Yli 100 000 lähihoitajaa kadonnut Suomessa. Mitä tuntemasi lähihoitaja tekee nykyään?

Kaksi ihan eri alalle töihin. Yksi jatkoi ihan muihin opintoihin. Yksi jatkoi sairaanhoitajan koulutukseen.

Osa varmasti on sairaana työkyvyttömänä.

Sairaanhoitajiksi ovat lähteneet kaikki.

Lusmuaa kolmatta vuotta jo ukkonsa rahoilla kotona. Käy silloin tällöin ukkonsa firmassa vähän pyllistelemässä sihteerin hommia.

Hoitoalan johtamista on kritisoitu niin kauan kuin muistan. Opiskelin yamk:ssa sosiaali- ja terveysala johtamisen ja kehittämisen tutkinnon. Mietin aina, että on se yksikön arki monesti erilaista kuin henkilöstöjohtamisessa opetetaan.

Pettymyksiä joutuu tuottamaan. Joka ikinen yksikön päällikkö tietää, että työvuoroissa kannattaa joustaa, niin työntekijät ovat tyytyväisempiä. Käytännössä joustoon on pakko asettaa rajat, koska muuten kukaan ei ole hoitamassa tietyssä vuorossa ja toiseen taas on tunkua. Aina on kesäviikonloppu, jolloin yksi on menossa häihin, toinen rippijuhliin, kolmas toivoi vapaata ennen kesälomaa jne Hoitoalalla tehdään vuoronvaihtoja ja sitten valitetaan, kun on 8 vuoroa putkeen tai kun on itse vaihtanut yhden iltavuoron keskeltä aamuksi, niin varmasti väsyttää, jos tulee kolme iltaa, yksi aamu välissä ja yksi ilta. Autonomista työaikasuunnittelua kokeiltiin yhdessä yksikössä. Kärsijänä oli se porukka, joka ei hallitse työvuorosuunnittelun perusteita, tyytyväisiä olivat he, jotka eniten saivat valita heille sopivia vuoroja.

Johtamisessa on riittämättömyyden tunne. Johtuu työvoimapulasta. Se voi joskus jatkua, jatkua, jatkua. Yleensä irtisanoutumisetkin tulevat aaltoina. Kun perustetaan jokin uusi yksikkö, sinne saattaa hakeutua 5 työntekijää muutaman kuukauden sisällä. Ainainen rekry auki. Yrität saada räävittyä työvuorolistan kasaan, kotonakin iltaisin käyt läpi vaihtoehtoja. Soittelet tutuille, mistä löytyy työntekijä. Sijaisia puuttuviin vuoroihin joko saa tai ei saa. Jos ei rekryfirman kauttakaan löydy ketään, kyselet nöyrästi, jos joku jäisi tuplavuoroon. Tein itse aikoinaan yhden viikon aikana 62 tuntia töitä, koska paikkasin hoitajien puuttuvia vuoroja. Kotona tein seuraavat työvuorolistat, hyväksyin laskuja ja sijaispalkkoja jne.. Sunnuntai-iltana olin niin väsynyt, että vain itkin. Ja maanantaina sanoin itseni irti töistä siitä yrityksestä. Minua oli selän takana haukuttu, millainen rotta jättää uppoavan laivan eikä auta, vaan lähtee. Siinä henkisessä tilassa minusta ei ollut sille yksikölle hyötyä. Jos olisin jäänyt saikulle, kollega olisi määrätty toisesta yksiköstä paikkaamaan minua oman työnsä ohella. Kun irtisanouduin, on organisaation pakko hakea tilalle uusi johtaja, jolla on voimia alkaa selvittää asioita. Asiat yleensä helpottuu jonkin ajan päästä.

Asiakkaisiin liittyviä murheita joutuu kantamaan. Aina kun on haastavampi asiakas, hoitajat haluavat hänestä eroon. Minne eroon? Ei kuulu meille, ei ole meidän ongelma, miksi tuollaisia tänne otetaan, huudetaan kuorossa. Huono johtaminen, jos asiakas riehuu tai tarvitsee hyvin paljon apua. Ihmisiä ne asiakkaatkin on, ei heitäkään voi heitellä paikasta toiseen kuin jauhosäkkejä. Ja missä on se yksikkö, joka pärjää paremmin asiakkaan kanssa. Ongelmat pitäisi ratkoa siellä missä asiakas on eikä heti luovuttaa. Asiakas on myös toiminnan jatkumisen tae. Jos ei ole asiakkaita, ei ole työpaikkoja. Johdon pitää varmistaa, että ihmisten työpaikat säilyy.

Keskijohdossa yrityspuolella olin tilapäisesti. Siellä on vaikeaa säilyttää talouden balanssi. Joutuu kovistelemaan esihenkilöitä, että teillä on 2 asiakaspaikkaa vapaana, milloin saat ne täytettyä. Tai mitäs me keksitään, että saadaan sijaiskuluja karsittua teidän yksiköstä. Hoitajat huutaa, että huono johto, nyt ei saa ottaa edes sijaisia. Kyllä saa jos on pakko, mutta kun yksikkö oli miinuksella koko vuosikvartaalin eikä asiakaskunta ole muuttunut, niin jostain päin on säästettävä. Ei tätä näin suoraan hoitohenkilöstölle sanota, koska he voivat pelästyä ja vaihtaa työpaikkaa.

Olen nykyisin erilaisessa työssä mutta hoitoalalla kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Hoitoalan johtamista on kritisoitu niin kauan kuin muistan. Opiskelin yamk:ssa sosiaali- ja terveysala johtamisen ja kehittämisen tutkinnon. Mietin aina, että on se yksikön arki monesti erilaista kuin henkilöstöjohtamisessa opetetaan.

Pettymyksiä joutuu tuottamaan. Joka ikinen yksikön päällikkö tietää, että työvuoroissa kannattaa joustaa, niin työntekijät ovat tyytyväisempiä. Käytännössä joustoon on pakko asettaa rajat, koska muuten kukaan ei ole hoitamassa tietyssä vuorossa ja toiseen taas on tunkua. Aina on kesäviikonloppu, jolloin yksi on menossa häihin, toinen rippijuhliin, kolmas toivoi vapaata ennen kesälomaa jne Hoitoalalla tehdään vuoronvaihtoja ja sitten valitetaan, kun on 8 vuoroa putkeen tai kun on itse vaihtanut yhden iltavuoron keskeltä aamuksi, niin varmasti väsyttää, jos tulee kolme iltaa, yksi aamu välissä ja yksi ilta. Autonomista työaikasuunnittelua kokeiltiin yhdessä yksikössä. Kärsijänä oli se porukka, joka ei hallitse työvuorosuunnittelun perusteita, tyytyväisiä olivat he, jotka eniten saivat valita heille sopivia vuoroja.

Johtamisessa on riittämättömyyden tunne. Johtuu työvoimapulasta. Se voi joskus jatkua, jatkua, jatkua. Yleensä irtisanoutumisetkin tulevat aaltoina. Kun perustetaan jokin uusi yksikkö, sinne saattaa hakeutua 5 työntekijää muutaman kuukauden sisällä. Ainainen rekry auki. Yrität saada räävittyä työvuorolistan kasaan, kotonakin iltaisin käyt läpi vaihtoehtoja. Soittelet tutuille, mistä löytyy työntekijä. Sijaisia puuttuviin vuoroihin joko saa tai ei saa. Jos ei rekryfirman kauttakaan löydy ketään, kyselet nöyrästi, jos joku jäisi tuplavuoroon. Tein itse aikoinaan yhden viikon aikana 62 tuntia töitä, koska paikkasin hoitajien puuttuvia vuoroja. Kotona tein seuraavat työvuorolistat, hyväksyin laskuja ja sijaispalkkoja jne.. Sunnuntai-iltana olin niin väsynyt, että vain itkin. Ja maanantaina sanoin itseni irti töistä siitä yrityksestä. Minua oli selän takana haukuttu, millainen rotta jättää uppoavan laivan eikä auta, vaan lähtee. Siinä henkisessä tilassa minusta ei ollut sille yksikölle hyötyä. Jos olisin jäänyt saikulle, kollega olisi määrätty toisesta yksiköstä paikkaamaan minua oman työnsä ohella. Kun irtisanouduin, on organisaation pakko hakea tilalle uusi johtaja, jolla on voimia alkaa selvittää asioita. Asiat yleensä helpottuu jonkin ajan päästä.

Asiakkaisiin liittyviä murheita joutuu kantamaan. Aina kun on haastavampi asiakas, hoitajat haluavat hänestä eroon. Minne eroon? Ei kuulu meille, ei ole meidän ongelma, miksi tuollaisia tänne otetaan, huudetaan kuorossa. Huono johtaminen, jos asiakas riehuu tai tarvitsee hyvin paljon apua. Ihmisiä ne asiakkaatkin on, ei heitäkään voi heitellä paikasta toiseen kuin jauhosäkkejä. Ja missä on se yksikkö, joka pärjää paremmin asiakkaan kanssa. Ongelmat pitäisi ratkoa siellä missä asiakas on eikä heti luovuttaa. Asiakas on myös toiminnan jatkumisen tae. Jos ei ole asiakkaita, ei ole työpaikkoja. Johdon pitää varmistaa, että ihmisten työpaikat säilyy.

Keskijohdossa yrityspuolella olin tilapäisesti. Siellä on vaikeaa säilyttää talouden balanssi. Joutuu kovistelemaan esihenkilöitä, että teillä on 2 asiakaspaikkaa vapaana, milloin saat ne täytettyä. Tai mitäs me keksitään, että saadaan sijaiskuluja karsittua teidän yksiköstä. Hoitajat huutaa, että huono johto, nyt ei saa ottaa edes sijaisia. Kyllä saa jos on pakko, mutta kun yksikkö oli miinuksella koko vuosikvartaalin eikä asiakaskunta ole muuttunut, niin jostain päin on säästettävä. Ei tätä näin suoraan hoitohenkilöstölle sanota, koska he voivat pelästyä ja vaihtaa työpaikkaa.

Olen nykyisin erilaisessa työssä mutta hoitoalalla kuitenkin.

Sitä saa,mitä tilaa

Oma urani alkoi hoitoalalla 1980-luvun lopulla. Aina siihen asti,kun hoitajapula todella alkoi tuntua työnantajan ja esimiesten asenne meitä hoitajia kohtaan oli:" Jos tämä ei kelpaa,niin mene muualle,meillä on jonossa paikkaan x asti tulossa työntekijöitä tänne!" Siis,jos annoit palautetta jostain asiasta,kyseenalaistit jotain tai pyysit jotain ( esim sopivampaa työvuoroa). Asenne oli myös kyykyttää joka asiassa, kaikki revittin meistä työntekijöistä,mikä oli mahdollista: ylitöitä teetettiin ilman kunnon korvausta,vuoroja poti vaihtaa ja tehdä ylimääräisiä,ilman että työnantaja jousti takaisin päin. Kesälomia poltettiin alata sijaisilta katkaisemalla määräyskirjat päiväksi,äitiyslomia poltettiin alta.

Nyt sitten on turha ihmetellä,kun hoitajat lähtee alalta,ja tulijoita ei ole. Esimiesten,ja työnantajan asenne meitä kohtaan ei ole muuttunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välttelee töitä ja lusmuilee kotona.

Kuka sitä haluaa ihmisten sylkykuppina olla. Haukkukaa lisää!

Tämä! Typerykset eivät tajua, että omaa oksaa sitä lopulta sahataan, kun lähihoitajia haukutaan.

Kuka jaksaa tehdä pienellä palkalla raskasta työtä ja olla samaan aikaan av: n kusitolppana?

Täällä elämäänsä kyllästyneitä kusipäitä iso osa mussuttajista/eri ammattien haukkujoista.

Elä ota sitä vakavasti.

Niin moniko hoitaja menehtyi korona-pakkorokotuksiin... rikos ihmisoikeuksia vastaan, Marin viisikko-hallinto 2020-2023... 

Yksi on fyysikko, yksi historian opettaja. Älykkäitä naisia, jotka syystä tai toisesta eivät halunneet suoraan peruskoulun jälkeen lukioon.

Vierailija kirjoitti:

On lääkäri nykyään

https://www.sdo.fi/opiskelijatarinat/lahihoitajasta-laakariksi/

Täällä ei ole suurimmalla osalla mitään toisen asteen tutkintoa.

Vaihdoin toimistotöihin jo ennen koronaa. Työolot oli jo silloin surkeat hoitoalalla. Poistatin 2020 hoitajan oikeuteni, että ei voi pakottaa töihin. Päättäjät voi katsoa peiliin. Kannattaisi pistää työolot kuntoon, niin hoitajia riittäisi kyllä.

Aika moni mun tuttu lähti Norjaan. Sitä se pakkoruotsi teettää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoitoalan johtamista on kritisoitu niin kauan kuin muistan. Opiskelin yamk:ssa sosiaali- ja terveysala johtamisen ja kehittämisen tutkinnon. Mietin aina, että on se yksikön arki monesti erilaista kuin henkilöstöjohtamisessa opetetaan.

Pettymyksiä joutuu tuottamaan. Joka ikinen yksikön päällikkö tietää, että työvuoroissa kannattaa joustaa, niin työntekijät ovat tyytyväisempiä. Käytännössä joustoon on pakko asettaa rajat, koska muuten kukaan ei ole hoitamassa tietyssä vuorossa ja toiseen taas on tunkua. Aina on kesäviikonloppu, jolloin yksi on menossa häihin, toinen rippijuhliin, kolmas toivoi vapaata ennen kesälomaa jne Hoitoalalla tehdään vuoronvaihtoja ja sitten valitetaan, kun on 8 vuoroa putkeen tai kun on itse vaihtanut yhden iltavuoron keskeltä aamuksi, niin varmasti väsyttää, jos tulee kolme iltaa, yksi aamu välissä ja yksi ilta. Autonomista työaikasuunnittelua kokeiltiin yhdessä yksikössä. Kärsijänä oli se porukka, joka ei hallitse työvuorosuunnittelun perusteita, tyytyväisiä olivat he, jotka eniten saivat valita heille sopivia vuoroja.

Johtamisessa on riittämättömyyden tunne. Johtuu työvoimapulasta. Se voi joskus jatkua, jatkua, jatkua. Yleensä irtisanoutumisetkin tulevat aaltoina. Kun perustetaan jokin uusi yksikkö, sinne saattaa hakeutua 5 työntekijää muutaman kuukauden sisällä. Ainainen rekry auki. Yrität saada räävittyä työvuorolistan kasaan, kotonakin iltaisin käyt läpi vaihtoehtoja. Soittelet tutuille, mistä löytyy työntekijä. Sijaisia puuttuviin vuoroihin joko saa tai ei saa. Jos ei rekryfirman kauttakaan löydy ketään, kyselet nöyrästi, jos joku jäisi tuplavuoroon. Tein itse aikoinaan yhden viikon aikana 62 tuntia töitä, koska paikkasin hoitajien puuttuvia vuoroja. Kotona tein seuraavat työvuorolistat, hyväksyin laskuja ja sijaispalkkoja jne.. Sunnuntai-iltana olin niin väsynyt, että vain itkin. Ja maanantaina sanoin itseni irti töistä siitä yrityksestä. Minua oli selän takana haukuttu, millainen rotta jättää uppoavan laivan eikä auta, vaan lähtee. Siinä henkisessä tilassa minusta ei ollut sille yksikölle hyötyä. Jos olisin jäänyt saikulle, kollega olisi määrätty toisesta yksiköstä paikkaamaan minua oman työnsä ohella. Kun irtisanouduin, on organisaation pakko hakea tilalle uusi johtaja, jolla on voimia alkaa selvittää asioita. Asiat yleensä helpottuu jonkin ajan päästä.

Asiakkaisiin liittyviä murheita joutuu kantamaan. Aina kun on haastavampi asiakas, hoitajat haluavat hänestä eroon. Minne eroon? Ei kuulu meille, ei ole meidän ongelma, miksi tuollaisia tänne otetaan, huudetaan kuorossa. Huono johtaminen, jos asiakas riehuu tai tarvitsee hyvin paljon apua. Ihmisiä ne asiakkaatkin on, ei heitäkään voi heitellä paikasta toiseen kuin jauhosäkkejä. Ja missä on se yksikkö, joka pärjää paremmin asiakkaan kanssa. Ongelmat pitäisi ratkoa siellä missä asiakas on eikä heti luovuttaa. Asiakas on myös toiminnan jatkumisen tae. Jos ei ole asiakkaita, ei ole työpaikkoja. Johdon pitää varmistaa, että ihmisten työpaikat säilyy.

Keskijohdossa yrityspuolella olin tilapäisesti. Siellä on vaikeaa säilyttää talouden balanssi. Joutuu kovistelemaan esihenkilöitä, että teillä on 2 asiakaspaikkaa vapaana, milloin saat ne täytettyä. Tai mitäs me keksitään, että saadaan sijaiskuluja karsittua teidän yksiköstä. Hoitajat huutaa, että huono johto, nyt ei saa ottaa edes sijaisia. Kyllä saa jos on pakko, mutta kun yksikkö oli miinuksella koko vuosikvartaalin eikä asiakaskunta ole muuttunut, niin jostain päin on säästettävä. Ei tätä näin suoraan hoitohenkilöstölle sanota, koska he voivat pelästyä ja vaihtaa työpaikkaa.

Olen nykyisin erilaisessa työssä mutta hoitoalalla kuitenkin.

Sitä saa,mitä tilaa

Oma urani alkoi hoitoalalla 1980-luvun lopulla. Aina siihen asti,kun hoitajapula todella alkoi tuntua työnantajan ja esimiesten asenne meitä hoitajia kohtaan oli:" Jos tämä ei kelpaa,niin mene muualle,meillä on jonossa paikkaan x asti tulossa työntekijöitä tänne!" Siis,jos annoit palautetta jostain asiasta,kyseenalaistit jotain tai pyysit jotain ( esim sopivampaa työvuoroa). Asenne oli myös kyykyttää joka asiassa, kaikki revittin meistä työntekijöistä,mikä oli mahdollista: ylitöitä teetettiin ilman kunnon korvausta,vuoroja poti vaihtaa ja tehdä ylimääräisiä,ilman että työnantaja jousti takaisin päin. Kesälomia poltettiin alata sijaisilta katkaisemalla määräyskirjat päiväksi,äitiyslomia poltettiin alta.

Nyt sitten on turha ihmetellä,kun hoitajat lähtee alalta,ja tulijoita ei ole. Esimiesten,ja työnantajan asenne meitä kohtaan ei ole muuttunut.

Joo joo. Kuulostaa siltä, että muilla aloilla ei ole tullut edes kokeiltua.

Mä sanon omasta kokemuksesta, että miesvaltaisella alalla nuorena koin todellisia vaikeuksia, mutta myöhemmin hoitoalalle vaihdettuani en ikinä!

Ensinnäkin työvuorot. Nuorena tehtaassa 4,5 vuotta. Yhtään ei joustettu, vuorojen vaihdosta piti sopia työnjohtajan kanssa, joka oli nihkeä. Kun tulin raskaaksi, työnjohtaja (mies) sanoi suoraan, että varaa ne neuvola-ajat työvuorojen ulkopuolelle, ei täällä muutkaan ole neuvoloiden takia poissa olleet. Anteeksi vaan, mutta jos on 2 viikkoa peräkkäin pelkkää aamuvuoroa klo 7-15, niin ei ne neuvolat ota illalla vastaan odottajia. Kun jäin äitiyslomalle, työnjohtajaa ylempi pomo (ei tehtaanjohtaja vaan muu titteli) kävi sanomassa, että et kai sä aio jäädä äitiysloman jälkeen millekään hoitovapaalle. Sanoin, että en tiedä, kun on ensimmäinen lapsi. Hän sanoi, että pitää se tietää, kun he palkkaavat sijaista ja tulijoita on mun tilalle.

Mä itse asiassa irtisanouduin äippäloman aikana ja menin toiseen firmaan myyntipuolelle. Se oli yhtä kyttäämistä ja painostamista. Myynti viikoittain esillä. Nimellä kokouksessa puhuttiin, kuka on paska myymään mitään. Må en saanut yksillä messuilla pitää koko päivänä yhtään taukoa. Myyntijohtaja sen sijaan juoksi siellä ns. luomassa suhteita ja mä en saanut poistua meidän osastolta, kun ei pöytää saa jättää tyhjilleen. Kun alettiin raivata tavaroita, tiuskaisin, että mä menen NYT vessaan. Myyntijohtaja sanoi, että korjaa tuo asenne. Mikä asenne? Vessahätå vai? Mulle maksettiin palkkoja väärin, osa provikoista yritettiin pimittää. Ammattiliiton lakimiehen avulla sain vuosilomat oikein.

Mä vaihdoin hoitoalalle 32-vuotiaana, eikä ole 14 vuoteen kohdeltu huonosti johdon taholta. Mä ymmärrän että joskus pitää joustaa ja että kaikki omat toiveet ei mene läpi, mutta 14 vuotta ollut lämmin kohtelu, joskus jopa kiitos sanottu.

Vierailija kirjoitti:

Aika moni mun tuttu lähti Norjaan. Sitä se pakkoruotsi teettää.

Norjassa ei pärjää ruotsin kielellä potilastyössä. Eihän Suomessakaan pärjää eestin kielellä, jos ei suomea osaa. Minun serkkuni lähti Ruotsista Norjaan ja joutui joka tapauksessa käymään norjan kielen kurssia 2 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Sairaanhoitajia lähtee Suomesta enemmän kuin tulee, Ruotsi viime vuodet suosituin

https://www.tehylehti.fi/fi/uutiset/sairaanhoitajia-lahtee-suomesta-ene…

Tuijota lukuja, älä otsikkoa. Suomesta lähtee noin 200 sh vuodessa, joista puolet palaa takaisin 4 vuoden sisällä. Jos siellä niin autuasta olisi, tuskinpa palaisivat. Tuo on pelkkä kärpäsen kakka tuo luku 200. Suomessa työskentelee 75 300 sairaanhoitajaa. Ja joku tuijottaa, mihin 200 heistä meni. Ja 140 sairaanhoitajaa samaan aikaan tuli. Vähän suhteellisuutta nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaanhoitajia lähtee Suomesta enemmän kuin tulee, Ruotsi viime vuodet suosituin

https://www.tehylehti.fi/fi/uutiset/sairaanhoitajia-lahtee-suomesta-ene…

Tuijota lukuja, älä otsikkoa. Suomesta lähtee noin 200 sh vuodessa, joista puolet palaa takaisin 4 vuoden sisällä. Jos siellä niin autuasta olisi, tuskinpa palaisivat. Tuo on pelkkä kärpäsen kakka tuo luku 200. Suomessa työskentelee 75 300 sairaanhoitajaa. Ja joku tuijottaa, mihin 200 heistä meni. Ja 140 sairaanhoitajaa samaan aikaan tuli. Vähän suhteellisuutta nyt.

Korostan vielä, että sairaanhoitajista niin vähän lähtee ulkomaille töihin, ettei puhuta edes prosentista. 0,26% lähtee ja heistä puolet palaa takaisin Suomeen. Sillä ei ole mitään merkitystä kenellekään.

Ainoa tuntemani lähihoitaja on nykyään lähihoitaja.

Yksi on terveydenhoitaja koulussa, yksi töissä veripalvelussa.

Yksi perusti oman firman, on mummojen seuraneitinä

Yksi opiskelee sähköasentajaksi parhaillaan, palkan takia.

Toinen on miehensä maatilalla töissä. Älkää vaan kysykö, miksei se ole maatalousyrittäjä, en tiedä. Hän on palkkatyössä kotonaan.

Kolmas on sairaanhoitaja nykyisin.

Neljäs on kosmetologi. Hän mielestäni oli kosmetologi jo ennen lähihoitajaopintojaan, mutta silloin ei ollut varaa ryhtyä yrittäjäksi ja opiskeli lähihoitajaksi, jossa voi keikkailla, jos ei kosmetologin työllä eläkään.

Viides myy vaatteita. Pitää jotain esittelyjä ja käy kotikutsuilla ja sellaista. En tiedä kyllä, elääkö sillä, mutta hänellä on rikas mies.

Tuossapa ne tietämäni, jotka eivät ole enää hoitajan töissä, kaikki muut tietääkseni ovat. Minulla on ollut lähihoitajia työkavereina sadoittain.

Up