Miten koiran menetys voi sattua näin?

Paljon voimia suruusi, ap.

Itsekin olen menettänyt perheenjäsenen: koiramme, joka eli kanssamme 14 vuotta.

Edelleen riipaisee syvältä, kun muistelen miten hieno ja ihana tyyppi hän oli. Unissani koiramme vierailee luonani säännöllisesti ja itku tästä ikävästä usein pääsee. Olen niin surullinen, ettei hän ole enää kanssamme..

Kyllä se jotain kertoo, kun vanhat miehet itkee enemmän koiransa kuin vaimonsa menettämistä. Se on kova paikka. 

Vierailija kirjoitti:

Niin mihin hyppäsi ja koirako sen portin rakensi?

Meillä ei ollut porttia johon koira kuolisi.

Oman rakkaan koiran/lemmikin menetys sattuu, tuntuu ihan fyysisenä kipuna pahimmillaan. Koira on arjessa ja yleensä lomallakin mukana, tarkemmin kun ajattelee niin melkein koko ajan läsnä ja yleensä aina ja ainoa joka huomioi sinua poikkeuksetta positiivisella energialla. Ei siis mikään ihme, että menetys on kipeä ja kyllä se on ihan oikeaa surutyötä mitä käyt läpi nyt.

Minäkin menetin oman koirani todella traagisesti ja olen siitä itseäni syyttänyt. Ajan kanssa olen käsitellyt asiaa ja ymmärtänyt, että en asiaan voinut vaikuttaa ja toimin parhaani mukaan sillä hetkellä. Monta kuukautta itkin ja surin, mutta lopulta muistot alkoivatkin tuntumaan jo mukavilta ja nyt sentään jo yli vuoden jälkeen olen vain kiitollinen ja onnellinen, että juuri se koira oli minun ja sain niin paljon iloa hänestä elämääni silloin monien vuosien ajan ja koiralla oli hyvä elämä.

Voimia sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Niin mihin hyppäsi ja koirako sen portin rakensi?

Ala peukuille tiedoksi, minä en rakentanut sitä porttia. Ap rakensi sen ja ei tajunnut. Ja se oli hänen pentunsa. Omat ovat selvinneet hengissä, kuinka narsku pitää olla että edes puolustaa ap:n toimintaa?

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut sun tai kenenkään vika. Minäkin syytin itseäni kissani sairastuttua akuuttiin munuaisten vajaatoimintaan, joka puhkesi kissalle annetusta kipulääkkeestä eläinlääkärissä. Ei me olla kaikkivoipia. Sun koiralla ei ole kipuja eikä se kärsi. Ole onnellinen yhteisestä ajasta, jonka vietitte yhdessä. Hän on luonasi vaikka on mennyt "valoon".

Kaikki me ollaan lääketeollisuuden uhreja

Aita oli vaan liian vaarallinen koiraperheeseen. Ehkä ympäristöä pitää tarkastella enemmän jatkossa. Koirilla on tapana pyrkiä aitojen yli ja ali. Piikit eivät sovi oikein mihinkään ulos tai sisälle, terävyys.

Vierailija kirjoitti:

Aita oli vaan liian vaarallinen koiraperheeseen. Ehkä ympäristöä pitää tarkastella enemmän jatkossa. Koirilla on tapana pyrkiä aitojen yli ja ali. Piikit eivät sovi oikein mihinkään ulos tai sisälle, terävyys.

Ei tunnu että aloittaja tajuaisi tätä?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se jotain kertoo, kun vanhat miehet itkee enemmän koiransa kuin vaimonsa menettämistä. Se on kova paikka. 

Kerro ihmeessä meillekin, mitä se sinusta kertoo.

Vierailija kirjoitti:

Aita oli vaan liian vaarallinen koiraperheeseen. Ehkä ympäristöä pitää tarkastella enemmän jatkossa. Koirilla on tapana pyrkiä aitojen yli ja ali. Piikit eivät sovi oikein mihinkään ulos tai sisälle, terävyys.

Pensasaita, jos aita tarvitaan..

Vahinkoja sattuu ja vahingoista kannattaa ottaa opiksi. Valitettava tapahtuma, joka todennäköisesti jää takaraivoon pitkäksi aikaa. Osanottoni.

Koira on se perheenjäsen, joka hyväksyy kaikki sellaisena kun he ovat eikä tuomitse. Siitä syystä koiraa on usein kovempi ikävä kuin joitain ihmisiä.

Koira on perheenjäsen suurimmalle osalle ihmisistä, jotka koiran hankkivat. Siksi menetys satuttaa yhtä paljon kuin olis ihmisen menettänyt.

Ole kiitollinen siitä, että sinä tunnet tunteita ja sudet ja voit surra. Jos olisit kylmä kuin Katri Helena, niin koiran kuolema ei tuntuisi missään.

Katri Helena moitti ja ihmetteli miksi ihmiset surevat koiran/ lemmikin kuolemaa, kun hänen mielestään niin ei pidä tehdä, koska kyse ei ole ihmisestä. Melkein pilkkasi surevia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Koira on perheenjäsen suurimmalle osalle ihmisistä, jotka koiran hankkivat. Siksi menetys satuttaa yhtä paljon kuin olis ihmisen menettänyt.

Ole kiitollinen siitä, että sinä tunnet tunteita ja sudet ja voit surra. Jos olisit kylmä kuin Katri Helena, niin koiran kuolema ei tuntuisi missään.

Katri Helena moitti ja ihmetteli miksi ihmiset surevat koiran/ lemmikin kuolemaa, kun hänen mielestään niin ei pidä tehdä, koska kyse ei ole ihmisestä. Melkein pilkkasi surevia ihmisiä.

Hyi, ilmankos en olekaan koskaan voinut sietää häntä tai hänen musiikkiaan.

Kyllä koiran menetys on pahempi kuin oman vanhemman tai isovanhemman. Mutta siitä selviää kyllä. Ei se ole kokonaan poissa. Koirallakin on kuolematon sielu kuten ihmisellä. Älä kysy mistä tiedän, tiedän vain. Ota ap uusi ja vähemmän riskialtis koira, kunhan olet varmistanut kotisi turvallisuuden ja käsitellyt asiat. Tosin et sinä kyllä itse sitä päätä, vaikka niin luulet. Koira on se, joka valitsee ihmisen, ei toisin päin.

Otan osaa ja toivotan voimia. Minunkin koirani kuoli hiljattain, ja olen aivan musertunut. Tiesin etukäteen, että tulen suremaan sitten, kun se aika koittaa, mutta en olisi uskonut että suru on näin suuri. Suren koiran menetystä ja ikävöin, ja syytän myös itseäni koirani sairastumisesta. Tiedän kyllä järjellä, että tästä selviän, mutta pahalta tuntuu ja koville ottaa. Uutta koiraa ei voi hetkeen ajatellakaan, oma koirani oli minulle Se Koira. Voi olla etten enää koiraa ota, vaikka rakastan koiria.

Osanotto. Saman kokenut tänä keväänä kun iäkäs koiramme nukkui pois, mutta suru on silti iso kun yhteisiä vuosia ja muistoja on paljon takana.

Otan osaa suruusi. Minä myös olen joutunut luopumaan rakkaasta kissasta ja koirasta. Menetyksen tuska kestää vuosia.

Kummankin kanssa kävi niin, että mennessäni yrittämään nukkumista, kuulin kissan tepsutukset sänkyni viereen ja tottumuksesta odotin hänen hyppäävän sänkyyni. Itku siitä tuli joka ilta, ei ollut kisua enää. Kuulin myös päivällä hänen hyppäävän ulko-oven kahvaan halutessaan päästä sisälle. Kahva piti rämps äänen kisun renkuttaessa sitä, kunnes pääsi sisälle. Vuoden kuulin niitä ääniä.

Koirani äänet kuuluivat myös vuoden, kun hän pimeässä makkarissa syvään huokaisten meni lempinurkkaansa nukkumaan ja laiskasti hilasi tassunsa lattialle kyynärpäiden kolahtaessa lattiaan. Välillä juttelin hänelle vaikka tiesin, ettei hän siellä ole. Huonosti tuli nukuttua.

Mistä muuten johtuu, että äänimuistot jäävät jopa vuodeksi ja toistuvat joka ilta?

Ne porttien piikit ovat erittäin vaarallisia. Kerroit, että koirasi loukkasi itsensä pihalla olevan portin piikkiin. Varmasti itsekin tiedät, että ne piikit kannattaa poistaa ja vaikka korottaa aitaa, jos päätät toisen koiran ottaa. En syyllistä sinua mitenkään.

Otan osaa koiran menetämisen johdosta - todelisen ystävän ja kumpanin! Kyyneliä itsellesi ja edesmeneelle koirallesi! 

Paljon jaksamista ap:lle raskaaseen tilanteeseen <3 onnettomuuksia sattuu, etkä olisi voinut luultavasti tehdä mitään toisin.

Yritä päästä itsesyytöksistä ja keskittyä toipumaan surusta. Se vie aikaa, mutta jonain aamuna huomaat, että elämä jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa suruusi. Minä myös olen joutunut luopumaan rakkaasta kissasta ja koirasta. Menetyksen tuska kestää vuosia.

Kummankin kanssa kävi niin, että mennessäni yrittämään nukkumista, kuulin kissan tepsutukset sänkyni viereen ja tottumuksesta odotin hänen hyppäävän sänkyyni. Itku siitä tuli joka ilta, ei ollut kisua enää. Kuulin myös päivällä hänen hyppäävän ulko-oven kahvaan halutessaan päästä sisälle. Kahva piti rämps äänen kisun renkuttaessa sitä, kunnes pääsi sisälle. Vuoden kuulin niitä ääniä.

Koirani äänet kuuluivat myös vuoden, kun hän pimeässä makkarissa syvään huokaisten meni lempinurkkaansa nukkumaan ja laiskasti hilasi tassunsa lattialle kyynärpäiden kolahtaessa lattiaan. Välillä juttelin hänelle vaikka tiesin, ettei hän siellä ole. Huonosti tuli nukuttua.

Mistä muuten johtuu, että äänimuistot jäävät jopa vuodeksi ja toistuvat joka ilta?

Ne porttien piikit ovat erittäin vaarallisia. Kerroit, että koirasi loukkasi itsensä pihalla olevan portin piikkiin. Varmasti itsekin tiedät, että ne piikit kannattaa poistaa ja vaikka korottaa aitaa, jos päätät toisen koiran ottaa. En syyllistä sinua mitenkään.

Minäkin olen kuullut kissavainajieni ääniä ja jopa tuntenut pehmeän puskemisen säärissäni. Kyllä kuolleet eläimet, kuten ihmisetkin, ovat keskuudessamme ja käyvät välillä meitä näin lohduttamassa.