Millaista miehille on olla kauan sinkku

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nautin siitä että sain tehdä asioita ihan oman inspiraation varassa - ja silti noudatin lopultakin melko tarkkaan rytmiä kotitöiden kanssa. Oli kiva siivota jabpyykätä lauantaina ja vaihtaa lakanat - ja käydä sitten etsimässä joku kaveriksi niihin lakanoihin. Huonosti kyllä kövi flaksi, joten vaikka muutaman kerran vuodessa pääsi panollle ja joskus seurustelikin niin aika paljon sentään masturboin. Vaikka seurustelussa oli puolensa niin aika usein nautin siitä että saatoin joskus olla kotona yksin. Sitten kun löytyi sellainen nainen jonka kanssa teki mieli olla aina ja joka viihtyi meillä, muutimme yhteen. Ja sillä tiellä on oltu.

Kaipaan joskus poikamiesvuosien vapautta tehdä mitä haluaa ja sitä että sai olla yksin kämpillä, mutta enimmäkseen en kaipaa poikamiesaikoja. Sen mitä joku tuolla totesi, niinnpoikamieheyteen liittyy tietynlainen stigma. Tunnen itsekin muutaman sinkun ja ajattelen heidän olevan jotenkin tunnevammaisia tai sitoutimiskammoisiam ja jos joku ei ollenkaan seurustele, huomaan salaa pohtivani heidän seksuaalisuuttaaan: ovatko kaappihomoja, impotentteja vai aseksuaaleja. Isänä ja aviomiehenä miehinen itsetuntoni on parantunut.

Ei naiset mieti toisistaan tuollaisia, naisena tuntuu oudolta.

Olen varmaan utelias muiden asioista mutta kyllä minua hiukan askarruttaa miksi joku normaalin oloinen ihminen asustelee yksikseen eikä edes seurustele. Uppoutunut työhönsä? Seksi ei kiinnosta? Seksi ei suju? Olen ehkä liian kiinnostunut toisten asioista.

En osaa verrata mihinkään muuhun, koska olen ollut aina sinkku. Ei tämä varmaan se ideaalitilanne ole, kun katsoo millä vimmalla ihmiset pyrkivät pari- ja seksisuhteisiin. Lisäksi ikisinkku ja yksinäinen mies saa ennen pitkää maineen sinä outona tyyppinä, joka ei ole koskaan ollut parisuhteessa. Kaverit ja tutut alkavat epäillä homoksi ja muutenkin kohtelevat kuin pikkulasta, joka ei ymmärrä elämästä paljoakaan. Sellaista säälin ja vittuilun yhdistävää kohtelua.

Itse alan myös epäillä, että pitkäaikainen yksinäisyys vaikuttaa väistämättäkin ihmisen ajatusmaailmaan ja käytökseen. En osaa enää olla täysin normaali enkä aina tiedä, mikä on missäkin tilanteessa se oikea käytöksen normi.  

30 vuotiaaksi asti tuli kokeiltua jos jonkilaista böönää, mut nyt 10 vuotta ei, koska sain varmaan liikaa silloin, nyt en enää jaksa kuunnella puhetta ja kaiken mailman höpinöitä joita naisten suusta tulee