Auttakaa nyt, masennuslääkitys, voiko kuormittava elämäntilanne oikeasti helpottua
Lääkkeiden avulla? Pystyykö tunteen käsittelemään samalla? Vai tuleeko kaikesta tasapaksua mössöä ja kaikki jää käsittelemättä ja on edessä sitten kun lääkkeet lopettaa?
Olen ihan loppu tähän tosi kuormittavaan tilanteeseen joka on jatkunut KAUAN.
Tarvitsen apua itseni kanssa, mutta onko lääkitys väärä ratkaisu????
Tuleeko musta lapsilleni semmonen mössö, tasanen tunteeton iloton?
Vaikka ehkä sekin on parempi, kun nykynen itkuun purskahteleva ihmisraunio joka ei saa mitään aikaseksi. Paitsi pakolliset hommat.
Joka pahaa oloaan purkaa puhumalla jopa lapsilleen kun ei vaan enää pysty pitämää asioita sisällä.
Mä en tiedä mikä tässä olisi järkevää!!! Auttakaa nyt oikeesti.
Tää on taas tätä, etten pysty tekemään päätöksiä
Kommentit (59)
Saatko terapiaa tai muuta hoitoa? Onko sinulla rahaa, ylimääräistä?
Lääkkeet tarvittavat tunteita ja merkistä riippuen olo voi olla ns normi tai turta. Mutta kun ei reagoi kaikkeen kaatumalla sänkyyn itkemään niin asioita jaksaa käsitellä. Auttaa siis elämäntilanne kriisissä mutta älä syö liian pitkään
Mulla on tavallaan nostanut sellaista henkistä kipukynnystä eli on helpompi selviytyä kaikesta.
Kuuntele tällaisia taustalla. Itsellä lääkitykset johtaneet aina ongelman käsittelemättömyyteen. Terapeutin pitää olla osaava ja yhteyden hyvä. Mulle auttoi parhaiten neurofeedback, mutta siihen tarvitsee rahaa muutaman tonnin.
Lihavat ovat lepposia. Siihen se masennuslääkkeiden vaikutus perustuu.
Lääkkeet voi auttaa asioiden käsittelyssä siten, että kun lääkkeet tasaa niitä kuormittavia ja lamaannuttavia tunteita, niin on helpompi lähteä tekemään sitä ajattelutyötä ja mahdollisesti terapiaa. Ei välttämättä, mutta itsellä ainakin auttoi.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tavallaan nostanut sellaista henkistä kipukynnystä eli on helpompi selviytyä kaikesta.
Ja tämä riippuu sitten ihmisestä. Minä käytin sen korkeamman kipukynnyksen sen toksisen tilanteen sietämiseen, kun kipu ei ohjannut pois.
Voin vastata vain omasta kokemuksestani.
Sain essitalopram-lääkityksen pienellä annostuksella. Lääkäri oikein piiirsi minulle kuvan havainnollistaakseen sen toiminnan.
En osaa asiaa selittää tarkemmin mutta se vain korjaa tiettyä toimintaa aivojen välityäjäaineissa. Jos mitään ei ole rikki, mikää ei muutu.
Se ei muuta persoonaasi, ei huumaa (ei ole kolmiolääke), eikä tee ihmistä "toljottavaksi zombieksi (kuten olen kuullut ilmaisun). Se ei lihota eikä estä sinua tuntemasta.
Se voi nostaa sinut ylös masennuksen mustasta suosta niin että alat taas nähdä elämän värejä ja pystyt käsittelemään asioita.
Onko se kuormittava elämäntilanne ohimenevä tai onko sitä mahdollista muuttaa? Itse olen selvinnyt pahimmasta lääkkeiden avulla. Pystynyt muutoksiin ja jaksanut paremmin.
En tiedä, kun en paljoa lääkkeitä tunne.
Eräs tuttava aloitti lääkkeet parikymppisenä ja nelikymppisenä oli jo useita tasaavia ja neurolepteja päivittäin. Lisäksi tarvittaessa otettavat unilääkkeet ja ahdistuslääkkeet. Aloitti, kun oli vaikea elämäntilanne miehen lähtiessä ja jättäessä tuttavan yksin lapsen kanssa. Oli siinä muutakin, mutta aluksi lääkkeiden piti olla väliaikaisesta käytössä.
Oli ajoittain työkuntoinen, mutta lopetettuaan lääkkeet meni täysin työkyvyttömäksi. Nyt iskenyt kaikki nuoruuden muistot mieleen ja samalla suru kaikista lähteneistä ja haikeista luopumisista.
Elää ahdistuksen keskellä, ja käsittelee vanhoja asioita.
Mahtaako olla yleistäkin?
Vierailija kirjoitti:
Voin vastata vain omasta kokemuksestani.
Sain essitalopram-lääkityksen pienellä annostuksella. Lääkäri oikein piiirsi minulle kuvan havainnollistaakseen sen toiminnan.
En osaa asiaa selittää tarkemmin mutta se vain korjaa tiettyä toimintaa aivojen välityäjäaineissa. Jos mitään ei ole rikki, mikää ei muutu.
Se ei muuta persoonaasi, ei huumaa (ei ole kolmiolääke), eikä tee ihmistä "toljottavaksi zombieksi (kuten olen kuullut ilmaisun). Se ei lihota eikä estä sinua tuntemasta.
Se voi nostaa sinut ylös masennuksen mustasta suosta niin että alat taas nähdä elämän värejä ja pystyt käsittelemään asioita.
Kiitos sain tämän saman lääkkeen. Pienellä annostuksella.
Juuri sitä haen lääkkeestä, että ne vaikeat tunteet ei enää lamauttaisi minua kokonaan, vaan pystyisin elämään ja tekemään jotain niistä huolimatta.
Saan asiaan myös keskusteluapua. Rahaa varsinaiseen terapiaan ei ole laittaa.
Uskon, että käsittelen kyllä näitä asioita väkisinkin tässä samalla.
Mutta, kuten joku tuolla kirjoitti, kun se tunne ei enää aja sängyn pohjalle itkemään nii niitä en helpompi käsitellä ja asioita hoitaa samalla.
Nyt asiat vaan roikkuu, kun olen liian rikki.
Pelkkä lääke ei auta jos et saa terapiaa, keskusteluapua, jos on kuormittavaa tekijöitä nykyhetkessä niin muuta niitä. Mutta lääke voi parantaa oloa ja jaksamista sen verran että pystyt tekemään tarvittavan muutoksen, tai käsittelemä.n vanhat traumat. Pyydä lääkäriltä lähete nettiterapiaan tai lyhytterapiaan?
Lääke on auttamassa minua pahimman yli. Olen eronnut erityäin toksisesta ihmisestä, joka jatkaa minun elämäni hankaloittamista monin tavoin. Elämä on siis kuitenkin menossa parempaan. Haluaisin lääkkeestä avun siihen, että saan voimaa nousta tätä ihmistä vastaan ja taistella oikeuksistani. Liian hajalla olevana en siihen jaksa alkaa. Tai hyvänä päivänä tuntuu että jaksan, mutta sitten en kuitenkaan saa asiaa edistettyä.
Kyllä minä tässä samalla käyn tätä kaikkea läpi. Tarkoitukseni ei ole piilottaa kaikkea tätä ja jättää käsittelemättä.
Mutta sitä pelkään, että niin kävisi lääkkeiden myötä.
Vierailija kirjoitti:
Lääke on auttamassa minua pahimman yli. Olen eronnut erityäin toksisesta ihmisestä, joka jatkaa minun elämäni hankaloittamista monin tavoin. Elämä on siis kuitenkin menossa parempaan. Haluaisin lääkkeestä avun siihen, että saan voimaa nousta tätä ihmistä vastaan ja taistella oikeuksistani. Liian hajalla olevana en siihen jaksa alkaa. Tai hyvänä päivänä tuntuu että jaksan, mutta sitten en kuitenkaan saa asiaa edistettyä.
Kyllä minä tässä samalla käyn tätä kaikkea läpi. Tarkoitukseni ei ole piilottaa kaikkea tätä ja jättää käsittelemättä.
Mutta sitä pelkään, että niin kävisi lääkkeiden myötä.
Ei jää käsittelemättä jos et jätä käsittelemättä. Se on tietoinen valinta. Tunteiden pohjamudissa vellominen ei ole mitään asian käsittelemistä. Jotkut jäävät sinne jumiin vuosikausiksi.
En tiedä mitä on masennus, eikö siihen saa terapiaa ja kai niitä lääkkeitäkin täytyy ottaa.
Alkoholistit juo paetakseen elämäänsä alkoholiin, narkomaanit pakenee huumeisiin ja lääketieteen aivopesemät terveysfanaatikot vetää masennuslääkkeitä, koska ne on terveellisempi tapa kuin alkoholi ja huumeet olla tekemättä itse ongelmalle yhtään mitään konkreettista josta olisi apua.
Mikään pilleri ei vie pois kuormitusta vaan korkeintaan helpottaa omaa reaktiota siihen. Kai sen nyt maalaisjärkikin sanoo että jos se ressaa että vanhalla äidilläsi on sairaus ja sitä pitää viedä sairaalaan niin se että sä käytät lääkettä ei paranna sun äitiä. Esimerkiksi.
Olin vuodenvaihteessa hyvin kuormittavan elämäntilanteen takia syvässä pimeässä kuopassa, jopa itsetuhoinen. Erityislapsen kanssa ihan loppu, itseluottamus arkiseen selviytymiseen todella heikko.
SSRI-lääkityksen uudelleen aloittaminen nosti tästä kuopasta. On mahdollista, että olisin sairaalassa ja lapsi sijoitettuna, jos en olisi aloittanut lääkitystä. En ole zombi, vaan tunnen olevani enemmän oma itseni. Jaksamista on tuhat kertaa enemmän kuin vuodenvaihteessa. Olen tehnyt joitakin käytännön muutoksia myös, jotka tukevat omaa jaksamista, mutta ne eivät olisi pelkästään riittäneet. Eniten harmittaa se, että en halunnut aloittaa lääkitystä jo aiemmin.
Mutta. Tässä tarinassa on sellainen koukku, että aloitin lääkityksen, kuten sanoin, uudelleen. On siis mahdollista, että aiemmin tapahtunut lääkityksen lopettaminen (yhdistettynä raskaaseen elämäntilanteeseen) oli ajanut minut tähän kuoppaan. Olin käyttänyt SSRI-lääkitystä aiemmin jo vuosia, sitten lopettanut. Ja alle vuoden kuluttua olin tilanteessa, että oli pakko aloittaa uudelleen.
Kerron tämän siksi, että muuten vaikuttaisi siltä, että SSRI-lääkitys on itsessään pelastanut elämäni. En tiedä, onko näin. Se voi itse asiassa olla osa ongelmaa. Siksi jos aloitat lääkkeen, koeta huolehti että et syö sitä vuosikausia tai saatat päätyä tilanteeseen, jossa syöt lääkettä loppuikäsi.
Lääkityksen lopettamisen jälkeen laihduin 8 kg ja se ksihalut voimistuivat. Nyt lääkkeen uudelleen aloittamisen jälkeen paino on kääntynyt nousuun ja se ksihalut vähentyneet (eivät kuitenkaan loppuneet kokonaan).
En silti tässä tilanteessa kadu, että aloitin lääkityksen uudelleen. Mikä tahansa on parempi kuin se tilanne vajaa puoli vuotta sitten.
"kaikki jää käsittelemättä ja on edessä sitten kun lääkkeet lopettaa"
Juurikin näin. Viimeksi viime vuoden keväänä aloitin lääkityksen kuormittavan elmäntilanteen takia, lopetin syksyllä vatsavaivojen takia. Edelleen kaikki ongelmat ja kuormitus edessä. Lääkkeet vain turrottaa niin ettei ahdistus ja masennus tunnu niin voimakkaasti, mutta ei ne mitään ongelmia korjaa.