Millainen oli ensisuudelmasi?
Kommentit (36)
Joku siideriä paljon usean vuoden ajan nautiskellut nainen yökerhon tanssilattialla kysyi varoittamatta että "väsyytääkö" ja tunki törröhuulensa suulleni.
Ei väsyttänyt, lähdin siitä menomestasta aika vitsaantuneena kotiin, yksin. Taisin itseasiassa baarikäynnit lopettaa siihen kertaan ja yksin olen edelleen.
Suloinen ja hellä. Olin tosi ihastunut silloiseen luokkakaveriini ja hänen kanssaan vaihdettiin ensisuudelmat. Muistan vieläkin, vaikka olin silloin 15-vuotias.
Kamala. Olin 18-vuotiaana baarissa tutustunut yhteen minua muutaman vuoden vanhempaan mieheen, jonka kanssa sitten parin tunnin tuntemisen jälkeen suutelin ensimmäisen kerran. Tai no, en edes tiedä olisiko sitä voinut edes suuteluksi kutsua, koska mies tunki saman tien aggressiivisesti kielensä kurkkuuni, tuskin huulemme edes olivat kunnolla edes ehtineet koskea toisiaan.
On kyllä hassua, miten yleinen tuo kieli kurkkuun -tyyli tuntuu olevan. Kielisuudelmat ovat oikein kivoja, mutta ottakaa aina uuden ihmisen kanssa aluksi rauhallisesti ilman kieltä, kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä kokenut. Jos aloittaisi kädestä pitämisellä. Tosin ei ole löytynyt vielä halukkaita.
N34
Sama ongelma. Kaikki miehet lähestyvät sanoilla nussitaanko, pannaanko , annatko pillua jne.
Minä taas olen tyyppiä, joka aloittaa kädestä pitelemällä. Eli ei ole mitään kokemuksia kun pitäisi suoraan emättimeen päästää. Sellainen ei käy.
Sinulla on sitten erilainen kokemus, sillä ei minulta ole pyydetty pilluakaan :D kaukaa on silmiin tuijoteltu mutta koskaan ei ole lähestytty. Eikä asiaa ole auttanut että olen ujo. Toisaalta en ole tehnyt asiasta ongelmaa, tilanne nyt vain on tämä.
Kuulostaa ikävältä, että miehet olisivat heti housuun pääsyä vailla. Ei liene kannata enää haaveillakaan rauhallisesta alusta. Kuulemma aikuisiässä enää ei odotella vaan seksi kuuluu alusta asti kuvioihin.
Hauska ajatella että ikäsilläni on jo 15-vuotiaitakin lapsia, joilla heilläkin voi olla jo enemmän kokemusta kuin minulla :)
Olin ala-asteella, kun saman luokan poika kamppasi minut lumihankeen ja pussasi väkisin. Sitten se jäi seuraavina päivinä koulumatkan varrelle kytikseen ja yritti samaa uudelleen. Olin ihan paniikissa ja mietin eri reittejä kotiin. Koulumatkat pelotti pitkän aikaa.
Oli kuin kaksi kylmää etanaa olisi ryöminyt huuliani pitkin. Inhottavaa. Nyt 40 vuoden jälkeen en enää muista itse tunnetta, mutta etanavertaus jäi mieleeni. Olin muistaakseni 19-vuotias.
Ahdistava. Mies painoi seinää vasten ja kielaroi varmaan 10min. Piti sitä romanttisena. Todennäköisesti tuosta johtuen en pidä suutelemisesta ollenkaan.
Ensisuudelmani oli heti kielari, ja erittäin epämiellyttävä sellainen. Olin tuolloin 19.
Oltiin faijan autotallissa juttelemassa ja yhtäkkiä tyttö vaan suuteli minua. Muistan ajatelleeni, että "sen huulet on kuin lämmintä samettia". Olin 14-vuotias ja hän asui samassa rivarissa. Olin aika pölähtänyt monta päivää.
En tajunnut suutelemisesta mitään ja suudelma oli sen mukainen. Olin nuorempi kuin muut tässä ketjussa ja poika oli vain tuttava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä kokenut. Jos aloittaisi kädestä pitämisellä. Tosin ei ole löytynyt vielä halukkaita.
N34
Sama ongelma. Kaikki miehet lähestyvät sanoilla nussitaanko, pannaanko , annatko pillua jne.
Minä taas olen tyyppiä, joka aloittaa kädestä pitelemällä. Eli ei ole mitään kokemuksia kun pitäisi suoraan emättimeen päästää. Sellainen ei käy.
Kertoo enemmän sinusta kuin "kaikista miehistä" että törmäät aina näihin.
imin pesemätöntä sillille maistuvaa vanha puuman römpsää samalla kun se imi kovaa talista kulliani
Ihana. Vieläkin Muistan ne kuumat huulet. Olin 12 ja hän 17.
Ällöttävä. Taisin olla 15 ja tapasin kaupungilla erittäin kännisen, muutaman vuoden vanhemman pojan. Hän oli epäsiisti, tukka oli sotkuinen ja housut lököttivät. Hetken juttelun jälkeen hän päätti siirtyä suuteluasteelle. Muistan vieläkin ne limaiset huulet, yhh. Vaihdoin kohteliaasti seuraa.
Ihan ok, olihan se vähän jännää enkä tiennyt mitä pitäisi tehdä. :D Se tapahtui myös vähän yllättäen. Olin jo 18, olin kaverimielessä tutustunut yhteen pari vuotta vanhempaan nuoreen mieheen ja kaveruus muuttui joksikin seurustelun yritelmäksi tuon jälkeen. Hän tuli eri kaupungista meille kylään, asuin vielä vanhempien kanssa, ja yhtenä päivänä suuteli sitten. Etätapailu kuivahti kasaan ja jäi suuteluasteelle, mutta ihan kivat muistot on jäänyt.