Onnistuuko mielenterveysongelmien hoito koskaan?

Ne on sellaisia että, terapeuttisi on hyvä, eikö? Terapia on auttanut sinua paljon, eikö? Vaikka olisit tyytymätön.

Yksityiseltä tarvittava apu, jos jaksaa etsiä sopivan.

Vaikka tietäisit miten hoitaa ongelmiasi, korjaavat toimenpiteet on rajoitettu vain joidenkin käyttöön. Tunkkainen protektionismin syöpäpesäke.

Ei ole auttanut. Olen ollut pari kertaa osastolla. Ekan kerran kuukauden ja seuraavan kerran puolisen vuotta. Olen käynyt säännöllisesti psykiatrialla, lääkärillä, toimintaterapialla ja sairaanhoitajalla. Olen käynyt myös mielenterveys ryhmässä. Olen käyttänyt monenlaisia lääkkeitä ja lopettanu kaikki, kun tuli vain pahempia oireita. Käyty on myös sähköhoidoissa. Olen täysin luovuttanut, ja aion ta*paa itseni tänä vuonna.

N21

Tutkimuksien mukaan on ihan sama käykö hoidossa vai ei ja masennuksesta paranee tai ei parane ilmankin.

Ei taida onnistua, kun lukee näitäkin juttuja täällä. Paljon olisi parannettavaa, kun sekopäät mellastaa täällä(kin).

Ainakin Helsingissä kuntapolitiikka menee tämän edelle. Helsingillä ei ole minkäänlaista tahtoa järjestää toimivaa psykiatrista hoitoa.

Rahasta ei ole kyse, vaan huonosta johtajuudesta. Laumasta pallinaamoja joilla on tarve käyttää valtaa väärin.

Kuinka usein ei uskota että potilaan kokemukset on totta, esim kiusaaminen tai vaino. Ennen niitä ainakin vähäteltiin.

Mt-ongelmaisen on otettava myös vastuuta omasta itsestään, koska tällä on tähän tarvittava vapaus.

Oma aktiivinen toiminta on kaiken idea, jos haluaa parantua riittävän toimintakykyiseksi yksilöksi. 

Kukaan oikeustoimikelpoinen yksilö ei voi paeta vastuuta omasta elämästään. 

Vierailija kirjoitti:

Mt-ongelmaisen on otettava myös vastuuta omasta itsestään, koska tällä on tähän tarvittava vapaus.

Oma aktiivinen toiminta on kaiken idea, jos haluaa parantua riittävän toimintakykyiseksi yksilöksi. 

Kukaan oikeustoimikelpoinen yksilö ei voi paeta vastuuta omasta elämästään. 

Määrittele aktiivinen toiminta.

Vastuunotto omasta tilanteesta on edellytys lopulliselle toipumiselle mutta itse ainakin koen, että akuuttivaiheessa ratkaisevaa on oikeanlainen, oikea-aikainen, turvalliseksi koettu, sopivan ohjaavalla otteella annettu kannatteleva tuki.

Miten se puhumalla tai lääkkeillä paranee jos on vaikka umpiköyhä, ulkonäkökomplekseja tai eiketäänkavereita tai kiusattu. Jos oma perhe on paha niin mikä siihen auttaa?

Vierailija kirjoitti:

Miten se puhumalla tai lääkkeillä paranee jos on vaikka umpiköyhä, ulkonäkökomplekseja tai eiketäänkavereita tai kiusattu. Jos oma perhe on paha niin mikä siihen auttaa?

Suurin osa mielenterveysongelmia ratkeaisi jos annettaisiin ihmiselle paljon rahaa ja mielekästä tekemistä ja autettaisiin pienissäkin jutuissa kuten vaikka leikattaisiin hiukset tyylikkääksi

Tiedän useamman joka on päässyt lääkkeistäkin irti, joitain jotka elävät normaalia elämää lääkkeillä ja pari epäonnista joita ei mikään auttanut.

Vierailija kirjoitti:

Vastuunotto omasta tilanteesta on edellytys lopulliselle toipumiselle mutta itse ainakin koen, että akuuttivaiheessa ratkaisevaa on oikeanlainen, oikea-aikainen, turvalliseksi koettu, sopivan ohjaavalla otteella annettu kannatteleva tuki.

Kun olin nuorempana työtön, syrjäytynyt ja masentunut, niin sanoisinpa että minua auttoi eniten se kun pääsin kuntouttavaan työtoimintaan. Ei niistä lätinöistä ollut mitään apua vaan käytännön tekemisestä.

Yhteiskunnan rakenteissa se vika on. Aloittakaa siitä.

Vierailija kirjoitti:

Mt-ongelmaisen on otettava myös vastuuta omasta itsestään, koska tällä on tähän tarvittava vapaus.

Oma aktiivinen toiminta on kaiken idea, jos haluaa parantua riittävän toimintakykyiseksi yksilöksi. 

Kukaan oikeustoimikelpoinen yksilö ei voi paeta vastuuta omasta elämästään. 

Tässä vaan joutuu väkisin tekemiseen oman biologiansa, toisten ihmisten ja ympäristön kanssa. Koska ei ole olemassa tyhjiötä, vastuu itsestä on illuusio, jonka koossapito ei riipu pelkästään omasta päätöksestä.

Jo pelkkä tänne kirjoittaminen on oman vastuun luovuttamista toiselle, vaikka se ei siltä tuntuisikaan.

Koen että ongelman ydin on se että kehoni ylireagoi kaikkeen. Kun se teki sen ensimmäisen kerran olin täysin tyrmistynyt. Minulle on väitetty että mieleni teki sen ja mielen se pitää korjata. Ei pidä paikkaansa. Kunpa joku tutkija kiinnostuisi.

Sain apua. Nuorena (16 v) ollut osastolla. Avun toi julkisen puolen psykologi, joka oli harvinaisen ammattitaitoinen ja jonka luona sai käydä riittävästi. Ilman häntä olisin työkyvytön, nyt tienaan omat ansiotuloni.

Eräs tapahtuma laukaisi voimakkaan dissosioinnin. Julkisella oireiluani ei ymmärretty ollenkaan, ja sain vain masennuslääkereseptin kouraan sekä muutaman käynnin sh:lle. Päädyin aloittamaan yksityisen psykoterapian, jota kävin neljä vuotta. Taustalla toistuva traumatisoituminen varhaislapsuudesta alkaen. Vuosia myöhemmin vointi paheni uudestaan eikä yksityiseen ollut silloin varaa. Syrjäydyttyäni ensin täysin normaalista elämästä sain julkiselta lähetteen psyk.polille, jossa kävin pari vuotta sh:n kanssa käsittelemässä asioita.

Jos vielä joskus tarvitsen ulkopuolista apua, toivottavasti on silloin varaa yksityiseen. Julkiselta avun saaminen on kuin yrittäisi pusertaa vettä kuivuneesta kaivosta.