Hytösen kolumni Susan Kurosesta IL:ssä...
" Kosto on suloinen
5.12.2006 7:38
It-yrityksen konttoristi Susan Kuronen, pyydän anteeksi, kun kuukausi sitten ilmoitin, että olet viekas nainen. Nyt tiedän, että olet vain nainen, joka on sairastunut julkisuuden kipeyteen.
Annalle antamassasi rakkaushaastattelussa kuukausi sitten sinä julistit, ettet jää märehtimään menneitä, ja nyt olet märehtinyt jo viikkoja.
Kun Matti Vanhanen oli jättänyt sinut, Susan Kuronen, astuit julkisuuteen kertomaan, että poistut julkisuudesta. Et tietenkään poistunut, vaan aloit pala palalta myydä sinun ja Vanhasen yhdeksän kuukautta kestänyttä suhdetta. Tuoreimmassa vuodatuksessasi Me Naiset -lehdessä on menossa jo vaihe, joka oikeuttaa kysymään, kuka haluaa tietää, että Matti Vanhanen suutelee autossa yksinhuoltajaa.
Sinä ja Matti Vanhanen tapasitte netissä. Me Naisissa väität, että chattailtuanne sinä ehdotit tapaamista. Aikaisemmin olet kertonut, että ehdottaja oli Vanhanen, mutta mitä pienistä, sillä eri päivinä sinä puhut eri lailla.
Kun Matti Vanhanen oli viime talvena sepittänyt peitetarinan, jonka mukaan te olitte tavanneet " Kehätien varrella sijaitsevassa kauppakeskuksessa" , sinun oli mentävä mukaan tarinaan. Sinusta tuntui pahalta, kun jouduit valehtelemaan ystävillesi, mutta minä vakuutan sinulle, Susan Kuronen, että sinä valehtelit sujuvasti. Harva nainen olisi keksinyt kertoa, että Matti Vanhanen käveli sinua vastaan Ikeassa, kun olit syönyt lihapullat ja ranskalaiset. Tapaamisen jälkeen ajattelit Matista, että vau. Ja minä ajattelin ateriastasi, ettei uskoisi, että olet kokki.
Sitä paitsi minä luulen, Susan Kuronen, että Matti sai sinulta ajatuksen kauppakeskus-stooriin, koska sinulla on ollut tapana vahvassa meikissä kuljeskella lauantaisin Ikeassa.
Susan Kuronen, Annan rakkaushaastattelussa sinä kehuit, että Matti Vanhasen tavattuasi sinä tajusit, että olit tavannut aidon ja rehellisen ihmisen. Kun Vanhanen oli hylännyt sinut, kivahdit Ilta-Sanomissa, että Vanhasta pidetään julkisuudessa rehtinä ja aitona ihmisenä, mutta sinä tiedät, että hän on aivan muuta. Ja nyt sinä olet jo ehtinyt kuuluttaa, että Vanhasessa asuu annos ilkeyttä, mitä kutsutaan kostoksi.
Kostosi menee jopa niin pitkälle, Susan Kuronen, että Me Naisten haastattelussa potkaiset Anna-lehteä, koska rakkaushaastattelussaan se kehtasi pukea sinut vähän niin kuin pääministerin puolisoksi. Me Naisissa selität, ettet pitänyt epämukavasta " tätimäisestä villajakusta" , vaikka Annan stylisti messusi, että se on " huugobossia" . Minä kuitenkin muistutan sinulle, että Annassa sinä hykertelit näyttäväsi Anna-Liisa Tilukselta, vaikka tämä ei ikinä käyttäisi hammaskorua, jonka viimeinen myyntipäivä meni kymmenen vuotta sitten.
Kun annoit ensimmäisen rakkaushaastattelun, Vanhanen oli " sokissa" . Toisen haastattelun jälkeen hän jätti sinut tekstiviestillä. Susan Kuronen, olet pitänyt päiväkirjaa, josta olet antanut makupaloja Me Naisille. Lokakuun 25. päivänä olet kirjoittanut: " Matti jätti minut." Asiassa on kuitenkin jotain hämärää. Ilta-Sanomille antamasi ensimmäinen rakkaustilityksesi ilmestyi vasta kolme päivää myöhemmin, 28. lokakuuta.
Kerrot Me Naisissa, että sinulla ja Matti Vanhasella oli samanlainen huumorintaju, joka tosin eron jälkeen on paljastunut harhaluuloksi. Selostat myös, että te kummatkin olitte kiinnostuneita luonnosta, mutta minusta näyttö ei riitä, jos pariskunnan ainoa kosketus luontoon tapahtuu parkkipaikoilla. Mainitset kirjatkin teitä yhdistävänä tekijänä, ja huomautat, ettet lue " rakkaushömppää" , mutta kun 36-vuotias nainen kutsuu syntymäpäiväänsä " prinsessapäiväkseen" , jäljet johtavat kyllä hänen lukukokemuksiinsa.
Susan Kuronen, Me Naisissa sinä runoilet, että suhteen alussa sinua imarteli Vanhasen asema, mutta pian pääministeri oli sinulle vain tavallinen Matti. Minä kuitenkin huomauttaisin, että Olarissa asuvalta tavalliselta myyntiedustajalta et olisi kysynyt, veisikö hän sinut Linnan itsenäisyysjuhliin.
Minä uskon, Susan Kuronen, että lähtölaskentasi alkoi, kun et älynnyt, että Matti Vanhanen on normaali viisikymppinen mies, joka jossain vaiheessa kyllästyy kuuntelemaan vautsivau-kiljaisuja.
MATTIESKO HYTÖNEN"
Aika osuva luonnehdinta... Mikälie Kurosen seuraava siirto?
Kommentit (69)
http: / /www. adressit. com/ allekirjoitukset / olehiljaasusankuronen/
Hytönen kyllä löytää aina sen totuuden hyvin.
Vaikka en oo miehestä ennen tykännytkään, niin nyt se on asian ytimessä.
Mitä järkeä mollata ihmisiä julkisuudessa, hävetkää!
Vierailija:
Mitä järkeä mollata ihmisiä julkisuudessa, hävetkää!
Naistoimittaja kirjoitti, että jos totuus taamisesta ei tule siis tapahtuiko Ikeassa vai netissä, menee Vanhaselta uskottavuus. Ja jos emme totuutta vaadi, olemme nössöä kansaa. Taustalla ajatus siitä ,voiko pääministeriin luottaa, jos hän kertoo valkoisia valheita parisuhteestaan. Miksen hän kertoisi valheita myös työssään. Jos tapaaminen netissä hävetti, olisi ollut hiljaa.
Sinnehän oli joku Kurosen uhri ilmoittanut, etä Susanilla on ollut tapana bongailla komeita ja kalliita autoja ja sitten aloittaa sitkeä tyrkkykampanja. Tämä ilmoittaja itse on ollut siis yksi näistä, joille Susan on itseään tyrkyttänyt. En tietenkään tiedä onko tämä totta, mutta näiden lehtiartikkelien valossa uskon Susanista ihan mitä vaan.
Matti Vanhanen meni höpsähtämään typerään, julkisuutta hakevaan hattarapäähän. Huomattuaan naisen todellisen laadun, hän peräytyi takavasemmalle, mihin hänellä mielestäni on täysi oikeus.
Toivottavasti Susan nyt vihdoin nielee pettymyksensa siitä, että ei päässytkään valtakunnan kakkosnaiseksi, eikä edes linnanjuhlien kuvatuimmaksi ja lopettaa vihdoin noiden typerien lausuntojensa antamisen.
Mun silmissä ei kyllä Vanhasen uskottavuuteen vaikuta pätkääkään tapasiko hän Kurosen netissä vai Ikeassa. Kyllä mielestäni pääministerin uskottavuus muodostuu vähän muista tekijöistä.
Sääli käy Mattia kun hänestä on tullut näin vapaata riistaa tuon ällöämmän kommenttien myötä. Joku yksityisyys tulisi hänellekin suoda.
Vierailija:
Naistoimittaja kirjoitti, että jos totuus taamisesta ei tule siis tapahtuiko Ikeassa vai netissä, menee Vanhaselta uskottavuus. Ja jos emme totuutta vaadi, olemme nössöä kansaa. Taustalla ajatus siitä ,voiko pääministeriin luottaa, jos hän kertoo valkoisia valheita parisuhteestaan. Miksen hän kertoisi valheita myös työssään. Jos tapaaminen netissä hävetti, olisi ollut hiljaa.
Vierailija:
Matti Vanhanen meni höpsähtämään typerään, julkisuutta hakevaan hattarapäähän. Huomattuaan naisen todellisen laadun, hän peräytyi takavasemmalle, mihin hänellä mielestäni on täysi oikeus.
Toivottavasti Susan nyt vihdoin nielee pettymyksensa siitä, että ei päässytkään valtakunnan kakkosnaiseksi, eikä edes linnanjuhlien kuvatuimmaksi ja lopettaa vihdoin noiden typerien lausuntojensa antamisen.
Mitä väliä sulle on, puhuuko hän totuutta vai muunneltua totuutta kotielämästään julkisuudelle niin kauan kuin se ei vaikuta hänen työnsä hoitamiseen? Haluaisitko itse avautua asioistasi Seiskalle, Oholle, Katsolle ja Iltalehdelle?
Iltapäivälehden kolumnilla nyt on ainoana taka-ajatuksena se, että jos Mattikin avaisi suunsa, niin ne saisi jälleen viikkokausia lisää juttuja tästä TÄYSIN YHDENTEKEVÄSTÄ ASIASTA!!!!
Musta olisi eri asia, jos MAtti olisi sekaantunut alaikäiseen, tai vetänyt Susania turpaan, mutta kun tuossa ei ole tapahtunut yhtään mitään.
Oikeasti, en tykkää MAtista yhtään, mun mielestäni se on ihan typerä mölli, mutta kyllä tää nyt saisi jo riittää. Ja olen feministi ja yleensä naisten puolella, mutta nyt on se Kuronen mennyt kyllä no niiin pitkälle, että oiekasti alkaa ärsyttämään koko akka.
Mua taas kiinnostaa vaan se, miten Matti hoitaa työnsä. En halua tietää hänen suuteluistaan parkkipaikalla tai nettitreffailuistaan. Tuskin itsekään paljastaisin itseni sisintäni myöten jos julkisuuden henkilö olisin.
Ei ihme että noi jutut myy, jos suomen kansan älykkyys on tolla tasolla.
MIKSI sun mielestä hänen pitäisi juurta jaksain selvittää missä ja miten ovat tavanneet? Onko sillä sulle jotain väliä ovatko tavanneet netissä vai Ikeassa?
Mun mielestä erittäin ymmärrettävä valkoinen valhe Vanhaselta, halusi tietty vähän suitsia otsikoita, onhan se " hyväksyttävämpää" tavata Ikeassa kuin netissä. Eipä raukka vaan silloin arvannut mitä vielä tuleman pitää.
Olette naiiveja jos luulette, ettei politiikassa kierrellä totuutta ja kerrota valheita. Jos kus on pakko, kun ei voida paljastaa tulevia tapahtumia ja suoraan sanoen joskus on pakko, koska keskiverto kansalainen ei aina ymmärrä politiikan keinoja.
Mielestäni tässä tilanteessa Kurosen arvostelu ei ole epäoikeudenmukaista, koska hän päätti tuoda aisan ja itsestä julkisuuteen, kukaan ei pakottanut tai painostanut.
Kyse oli yksityisyyden suojaamisesta ja jokaisella julkisessa ammatissa olevalla on siihen oikeus.
Oli se Clintonkin hyvä pressa vaikka yksityiselämä oli sekaisin. Ja Matin tapauksessa ei kuitenkaan ole tapahtunut muuta kuin bänät lyhyen romanssin jälkeen.
yhtään kuronen&vanhanen-juttua en ole lehdistä tai netistä lukenut...kun mua ei oikeesti kiinnosta!
Yleensä säälittää hänen kolumneihin joutuneet, mutta ei tällä kertaa. On niin asiaa. Susan on niiiiiiin pelle!!!
adressit. com sivuilta löytyy muuten uusimmista adresseista " Susan Kuronen- Lopeta avautuminen" Sen on allekirjoittanut jo yli 1200 ihmistä. Sekin kertoo jotain.