Hyvä lastenpsykologi pääkaupunkiseudulla??
Nelivuotias tyttömme on nyt oireillut kovasti pikkusisaren syntymän jälkeen (äitiin tarrautuminen, uhma jne.) ja nyt joudumme vielä kertomaan hänelle, että rakas mummo on vakavasti sairas ja hänen poismenonsakin joudutaan varmaan ensi vuonna kokemaan. Haluaisin jutella lapsipsykologin kanssa siitä miten tytön oireisiin pitäisi suhtautua ja miten sairaudesta puhua. Julkisen puolen psykologin kanssa keskustelin, mutta en saanut mitään apua. Osaisiko joku suositella hyvää lapsiin perehtynyttä psykologia pääkaupunkiseudulla? Myös vinkit siitä, miten olette tämänikäisille kertoneet isovanhempien tai muiden läheisten sairaudesta ja kuolemasta ovat tervetulleita.
Kommentit (3)
ellet sitten juuri siellä ole jo käynyt.
Muuten kyllä kuulostaa että tyttäresi oireilu on aivan normaalia reagointia. Lähinnä siinä vaaditaan vanhemmalta pitkää pinnaa ja ymmärrystä, ja ennen kaikkea se että sallii lapselle vauvamaisuuden ja takertumisen vaikka se onkin tosi ärsyttävää. Isokin lapsi saattaa esim. nauttia siitä että rasvataan ihoa kyvyn jälkeen, lasketaan varpaita ja lorutellaan, körö körö kirkkoon leikit, reppuselässä ratsastukset ym. yhteiset hassuttelut lisää lapsen uskoa siihen että hän on rakastettu edelleen, ja paljon enemmän kuin mitä asian sanominen.
Mitä tulee tuohon kuolemaan, niin ehkä tuonikäinen ei vielä oikein ymmärrä mitä kuolema on, ainakaan ei kannata puhua mistään poisnukkumisesta, vaan ihan suorilla sanoilla. Haasteellista siinäkin on sietää sitä voimakasta ahdistusta mitä aihepiiri itsessä herättää. Tärkeää lapselle on esimerkki siitä että surusta selviää suremalla, yhdessäkin voi itkeä ja jutella sitten kun/jos sen aika on. Ehkä en vielä kertoisi lapselle mahdollisesta kuolemasta ennen kuin on sen aika, nyt voisi vaan puhua siitä miten mummi on vakavasti sairas ja siksi aikuiset ovat surullisia.
Poikieni ukilla todettiin aikoinaan pitkälle edennyt syöpä, johon ei ollut parantavaa hoitoa. Kerroimme myös silloin 2v pojalle asian, koska ukki oli laihtunut kovasti ja todella sairaan näköinen. Eli sanoimme, että ukki on kovasti kipeä. Kuolemasta emme hänelle vielä siinä vaiheessa kertoneet. 10kk päästä ukin loppu oli lähellä ja silloin kerroimme myös kuopukselle asian todellisen tilan. Poika oli silloin 2½v. Viimeisenä päivänä molemmat pojat ukin toivomuksesta saivat nähdä hänet, vain ½ vuorokautta ennen kuolemaa. Ukki oli todella väsynyt ja huonona. Mielestämme pojan oli helpompi hyväksyä tilanne, kun hän tiesi missä mennään ja asia selitettiin hänelle noin suurinpiirtein. Kyllä 4v ymmärtää jo ihmeen paljon ja kun mummon sairaus kerrotaan ajoissa, lapsella on aikaa käsitellä asia. Ja voihan hän myös piristää mummoa (tuntee itsensä tarpeelliseksi), esim piirtämälle tai askartelemalla jotain. Kuoleman mahdollisuudesta voi puhua tuonempana oman vakaumuksenne mukaan. Meillä pojalle kerrottiin, että ukki on mennyt taivaaseen odottamaan meitä muita.
Voimia teille ja mummollenne
Suosittelisin Airi Pyykköä MA Contact-nimisestä yrityksestä. Olen itse käynyt hänen luonaan työnohjauksessa ja tiedän hänen työskentelevän myös lasten kanssa, todella hyvä työssään, käyttää paljon toiminnallisia menetelmiä.