Koetteko te muut metsän ahdistavaksi/pelottavaksi paikaksi? Eikä lainkaan rauhoittavaksi. Muistan kun käytiin kauan sitten exän kanssa katsomassa Blair Witch ja minun piti poistua kesken kaiken kun alkoi ahdistaa se metsässä sekp

Metsässä nimenomaan ei pelota, etenkään yhtään tutussa metsässä. Esim. mökkimetsissä ei tule muita ihmisiä vastaan. Hirviä, ilveksiä ja karhujakin siellä joskus nähty, mutta eläimet yleensä ehtivät kadota kauan ennen kuin ehdit niitä havaita. Mulla on hyvä suuntavaisto niin en pelkää eksymistäkään.

Lähinnä jos on pimeää ja olen yksin. Pimeäkään ei pelota kaverin kanssa. Valosalla ulkoilen yksin hyvinkin paljon, yleensä ihan puskissa koska tyypillisimmin menen metsään suunnistamaan, omatoimirasteille eli harvoin törmää muihin suunnistajiinkaan.

Minusta metsässä on rauhallista ja rentouttavaa. Vasta pimeän tullen tulee yksin vähän rauhaton olo - silloinkin koen pelkääväni lähinnä muita ihmisiä, varmasti jotain teininä kattomieni kauhuleffojen perua sekin. Ajatus että randomvastaantulija olisi ilman muuta joku hirvittävä pahantekijä :D 

Sitten taas kaverin kanssa pimeällä on ihan rentouttavaakin olla metsässä. Tosin en silloin mieluummin kuitenkaan kulje metsää ympäri, vaan olen vaikkapa telttailemassa paikallani. Siinä kohtaa on ihan rentouttavaa kuunnella metsän ääniä. Pimeässä vaeltelu tuntuisi vähän turvattomalta.

Vierailija kirjoitti:

En pidä metsästä. Synkkää, pimeää ja kosteaa. Yäk. Siis havumetsä ja sekametsä. Lehtipuut on ihania kyllä. Joku aurinkoinen koivikko on ihan eri asia, mutta eipä sellaista voikaan metsäksi sanoa. Luonnon niittyt kukkineen, ja meri on mun juttu. Se on sellaista luontoa mistä nautin.

Entä keväinen koivikko, jossa on valkovuokkomatto? Minullakin on huono suuntavaisto ja pelkään eksymistä, mutta en metsää edes yöllä.

Kyllä siellä voi tulla karmaiseva tunne, jos yhtäkkiä joku eläin rääkäisee tai syyshämärässä myrkyssä natisee ja ryskyy, ja varjoissa tuntuu häilyvän outoja otuksia.

Vierailija kirjoitti:

Mistä olet muuttanut Suomeen? Meillä on kai geeneissä se, että metsä on pikemminkin turvapaikka kuin pelottava. Sieltä on hankittu ruokaa ja sinne on paettu ja piilouduttu vainolaisilta.

Suomalaiset oli ihan metsäheimoja tuhansia vuosia sitten. Metsässä elettiin kokoajan, ja meidän jumalat ja muut maahiset eli siellä myös.

Olimme shamanistisia villejä pakanoita. Ja meissä asuu kyllä se sama pakanuus vieläkin, ei meitä oikeasti ole saatu koskaan kovin hartaiksi kristityiksi. Sauna ja metsä on meille ne pyhät paikat kuten jo tuhansia ja tuhansia vuosia.

Vierailija kirjoitti:

Olen maalta kotoisin, joten en tunne noin. Tosin pelkään niitä isoja hämähäkkejä, jotka kutovat verkkonsa puiden väliin.

Siis hyi jotain elo-syyskuista metsää, jossa niitä  3 metrisiä seittejä puiden välissä tuhkatiheään!  Miten iso hirviön pitää olla että saa sellaisen kudottua?!!   D:

Vierailija kirjoitti:

Joskus tulee metsässä pelottava tunne. En osaa oikein sitä selittää. En siis pelkää, että eksyn tai joku peto hyökkää, on vain jotenkin pelottava tunnelma. Usein se liittyy vielä tiettyihin paikkoihin metsässä, jossa yleensä liikun. Paljon siis lenkkeilen ja tykkään olla muutenkin metsässä.

Mä olen huomannut tämän saman. Kuljen metsissä paljon, etenkin lähialueellani sekä sukutilan läheisessä metsässä. Joissan kohdissa iskee jotenkin levoton olo, ja haluaa vain kiiruhtaa äkkiä ohi. Se kohta on yleensä vain satakunta metriä, kun helpottaa. Edesmennyt koiranikin tietyissä kohdissa aina alkoi levottomana läähättämään ja kiiruhtamaan pois kahdessa tietyssä paikassa. Näistä vain toisessa koen itse oloni levottomaksi, toisessa en. Mikä lie siinäkin sitten.

Eikös suomalaiseen kansantarustoon kuulu käsite metsänpeitto, jolla kuvataan sitä että metsä jotenkin ahmaisee kitaansa kulkijan?   Ei mitään eksymisjuttua varsinaisesti, vaan sitä että henkilö vaan katoaa sinne metsään kuin noiduttuna eri ulottuvuuteen eikä häntä löydetä vaikka ihan vierestä kävelisi.  Eli on sitä aikoinaankin pelätty.

Vierailija kirjoitti:

En pidä metsästä. Synkkää, pimeää ja kosteaa. Yäk. Siis havumetsä ja sekametsä. Lehtipuut on ihania kyllä. Joku aurinkoinen koivikko on ihan eri asia, mutta eipä sellaista voikaan metsäksi sanoa. Luonnon niittyt kukkineen, ja meri on mun juttu. Se on sellaista luontoa mistä nautin.

Entä peltoaukeat, rannat ja pienet kuuset. Ei korkeat männyt ja kuuset.

Metsä on turvapaikka. Blair Witch oli typerä elokuva eikä edes pelottava.

Onko pakko mennä vieraaseen mettän ja kävellä minne sattuu. Ota kartta ja kompassi, ja tietenkin osaat käyttää kompassia.

Tai kulje merkittyjä reittejä. Käytä puhelimen paikannusta, ja valmiita sähköisiä karttoja valmiista reiteistä.

No, päiväsaikaan menettelee, mutta yöt tuntemattomissa mettissä, pimeät yöt... Voi jee. Ketut ja ilvekset juoksentelee ja möykkää, risahtelee ja rasahtelee, kylmäkin on tähtitaivaan alla. Unilääkkeet mukaan!

Vierailija kirjoitti:

Eikös suomalaiseen kansantarustoon kuulu käsite metsänpeitto, jolla kuvataan sitä että metsä jotenkin ahmaisee kitaansa kulkijan?   Ei mitään eksymisjuttua varsinaisesti, vaan sitä että henkilö vaan katoaa sinne metsään kuin noiduttuna eri ulottuvuuteen eikä häntä löydetä vaikka ihan vierestä kävelisi.  Eli on sitä aikoinaankin pelätty.

Mun lukemissa tarinoissa ihmiset yleensä kyllä vapautuu siitä metsänpeitosta. Sille ominaista on juuri tunne että olisi loputtoman kauan harhaillut metsässä eikä löydä sieltä mitään tuttua. Mutta yhtäkkiä huomaa että onkin ihan tutulla paikalla ja aikaakin kulunut vain muutama minuutti...

Vierailija kirjoitti:

Eikös suomalaiseen kansantarustoon kuulu käsite metsänpeitto, jolla kuvataan sitä että metsä jotenkin ahmaisee kitaansa kulkijan?   Ei mitään eksymisjuttua varsinaisesti, vaan sitä että henkilö vaan katoaa sinne metsään kuin noiduttuna eri ulottuvuuteen eikä häntä löydetä vaikka ihan vierestä kävelisi.  Eli on sitä aikoinaankin pelätty.

Voisi kuvitella, että näitä juttuja kerrottiin lapsille pelottelumielessä, ettei lapset lähtisi harhailemaan kauas metsiin ja sitten eksyisi/hukkuisi järveen/suohon tms.

Vierailija kirjoitti:

Joskus tulee metsässä pelottava tunne. En osaa oikein sitä selittää. En siis pelkää, että eksyn tai joku peto hyökkää, on vain jotenkin pelottava tunnelma. Usein se liittyy vielä tiettyihin paikkoihin metsässä, jossa yleensä liikun. Paljon siis lenkkeilen ja tykkään olla muutenkin metsässä.

Niillä paikoin on varmaan tapahtunut jotain pahaa, tai ovat vaan jotenkin huonojen henkien paikkoja. Tai juuri silloin/siellä, silmät tarkkailevat sinua, mutta et tieyenkään näe ketään.

Olen itsekin huomannut että joskus metsässä on paikkoja, joissa yhtäkkiä tunnelma muuttuu, vaikkamuutoin tuntisi olonsa hyväksi siellä.

"Se on nälkä ja kylmä mutta korpi on koti joka jätkän sen ruokkii ja lämmittää"

-Korpiklaani

Minä sain kerran melkein sydärin ollessani marjassa vanhassa metsässä, jossa oli helppo kulkea. Yhtäkkiä isojen kuusien takaa kuului kova ryske. Hyvä etten heittänyt marjaämpäriä ilmaan. Ne oli hirviä, jotka säikähti mua ainakin yhtä lujaa 😁

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös suomalaiseen kansantarustoon kuulu käsite metsänpeitto, jolla kuvataan sitä että metsä jotenkin ahmaisee kitaansa kulkijan?   Ei mitään eksymisjuttua varsinaisesti, vaan sitä että henkilö vaan katoaa sinne metsään kuin noiduttuna eri ulottuvuuteen eikä häntä löydetä vaikka ihan vierestä kävelisi.  Eli on sitä aikoinaankin pelätty.

Voisi kuvitella, että näitä juttuja kerrottiin lapsille pelottelumielessä, ettei lapset lähtisi harhailemaan kauas metsiin ja sitten eksyisi/hukkuisi järveen/suohon tms.

Ohis, varmaan näinkin mutta tiedän ihan nykyajasta ihmisiä jotka kertovat kokeneensa metsänpeiton elämänsä aikana. Nimenomaan kokeneita metsänkävijöitä jotka eivät pelkää metsässä oloa tms. Yhtäkkiä tullut tunne eksymisestä, osalla jopa oman piha-alueen reunamilla.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ap:n tilanne on paha jos" Blair witch projektin" kaltainen komedia saa rynnimään ulos leffateatterista :D

No kuule, monien mielestä tämä on hyvin pelottava elokuva. Mua ahdistaa siinä erityisesti kun eläydyn tilanteeseen, että haluan pois metsästä, mutta jotenkin päädyn aina samaan paikkaan mistä lähdin. Hrrrh!

(Ja muuten, esim. Manaaja naurattaa mua, mutta toisista se on ihan karmeaa kauhua.)

Metsänpeitto on mielenkiintoinen käsite suomalaisten luontosuhteessa.

Sekä BLair witch project-elokuvasta että metsänpeitto-käsitteestä tulee mieleen ne kaksi hollantilaisneitosta, jotka kyllä kirjaimellisesti jäivät metsänpeittoon. Asian on ensin käsittämätön, että miten ovat voineet muka eksyä ja kuolla, mutta sitten kun asiaa tutkii, niin alkaa ymmärtämään, mitä mahdollisesti on tapahtunut.

Kevyt pukeutuminen ja olemattomat varusteet - on päätetty tehdä pikku päiväretki niin kuin ovat varmaan tottuneet Euroopassa tekemään, Kreikassa, Italiassa, Espanjassa, Bulgariassa jne. Mutta nyt oltiin viidakon reunalla. 

Väärinkäsitys reiteistä - luulivat ehkä että jatkamalla vain toiselle puolelle vuorta kierretään sinne putouksille ja takaisin kylään kiertolenkkinä vrt jälleen eurooppalaiset vastaavat ekskursiot, mutta tuolla ei mitään sellaista ollut, oli vain vaikeakulkuisia lehmipolkuja ristiin rastiin.

Huonosti varustautuminen, jos jotain tapahtuu - puhelimien akut vähissä. Tilanne ei aluksi vaikuttanut ehkä mitenkään uhkaavalta tai pelottavalta, epämukavalta ja kiusalliselta vain - yöpyivät luultavasti niissä autiomajoissa. 

Jos juomavesi loppui, joutuivat juomaan puroista - tod.näk ripulia pukkasi, mikä heikensi kuntoa nopeasti. Ruokaa ei ollut.  Jos toinen vielä loukkasi jalkansa, jäivät odottamaan köysisillan luo apua. Sitä ei tullut, mutta sateet tulivat ja purot muuttuivat nopeasti vaikeasti ylitettäviksi koskiksi. Jne jne. 

Mutta kyllä noiden naisten viimeiset päivät ovat varmasti olleet yhden kauhuelokuvan veroiset. Epäusko siihen, että tässäkö tämä nyt on - sen takia ei ole löytynyt mitään viestejä, eikä kameroilla ole otettu mitään selviä jäähyväiskuvia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus tulee metsässä pelottava tunne. En osaa oikein sitä selittää. En siis pelkää, että eksyn tai joku peto hyökkää, on vain jotenkin pelottava tunnelma. Usein se liittyy vielä tiettyihin paikkoihin metsässä, jossa yleensä liikun. Paljon siis lenkkeilen ja tykkään olla muutenkin metsässä.

Mä olen huomannut tämän saman. Kuljen metsissä paljon, etenkin lähialueellani sekä sukutilan läheisessä metsässä. Joissan kohdissa iskee jotenkin levoton olo, ja haluaa vain kiiruhtaa äkkiä ohi. Se kohta on yleensä vain satakunta metriä, kun helpottaa. Edesmennyt koiranikin tietyissä kohdissa aina alkoi levottomana läähättämään ja kiiruhtamaan pois kahdessa tietyssä paikassa. Näistä vain toisessa koen itse oloni levottomaksi, toisessa en. Mikä lie siinäkin sitten.

Jotain epämiellyttävää niissä kohdin sitten on, kannattaa vaan luottaa omiin sekä koiran vaistoihin ja mennä äkkiä toisaalle.

Tunnen oloni tutuksi ja turvalliseksi Kallion öisillä kaduilla, mutta Hämeessä metsässä tuttujen kesäpaikan lähellä en niinkään.  Tottumuskysymyshän tuo on.