Mistä johtuu suomalaisten viha juhlia kohtaan?

Ei mua ärsytä. Juhlin mielelläni kunhan ei tarvitse pönöttää pakkopulla kourassa.

Äitienpäivä on fitun amerikkalaisten kauppuaiden keksimä krääsänmyyntiteema, jossa ehkä vaivaa tuo materialismi mutta myös yli-imelyys. Jos ette (saatana) piittaa äidistänne pätkääkään, älkää pliis teeskennelkö yhtenä päivänä vuodessa muuta. Se on irvokasta.

Minulla on äitienpäivä monta kertaa vuodessa. Aina kun rakkaat lapset soittavat tai käyvät. Eikä siihen tarvita Wall-Martia. Mulla on äitienpäivä myös silloin, kun muistan rakkaat aikuiset lapseni, eli joka päivä. Eivät he silti eikä äitiyskään ole ainoa asia elämässäni eikä edes sen keskipiste.

Jälleen kerran, ap: kysy niiltä, jotka noin käyttäytyvät. Mistä minä voisin sun läheisten mielipiteiden syyt tietää?

Juhliminen on ihan kommarien juttu, koska siinä on semmoinen kollektiivinen juttu, niih. Hyi yöks. Kollektivismi = hyi yrjistä.

Enemmän tunnutaan vihaavan ajatusta, että joku haluaa olla juhlimatta. Huudetaan pää punaisena ankeuttamisesta jne. jos erehtyy sanomaan, että ei ole juhlaihminen. Miksi pitäisi olla? 

Vierailija kirjoitti:

Äitienpäivä on fitun amerikkalaisten kauppuaiden keksimä krääsänmyyntiteema, jossa ehkä vaivaa tuo materialismi mutta myös yli-imelyys. Jos ette (saatana) piittaa äidistänne pätkääkään, älkää pliis teeskennelkö yhtenä päivänä vuodessa muuta. Se on irvokasta.

Minulla on äitienpäivä monta kertaa vuodessa. Aina kun rakkaat lapset soittavat tai käyvät. Eikä siihen tarvita Wall-Martia. Mulla on äitienpäivä myös silloin, kun muistan rakkaat aikuiset lapseni, eli joka päivä. Eivät he silti eikä äitiyskään ole ainoa asia elämässäni eikä edes sen keskipiste.

Eli juuri tällainen ajattelu, kuin tässä viestissä. Epäilen, että on vain Suomessa yleinen ilmiö ja muissa kulttuureissa ei näin vahvana esiinny. Mikä tätä aiheutta Suomessa?

Minua ärsyttää juhlapyhissä se helvetinmoinen taivastelu, joka alkaa välittömästi, kun erehtyy sanomaan, ettei vietä juhannusta tai vappua tai ystävänpäivää tai mitä näitä nyt onkaan. Pidetään suurin piirtein mielisairaana, jos ei ole juhannukselle mökkiä varattuna ja vapulle piknikiä kasattuna jne. Nytkin ap leimaa vihaksi sen, ettei juhli. Jos juhlijat antaisivat minun olla ihan rauhassa juhlimatta, ei asiassa olisi mitään ongelmaa. Eikä sillä ole mitään tekemistä vihan kanssa, että juhlimiseen painostaminen herättää ärsytystä. 

Äitimyytti kuvottaa sekä puolison ja lasten käytös. Sotkette ja sössäätte 364 päivää vuodessa ja yhtenä vielä pahemmin ja mun pitäis esittää että ah kun on hyvää tää teidän polttama lättäkakku ja unohtaa, kuka sen keittiön huomenna joutuu jäljiltänne siivoamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitienpäivä on fitun amerikkalaisten kauppuaiden keksimä krääsänmyyntiteema, jossa ehkä vaivaa tuo materialismi mutta myös yli-imelyys. Jos ette (saatana) piittaa äidistänne pätkääkään, älkää pliis teeskennelkö yhtenä päivänä vuodessa muuta. Se on irvokasta.

Minulla on äitienpäivä monta kertaa vuodessa. Aina kun rakkaat lapset soittavat tai käyvät. Eikä siihen tarvita Wall-Martia. Mulla on äitienpäivä myös silloin, kun muistan rakkaat aikuiset lapseni, eli joka päivä. Eivät he silti eikä äitiyskään ole ainoa asia elämässäni eikä edes sen keskipiste.

Eli juuri tällainen ajattelu, kuin tässä viestissä. Epäilen, että on vain Suomessa yleinen ilmiö ja muissa kulttuureissa ei näin vahvana esiinny. Mikä tätä aiheutta Suomessa?

Ei ole vain Suomessa. On monia muitakin maita, joissa ei ylihypetetä kaiken maailman kissanristiäisiä Amerikka-tyylillä. 

Vierailija kirjoitti:

Jälleen kerran, ap: kysy niiltä, jotka noin käyttäytyvät. Mistä minä voisin sun läheisten mielipiteiden syyt tietää?

En törmää tähän omassa lähipiirissäni. Tämä kiinnostaa isompana ilmiönä ja tästä syntyi keskustelua myös työpaikallani, missä on paljon eri kulttuurien edustajia. He ihmettelevät tätä myös. Myös sitä, että suomalaista juhlaa voi olla hyvin vaikea erottaa arjesta, mutta se vaatimatonkin juhlakulttuuri saa paljon vihaa niskaansa suomalaisilta itseltään.

ap

Miks pitäs olla vihamielinen tuntemattomille? Itse olen aika vaatimaton. Sitten taas kyllä ihmettelen, miksi tuntemattomille toivotetaan esim. hyvää äitienpäivää? Todistin töissä sivusta tilannetta, kun pukuhuoneessa joku sano toiselle hyvää äitienpäivää. Vastaus oli, olen lasu ja äitini on kuollut. Voi minun myötähäpeän määrää.

Epäilen, että siitä miten yksin moni on

Ei ihme, että toisten juhlinnat ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitienpäivä on fitun amerikkalaisten kauppuaiden keksimä krääsänmyyntiteema, jossa ehkä vaivaa tuo materialismi mutta myös yli-imelyys. Jos ette (saatana) piittaa äidistänne pätkääkään, älkää pliis teeskennelkö yhtenä päivänä vuodessa muuta. Se on irvokasta.

Minulla on äitienpäivä monta kertaa vuodessa. Aina kun rakkaat lapset soittavat tai käyvät. Eikä siihen tarvita Wall-Martia. Mulla on äitienpäivä myös silloin, kun muistan rakkaat aikuiset lapseni, eli joka päivä. Eivät he silti eikä äitiyskään ole ainoa asia elämässäni eikä edes sen keskipiste.

Eli juuri tällainen ajattelu, kuin tässä viestissä. Epäilen, että on vain Suomessa yleinen ilmiö ja muissa kulttuureissa ei näin vahvana esiinny. Mikä tätä aiheutta Suomessa?

Etkö osaa lukea?

Irvokkuus, tekopyhyys, materialismi. Suomalaiset ei tykkää noista, ainakaan muut kuin Päivi Räsänen. Aitoa olla pitää jos jotain.

Vierailija kirjoitti:

Miks pitäs olla vihamielinen tuntemattomille? Itse olen aika vaatimaton. Sitten taas kyllä ihmettelen, miksi tuntemattomille toivotetaan esim. hyvää äitienpäivää? Todistin töissä sivusta tilannetta, kun pukuhuoneessa joku sano toiselle hyvää äitienpäivää. Vastaus oli, olen lasu ja äitini on kuollut. Voi minun myötähäpeän määrää.

Sori vai mikä lyhenne se olikaan vapaaehtoisesti lapsettomalle.. Oliko lasu.. 🤦🤔🤣

Luterilaisessa Suomessa ajatellaan, että juhlimiseen käytetyn ajankin voisi käyttää järkevämpään, eli työntekoon tai vastaavaan kärsimykseen. Suomessa ihmisestä ei ole hyötyä, jos siitä ei ole koko aikaa jotain hyötyä.

Ei ole vihaa juhlia kohtaan erityisesti. Mutta en niitä halua viettää välttämättä. Entä jos on "kauhea" äiti, miksi mennä sinne? Entä jos joulu ahdistaa ja haluaa pääsiäisen? Mitä jos ei ole juhannuksenviettopaikkaa. Syntymäpäivänä vetää leivoksen ja limun. Mitä jos ei viihdy vellovissa ihmislaumoissa juhlimassa. Entä jos jokin muu asia on kuin juhla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jälleen kerran, ap: kysy niiltä, jotka noin käyttäytyvät. Mistä minä voisin sun läheisten mielipiteiden syyt tietää?

En törmää tähän omassa lähipiirissäni. Tämä kiinnostaa isompana ilmiönä ja tästä syntyi keskustelua myös työpaikallani, missä on paljon eri kulttuurien edustajia. He ihmettelevät tätä myös. Myös sitä, että suomalaista juhlaa voi olla hyvin vaikea erottaa arjesta, mutta se vaatimatonkin juhlakulttuuri saa paljon vihaa niskaansa suomalaisilta itseltään.

ap

Oletko teini-ikäinen vai miksi käytät noin liioittelevaa kieltä? Viha on todella voimakas tunne. Se, ettei halua juhlia, on kaukana vihasta. 

"Kell onni on, se onnen kätkeköön" Eli jos juhlit, juhli maltilla. Tällainen tämä meidän kulttuurimme on. "Vaatimattomuus kaunistaa" Jos haluat yliampuvaa hehkutusta, muuta Yhdysvaltoihin. 

Suomalaiset eivät ole juhlijakansaa. Amerikka-hypetys on rantautunut tänne vasta ihan lähivuosina. Ei ollut mitään ystävänpäiviä tai Halloweeneja vielä 100 vuotta sitten. Nyt nuorimmat luulevat niiden olevan joku suurikin perinne Suomessa :D 

Vierailija kirjoitti:

Enemmän tunnutaan vihaavan ajatusta, että joku haluaa olla juhlimatta. Huudetaan pää punaisena ankeuttamisesta jne. jos erehtyy sanomaan, että ei ole juhlaihminen. Miksi pitäisi olla? 

En muista kuulleeni/nähneeni tuollaista keskustelua. Sen sijaan muistan täältä keskusteluja, joissa on hakuttu babyshowereita, halloweenia ja jopa rotinoita, koska vastasyntyneen vauvan äitiä ei kuulema tarvitse muistaa mitenkään, vauvan synnyttäminen on rutiinijuttu ja sitä voi juhlistaa juomalla vieraiden kanssa lasillisen vettä.