Käärijä ja Bojan fiilistelyketju
Tehdäänkö oma ketju tälle <3. Itse jaksan ainakin fiilistellä kaikkia julkaisuja ym., mutta ehkä eivät enää suoraan kuulu UMK tai Euroviisuketjuihin...
Kommentit (123801)
Olin logomolla eilen. Aika perässä salia. en nähnyt juuri mitään xD takana fiilisteltiin, mutta ei ollut ihan yhtä villiä kuin miltä edessä näytti. En nähnyt mitä pojilla oli päällä, en tunnistanut kasvoja kunnolla yms. Korvatulpat tulivat tarpeeseen, ei jälkikäteen soinut korvissa yms. Logomon valot ovat myös hiton kirkkaat, melkein olisi tarvinnut aurinkolasit korvatulppien lisäksi :D
En nähnyt K:ta aitiossa, ja luulin, että porukka huusi ihastuksesta B:tä kohtaan. kun hän keskeytti sen yhden kappaleen. Tumblurista luin kotona, että huuto johtui siitä, että valot laitettiin päälle, ja ihmiset näkivät K:n silloin kunnolla :D
SSOL ei ole lemppari heidän tuotannossaan... ehkä puolivälissä JO:n muihin biiseihin verrattuna minun mielestäni. Huuto oli aivan tajuttoman kovaäänistä, ja pidin korvistani kiinni tulppien lisäksi :D
Näin K:n ensimmäistä kertaa livenä.. mutta jotenkin aivoni lähes estävät minua muistamasta mitä tapahtui ccc:n aikaan. Silloin takarivikin heräsi laulettiin mukana yms. Pitää etsiä jostain se koko klippi!
Kaiken kaikkiaan oli mukava ilta, vaikka minä ja konserttikaverini emme tienneet muuta kuin CD:n. En tiedä menisinkö uudelleen heidän konserttiinsa, mutta en kadu ehdottomasti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan viime tipassa jokerien uutta videota on kasattu, kun siellä on mukana hyvinkin tuoreita pätkiä esim. tavastialta. Videon nimeksi sopisi hyvin myös It's crazy it's party.
Eikö sitä voi tehdä melkain valmiiksi ja jättää kohdat NT tai Suomen keikkaklippejä varten? Helppo listä vaan ne sinne. Tuokin kohsta missä K on niin selkeästi tarkoituksella se missä laulettiin green.
Joo, saattaa olla niin. Jotenkin odotti videolta enemmän aurinkoista Lontoota kuin yleistä biletystä. Mutta vauhtia riittää.
Bojan on nyt joka keikalla kertonut, ettei biisi kerro Lontoosta.
Ai jaa, nimessä on vaan Lontoo? Näyttäisi olevan klippejä JOn keikoilta eli mistähän se nyt sitten kertoo? Keikkailun kivoista puolista?
Bojan oli ollut tosi, tosi symppis. Tytär oli jutellut myös Käärijän kanssa vartin verran; kertoi että oli ihan mahtava tyyppi hänkin.

Siitä, mistä alusta asti on sanottu. Biisi on tehty faneille. Se kertoo faneista. Musavideo taas selkeästi bändin hyvistä hetkistä, läheisistä ihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vier
</p>
<p>ailija kirjoitti:Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan viime tipassa jokerien uutta videota on kasattu, kun siellä on mukana hyvinkin tuoreita pätkiä esim. tavastialta. Videon nimeksi sopisi hyvin myös It's crazy it's party.
Eikö sitä voi tehdä melkain valmiiksi ja jättää kohdat NT tai Suomen keikkaklippejä varten? Helppo listä vaan ne sinne. Tuokin kohsta missä K on niin selkeästi tarkoituksella se missä laulettiin green.
Joo, saattaa olla niin. Jotenkin odotti videolta enemmän aurinkoista Lontoota kuin yleistä biletystä. Mutta vauhtia riittää.
Bojan on nyt joka keikalla kertonut, ettei biisi kerro Lontoosta.
Onkohan se saanut palautetta.
Eikö mv:n kuvauksessakin lue että sunny side of london on vertauskuva heidän keikoilleen... hmm.. En tiedä oliko alunperin niin, vai halusivatko selventää, että koskee kaikkia faneja..?
VIELÄKÖ SHIPPAAT-gallup!
Eli jos shippaat poikia edelleen parhaimpina ystävinä, platonisena bromancena tai mahdollisesti jonain suurempanakin, peukku ylös.
Jos pidät poikia hyvinä kavereina, jotka vetävät fanserviceä ja yhteydenpitokin tulee olemaan vain satunnaista NT:n jälkeen.
Bojan aina ennen ssol esittämistä: this song has nothing to do with London.
Eiköhän se kaikkein syvin yhdistävä tekijä K:sta ja B:stä löydy kuitenkin siitä, että molemmat ovat lämpimiä, iloisia, tunteikkaita, sydämellisiä ja elämänhaluisia ihmisiä. Ei kukaan ilokseen kuuntelisi jonkun kusipään kohellushuumoria useampaa päivää ja näyttäisi onnellisemmalta kuin koskaan. Siellä on paljon muutakin kuin kohellus, vaikka emme niitä puoli näekään samalla lailla, mutta ne on nähty kummassakin osapuolessa erikseen lukuisia kertoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://x.com/tako_chan8/status/1705168255726285263?s=20
hmm??
HETKINEN
Eilenki B katsoi alastomia naisia.
Siis mitä? Katsooko se alastomia naisia? Tuolla keikkabussissa keskellä päivää ja bändikavereita? No ei kai ny?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törmäsin aamulla Bojaniin. Sain juuri ja juuri kysytyksi, saanko ottaa kuvan, sitten pakenin paikalta. Tein varmaan vaikutuksen. Ehkä hän on tottunut. Kuva on ihana, koska en itse ole sitä pilaamassa. Sanoisin, että olo on hiukan epätodellinen. Onneksi en alkanut sönköttää mitään.
Ihanaa, että pääsit tapaamaan Boitsun! Missä törmäsitte? Eiköhän B ole tottunut siihen, että faneilla menee pasmat sekaisin, kun tapaavat hänet ja bändin.
Oltiin samassa hotellissa. Nyt mua hävettää. Oon iloinen, mutta mua hävettää. Kärtsälle oli helppo puhua, mutta sekin hävettää, mitä mä menin avautumaan😄hullun kevään ja kesän vielä hullumpi syksy. Kärtsä on kyllä sydämellinen. Ainut lohtu, että en alkanut avautua Boitsulle 🙃🙃🙃👀😄
Mikä hotelli se oli? Siis ilmeisesti tää tapahtui tänään Turussa, Tamperetta ei varmaan kannata paljastaa 😁 Jonkun mukaan ne oli Helsingissä Omenassa, kun crewn kuvissa näkyi sellasta maisemaa.
Uuh, mää oon Tampereen Omenassa, joten fingers crossed 🤪
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän palstasonnit ovat kuulemma nyt matkalla kohti Tamperetta. Muitakin keikkailijoita liikkeellä ja fiilis katossa etenkin eilisen K ja B bongauksen jäljiltä. Lähettävät terveisiä kaikille etänaudoille! Jaksaa jaksaa, vaikka nukuttu on pari tuntia.
No nyt tuli sonneilta analyysia miten Bojan näyttää livenä ihan enkeliltä tai satuolennolta. Ja heteroita OLIVAT ennen tätä viikkoa :D
Jees tän Tourin aikana kaikki matskut mitä Bojanista someen tullut, osoittaa ihan samaa. Itse tosiaan kuluneen kesän aikana jo ajattelin et B alkaa menettään vetovoimaansa tai et alkaako ... Mut paskat alkaa!!! Hyvänen aika minkä näköinen hän on!!!!
Kärtsyn seura tekee hyvää. Boitsu hehkuu.
Vierailija kirjoitti:
Bojan oli ollut tosi, tosi symppis. Tytär oli jutellut myös Käärijän kanssa vartin verran; kertoi että oli ihan mahtava tyyppi hänkin.
Siis oikein todella kokonaisen vartin?!? Se on jo melkoisen pitkä fanikeskustelu kaiken hässäkän keskellä.
No nyt olen kolmelta eri tyypiltä kuullut, että ovat tänään aamulla jutelleet Bn ja Kn kanssa, joten ehkä ne sitten on ollut aamulla yhdessä jossakin.
ohje Tampereen keikalle menijöille:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hitto avasin hetki sitten hotellihuoneen verhot katsoakseni saako ikkunaa auki ja just sillon Jokerit käveli kaikessa rauhassa kadulla Olympian suuntaan!!! Katsoin vaan ensi että mikäs äijälauma siinä menee, kas kas tuo mies näyttää jurelta, SE ON JURE! Ja sit ehdin tajuta muutkin.
Ikkunaa ei saanut auki enkä päässyt hyppäämään neljännestä kerroksesta niiden kimppuun.
Ootko Radisson Tammerissa?
Jos näit heidän kävelevän Tammerin ohi kohti Olympiaa, veikkaan, että olivat tulossa Plevnasta syömästä ja oluelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törmäsin aamulla Bojaniin. Sain juuri ja juuri kysytyksi, saanko ottaa kuvan, sitten pakenin paikalta. Tein varmaan vaikutuksen. Ehkä hän on tottunut. Kuva on ihana, koska en itse ole sitä pilaamassa. Sanoisin, että olo on hiukan epätodellinen. Onneksi en alkanut sönköttää mitään.
Ihanaa, että pääsit tapaamaan Boitsun! Missä törmäsitte? Eiköhän B ole tottunut siihen, että faneilla menee pasmat sekaisin, kun tapaavat hänet ja bändin.
Oltiin samassa hotellissa. Nyt mua hävettää. Oon iloinen, mutta mua hävettää. Kärtsälle oli helppo puhua, mutta sekin hävettää, mitä mä menin avautumaan😄hullun kevään ja kesän vielä hullumpi syksy. Kärtsä on kyllä sydämellinen. Ainut lohtu, että en alkanut avautua Boitsulle 🙃🙃🙃👀😄
Mikä hotelli se oli? Siis ilmeisesti tää tapahtui tänään Turussa, Tamperetta ei varmaan kannata paljastaa 😁 Jonkun mukaan ne oli Helsingissä Omenassa, kun crewn kuvissa näkyi sellasta maisemaa.
Uuh, mää oon Tampereen Omenassa, joten fingers crossed 🤪
Kummassa päässä Hämeenkatua? Niitä on kaks.
Tämä on takuulla Vauvan positiivisin ketju ainakin tällä hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hitto avasin hetki sitten hotellihuoneen verhot katsoakseni saako ikkunaa auki ja just sillon Jokerit käveli kaikessa rauhassa kadulla Olympian suuntaan!!! Katsoin vaan ensi että mikäs äijälauma siinä menee, kas kas tuo mies näyttää jurelta, SE ON JURE! Ja sit ehdin tajuta muutkin.
Ikkunaa ei saanut auki enkä päässyt hyppäämään neljännestä kerroksesta niiden kimppuun.
Ootko Radisson Tammerissa?
En kyl oo MUTTA YÖPYYKÖ NE SIELLÄ?! Alan olla valmis seuraamaan niitä vaikka, no en nyt ehkä maailman ääriin, mutta mahdollisesti niitten hotellille 😜
(Ja tää oli taas vitsi, tuun keikan jälkeen kiltisti nukkumaan).
Tammer lienee Tampereen arvokkain hotelli. Et epäilen vähän et ne majottus sinne.