Lue keskustelun säännöt.
Syrjäytyneenä näkee niin selvästi, kuinka älytöntä ns. normaali elämä on
22.05.2023 |
Tarkoitan nyt sitä oravanpyörää, missä suurin osa ihmisistä elää. 90% elämästä suoritetaan: herätään, lapset töihin/kouluun, työpäivän jälkeen prisman kautta kotiin, hoidetaan kotiasiat, kuskataan lapsia sinne tänne, nukkumaan ja tätä toistetaan päivästä toiseen ja haaveillaan viikonlopusta ja kesälomasta.
Onko tuollainen suorituselämä oikeasti onnellista ja tyydyttävää? Vaikea uskoa, että on. Kuinka moni ihan aidosti haluaa elää noin vai onko moni ajautunut siihen, koska niin "kuuluu elää" ja sitä odotetaan yhteiskunnan tai muiden ihmisten taholta.
Aiemmin olen surrut kovasti sitä, että en ole voinut elää tuota elämää. Nyt en enää missään nimessä haluaisi tuohon pyöritykseen. Joskus kun sitä katsoo ulkoa päin, niin se näyttäytyy jopa koomisena. Vähän vaikea selittää, on varmaan vaikea katsoa sitä touhua objektiivisesti jos on siinä keskellä itse.
Kommentit (816)
Kaikkien työ ei ole pakkopullaa tai oravanpyörässä juoksemista. Osa töistä on kivoja, inspiroivia. Jopa niin kivoja, että jaksaa nousta klo 6 aamulla ja lähteä räntäsateeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saahan sitä metsässä pahvilaatikossa elää, jos haluaa. 'Suorituselämään' kun valitettavasti kuuluu työssäkäynti ja asioiden hoitaminen, ettei tarvitse elää sossun rahoilla... Olipas taas aloitus....
Minkä takia sitten niin moni työssäkäyvä tavitsee toimeentulotukea elääkseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lta puuttuu kykyä asettua toisten saappaisiin. Se mitä sinä kutsut "oravanpyöräksi" on ainoastaan tapa elää, jota SINÄ pidät jotenkin vääränä.
Minä nautin suunnattomasti kaikesta puuhailusta lasteni kanssa. Nautin myös työstäni, joka on haastavaa ja mielenkiintoista ja lisäksi siitä saa vielä rahaakin. Nautin myös lomailusta ulkomailla eikä minusta todellakaan ole reppureissaajaksi mahdollisimman "og-mestoissa" 8 €/päivä budjetilla... hyi hlvtti. Mielummin joisin vaikka WC Ankkaa.
Kotona oloilu, huonojen runojen raapustelu pöytälaatikkoon, käveleminen ilman päämäärää, Konsta Pylkkäsmäinen mukafilosofointi, sängyssä makailu puoleen päivään, jatkuva köyhyys jne. ovat tylsintä mitä voin keksiä. Tulisin moisesta hulluksi muutamassa kuukaudessa.
Minä tarvitsen haasteita ja ongelmia sekä tavoitteita, jotka eivät ole pelkästään minun itseni omalle mukavuustasolleni asettamia. Ne kasvattavat henkisiä ja fyysisiä lihaksia.
Minun näkökulmastani downshiftaajat ja vapaaehtoisesti syrjäytyneet ovat pehmeää ja pullavaa lihaa. Rikkaan länsimaailman tuottamia pehmeitä syöttiläitä, joiden kapinallisuus ilmenee mitään tekemättömyytenä ja pinnallisena mukaluovuutena. Joka toinen on kirjailija ilman kirjaa tai muusikko ilman keikkoja tai taidemaalari, jonka tauluja kukaan ei halua nähdä..
En tuomitse, mutta en myöskään ymmärrä. Evoluutio kuitenkin teki meistä toimeliaita ja haasteita tarvitsevia biologisia koneita.
Tämä oli varmaankin vitsinä otettavaksi kirjoitettu. Näinä hetkinä mietin olenko asperger vai olenko tosikko.
No mä voin aspergerina auttaa sinua, että hän kuvailee juuri helvetin tylsän elämänsä lapsihelvetissä. Pesunestettä on jo naukkailtu että kestää elämäänsä ja osaa sujuvasti valehdella itselleen.
Voi, voi... yhteiskunnan ulkopuolelle oman kyvyttömyytensä (ja tätähän ei saisi sanoa) takia ajautunut luuseri tuntee ylpeyttä "omista" valinnoistaan ja halveksii paremmin pärjääviä.
Minä voin kertoa sinulle asian, vaikka tiedän ettet sitä ikinä tule uskomaan. Kun aloitit kannabiksen käytön se alkoi pikku hiljaa muuttamaan hermostoasi. Ensin jätit koulut kunnolla käyttämättä ja sitten motivaatiota pysyä työelämässä ei vaan ollut. Nyt hengailet tukien varassa sätkiäsi poltellen ja kaikki on jotenkin ihmeellisesti merkittävää ja kapinallista. Minä tunnen henkilökohtaisesti muutamia joille näin kävi. Toki ymmärrän, että jos päänsä pehmentää ei enää pärjää, mutta sittenkään en oikein osaa heitä sääliä. Ratkaisu olisi kuitenkin suhteellisen helppo koska kyseessä on "vain" psyykkinen riippuvuus.
Kirjoituksistasi läpitunkeva aggressiivisuus, sai minut hetkeksi miettimään minkälainen on tällaisen ihmisen lapsuus ollut. Kerrot tuntevasi henkilökohtaisesti huumeita käyttäviä ihmisiä. Ehkä tämä kertoo sen miksi sinusta on tullut sellainen, kuin on tullut: ilkeä ja aggressiivinen.
Ps: kerrotko vielä miten suuri olikaan tämä "tramppa." Sori... oli ihan pakko.
Heh. Olet auttamattomasti täysin jauhotettu siinä vaiheessa kun alat jeesustelemaan "agressiivisuudesta" AV:lla. Tai sitten olet ihan oikeasti ekaa kertaa tällä foorumilla kirjaston päätteeltä kun sait lopultakin rahat kirjastokorttiin sossusta..?
Aggressiivisuus ei agressiivisuus.
Lisäys: tässä oli kaikki aika, jonka meinasin suhun elämästäni tuhlata. Kaikkea hyvää sulle ja muistahan pomppia trampassasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä hyvinvointivaltio vaatii työtä. Mikään ei tule ainakaan vielä ilmaiseksi. Jonkun on myös tehtävä enemmän töitä, jotta voisimme elättää nekin, jotka eivät halua töitä tehdä.
Tämän huomasin todella hyvin kahdessa eri hoitoalan työpaikassa. Toisessa paikassa kaikki tekivät osansa ja työ oli mukavaa ja jopa rentoa. Toisessa taas osa lusmuili ja saikutti ja työ oli huomattavasti raskaampaa niin fyysisesti kuin henkisesti.
Aina haukutaan ja solvataan rumasti työttömiä ja sairaita, jotka saavat kuussa sen 500e, että he ovat lusmuja ja l0isia.
Koskaan ei kritisoida niitä oikeita lusmuja, jotka nostavat isot palkat ja maksavat työnantajalle monta tonnia kuussa, ja eivät tee mitään sen palkkansa eteen, korkeintaan sairastuttavat muut työntekijät.
Niin pitkään kun meillä on täysin mätä ja sairas työkulttuuri ja työpaikoilla on myrkyllisiä lusmuja, niin en ota vastaan mitään motkotusta siitä, että olen sairas ja masentunut yhteiskunnan elätti työtön.
Hoitakaa ne työpaikat sellaisiksi, että siellä voi ihmiset työskennellä sairastumatta henkisesti, niin katsotaan sitten, josko minäkin voisin sinne töihin tulla.
Rakastan matkustamista. Olen haaveillut siitä lapsesta alkaen, tuijotellut karttakirjoja ja odottanut, että kasvan aikuiseksi jotta pääsen tutustumaan kaikkiin niihin paikkoihin livenä.
Ainoa mahdollisuus toteuttaa unelmaani on ansaita niin paljon, että on mahdollisuus matkustella. Haluan tehdä sen mukavasti, en lähteä au pairiksi tai tiskaajaksi, siihen olen aivan liian vanha. Siispä teen töitä ja reissaan lomillani.
Samalla toki täyttyy moni muukin unelma; on kiva, kaunis koti veden äärellä, iso puutarha, mahdollisuuksia harrastaa mitä ikinä haluan. Nautin onnistumisen kokemuksista, siitä että joudun ponnistelemaan mutta sitten saan "palkinnon" (suoritan työn ohessa tentin tai tutkinnon, onnistun työtehtävässä ja etenen, saan vietyä asioita läpi paikallispolitiikassa jne).
Ja kyllä taloudellinen turvallisuuskin on minulle tärkeää. Ei eläkkeeni tule olemaan suuren suuri, mutta edes jonkinlainen. Ja säästöjä on sen verran, että jos yhtäkkiä menisi työpaikka alta niin ei olisi mitään hätää pariin vuoteen.
Kotitöitä inhoan, joten jos ei olisi palkkatyötä, niin en ylipäänsä tietäisi, mitä kotona tekisin, mihin aikani käyttäisin. Luen kyllä paljon, mutta en jaksaisi lukea koko valveillaoloaikaani. Televisiota en katso ollenkaan, sarjoja ja elokuvia joskus Areenasta mutta esimerkiksi Netflixistä en löydä mitään katsottavaa. Puutarhassa ei ole tekemistä talvella.
Jos tämä on jonkun mielestä älytöntä niin olkoon. Itse pidän omasta elämästäni juuri tällaisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ne lapsiperhehelvetissä elävien uupuneiden ja väsyneiden vanhempien rehelliset tilitykset mitään, mutta kaikki nuo katkerat ulostulot, joissa joku elämäänsä kyllästynyt mamma selittelee ja selittelee, että muka oikeasti nauttii "haasteellisesta" elämästään.
Ne naurettavat itsepetokselliset tekstit. Ne joista lapsikin näkee per/ceellään, että itsepetosta ja selittelyä ovat, niin niistä tiedän valinneeni oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina siitä lähtien kun omat aivot ovat tiedostaneet ympäröivän maailman ihmetellyt tätä menoa ja miksi ihmiset suostuvat elää näin. En ole ikinä käsittänyt enkä ole ikinä ollut tuossa oravanpyörässä mukana. Kaikkeen voi tietysti vaikuttaa se että olen autistinen.
Varmasti vaikuttaakin. Useimmat ihmiset haluavat tehdä asioita elämässään ja siihen tarvii rahaa. Sitten jos mielenkiinto kohdistuu johonkin lähiluonnon tarkkailuun tai omien ajatusten pyörittelyyn, niin pärjää varmaan melko vähällä.
Uskon että elämäni on paljon aktiivisempi mitä monella oravanpyörässä juoksevalla on.
No minä olen ollut monia vuosia kotona, lasten kanssa ja vähän muistakin syistä. Se oli ihan hyvää aikaa, mutta myös sellaista aikaa milloin en tuntenut kehittyväni ja olin melko paljon yksin. Nykyään olen kivassa työssä. Kivojen työkavereiden keskellä ja koen positiivisia tunteita työhön liittyvien onnistumisten kautta. Vapaa-aikaa on vähemmän, mutta toisaalta kotona ollessa monet vapaatpäivät vain soljui ohi, jopa viikot, kuukaudet ja vuodet. Aika vain katosi jonnekkin ja tuntui ettei siitä ajasta jäänyt niin paljon muisteltavaa. Lapsista toki, mutta muuten aika vähän.
Juurikin tämä. Työelämässä syrjässä ollessa ei kehity ja aika on yksin'istä vailla sosiaalisia kontakteja. Samoin nyt muutama vuosi on kulunut enimmäkseen kotona ja oikeastaan näistävuosista ei ole paria muutaman kuukauden ajanjaksoa lukuunottamatta mitään mainitsemisen arvoista sanottavaa.
Edeltävällä kommentoijalle. Kirjoitat samaa mitä olen useampaan otteeseen yrittänyt selventää tilanteissa joissa minulle on vakuutettu, että saisin olla onnellinen, koska on niin paljon vapaa-aikaa. Ei vapaa-aika sinällään ole arvokasta ellei sitä käytä johonkin ja useimmiten mielekäs tekeminen vaatii rahaa. Luonnontarkkailu ja ajatustensa pohtiminen ovat loppujen lopuksi hemmetin puuduttavia ajanvietteitä. Siksi olisin mieluummin töissä. kuin tuhlaisin elämää kotona lotjumiseen tai anelisin almuja virastojen luukuilla. Tuhlattua elämää.
Tiedän että elämäni on aktiivisempaa koska jos kävisin töissä en ehtisi puoliakaan niitä asioita tehdä mitä nyt teen. Ja olen kehittänyt itseäni enemmän mitä olisin pystynyt kehittää pyörässä juostessa. Myös terveys on säilynyt, tietysti kun syö terveellisesti ja urheilee 4-5krt vkossa niin vaikuttaa asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Oravanpyörä" on mitä tahansa tekemistä, jossa joutuu näkemään vaivaa saadakseen jotain. Tätä voi välttää lakkaamalla tekemästä mitään, minkä kokee jotenkin haastavaksi. Samalla tosin joutuu muuntamaan kaikki halunsa sellaisiksi, joihin voi päästä tekemättä mitään mikä vaatisi tällaista vaivannäköä.
Näitä termejä käyttävillä tuntuu usein olevan suunnaton tarve todistella omien valintojen oikeutusta ja paremmuutta itsetuntonsa kohottamiseksi. Tämä johtuu siitä ettei mitään muuta itsetuntoa kohottavaa asiaa heidän elämässään ole.
Oravanpyörällä tarkoitetaan kylläkin sitä, kun juoksee ja juoksee pääsemättä mihinkään. Esim. tekee 60 tuntia viikossa töitä tulematta yhtään onnellisemmaksi ja elintasoinflaation vuoksi ei pääse edes rikastumaan niin paljon, että voisi sen työn eli juoksemisen lopettaa ennen kuin on toinen jalka haudassa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien työ ei ole pakkopullaa tai oravanpyörässä juoksemista. Osa töistä on kivoja, inspiroivia. Jopa niin kivoja, että jaksaa nousta klo 6 aamulla ja lähteä räntäsateeseen.
Juurikin tämä. Ei työn tekeminen tarkoita sitä etteikö työstä voisi nauttia. Ennemmin teen rahasta, jotakin mistä saan myös onnistumisen kokemuskia ja nautin, kuin ainoastaan harrastan ilmaiseksi (tai maksan harrastamisesta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdessä ketjussa puhuttiin vuorokausirytmeistä. Kenenkään vuorokausirytmi ei kuulemma kuulu kellekään.
Toisessa ketjussa mainitaan "työtön", ja ketju täytyy vuorokausirytmistä huolestumisesta.
Naurattaa.
Työtön on Suomessa ainoa ryhmä, jolta vaaditaan yhä Kekkosen ajan vuorokausirytmiä.
Hilpeää.
Vierailija kirjoitti:
Siis aivan parasta! Minä olen niiiiiiin kiitollinen, että minulle ehti siunaantua lapsia ja saan näin 40v vanhana tulla kotiin, jossa on elämää ja rakkautta. Aivan mahtavaa lähteä lämpimänä päivänä lasten kanssa rannalle ja nyt jo on ollut muutama lämpimpämpi ilta kun olen vartonut lasta vielä alkuillasta hiekkalaatikolla käen kukkuessa. Aivan mahtavaa, en vaihtaisi tätä elämää mihinkään<3
Elämä yksin, pääsääntöisesti ulkpuolisena tarkkailijana ei olisi minusta elämää lainkaan.
Todella surullista, ettet kokisi elämää mielekkääksi etkä keksisi elämääsi mitään sisältöä ilman lasta. Elämästä voi nauttia ilman lasta ja moni niin tekeekin. Ei lapsettomuus tarkoita yksinelämistä ja tyhjää elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei ole lapsia siunaantunut, mutta sen verran kuitenkin sanon: tuohan on sitä elämää. Elämää on tietysti näin ilman lapsiakin, mutta en silti vaihtaisi enää mistään hinnasta elämääni sellaiseen, että olisin ihan syrjäytynyt ja mitään erityistä ei tapahtuisi päivisin. Mitä tekisin? Pelaisin ja makaisin vaan päivästä toiseen?
Tämä kaikki siis entisen syrjäytyneen "kynästä". Pelasin päivästä toiseen, unirytmi oli sekaisin ja muutenkin koko elämä oli nyt jälkeenpäin ajateltuna ihan täysin merkityksetöntä. En siis opiskellut tai käynyt töissä tuolloin vaan olin pudonnut yhteiskunnan kelkasta. Elämä kuitenkin voi muuttua. Nyt kun opiskelen uutta ammattia, teen osa-aikatöitä ja olen parisuhteessa, mun elämä on oikeasti paljon rikkaampaa ja mielenkiintoisempaa. Elämä on täynnä valintoja.
Ei oravanpyörän vastakohta ole sekaisin oleva unirytmi ja pelaaminen :-D Syrjäytynyt voi olla niin monella eri tavalla. Ei se tarkoita sitä, että olisi automaattisesti jotenkin rappiolla.
Hienoa että elämäsi on nyt parempaa!
On outoa, miten kaikkien pelien pelaaminen yhdistetään suoraan rappioon, jos ei vaikka sairauden takia pysty töihin ja työkyvyttömyyseläkkeellä. Tämän takia omista kivoista harrastuksistaan ei kehtaa puhua ellei kestä sitten juurikin näitä vanhentuneita käsityksiä :D Jos remontoin taloa House Flipperissä ja saan sieltä inspiraatiota oman huushollin ilmeen päivittämiseen, olenko rappiolla? Jos pelaan Simssiä ja päätän kokeilla uutta ruokalajia tämän pelin innostamana, olenko rappiolla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lta puuttuu kykyä asettua toisten saappaisiin. Se mitä sinä kutsut "oravanpyöräksi" on ainoastaan tapa elää, jota SINÄ pidät jotenkin vääränä.
Minä nautin suunnattomasti kaikesta puuhailusta lasteni kanssa. Nautin myös työstäni, joka on haastavaa ja mielenkiintoista ja lisäksi siitä saa vielä rahaakin. Nautin myös lomailusta ulkomailla eikä minusta todellakaan ole reppureissaajaksi mahdollisimman "og-mestoissa" 8 €/päivä budjetilla... hyi hlvtti. Mielummin joisin vaikka WC Ankkaa.
Kotona oloilu, huonojen runojen raapustelu pöytälaatikkoon, käveleminen ilman päämäärää, Konsta Pylkkäsmäinen mukafilosofointi, sängyssä makailu puoleen päivään, jatkuva köyhyys jne. ovat tylsintä mitä voin keksiä. Tulisin moisesta hulluksi muutamassa kuukaudessa.
Minä tarvitsen haasteita ja ongelmia sekä tavoitteita, jotka eivät ole pelkästään minun itseni omalle mukavuustasolleni asettamia. Ne kasvattavat henkisiä ja fyysisiä lihaksia.
Minun näkökulmastani downshiftaajat ja vapaaehtoisesti syrjäytyneet ovat pehmeää ja pullavaa lihaa. Rikkaan länsimaailman tuottamia pehmeitä syöttiläitä, joiden kapinallisuus ilmenee mitään tekemättömyytenä ja pinnallisena mukaluovuutena. Joka toinen on kirjailija ilman kirjaa tai muusikko ilman keikkoja tai taidemaalari, jonka tauluja kukaan ei halua nähdä..
En tuomitse, mutta en myöskään ymmärrä. Evoluutio kuitenkin teki meistä toimeliaita ja haasteita tarvitsevia biologisia koneita.
Tämä oli varmaankin vitsinä otettavaksi kirjoitettu. Näinä hetkinä mietin olenko asperger vai olenko tosikko.
No mä voin aspergerina auttaa sinua, että hän kuvailee juuri helvetin tylsän elämänsä lapsihelvetissä. Pesunestettä on jo naukkailtu että kestää elämäänsä ja osaa sujuvasti valehdella itselleen.
Voi, voi... yhteiskunnan ulkopuolelle oman kyvyttömyytensä (ja tätähän ei saisi sanoa) takia ajautunut luuseri tuntee ylpeyttä "omista" valinnoistaan ja halveksii paremmin pärjääviä.
Minä voin kertoa sinulle asian, vaikka tiedän ettet sitä ikinä tule uskomaan. Kun aloitit kannabiksen käytön se alkoi pikku hiljaa muuttamaan hermostoasi. Ensin jätit koulut kunnolla käyttämättä ja sitten motivaatiota pysyä työelämässä ei vaan ollut. Nyt hengailet tukien varassa sätkiäsi poltellen ja kaikki on jotenkin ihmeellisesti merkittävää ja kapinallista. Minä tunnen henkilökohtaisesti muutamia joille näin kävi. Toki ymmärrän, että jos päänsä pehmentää ei enää pärjää, mutta sittenkään en oikein osaa heitä sääliä. Ratkaisu olisi kuitenkin suhteellisen helppo koska kyseessä on "vain" psyykkinen riippuvuus.
Kirjoituksistasi läpitunkeva aggressiivisuus, sai minut hetkeksi miettimään minkälainen on tällaisen ihmisen lapsuus ollut. Kerrot tuntevasi henkilökohtaisesti huumeita käyttäviä ihmisiä. Ehkä tämä kertoo sen miksi sinusta on tullut sellainen, kuin on tullut: ilkeä ja aggressiivinen.
Ps: kerrotko vielä miten suuri olikaan tämä "tramppa." Sori... oli ihan pakko.
Heh. Olet auttamattomasti täysin jauhotettu siinä vaiheessa kun alat jeesustelemaan "agressiivisuudesta" AV:lla. Tai sitten olet ihan oikeasti ekaa kertaa tällä foorumilla kirjaston päätteeltä kun sait lopultakin rahat kirjastokorttiin sossusta..?
Onko tää jokin 20 vuotta vanha nettikirjoituksen kopio?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tänä aamuna heräsin siihen, kun miesystäväni hyväili minua. Rakasteltiin kaksi tuntia. Keitin meille kahvit ja tein voileipiä. Mies lähti valmistautumaan iltavuoroon, annoin hänelle eilen tekemääni lasagnea evääksi. Kävin kävelyllä ja kaupassa, tänään ei tarvitse tehdä ruokaa. Pesin kaksi koneellista pyykkiä ja siivoilin vähän. Illalla autan tytärtä lukemaan kokeisiin.
Minusta mukavaa elämää. En haluaisi kammeta aamulla sängystä matalapalkka-alalle raatamaan, josta en edes juurikaan enempää tienaisi.
Tietysti raha-asiat välillä huolettavat, mutta ei niinkään omat, vaan lasten. Itse pärjään hyvin vähällä. Säästetään, missä pystytään ja toivotaan, että se riittää. Siinä on tarpeellista haastetta.
Miehen kirjoittama tämä? Mikä on oma taloudellinen turvasi? Mitä sinulle tapahtuu jos tulee ero tai miehesi kuolisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänä aamuna heräsin siihen, kun miesystäväni hyväili minua. Rakasteltiin kaksi tuntia. Keitin meille kahvit ja tein voileipiä. Mies lähti valmistautumaan iltavuoroon, annoin hänelle eilen tekemääni lasagnea evääksi. Kävin kävelyllä ja kaupassa, tänään ei tarvitse tehdä ruokaa. Pesin kaksi koneellista pyykkiä ja siivoilin vähän. Illalla autan tytärtä lukemaan kokeisiin.
Minusta mukavaa elämää. En haluaisi kammeta aamulla sängystä matalapalkka-alalle raatamaan, josta en edes juurikaan enempää tienaisi.
Tietysti raha-asiat välillä huolettavat, mutta ei niinkään omat, vaan lasten. Itse pärjään hyvin vähällä. Säästetään, missä pystytään ja toivotaan, että se riittää. Siinä on tarpeellista haastetta.
Miehen kirjoittama tämä? Mikä on oma taloudellinen turvasi? Mitä sinulle tapahtuu jos tulee ero tai miehesi kuolisi?
Keskituloisen ongelmia. Kun mieheni sairastui, niin Kela pelasti. Olen sairaseläkkeellä ja eläkkeeni olisi takuueläkkeen suuruinen, vaikka jäisin matalapalkka-alalta vanhuuseläkkeelle. Olen eronnut ja minulla on miesystävä, emme asu yhdessä. Taloutemme ovat siis erillisiä.
En valinnut sairastua, eikä ensimmäinen miehenikään. Elämä vain menee joskus 'ei niin hyvin', mutta osaan jo nauttia tästä vaatimattomasta elämästäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina siitä lähtien kun omat aivot ovat tiedostaneet ympäröivän maailman ihmetellyt tätä menoa ja miksi ihmiset suostuvat elää näin. En ole ikinä käsittänyt enkä ole ikinä ollut tuossa oravanpyörässä mukana. Kaikkeen voi tietysti vaikuttaa se että olen autistinen.
Varmasti vaikuttaakin. Useimmat ihmiset haluavat tehdä asioita elämässään ja siihen tarvii rahaa. Sitten jos mielenkiinto kohdistuu johonkin lähiluonnon tarkkailuun tai omien ajatusten pyörittelyyn, niin pärjää varmaan melko vähällä.
Uskon että elämäni on paljon aktiivisempi mitä monella oravanpyörässä juoksevalla on.
No minä olen ollut monia vuosia kotona, lasten kanssa ja vähän muistakin syistä. Se oli ihan hyvää aikaa, mutta myös sellaista aikaa milloin en tuntenut kehittyväni ja olin melko paljon yksin. Nykyään olen kivassa työssä. Kivojen työkavereiden keskellä ja koen positiivisia tunteita työhön liittyvien onnistumisten kautta. Vapaa-aikaa on vähemmän, mutta toisaalta kotona ollessa monet vapaatpäivät vain soljui ohi, jopa viikot, kuukaudet ja vuodet. Aika vain katosi jonnekkin ja tuntui ettei siitä ajasta jäänyt niin paljon muisteltavaa. Lapsista toki, mutta muuten aika vähän.
Juurikin tämä. Työelämässä syrjässä ollessa ei kehity ja aika on yksin'istä vailla sosiaalisia kontakteja. Samoin nyt muutama vuosi on kulunut enimmäkseen kotona ja oikeastaan näistävuosista ei ole paria muutaman kuukauden ajanjaksoa lukuunottamatta mitään mainitsemisen arvoista sanottavaa.
Edeltävällä kommentoijalle. Kirjoitat samaa mitä olen useampaan otteeseen yrittänyt selventää tilanteissa joissa minulle on vakuutettu, että saisin olla onnellinen, koska on niin paljon vapaa-aikaa. Ei vapaa-aika sinällään ole arvokasta ellei sitä käytä johonkin ja useimmiten mielekäs tekeminen vaatii rahaa. Luonnontarkkailu ja ajatustensa pohtiminen ovat loppujen lopuksi hemmetin puuduttavia ajanvietteitä. Siksi olisin mieluummin töissä. kuin tuhlaisin elämää kotona lotjumiseen tai anelisin almuja virastojen luukuilla. Tuhlattua elämää.
Tiedän että elämäni on aktiivisempaa koska jos kävisin töissä en ehtisi puoliakaan niitä asioita tehdä mitä nyt teen. Ja olen kehittänyt itseäni enemmän mitä olisin pystynyt kehittää pyörässä juostessa. Myös terveys on säilynyt, tietysti kun syö terveellisesti ja urheilee 4-5krt vkossa niin vaikuttaa asiaan.
Rahoitatko itse tämän elämänmuodon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina siitä lähtien kun omat aivot ovat tiedostaneet ympäröivän maailman ihmetellyt tätä menoa ja miksi ihmiset suostuvat elää näin. En ole ikinä käsittänyt enkä ole ikinä ollut tuossa oravanpyörässä mukana. Kaikkeen voi tietysti vaikuttaa se että olen autistinen.
Varmasti vaikuttaakin. Useimmat ihmiset haluavat tehdä asioita elämässään ja siihen tarvii rahaa. Sitten jos mielenkiinto kohdistuu johonkin lähiluonnon tarkkailuun tai omien ajatusten pyörittelyyn, niin pärjää varmaan melko vähällä.
Uskon että elämäni on paljon aktiivisempi mitä monella oravanpyörässä juoksevalla on.
No minä olen ollut monia vuosia kotona, lasten kanssa ja vähän muistakin syistä. Se oli ihan hyvää aikaa, mutta myös sellaista aikaa milloin en tuntenut kehittyväni ja olin melko paljon yksin. Nykyään olen kivassa työssä. Kivojen työkavereiden keskellä ja koen positiivisia tunteita työhön liittyvien onnistumisten kautta. Vapaa-aikaa on vähemmän, mutta toisaalta kotona ollessa monet vapaatpäivät vain soljui ohi, jopa viikot, kuukaudet ja vuodet. Aika vain katosi jonnekkin ja tuntui ettei siitä ajasta jäänyt niin paljon muisteltavaa. Lapsista toki, mutta muuten aika vähän.
Juurikin tämä. Työelämässä syrjässä ollessa ei kehity ja aika on yksin'istä vailla sosiaalisia kontakteja. Samoin nyt muutama vuosi on kulunut enimmäkseen kotona ja oikeastaan näistävuosista ei ole paria muutaman kuukauden ajanjaksoa lukuunottamatta mitään mainitsemisen arvoista sanottavaa.
Edeltävällä kommentoijalle. Kirjoitat samaa mitä olen useampaan otteeseen yrittänyt selventää tilanteissa joissa minulle on vakuutettu, että saisin olla onnellinen, koska on niin paljon vapaa-aikaa. Ei vapaa-aika sinällään ole arvokasta ellei sitä käytä johonkin ja useimmiten mielekäs tekeminen vaatii rahaa. Luonnontarkkailu ja ajatustensa pohtiminen ovat loppujen lopuksi hemmetin puuduttavia ajanvietteitä. Siksi olisin mieluummin töissä. kuin tuhlaisin elämää kotona lotjumiseen tai anelisin almuja virastojen luukuilla. Tuhlattua elämää.
Tiedän että elämäni on aktiivisempaa koska jos kävisin töissä en ehtisi puoliakaan niitä asioita tehdä mitä nyt teen. Ja olen kehittänyt itseäni enemmän mitä olisin pystynyt kehittää pyörässä juostessa. Myös terveys on säilynyt, tietysti kun syö terveellisesti ja urheilee 4-5krt vkossa niin vaikuttaa asiaan.
Rahoitatko itse tämän elämänmuodon?
Meinasin kysyä samaa. Toivottavasti mä en rahoita hänen elämäänsä.
Jännä että joillekin toisen merkityksellinen arki näyttäytyy turhana oravanpyöränä.
No, meitä on moneen junaan.
Minusta se, että aamulla "joutuu" lähtemään jonnekin ei tarkoita sitä että olisi jonkin orja, pikemminkin päinvastoin. Normaalia elämää jossa on mahdollisuus suorittaa asiat hyvin tai huonosti. Ja oma taitonsa on se, että osaa nähdä ja arvostaa normaalissa arjessa tapahtuvia asioita. Itse koen työn olevan paitsi looginen seuraus kouluttautumisestani myös tapa ottaa vastuuta itsestäni ja nykyisin myös perheestäni.
Tunnistan toki keskustelun aiheena olevan ajatuskuvion mutta ajattelen pikemminkin niin että jos oravanpyörästä haluaa irti, silloin siinä arjessa tai mahdollisesti omassa suhtautumisessa siihen on muutettavaa, eikä niin että koko pyörästä pitäisi päästä eroon.
Arvostan kyllä niitä jotka omalla työllään ja osaamisellaan ovat päässeet taloudellisesti riippumattomiksi.
Ite mielelläni syrjäydyn. Vedin työelämässä pillerit apuna, ajauduin burn outiin ja sain pillereistä harmia. Kun vihdoin aloin toeta ja pääsin pillereistäkin irti, mihinkään en kelpaa töihin vaikka kaikkeni annoin ja terveyteni turmelin. Pitäköön tunkkinsa. Mielelläni syrjäydyn lisää. Ikinä enää vetäisi jotkut pillerit apuna työelämässä. Vituttaa kaikki ponnistelu mitä tein minkään eteen todetakseni vain että olen kuin lepraa sairastava työmarkkinoille pyrkiessäni aukon työhistoriassa kanssa.
Aggressiivisuus ei agressiivisuus.