Lue keskustelun säännöt.
Miniä ei lähettänyt kutsua pojantyttäreni yo-juhliin, menen silti.
Apea mummu
23.05.2023 |
Meillä on ollut pitemmän aikaa skismaa miniän kanssa, koska hän haluaisi rajoittaa minun oikeuttani nähdä pojantytärtäni ja yleisesti viettää aikaa poikani ja perheen kanssa. Nyt viimeinen tippa oli tämä kutsun lähettämättömyys, utelin pojaltani miksi näin ja väitti jotenkin suurpiirteisesti että miniä halusi rajata kutsut vain lähiperheelle (eivätkö isovanhemmat kuulu siihen?)
En aio kunnioittaa miniän toivetta, sillä pojantyttäreni valmistuu ylioppilaaksi vain kerran ja haluan olla ikuistamassa juhlapäivää.
Kommentit (1007)
Miksei ap soita sille rakkaalle lapsenlapselleen ja kysy, voiko tulla. Täysi-ikäinen ihminenhän se on, ja ne on hänen juhlat. Todennäköisesti hän on itse päättänyt, kenelle kutsu lähtee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tätä palstaa lukiessa on järkyttävää todeta kuinka huonoja, jopa olemattomia ihmissuhteita on läheisten kanssa. Olen valtavan onnellinen että ei minulla ole ongelmia miehen puolen tai omien sukulaisten kanssa. Kaikki tuntuvat ihan normaaleilta ja mukavilta. Ja kaikkia on kiva nähdä. Tätä ei nyt pitäisi sanoa, mutta uskallan kuitenkin: onko se miniä joka sieltä peilistä katsoo, täysin virheetön upea ihminen? Vai onko hänessä vähän minäminä -vikaa?
Varaudun jo alapeukkuihin, mutta antaa tulla vaan.
Miten niin? Ei se joku sukulainen välttämättä ole läheinen ollenkaan. Se on ihan normaalia.
Ja eihän meillä ole kuin ap:n sana, että juuri miniä olisi hänet rajannut pois häiriköimästä. Minunkin äitini syyttää kaikesta miestäni, vaikka se olen minä, joka en häntä halua kotiini. Ja todellakin syystä.
Vierailija kirjoitti:
Appiukko sucks kirjoitti:
Minä kielsin appiukkoani tulemasta kuopuksen YO-juhliin. Appiukko käyttäytyi niin pahasti minua kohtaan että yritin itsemurhaa... Ei, hän ei enää ikinä ole tervetullut meille enkä minä käy hänen luonaan enää ikinä. Tästä on nyt 4 vuotta aikaa ja annan appiukon kuolla rauhassa yksinäisyyteensä. Mies ja kuopus kyllä käy siellä, en minä heitä kiellä, ainoastaan itselleni koko appiukon olemassaolon!
Hämmästyn aina tätä vauvapalstaa lukiessa miten paljon on tasapainottomia ihmisiä olemassa, miten huonosti ihmiset tulrvst keskenään toimeen ja estoitta panevat välejä poikki omaisiinsa ja etenkin aviomiesten omaisiin.
Oma suku kun on niin tavallista, muodolliset juhlat käydään ja ollaan kohteliaita vaikkei niin toisesta tykättäisikään. Sama suhteessa lasteni perheisiin, ei miniät minua rakasta mutta sivistyneitä, fiksuja ihmisiä. Ollaan kohteliaita toisillemme, saan olla mummo ja kutsutaan joka kekkereille.Tosin minulla ei ole mitään bonuslapsia perheissä, ydinperheitä ja niin on hyvä.
Bonuslapsilla olisi omat isovanhemmat toisaalla.
Tasapainottomampaa olisi olla välittämättä omista rajoita ja antaa isovanhempien häärätä omassa perheessä mielensä mukaan.
Ei sillä, suurin osa isovanhemmista lienee järkevämpiä kuin mun lasten mummo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi syytät miniää? Miniä ei kutsunut sinua. Se on kuule ihan sinun oma poikasi, jonka tehtävänä on kutsua yo-juhliin.
Yleensä kutsuja on nimellisesti ylioppilas ja yhdessä sovitaan, ketkä kutsuvat, tämä siis toimivissa perheissä ja parisuhteissa.
Toimivissa perheissä äiti ei hoida isän puolesta yhteyksiä isän sukuun. Ihan itse aikuinen mies on yhteyksissä omaan äitiinsä eikä vieritä vastuuta omista päätöksistään vaimolle.
Tätä minä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi asiat tehdään niin vaikeaksi ja aikaa vieväksi?
Miksi niitä kutsuja ja joulukortteja ei yksi ihminen pysty kirjoittamaan ja lähettämään, vaan tuhlataan kahden ihmisen aika.
Meillä on yli 25v avioliiton aikana, hoitanut nuo, jolla on ollut sillähetkellä enemmän joutoaikaa, joskus se on ollut mies, joskus minä ja hyvin on toiminut.
Sama ylioppilasjuhlien kanssa, uusi ylioppilas tekee yhdessä vieraslistan vain toisen vanhemman kanssa.
Ja niitä vieraita usein tulee ylioppilasjuhliin ihan kutsumatta, kuten naapureita, lapsen harrastuksista, lasten ystäviä jne.
Millä lailla muka?
Jos on 50 korttia kirjoitettavana ja toinen kirjoittaa oman puolensa ja toinen omansa, miten niitä kortteja silloin kirjoitetaan 100?
Se että kumpikin hoitaa oman sukunsa on siinäkin mielessä selkeää, että sitten ei tarvitse syytellä väärää ihmistä, jos jokin ei miellytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä palstaa lukiessa on järkyttävää todeta kuinka huonoja, jopa olemattomia ihmissuhteita on läheisten kanssa. Olen valtavan onnellinen että ei minulla ole ongelmia miehen puolen tai omien sukulaisten kanssa. Kaikki tuntuvat ihan normaaleilta ja mukavilta. Ja kaikkia on kiva nähdä. Tätä ei nyt pitäisi sanoa, mutta uskallan kuitenkin: onko se miniä joka sieltä peilistä katsoo, täysin virheetön upea ihminen? Vai onko hänessä vähän minäminä -vikaa?
Varaudun jo alapeukkuihin, mutta antaa tulla vaan.
Miten niin? Ei se joku sukulainen välttämättä ole läheinen ollenkaan. Se on ihan normaalia.
Ja eihän meillä ole kuin ap:n sana, että juuri miniä olisi hänet rajannut pois häiriköimästä. Minunkin äitini syyttää kaikesta miestäni, vaikka se olen minä, joka en häntä halua kotiini. Ja todellakin syystä.
Ihmiset mener niin tunteilla kuin teininä. Aikuiset hallitsee hyvät käytöstavat, jopa äitiään ja anoppiaan kohtaan. Rakastaa ei tarvitse .
Miten te tunteilla hyrräävät pärjäätte työelämässä jossa pitäisi kaikkien kanssa tulla toimeen ja työskennellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tätä palstaa lukiessa on järkyttävää todeta kuinka huonoja, jopa olemattomia ihmissuhteita on läheisten kanssa. Olen valtavan onnellinen että ei minulla ole ongelmia miehen puolen tai omien sukulaisten kanssa. Kaikki tuntuvat ihan normaaleilta ja mukavilta. Ja kaikkia on kiva nähdä. Tätä ei nyt pitäisi sanoa, mutta uskallan kuitenkin: onko se miniä joka sieltä peilistä katsoo, täysin virheetön upea ihminen? Vai onko hänessä vähän minäminä -vikaa?
Varaudun jo alapeukkuihin, mutta antaa tulla vaan.
Kyllä mä kaikkien muiden kanssa tulen toimeen, paitsi anopin. Hän on ainoa, joka on epäasiallinen mua kohtaan. Kukaan muu ei ole täyttänyt kotiani tavaroilla, tullut kotiini haukkumaan minua, sukuani, tekojani. Ihan oman perheen hyvinvoinnin kannalta pidetään anoppi kaukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Appiukko sucks kirjoitti:
Minä kielsin appiukkoani tulemasta kuopuksen YO-juhliin. Appiukko käyttäytyi niin pahasti minua kohtaan että yritin itsemurhaa... Ei, hän ei enää ikinä ole tervetullut meille enkä minä käy hänen luonaan enää ikinä. Tästä on nyt 4 vuotta aikaa ja annan appiukon kuolla rauhassa yksinäisyyteensä. Mies ja kuopus kyllä käy siellä, en minä heitä kiellä, ainoastaan itselleni koko appiukon olemassaolon!
Hämmästyn aina tätä vauvapalstaa lukiessa miten paljon on tasapainottomia ihmisiä olemassa, miten huonosti ihmiset tulrvst keskenään toimeen ja estoitta panevat välejä poikki omaisiinsa ja etenkin aviomiesten omaisiin.
Oma suku kun on niin tavallista, muodolliset juhlat käydään ja ollaan kohteliaita vaikkei niin toisesta tykättäisikään. Sama suhteessa lasteni perheisiin, ei miniät minua rakasta mutta sivistyneitä, fiksuja ihmisiä. Ollaan kohteliaita toisillemme, saan olla mummo ja kutsutaan joka kekkereille.Tosin minulla ei ole mitään bonuslapsia perheissä, ydinperheitä ja niin on hyvä.
Bonuslapsilla olisi omat isovanhemmat toisaalla.Tasapainottomampaa olisi olla välittämättä omista rajoita ja antaa isovanhempien häärätä omassa perheessä mielensä mukaan.
Ei sillä, suurin osa isovanhemmista lienee järkevämpiä kuin mun lasten mummo.
Tommosia te nuoret olette, minä, minä, minä, miehestäkään ei niin väliä kun minä vaan.
Miten miehet kestää huonokäytöksisiä muijiaan jotka ei edes muodollisia juhlahetkiä kestä lastensa mummoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen Facebookissa parissa mökkiryhmässä ja pitkään ihmetellyt siellä isovanhempi-ikäisten kirjoittelua:
He kirjoittavat mm. että menevät "lapsenlastenSA luo kylään" - ko. lapsenlapset alle kouluikäisiä. Miten he päässään ajattelee, että ne lapsenlapsensa on ketään kutsuneet? Normaali muoto olisi, että sanoisi, että menen tyttären/pojan luo käymään.
Tai he jauhaa koko ajan, että mummon oma kulta jne. Aivna kuin siitä välistä puuttuisi se lapsen vanhempi.
Sitten kun itse olet isovanhempi, ehkä ymmärrät syyn. Ei ne omat lapset enää vaadi sinua kylään, mutta lapsenlapset puhelimessa pyytävät. Minulla vanhin lapsenlapsi 8 v. on ihana kullanmuru. Viime viikonloppuna viimeksi kävin tapaamassa: ulkoiltiin ja leikittiin legoilla. Miniä varsinkin saattaa puuhailla ihan omiaan, kun käyn kylässä. Lähtee vaikka lenkille tai käy saunassa. Tietysti kysyy minultakin, haluanko saunoa, mutta en ole ikinä halunnut. Minua ei yhtään häiritse se, että hän tekee itselleen mieluisia asioita välittämättä minusta. Poikani taas ei ole ikinä ollut kovin seurallinen. Tai no on hänellä omat hyvät kaverit, lapsuudesta alkaen samat, mutta yleisesti ottaen ei mitenkään puhelias. Kyllähän se niin on, että mummot ja ukit käy usein niiden ihanien lastenlasten takia, ja lapsuus on lyhyt aika.
Näin myös meillä, kun vieraillaan puolin ja toisin.
Poikani tai miniäni saattaa antaa lapsen jo ulko-ovella ja lähtee itse lenkille tai nukkumaan univelkojaan. Minä saan viettää aikaani lastenlapsieni kanssa ja lapsen vanhemmat omaa aikaa, mitä nyt milloinkin haluavat tehdä.
Ja se on toiminut, sillä ei ainakaan olla riidoissa ja vietetään aikaa. Ja aina ollaan puolin ja toisin tervetulleita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä palstaa lukiessa on järkyttävää todeta kuinka huonoja, jopa olemattomia ihmissuhteita on läheisten kanssa. Olen valtavan onnellinen että ei minulla ole ongelmia miehen puolen tai omien sukulaisten kanssa. Kaikki tuntuvat ihan normaaleilta ja mukavilta. Ja kaikkia on kiva nähdä. Tätä ei nyt pitäisi sanoa, mutta uskallan kuitenkin: onko se miniä joka sieltä peilistä katsoo, täysin virheetön upea ihminen? Vai onko hänessä vähän minäminä -vikaa?
Varaudun jo alapeukkuihin, mutta antaa tulla vaan.
Miten niin? Ei se joku sukulainen välttämättä ole läheinen ollenkaan. Se on ihan normaalia.
Ja eihän meillä ole kuin ap:n sana, että juuri miniä olisi hänet rajannut pois häiriköimästä. Minunkin äitini syyttää kaikesta miestäni, vaikka se olen minä, joka en häntä halua kotiini. Ja todellakin syystä.
Ihmiset mener niin tunteilla kuin teininä. Aikuiset hallitsee hyvät käytöstavat, jopa äitiään ja anoppiaan kohtaan. Rakastaa ei tarvitse .
Miten te tunteilla hyrräävät pärjäätte työelämässä jossa pitäisi kaikkien kanssa tulla toimeen ja työskennellä?
Helposti. Kukaan työelämästä ei ole tunkeutunut mun kotiin haukkumaan mua. Kyllä töissä on tullut tavattua hankalia ihmisiä, mutta kukaan heistä ei ole ollut mahdoton. Anoppini on juurikin sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä palstaa lukiessa on järkyttävää todeta kuinka huonoja, jopa olemattomia ihmissuhteita on läheisten kanssa. Olen valtavan onnellinen että ei minulla ole ongelmia miehen puolen tai omien sukulaisten kanssa. Kaikki tuntuvat ihan normaaleilta ja mukavilta. Ja kaikkia on kiva nähdä. Tätä ei nyt pitäisi sanoa, mutta uskallan kuitenkin: onko se miniä joka sieltä peilistä katsoo, täysin virheetön upea ihminen? Vai onko hänessä vähän minäminä -vikaa?
Varaudun jo alapeukkuihin, mutta antaa tulla vaan.
Miten niin? Ei se joku sukulainen välttämättä ole läheinen ollenkaan. Se on ihan normaalia.
Ja eihän meillä ole kuin ap:n sana, että juuri miniä olisi hänet rajannut pois häiriköimästä. Minunkin äitini syyttää kaikesta miestäni, vaikka se olen minä, joka en häntä halua kotiini. Ja todellakin syystä.
Ihmiset mener niin tunteilla kuin teininä. Aikuiset hallitsee hyvät käytöstavat, jopa äitiään ja anoppiaan kohtaan. Rakastaa ei tarvitse .
Miten te tunteilla hyrräävät pärjäätte työelämässä jossa pitäisi kaikkien kanssa tulla toimeen ja työskennellä?
Olen ollut työelämässä 14-vuotiaasta, eikä yksikään työkaveri, esimies tai asiakas ole ilmestynyt kotiini kutsumatta, sekaantunut yksityisiasioihini, soitellut lasteni neuvolaan tai solvannut minua päin naamaa, panetellut miestäni, varastanut puoliorvon eläkettäni, availlut postejani, valehdellut minusta tai miehestäni selkäni takana, tunkeutunut naapureihini ja häiriköinyt näitä tai ylipäätään stalkannut, häirinnyt, vainonnut jne.
Ihmisillä on oikeus omiin rajoihinsa. Ei kamalaa käytöstä nyt vaan tarvitse sietää ja pilata vielä paskan lapsuuden jälkeen aikuisuuttaankin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Appiukko sucks kirjoitti:
Minä kielsin appiukkoani tulemasta kuopuksen YO-juhliin. Appiukko käyttäytyi niin pahasti minua kohtaan että yritin itsemurhaa... Ei, hän ei enää ikinä ole tervetullut meille enkä minä käy hänen luonaan enää ikinä. Tästä on nyt 4 vuotta aikaa ja annan appiukon kuolla rauhassa yksinäisyyteensä. Mies ja kuopus kyllä käy siellä, en minä heitä kiellä, ainoastaan itselleni koko appiukon olemassaolon!
Hämmästyn aina tätä vauvapalstaa lukiessa miten paljon on tasapainottomia ihmisiä olemassa, miten huonosti ihmiset tulrvst keskenään toimeen ja estoitta panevat välejä poikki omaisiinsa ja etenkin aviomiesten omaisiin.
Oma suku kun on niin tavallista, muodolliset juhlat käydään ja ollaan kohteliaita vaikkei niin toisesta tykättäisikään. Sama suhteessa lasteni perheisiin, ei miniät minua rakasta mutta sivistyneitä, fiksuja ihmisiä. Ollaan kohteliaita toisillemme, saan olla mummo ja kutsutaan joka kekkereille.Tosin minulla ei ole mitään bonuslapsia perheissä, ydinperheitä ja niin on hyvä.
Bonuslapsilla olisi omat isovanhemmat toisaalla.Tasapainottomampaa olisi olla välittämättä omista rajoita ja antaa isovanhempien häärätä omassa perheessä mielensä mukaan.
Ei sillä, suurin osa isovanhemmista lienee järkevämpiä kuin mun lasten mummo.
Tommosia te nuoret olette, minä, minä, minä, miehestäkään ei niin väliä kun minä vaan.
Miten miehet kestää huonokäytöksisiä muijiaan jotka ei edes muodollisia juhlahetkiä kestä lastensa mummoja?
No kun se huonokäytöksinen on se lapsen mummo, ei miehen puoliso. Eikä se mieskään halua äitiään kaappaamaan juhlia omaksi showkseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä palstaa lukiessa on järkyttävää todeta kuinka huonoja, jopa olemattomia ihmissuhteita on läheisten kanssa. Olen valtavan onnellinen että ei minulla ole ongelmia miehen puolen tai omien sukulaisten kanssa. Kaikki tuntuvat ihan normaaleilta ja mukavilta. Ja kaikkia on kiva nähdä. Tätä ei nyt pitäisi sanoa, mutta uskallan kuitenkin: onko se miniä joka sieltä peilistä katsoo, täysin virheetön upea ihminen? Vai onko hänessä vähän minäminä -vikaa?
Varaudun jo alapeukkuihin, mutta antaa tulla vaan.
Kyllä mä kaikkien muiden kanssa tulen toimeen, paitsi anopin. Hän on ainoa, joka on epäasiallinen mua kohtaan. Kukaan muu ei ole täyttänyt kotiani tavaroilla, tullut kotiini haukkumaan minua, sukuani, tekojani. Ihan oman perheen hyvinvoinnin kannalta pidetään anoppi kaukana.
Eikö se äsken ollut anoppi ?
Tommosta se on jos ei ole aikuinen.
Miten miehesi jaksaa sinua? Tää on tietysti tsas joku kirkonkylö/ maalaiskylä- sukuriita.
Onneks mun miniätki on eri puolilta suomea ,ei mee tommoseksi maalaiskähinäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Appiukko sucks kirjoitti:
Minä kielsin appiukkoani tulemasta kuopuksen YO-juhliin. Appiukko käyttäytyi niin pahasti minua kohtaan että yritin itsemurhaa... Ei, hän ei enää ikinä ole tervetullut meille enkä minä käy hänen luonaan enää ikinä. Tästä on nyt 4 vuotta aikaa ja annan appiukon kuolla rauhassa yksinäisyyteensä. Mies ja kuopus kyllä käy siellä, en minä heitä kiellä, ainoastaan itselleni koko appiukon olemassaolon!
Hämmästyn aina tätä vauvapalstaa lukiessa miten paljon on tasapainottomia ihmisiä olemassa, miten huonosti ihmiset tulrvst keskenään toimeen ja estoitta panevat välejä poikki omaisiinsa ja etenkin aviomiesten omaisiin.
Oma suku kun on niin tavallista, muodolliset juhlat käydään ja ollaan kohteliaita vaikkei niin toisesta tykättäisikään. Sama suhteessa lasteni perheisiin, ei miniät minua rakasta mutta sivistyneitä, fiksuja ihmisiä. Ollaan kohteliaita toisillemme, saan olla mummo ja kutsutaan joka kekkereille.Tosin minulla ei ole mitään bonuslapsia perheissä, ydinperheitä ja niin on hyvä.
Bonuslapsilla olisi omat isovanhemmat toisaalla.Tasapainottomampaa olisi olla välittämättä omista rajoita ja antaa isovanhempien häärätä omassa perheessä mielensä mukaan.
Ei sillä, suurin osa isovanhemmista lienee järkevämpiä kuin mun lasten mummo.
Tommosia te nuoret olette, minä, minä, minä, miehestäkään ei niin väliä kun minä vaan.
Miten miehet kestää huonokäytöksisiä muijiaan jotka ei edes muodollisia juhlahetkiä kestä lastensa mummoja?No kun se huonokäytöksinen on se lapsen mummo, ei miehen puoliso. Eikä se mieskään halua äitiään kaappaamaan juhlia omaksi showkseen.
Eli ollaan " maistereita", vaimon suku hienompaa, mies on saatu häpeämään taustaansa ja äitiään? Eikö isäänsä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanko oikeasti joku lähettää kutsuja yo-juhliin? Postin kautta? Aika ihanaa. Itse olen saanut kutsun joko viestinä tai avoin kutsu ollut lehdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi syytät miniää? Miniä ei kutsunut sinua. Se on kuule ihan sinun oma poikasi, jonka tehtävänä on kutsua yo-juhliin.
Yleensä kutsuja on nimellisesti ylioppilas ja yhdessä sovitaan, ketkä kutsuvat, tämä siis toimivissa perheissä ja parisuhteissa.
Toimivissa perheissä äiti ei hoida isän puolesta yhteyksiä isän sukuun. Ihan itse aikuinen mies on yhteyksissä omaan äitiinsä eikä vieritä vastuuta omista päätöksistään vaimolle.
Tätä minä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi asiat tehdään niin vaikeaksi ja aikaa vieväksi?
Miksi niitä kutsuja ja joulukortteja ei yksi ihminen pysty kirjoittamaan ja lähettämään, vaan tuhlataan kahden ihmisen aika.
Meillä on yli 25v avioliiton aikana, hoitanut nuo, jolla on ollut sillähetkellä enemmän joutoaikaa, joskus se on ollut mies, joskus minä ja hyvin on toiminut.
Sama ylioppilasjuhlien kanssa, uusi ylioppilas tekee yhdessä vieraslistan vain toisen vanhemman kanssa.
Ja niitä vieraita usein tulee ylioppilasjuhliin ihan kutsumatta, kuten naapureita, lapsen harrastuksista, lasten ystäviä jne.
Millä lailla muka?
Jos on 50 korttia kirjoitettavana ja toinen kirjoittaa oman puolensa ja toinen omansa, miten niitä kortteja silloin kirjoitetaan 100?
Se että kumpikin hoitaa oman sukunsa on siinäkin mielessä selkeää, että sitten ei tarvitse syytellä väärää ihmistä, jos jokin ei miellytä.
Nyt ei ole mitkään rippijuhlat kyseessä, jonne vanhemmat päättää ketä kutsutaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi syytät miniää? Miniä ei kutsunut sinua. Se on kuule ihan sinun oma poikasi, jonka tehtävänä on kutsua yo-juhliin.
Yleensä kutsuja on nimellisesti ylioppilas ja yhdessä sovitaan, ketkä kutsuvat, tämä siis toimivissa perheissä ja parisuhteissa.
Toimivissa perheissä äiti ei hoida isän puolesta yhteyksiä isän sukuun. Ihan itse aikuinen mies on yhteyksissä omaan äitiinsä eikä vieritä vastuuta omista päätöksistään vaimolle.
Tätä minä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi asiat tehdään niin vaikeaksi ja aikaa vieväksi?
Miksi niitä kutsuja ja joulukortteja ei yksi ihminen pysty kirjoittamaan ja lähettämään, vaan tuhlataan kahden ihmisen aika.
Meillä on yli 25v avioliiton aikana, hoitanut nuo, jolla on ollut sillähetkellä enemmän joutoaikaa, joskus se on ollut mies, joskus minä ja hyvin on toiminut.
Sama ylioppilasjuhlien kanssa, uusi ylioppilas tekee yhdessä vieraslistan vain toisen vanhemman kanssa.
Ja niitä vieraita usein tulee ylioppilasjuhliin ihan kutsumatta, kuten naapureita, lapsen harrastuksista, lasten ystäviä jne.
Millä lailla muka?
Jos on 50 korttia kirjoitettavana ja toinen kirjoittaa oman puolensa ja toinen omansa, miten niitä kortteja silloin kirjoitetaan 100?
Se että kumpikin hoitaa oman sukunsa on siinäkin mielessä selkeää, että sitten ei tarvitse syytellä väärää ihmistä, jos jokin ei miellytä.
Nyt ei ole mitkään rippijuhlat kyseessä, jonne vanhemmat päättää ketä kutsutaan.
Vastaa kysymykseen.
Ja niin varmaan onkin nyt ylioppilas päättänyt, mutta ap haluaa haukkua miniänsä. Se on hyvin tyypillistä.
Vierailija kirjoitti:
Ihanko oikeasti joku lähettää kutsuja yo-juhliin? Postin kautta? Aika ihanaa. Itse olen saanut kutsun joko viestinä tai avoin kutsu ollut lehdessä.
Ei moni ylioppilas jaksa niitä kutsuja lähettää. Mukaan lukien oma poikani. Hän soitti läpi lähisuvun ja omat kummit ja ilmoitti kellonajat, kysyi jos joku tarvitsee majoitusta. Loput me arvioitiin, montako naapuria tai pojan kavereita saattaisi käydä, mutta metsään mentiin siinä, koska vieraita oli vähemmän kuin oli arvioitu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä palstaa lukiessa on järkyttävää todeta kuinka huonoja, jopa olemattomia ihmissuhteita on läheisten kanssa. Olen valtavan onnellinen että ei minulla ole ongelmia miehen puolen tai omien sukulaisten kanssa. Kaikki tuntuvat ihan normaaleilta ja mukavilta. Ja kaikkia on kiva nähdä. Tätä ei nyt pitäisi sanoa, mutta uskallan kuitenkin: onko se miniä joka sieltä peilistä katsoo, täysin virheetön upea ihminen? Vai onko hänessä vähän minäminä -vikaa?
Varaudun jo alapeukkuihin, mutta antaa tulla vaan.
Miten niin? Ei se joku sukulainen välttämättä ole läheinen ollenkaan. Se on ihan normaalia.
Ja eihän meillä ole kuin ap:n sana, että juuri miniä olisi hänet rajannut pois häiriköimästä. Minunkin äitini syyttää kaikesta miestäni, vaikka se olen minä, joka en häntä halua kotiini. Ja todellakin syystä.
Ihmiset mener niin tunteilla kuin teininä. Aikuiset hallitsee hyvät käytöstavat, jopa äitiään ja anoppiaan kohtaan. Rakastaa ei tarvitse .
Miten te tunteilla hyrräävät pärjäätte työelämässä jossa pitäisi kaikkien kanssa tulla toimeen ja työskennellä?Olen ollut työelämässä 14-vuotiaasta, eikä yksikään työkaveri, esimies tai asiakas ole ilmestynyt kotiini kutsumatta, sekaantunut yksityisiasioihini, soitellut lasteni neuvolaan tai solvannut minua päin naamaa, panetellut miestäni, varastanut puoliorvon eläkettäni, availlut postejani, valehdellut minusta tai miehestäni selkäni takana, tunkeutunut naapureihini ja häiriköinyt näitä tai ylipäätään stalkannut, häirinnyt, vainonnut jne.
Ihmisillä on oikeus omiin rajoihinsa. Ei kamalaa käytöstä nyt vaan tarvitse sietää ja pilata vielä paskan lapsuuden jälkeen aikuisuuttaankin.
Myönnän olevani niin tuikitavallisen suvun jäsen ettei mitään ongelmallisia asioita ole. Ei ongelmanuoria, ei juuri ees avioeroja ja nekin hyvinhoidettu, välejä ei suuntaan tai toiseen poikki. Suvun exsien kanssa kuulumisia vaihdellaan.
Aikuisena voi kuitenkin käyttäytyä hyvin se fiksumpi, jos sellainen joku on olevinaan.
Isäni sanoi aina: ei pidä mennä toisen mukaan samalle tasolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä palstaa lukiessa on järkyttävää todeta kuinka huonoja, jopa olemattomia ihmissuhteita on läheisten kanssa. Olen valtavan onnellinen että ei minulla ole ongelmia miehen puolen tai omien sukulaisten kanssa. Kaikki tuntuvat ihan normaaleilta ja mukavilta. Ja kaikkia on kiva nähdä. Tätä ei nyt pitäisi sanoa, mutta uskallan kuitenkin: onko se miniä joka sieltä peilistä katsoo, täysin virheetön upea ihminen? Vai onko hänessä vähän minäminä -vikaa?
Varaudun jo alapeukkuihin, mutta antaa tulla vaan.
Miten niin? Ei se joku sukulainen välttämättä ole läheinen ollenkaan. Se on ihan normaalia.
Ja eihän meillä ole kuin ap:n sana, että juuri miniä olisi hänet rajannut pois häiriköimästä. Minunkin äitini syyttää kaikesta miestäni, vaikka se olen minä, joka en häntä halua kotiini. Ja todellakin syystä.
Ihmiset mener niin tunteilla kuin teininä. Aikuiset hallitsee hyvät käytöstavat, jopa äitiään ja anoppiaan kohtaan. Rakastaa ei tarvitse .
Miten te tunteilla hyrräävät pärjäätte työelämässä jossa pitäisi kaikkien kanssa tulla toimeen ja työskennellä?Olen ollut työelämässä 14-vuotiaasta, eikä yksikään työkaveri, esimies tai asiakas ole ilmestynyt kotiini kutsumatta, sekaantunut yksityisiasioihini, soitellut lasteni neuvolaan tai solvannut minua päin naamaa, panetellut miestäni, varastanut puoliorvon eläkettäni, availlut postejani, valehdellut minusta tai miehestäni selkäni takana, tunkeutunut naapureihini ja häiriköinyt näitä tai ylipäätään stalkannut, häirinnyt, vainonnut jne.
Ihmisillä on oikeus omiin rajoihinsa. Ei kamalaa käytöstä nyt vaan tarvitse sietää ja pilata vielä paskan lapsuuden jälkeen aikuisuuttaankin.
Myönnän olevani niin tuikitavallisen suvun jäsen ettei mitään ongelmallisia asioita ole. Ei ongelmanuoria, ei juuri ees avioeroja ja nekin hyvinhoidettu, välejä ei suuntaan tai toiseen poikki. Suvun exsien kanssa kuulumisia vaihdellaan.
Aikuisena voi kuitenkin käyttäytyä hyvin se fiksumpi, jos sellainen joku on olevinaan.Isäni sanoi aina: ei pidä mennä toisen mukaan samalle tasolle.
Jokaisella ihmisellä on oikeus rajoihinsa ja siihen, että päättää keitä kotiinsa kutsuu ja lastensa elämään päästää.
Ihan jokaisella.
Ja jokainen häirikön piinaama takuulla toivoo, että se häirikkö olisi edes kaksiprosenttisesti normaali, mutta kaikki eivät ole.
Tätä palstaa lukiessa on järkyttävää todeta kuinka huonoja, jopa olemattomia ihmissuhteita on läheisten kanssa. Olen valtavan onnellinen että ei minulla ole ongelmia miehen puolen tai omien sukulaisten kanssa. Kaikki tuntuvat ihan normaaleilta ja mukavilta. Ja kaikkia on kiva nähdä. Tätä ei nyt pitäisi sanoa, mutta uskallan kuitenkin: onko se miniä joka sieltä peilistä katsoo, täysin virheetön upea ihminen? Vai onko hänessä vähän minäminä -vikaa?
Varaudun jo alapeukkuihin, mutta antaa tulla vaan.