallolla. Oikeasti?
Jos keskustelu olisikin tällaista, niin tuskin tässä tulisi niin paljon ympäriinsä osoittelua, mutta sitähän se ei ole. Aina korostetaan jotain ääriesimerkkejä kuinka joidenkin naisten mielestä naisten tyyliin vaaditaan pukemaan burkha päälle, jos sanotaan, että bikinit ei välttämättä ole asiallinen vaatetus töissä, tai miehet on niin sorrettuja kun eivät saa puhua ihan kaikkea mikä mieleen juolahtaa.
Jos puhutaan ihan aidosti etuoikeutetuista ihmisistä isossa kuvassa, niin jokainen länsimaahan syntynyt on etuoikeutettu sukupuolesta riippumatta. Mutta johonkin kun turtuu, niin yleensä alkaa käydä ahneemmaksi ja näin on länsimaissa käynyt niin miehille kuin naisillekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole hyvä juttu, että jo nuorena tietää asioiden oikean järjestyksen?
Yawn.
Pointti oli se, että paljon keskustellaan syrjäytyneiden nuorten miesten riskistä sairastua naisiin kohdistuvaan katkeruuteen ja vihaan, mutta nämä pojat mm eivät ole millään mittarilla syrjäytyneitä, vaan jopa etuoikeutettuja ja menestyviä, ainakin toistaiseksi. Heillä ei ole päihdeongelmaa, ei mielenterveyden ongelmaa. Heidän puheensa ovat mielestäni kulttuurin tuotetta, ts he eivät edes näe ongelmaa puheissaan. Ja hesarin keskustelupalstalla paljastuu, ettei ongelmaa naisiin kohdistuvassa vihamielisessä puheessa ja käytöksessä näe myöskään edes omalla nimellään kirjoittavat aikuiset (?) miehet, vaan ongelma on heidän mielestään naisten etuoikeutettu asema. Ei ole! Ongelma on se, että jossain foorumissa naisia alentava väkivaltainen puhe on ilmeisesti niin yleistä, että siitä tulee valtavirtaa.
Mietittekö te miehet koskaan mistä tätä sirkusta ohjataan? Mistä käsin tuollaisesta kahtiajakavasta puheesta pyritään tekemään arkipäiväistä ja kuka siitä sitten hyötyy? Vai toistatteko vain papukaijana: 'kun mies menestyy naiset jonottaa hänen luokseen, loput miehet ovat naisille ilmaa'?
Älä nyt viitsi. Tälläkin palstalla akateemiset naiset eivät halua tutustua parisuhdemielessä ei-akateemisiin miehiin.
Se on mahdollista, ettei moni akateeminen nainen halua parisuhteeseen ei-akateemisen miehen kanssa. Mutta kerrotko vielä miksi tämä on naisvihaa herättävä ongelma? Onhan ei-akateemisia naisiakin olemassa. Miksi siis nuori mies alkaisi vihata kaikkia naisia kun joku akateeminen nainen ei tahdo parisuhdetta jonkun ei-akateemisen miehen kanssa? En ymmärrä. En minäkään alkanut vihata miehiä kun ensirakkauteni ei halunnut minua vaan pitkän ja kauniin ystäväni. Nuolin haavani ja menin eteenpäin ja löysin mieleisen kumppanin myöhemmin.
Kertoo ihmisen pinnallisuudesta, jos preferenssinä on koulutus, eikä halua antaa edes mahdollisuutta ei-akateemiselle miehelle. Lisäksi herättelisin miettimään sitä, että aloituksessa mainitut pojat todennäköisesti päätyvät akateemiselle uralle, jolloin heillä on laaja naistarjonta. Todennäköisesti vain hyppivät kukasta kukkaan, mutta tämähän ei sitten enää akateemisten naisten mielestä ole naisvihaa.
häh?
Miksi on pinnallisuutta jos haluaa, että on kumppanin kanssa yhteiset mielenkiinnon aiheet. Ja edelleen, miksi asenne KAIKKIA naisia kohtaan on vihamielinen jos muutama % naisista ei huoli matalasti koulutettua miestä. Siis väännän sinulle rautalangasta; miksi suhtautuisi vihamielisesti tuttavaani joka on tohtoriopiskelija ja naimisissa kirvesmiehen kanssa, jos joku nainen jossain ei halua tutustua johonkin mieheen, jolla on matalampi koulutustaso. Enhän minäkään inhoa kaikkia miehiä, en edes yhtäkään, vaikka ensirakkauteni piti pitkäraajaisesta blondista eikä lyhyestä punapäästä.
Siis se sinun koulutuksesiko on ainoa mielenkiinnon kohteesi ja siksi miehelläkin pitää olla akateeminen koulutus? Mistä sinä oikein juttelisit sen kumppanisi kanssa? Pelkästään akateemisesta koulutuksestanne? Kuulostaa todella ahdasmieliseltä.
vastaatko mun kysymykseeni kuitenkin vielä kiitos.
Mistä jutellaan kumppanin kanssa? No työasioista, ollaan vähän niin kun samalla alalla eli jaetaan ihan ammattiasioita. Harrastetaan jotain yhdessä eli niistä puhutaan. Paljon maailman tapahtumista, esim nyt tietty nämä hallitusneuvottelut ja teemat pinnalla, ja kaikki esim sen lapseni tulevaisuuteen vaikuttavat asiat kuten ilmastonmuutos ja siihen liittyvä politiikka, maailmanpolitiikka, sijoitukset ja niiden kohtalo. Tunteista toki, omasta ja toisen lapsuudesta ja muistoista ja arvoista jne. Tulevaisuuden suunnitelmista.
Aika harvassa ovat ne miehet, jotka suhtautuvat kaikkiin naisiin vihamielisesti. Siinä vastaus kysymykseesi. Mikä estää, että ei pystyisi näistä mainitsemistasi asioista keskustelmaan ei-akateemisen kanssa?
seurustelin nuorena poikien kanssa, joista joku on nyt konepajayrittäjä, joku peltiseppä, yksi on urheiluosastolla myyjänä. Ei mennyt jutut yksiin lopulta ja tämä tuli selväksi jo ennen kuin oltiin toisen asteen koulutusta käyty loppuun.
Onko mulla joku velvollisuus siis etsiä etsiä heinäsuovasta ei-akateeminen mies jonka kanssa on kiinnostavaa keskustella ja viettää aikaa jos ihan omasta työn piiristä osuu kohdalle akateeminen mies johon rakastun? Pois pois akateeminen, koska naisvihan ehkäiseminen vaatii, että etsin etsin ja etsimästä päästyäni etsin sopivaa ei-akateemista?
Eipä millään uskoisi että olet akateeminen, sen verran tahallista ( vai etkö olekaan älykäs?) väärinymmärtämistä suolsit. Tuollaista ei voi millään arvostaa. Vastaan kuitenkin, että eipä tietenkään tahallaan pidä torjua akateemista miestä , jos sellainen sopiva on löytynyt. Mutta jonkun kommentoijan idioottiluusereiksi haukkuminen on kyllä alta arvostelun
Turha väittää, että kaikki akateemiset tietävät esim maailman asioista välttämättä juuri mitään, jotkut eivät tiedä kuin omasta alastaan ja muuten ovat yllättävän sivistymättömiä. Minä kyllä tunnen montakin akateemista naista, jotka ovat vakituisessa suhteessa ei- akateemisen miehen kanssa.
Terv. akateeminen nainen
En minä ole haukkunut ketään idioottiluuseriksi, hölmö.
Minä sain arvostelua osakseni toiselta kirjoittajalta kun en ole antanut mahdollisuutta ei-akateemisille miehille muodostaa kanssani parisuhdetta, koska olen niin saamerin ennakkoluuloinen. Kerroin, että on ollut kaikenlaista poikakaveria, ei vaan oikein lähtenyt. Sitten olin ennakkoluuloinen koska olin kolmen suhteen perusteella päättänyt etten halua antaa ei-akateemiselle mahdollisuutta. Täysin realiteeteista irti olevaa mussutusta. Ihminen tapaa kumppanin yleensä niissä kuvioissa missä pyörii. Oppilaitos vissiin ihan tyypillinen venue, tai työpaikka. Ihminen pariutuu yleensä sellaisen kanssa, jonka sosioekonominen asema ja koulutus on abaut samanlainen. Tuskinpa se mihinkään ennakkoluuloihin perustuu, vaan ihan niihin piirteisiin jonka pohjalta tunnetaan olo toisen seurassa hyväksi.
Koittakaahan nyt päästä tuosta alemmuudentunteestanne viimein. Nuorena ette itse huolineet kaveriporukkaan mukaan heitä ketkä panostivat koulunkäyntiin. Muistuuko mieleen? Nyt ne hiket ja nörtit elää sitä keskiluokkaista unelmaansa sen toisen hiken tai nörtin kanssa. Get over it.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon on nyt äärifeminismiä parjattu tämän ketjun lopussa? Väitänpä että naisettomiksi jääneet miehet keksivät kyllä vihata naisia jonkin toisen syyn takia vaikka äärifeminismi yhtäkkiä lakkaisi olemasta.
Ehkäpä niin mutta saataisiin sentään vihdoinkin tasa-arvo. Feminismi meinaan on tällä hetkellä ylivoimaisesti suurin este tasa-arvolle.
Vai tasa-arvo. Naisille tasa-arvon nimissä pakollista asevelvollisuutta huutavat miehetkin on todellisuudessa naisettomiksi jääneitä reppanoita jotka haluaavat vain ilkeillä ja todellisuudessa niitä ei kiinnosta tasa-arvo pätkääkään.
Mitä ilkeilyä on siinä, että tasa-arvo saataisiin myös maanpuolustukseen? Sehän on sitten suoranaista v***uilua, että naiset puhuvat tasa-arvosta, mutta eivät puutu näin räikeään tasa-arvorikkomukseen miehiä kohtaan.
Miksi miehet vastustavat sitä?
Siis naisten sutkia, kieroa asennetta ?
Ei vaan tasa-arvoista asevelvollisuutta. Feministien agendalla se on ollut jo kauan, esim. Feministisen puolueen puolueohjelmassa. Miksi miesvaltaiset puolueet eivät aja sitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei täällä pääse ajattelussaan niin pitkälle, että poikien puheet reflektoisivat jostain.
He haluaisivat kilpailla ja tehdä parhaansa, kuten kaikki sukupolvet ennen heitä, mutta heidän koko testosteronin muovaama olemisensa on leimattu toksiseksi. Heidät on syyllistetty maailman ongelmista, koska ovat valkoisia heteroita, tulevia patriarkkoja. Heidän huumorinsa on kiellettyä, koska sieltä löytyy kiellettyjä sanoja ja vääriä mielipiteitä. Koko kulttuurisota kohdistuu heihin, heidät laitetaan valitsemaan puolensa.
Mitäs jos heidän tylyjen ja kylmien puheiden kohde on väärä? He eivät vihaakaan naisia, vaan ideologiaa joka on luonut tämän vastakkainasettelun, toivottomuuden, hulluuden ja merkityksettömyyden heidän aikakaudelle.
He ovat vain kykenemättömiä pukemaan tunteitaan sanoiksi.Postmoderni intersektionaalinen feministinen marxilaisuus on saanut kovan otteen nuorista.
Seurauksia tullaan vielä näkemään, mutta jo nyt on paljon nähtävissä. Elämältä on viety merkitys ja tilalle on tarjolla elämän tuskaa. Eihän vallankumousta synny, jos ihmiset ovat toiveikkaita ja saavat elämälleen merkityksiä ja menestyvät, tuottavat hyvää. Pahimmat iskut ovat ottaneet koti, uskonto ja jonkin verran myös isänmaa. Elämä on merkityksellisintä silloin, kun sinulla on vastuuta, josta suoriudut. Vauva ja perhe on tästä parhain esimerkki, silloin työn tekemiselle tulee merkitys, sinulla on vastuu kasvattaa lapsesi. Jos yhteiskunnassa säilyy terve kilpailu, opiskelu ja ahkeruus kannattaa.
Toinen on yhteiset arvot. Jos yhteiskunnassa ei ole yhteisiä arvoja, etiikkaa ja moraalia, silloin rapautuminen alkaa nopeasti. Jos muut ei välitä säännöistä, miksi minun pitäisi välittää muista. Jos joillakin on oikeus elää siivellä, miksi minun pitäisi lainkuuliaisesti maksaa veroja? Jos rikollisia ei tuomita, vaan joillakin on omat säännöt, miksi minun pitäisi niitä noudattaa? Jos haistatelu on sallittua, niin sitten haistatellaan. Uskonto oli erinomainen koodisto etiikalle ja moraalille yhteiskunnassa, koska sen laatija oli jumala, uskoit siihen tai et.
Nyt koodiston laatii ihminen tai politbyroo, joten sillä ei ole arvoa ja uskottavuutta. Konservatiivinen Uskonto kesti sananvapauden, mutta tämä uusi liberaali politbyroo-aika ei kestä sananvapautta. Paradoksi.
Isänmaa oli se jonka puolesta vielä edelliset sukupolvet olivat valmiita taistelemaan. Se tarkoitti juuri etiikan ja moraalin puolustamista, länsimaisten kristillisten arvojen puolustamista, demokratiaa, sananvapautta.Tässäpä totuudenpuhuja.
Tämän takia vihaan feminismiä yli kaiken; feministit, te aloititte tämän kultturisodan, te päästitte marxilaisuuden luikertelemaan oppeihinne. Historia tulee teidät tuomitsemaan.
Mutta et vihaa ràs ist eja, terr oristeja, massamu rhaajia, riistäjiä, tà ppaj ia, rài skaaj ia, pèd ofiileja, diktaattoreja, sodanlietsojia, heikompien sortajia. Vain feminismiä vihaat, vihaat yli kaiken.
Rakentava suhtautumistapa, joka kantanee kaunista hedelmää, kuten historia on meille niin monta kertaa jo näyttänyt.
Sivusta, mutta jos sanoo vihaavansa feminismiä, niin samalla koko pitäisi kaikki muutkin kohteet luetella?
Ja toisin kuin innokkaimmat kiihkoilijat ajattelee, niin valtaosa miehistä kannattaa valtaosaa feminismin ajatuksista. Ne on äänekkäimmät feministit joita taas monikaan ei voi sietää, samoin kuin käytännössä mitään muutakaan aatetta fanaattisesti saarnaavia.
Mutta tuo kirjoittaja kertoi vihaavansa feminismiä yli kaiken. Ei varmaankaan siis kannata valtaosaa feminismin ajatuksista.
Kannatan, ei vaadin, ehdotonta tasa-arvoa mutta se on feminismille mahdoton ajatus hyväksyä.
* Feministien pyrkimyksenä on sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumaton tasa-arvo. Liike on laaja ja sen tavoitteet ovat vaihdelleet suuresti aikakaudesta ja yhteiskunnasta riippuen.
Feministit ovat tehneet työtä ja saaneet paljon aikaiseksi kampanjoidessaan muun muassa naisten äänioikeuden, palkan ja koulutuksen parantamiseksi sekä lisätäkseen sukupuolten tasa-arvoa yhteiskunnan eri alueilla. Viime vuosikymmeninä feministit ovat nostaneet entistä enemmän esille myös miesten kokemia ongelmia.
Kiistämättömistä saavutuksista huolimatta jo pelkkä sana feministi herättää monissa epäluuloa. Feministeihin liitetään stereotypioita, joista monet leimaavat feministisen ajattelun militantiksi ja vain naisten valtapyrkimyksiin keskittyviksi.*
https://yle.fi/aihe/a/20-10003381Käsityksesi feminismistä perustuu nyt taas niin muodikkaisiin stereotypioihin, joita tuohon sanaan liitetään. Radikaalifeminismi on hyvin kaukana liikkeen perusajatuksista, mutta silti se yleistetään käsittämään koko aatetta. Itsekään en näistä äänekkäistä ja raivopäisistä nykysuuntauksista pidä, mutta en silti koko aatetta tuomitse sen äärimuotojen peruateella.
Muutan käsitystäni feminismistä kun radikaalifeministit ajetaan ulos liikkeestä. Tässä feministeillä on ollut yli sata vuotta aikaa, en pidättele hengitystä odottaessani.
Ei kannatakaan. Feminismi ei ole sinun aatteesi eikä sen tarvitse muuttua sinun halujesi suuntaan. Löydät varmasti itsellesi sopivamman liikkeen, jos sellaista kaipaat.
Tai jospa perustetaan uusi liike, vaikkapa nimeltään humanismi. Käytetään tietenki samoja keinoja kuten feministit liikkeensä alkuaikoina käyttivät, poliittista väkivaltaa, terrorismia ja palopommeja. Räjäytetään UNWomen ensin?
Tämänkin tietenkin perustatte vain mammapalstalla. Semmosta se teillä on.
Niin, toisin kuin feministit jotka todistetusti aloittivat terroristijärjestönä. Eikös historia olekin mielenkiintoista.
Taitaa kuitenkin olla niin, että te miehet johdatte terrorismissa aika hyvällä kaulalla suhteessa naisiin.
Se terrorismi on ihan muiden kulttuureiden ongelma. Naistenkin kannattaisi vain vastustaa niiden kulttuureiden edustajien tuloa Suomeen, mutta kun ei, niitä halutaan vain lisää. Mitä se kertoo naisista?
Miten tuo on mielestäsi naisten syy?! Ne lait, jotka tuota asiaa säätää, on miesten tekemät. Viimeksi, kun porukkaa tänne tuli, oli Juha Sipilä pääministerinä isosti asiaa puolustamassa.
Itse en vastusta, koska ymmärrän talousasioita, mutta maa han muutto ei ole mitenkään naisten haluama asia.
Just tuo miehissä on vikana, aina kun pitävät jotain asiaa typeränä niin se tungetaan valheellisesti naisten suuhun ikään kuin kollektiivisesti. Sit jos nostaa esiin mies-esimerkin niin: Yksittäistapaus! Kukaan muu mies ei tuota tekisi, vaikka suurin osa oikesti tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon on nyt äärifeminismiä parjattu tämän ketjun lopussa? Väitänpä että naisettomiksi jääneet miehet keksivät kyllä vihata naisia jonkin toisen syyn takia vaikka äärifeminismi yhtäkkiä lakkaisi olemasta.
Ehkäpä niin mutta saataisiin sentään vihdoinkin tasa-arvo. Feminismi meinaan on tällä hetkellä ylivoimaisesti suurin este tasa-arvolle.
Vai tasa-arvo. Naisille tasa-arvon nimissä pakollista asevelvollisuutta huutavat miehetkin on todellisuudessa naisettomiksi jääneitä reppanoita jotka haluaavat vain ilkeillä ja todellisuudessa niitä ei kiinnosta tasa-arvo pätkääkään.
Mitä ilkeilyä on siinä, että tasa-arvo saataisiin myös maanpuolustukseen? Sehän on sitten suoranaista v***uilua, että naiset puhuvat tasa-arvosta, mutta eivät puutu näin räikeään tasa-arvorikkomukseen miehiä kohtaan.
Miksi miehet vastustavat sitä?
Siis naisten sutkia, kieroa asennetta ?
Ei vaan tasa-arvoista asevelvollisuutta. Feministien agendalla se on ollut jo kauan, esim. Feministisen puolueen puolueohjelmassa. Miksi miesvaltaiset puolueet eivät aja sitä?
Niinpä. Sehän on ihan yleistietoa, että naiset kannatta yhtäläistä asevelvollisuutta. Miehet vastustaa. No tietenkin ne vastustaa, kun sittenhän niillä ei olisi enää edes tuota yhtä asiaa millä voisi päteä. Joutuisi myöntää ettei olekaan yhtään parempi kuin naiset ja tarttua ihan itse vastuunkantoon.
Js sehän olisi raskasta!
puhutaan poikien/miesten syrjäytymisestä, naiset ei siis syrjäydy
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole hyvä juttu, että jo nuorena tietää asioiden oikean järjestyksen?
Yawn.
Pointti oli se, että paljon keskustellaan syrjäytyneiden nuorten miesten riskistä sairastua naisiin kohdistuvaan katkeruuteen ja vihaan, mutta nämä pojat mm eivät ole millään mittarilla syrjäytyneitä, vaan jopa etuoikeutettuja ja menestyviä, ainakin toistaiseksi. Heillä ei ole päihdeongelmaa, ei mielenterveyden ongelmaa. Heidän puheensa ovat mielestäni kulttuurin tuotetta, ts he eivät edes näe ongelmaa puheissaan. Ja hesarin keskustelupalstalla paljastuu, ettei ongelmaa naisiin kohdistuvassa vihamielisessä puheessa ja käytöksessä näe myöskään edes omalla nimellään kirjoittavat aikuiset (?) miehet, vaan ongelma on heidän mielestään naisten etuoikeutettu asema. Ei ole! Ongelma on se, että jossain foorumissa naisia alentava väkivaltainen puhe on ilmeisesti niin yleistä, että siitä tulee valtavirtaa.
Mietittekö te miehet koskaan mistä tätä sirkusta ohjataan? Mistä käsin tuollaisesta kahtiajakavasta puheesta pyritään tekemään arkipäiväistä ja kuka siitä sitten hyötyy? Vai toistatteko vain papukaijana: 'kun mies menestyy naiset jonottaa hänen luokseen, loput miehet ovat naisille ilmaa'?
Älä nyt viitsi. Tälläkin palstalla akateemiset naiset eivät halua tutustua parisuhdemielessä ei-akateemisiin miehiin.
Se on mahdollista, ettei moni akateeminen nainen halua parisuhteeseen ei-akateemisen miehen kanssa. Mutta kerrotko vielä miksi tämä on naisvihaa herättävä ongelma? Onhan ei-akateemisia naisiakin olemassa. Miksi siis nuori mies alkaisi vihata kaikkia naisia kun joku akateeminen nainen ei tahdo parisuhdetta jonkun ei-akateemisen miehen kanssa? En ymmärrä. En minäkään alkanut vihata miehiä kun ensirakkauteni ei halunnut minua vaan pitkän ja kauniin ystäväni. Nuolin haavani ja menin eteenpäin ja löysin mieleisen kumppanin myöhemmin.
Fiksu mies = puhuu noita juttuja ainoastaan miesporukassa, jolloin kukaan ei kuule.
Tyhmä mies = puhuu samoja juttuja naisten kuullen.
En minä eikä kukaan miespuolisista sukulaisistani tai ystävistäni puhu tuollaista tekstiä. En kyllä pysty ymmärtämään millaisten ihmisten keskellä jotkut elävät ja kasvavat, toki onhan niitä murhaajiakin jossain, että kai se näin vaan on.
Olenkin ihan kiva mies, mutta en kyllä millään mittarilla kiltti (paitsi lapsilleni).
Kyllä sitä työpaikalla kuullee ihan perheellisten miesten suusta. Meinaa alkaa hymyilyttämään kun on sitten käy kylässä ja mies on kuin toinen ihminen. Voi kumpa naiset kuulisi miestensä juttuja kun eivät ole paikalla ja näkisivät pikaviestiketjujen tekstit ja videot.
Muistan joskus katselleeni dokumenttia jostain Hollywoodin työntekijästä, jonka tehtävä oli huolehtia näyttelijöistä.
Hän mainitsi joitan naisten kuumimpia seksisymboleja Hollywoodin kulta-ajalta jotka äijäseurassa ollessaan kiroilivat ķuin merimiehet ja rasvaset jutut lenteli. Välillä jopa pistettiin puolittain leikilliseksi tappeluksi.
Mutta kun nainen astui huoneeseen, nämä miehet muuttuivat kuin taikaiskusta kohteliaiksi ja hillityiksi gentlemanneiksi.
Toksinen maskuliinisuus on aggressiota ja väkivaltaa. Naiset ovat varuillaan sen kanssa koska se on kaksiteräinen miekka.
Miehellä on yli puolta enemmän lihasvoimaa kuin naisella. Nainen on biologisesti haavoittuvampi kokonsa takia ja esim. raskaana ollessaan. Luolamiesaikoina nainen tarvitsi vahvan aggressiivisen miehen suojelua mutta vahvuus saattoi myös kääntyä naista vastaan.Tämän takia naiset pitävät uniformupukuisia miehiä seksikkäinä, esim. upseereita, palomiehiä, poliiseja.
Uniformu viestii miehisestä suoraviivaisesta aggresiivisuudesta ja voimankäytöstä(lue: toksisesta maskuliinisuudesta) joka on kuitenkin koulittua, "kahlittua" ja hallittua.
" Olen TARVITTAESSA vahva ja aggressiivinen jotta voin suojella sinua pahoilta tyypeiltä ja pitää sinut turvassa. Kykenen pahoihin tekoihin pahiksia vastaan ja menen kohti vaaroja ja päin tulta vain suojellakseni ja palvellakseni sinua"Erittäin hyvin kirjoitettu. Oikeasti enemmistö naisista rakastaa toksista maskuliinisuutta ja sen seurauksia, kunhan se on riittävän hallittua eikä estä miestä olemasta pehmeä ja sivistynyt tarvittaessa. Mutta siinä vaiheessa kun toksinen maskuliinisuus puuttuu kokonaan, naisen pimppi kuivuu.
Netflixissä on dokumentti Yanamamo-heimon antropologisesta tutkimuksesta, mikä oli monella tavalla hirvittävää katsottavaa. Heimo elää Amazonin viidakossa ja ainakin vielä 60-70 -luvuilla oli elintavoiltaan eräs alkeellisimmista ihmisryhmistä tällä planeetalla. He tavallaan edustavat sitä, miten ihminen on lajina elänyt satojatuhansia vuosia.
Dokumentissa tuli esiin kiinnostavia asioita.
- Muistaakseni 30% miehistä kuoli väkivaltaisesti.
- Noin 40% miehistä oli osallistunut toisen ihmisen murhaamiseen.
- Väkivallan syy oli naiset ja niiden hankkiminen.
- Väkivaltaisimmilla miehillä oli selvästi enemmän naisia ja lapsia kuin rauhanomaisilla.
Ihmisen elintapa miesten osalta on siis toksista maskuliinisuutta. Sitä ei voi ideologialla muuttaa. Leijonaa ei voi muuttaa ruohoa laiduntavaksi kasvissyöjäksi. Miestä ei voi muuttaa naiseksi. Ja naiset haluavat toksisesti maskuliinisia miehiä.
On tämän yhteiskunnan kannalta katastrofaalinen sukupolvihuijaus yrittää muuttaa nuoria miehiä naisiksi. Sen seuraukset näkyvät jo kaikkialla nuorten miesten ongelmina ja normaalin seksuaalisuuden heikkenemisenä.
Jos miehillä menee huonosti, he syyttävät siitä muita. Tällä kertaa kohteena ovat naiset. Jos olisin nuori nainen, pysyisin kaukana miehistä ja hankkisin erittäin hyvät itsepuolustustaidot.