Miksi avioliitot eivät enää kestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne olisi ennenkään kestäneet, jos eroamiseen olisi suhtauduttu silloin samoin kuin nyt.

Koen, että nykyään suurin osa suhtautuu avioliittoonsa hyvin. Sitten on pieni osa niitä, jotka eroavat ilman, että edes yrittävät pelastaa liittoaan. Ja isolla osalla eronneista on eroonsa hyvä syy, vaikka eivät sitä puolitutuille ääneen sanoisi.

Se kriittikki kohdistuu juurikkn sarjaeroajiin. Ne meuhkaavat kaikista eniten koska tietävät että ovat sosiaalisesti hyljeksittyjä ja halveksittuja.

Tämä. Vanhempina myös täysin epävakaita tapauksia.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan osaksi samasta syystä kuin moni meistä viihtyy sinkkuna enemmän ja vähemmämn hyvin, koska sellaisia asioita, joihin nimenomaisesti tarvitsisi parisuhdekumppanin on loppu viimein hyvin vähän. Avioliitto on paljossa vain varallisuusoikeudellinen suhde, vaikka osa vetääkin herneen nenään kun ottaa esiin avioehdon. Yhä useammin huomaan itse miettiväni, mitä oikeastaan menettäsin, jos eläisin loppuikänikin sinkkuna.

No jos näin ajattelee, niin silloin ei ole varmaan päässyt kokemaan juuri sitä hyvää ja tasapainoista kumppanuussuhdetta, jollainen pitkä avioliitto aivan väistämättä on. Se kumppanuus on niin hyvää, koska siihen on puolin ja toisin panostettu vahvasti. 

Ja huomatkaa, se, että pitkä avioliitto on kumppanuussuhde, ei tarkoita sitä, että se olisi ei-seksuaalinen kumppanuussuhde.

Ei toki seksuaalisesti niin kiihkeä kuin alun tutustumis-rakastumisvaiheessa, mutta eivät ne seksittömätkään avioliitot kestä, jos tilanne ei ole molemmille osapuolille tasan tarkkaan yhtä OK.

Siinähän se pitkän liiton isoin dilemma taitaa ollakin. Eli kiinteän, tasapainoisen ja turvallisen kumppanuussuhteen muodostaminen ilman, että seksielämä hyytyy siitä pois.

Nykyisin ehkä pitkiin parisuhteisiin ei joko satsata riittävästi - siis ei kumppanuus- tai seksielämään, tai sitten satsataan vain siihen toiseen - eli joko kumppanuusaspektiin, jolloin puoliso nähdään kokonaan ei-seksuaalisena > ERO tai sitten pelkästään siihen seksuaaliseen aspektiin, jolloin ei pystytä rakentamaan kestävää kumppanuussuhdetta > ERO.

Aikaisemmin pyrittiin satsaamaan siihen kumppanuusaspektiin, ja seksielämän kuihtuminen joko hyväksyttiin tai sitten hyväksyttiin toisen tai molempien osapuolten seksisuhteet muiden ihmisten kanssa.

Nykyään oikeastaan kumpaakaan näistä vaihtoehdoista ei hyväksytä, joten jäljelle jää aika vaikea tasapainoilu, jossa kummankin osapuolen on satsattava kumpaankin näihin aspekteihin (kumppanuus ja seksielämä) tai liitto kaatuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan osaksi samasta syystä kuin moni meistä viihtyy sinkkuna enemmän ja vähemmämn hyvin, koska sellaisia asioita, joihin nimenomaisesti tarvitsisi parisuhdekumppanin on loppu viimein hyvin vähän. Avioliitto on paljossa vain varallisuusoikeudellinen suhde, vaikka osa vetääkin herneen nenään kun ottaa esiin avioehdon. Yhä useammin huomaan itse miettiväni, mitä oikeastaan menettäsin, jos eläisin loppuikänikin sinkkuna.

No jos näin ajattelee, niin silloin ei ole varmaan päässyt kokemaan juuri sitä hyvää ja tasapainoista kumppanuussuhdetta, jollainen pitkä avioliitto aivan väistämättä on. Se kumppanuus on niin hyvää, koska siihen on puolin ja toisin panostettu vahvasti. 

Ja huomatkaa, se, että pitkä avioliitto on kumppanuussuhde, ei tarkoita sitä, että se olisi ei-seksuaalinen kumppanuussuhde.

Ei toki seksuaalisesti niin kiihkeä kuin alun tutustumis-rakastumisvaiheessa, mutta eivät ne seksittömätkään avioliitot kestä, jos tilanne ei ole molemmille osapuolille tasan tarkkaan yhtä OK.

Siinähän se pitkän liiton isoin dilemma taitaa ollakin. Eli kiinteän, tasapainoisen ja turvallisen kumppanuussuhteen muodostaminen ilman, että seksielämä hyytyy siitä pois.

Nykyisin ehkä pitkiin parisuhteisiin ei joko satsata riittävästi - siis ei kumppanuus- tai seksielämään, tai sitten satsataan vain siihen toiseen - eli joko kumppanuusaspektiin, jolloin puoliso nähdään kokonaan ei-seksuaalisena > ERO tai sitten pelkästään siihen seksuaaliseen aspektiin, jolloin ei pystytä rakentamaan kestävää kumppanuussuhdetta > ERO.

Aikaisemmin pyrittiin satsaamaan siihen kumppanuusaspektiin, ja seksielämän kuihtuminen joko hyväksyttiin tai sitten hyväksyttiin toisen tai molempien osapuolten seksisuhteet muiden ihmisten kanssa.

Nykyään oikeastaan kumpaakaan näistä vaihtoehdoista ei hyväksytä, joten jäljelle jää aika vaikea tasapainoilu, jossa kummankin osapuolen on satsattava kumpaankin näihin aspekteihin (kumppanuus ja seksielämä) tai liitto kaatuu.

Persoonallisuushäiriöiset eivät kykene tasapainoisiin suhteisiin taikka avioliittoihin.

Miehen ja naisen käsitys avioliitosta on täysin eri. Nainen avioituu saadakseen hyvän isän lapselle. Mies avioituu saadakseen vakiseksiä. Tämä tajutaan vasta, kun lapsi syntyy. Silloin ollaan jo nalkissa. Mies syyttää naista pihtaamisesta ja vaatimalla vaatii seksiä. Nainen syyttää miestä vapaamatkustajana olosta.

Olen 46. En naimisissa mutta muutama pitkä avoliitto ollut ja pitkiä seurustelusuhteita lisäksi pari. En ole tähän ikään mennessä kohdannut miestä, joka oikeasti panostaisi hyvään kumppanuuteen. Siis sillä tavalla mitä kumppanuus parhaimmillaan voisi olla. Olen kohdannut muuten ihan hyviä miehiä kyllä, en ole joutunut pettureiden uhriksi, en alkoholistin kanssa suhteeseen, en mitään sellaista. Mutta jokainen mies jonka kanssa olen ollut parisuhteessa on pyrkinyt olemaan enemmän vapaamatkustajana kuin minä ja pyrkinyt enemmän itsekkäisiin ratkaisuihin yhteisessä elämässä kuin aidon kumppanuuden mukaisiin ratkaisuihin. 

 

Olen hyvätuloinen ja osaan vaihtaa lamput ja kasata huonekalut itse. Ainoa mihin tarvisin miestä olisi se aito ja hyvä kumppanuus. Minua on kosittukin. Ja tarjottu suhteita jossa mies kantaisi isomman taloudellisen vastuun mutta saisi siitä vastineeksi olla itsekäs vapaamatkustaja muuten. Ei kiitos. Olen mieluummin yksin, jos sitä hyvää kumppanuutta ei kerran ole tarjolla.

Ennen jouduttiin naimisiin raskauden takia, ei siinä paljon pystynyt harkitsemaan. Ja ero oli suuri häpeä. Naiset joutuivat pakon edessä jaksamaan kaikkea paskaa miesten puolelta. Onneksi ei enää tarvitse. T. Erolapsi 60-luvulta

Pakkoavioliittojen määrä on vähentynyt.

Avioon mennään 10 vuoden ruummiillisen seurustelun tahi avoliiton kautti eikä esimerkiksi vuoden sanallisen seurustelun ja kahden kuukauden seksittömän kihlauksen päätteeksi niin kummakos tuo

Vierailija kirjoitti:

Varmaan osaksi samasta syystä kuin moni meistä viihtyy sinkkuna enemmän ja vähemmämn hyvin, koska sellaisia asioita, joihin nimenomaisesti tarvitsisi parisuhdekumppanin on loppu viimein hyvin vähän. Avioliitto on paljossa vain varallisuusoikeudellinen suhde, vaikka osa vetääkin herneen nenään kun ottaa esiin avioehdon. Yhä useammin huomaan itse miettiväni, mitä oikeastaan menettäsin, jos eläisin loppuikänikin sinkkuna.

Kai sitä joitain kokemuksia voisi menettää. Ja jos on läheinen ja aito ihmissuhde niin onhan se rahassa mittaamaton.

En ikäväkseni voi omiani sellaisina pitää ja kyvyttömyyttä läheisyyteen oli myös minussa. Mutta tuollaisia ei oikein osaa kaivata kun tajuaa niiden vaarallisuuden mm itsetunnolle. Kuin hiljaisia tulehduksia jotka järkeilet aina eteenpäin.

Yhteiskunta muuttuu. Naisen ei sosiaalisen häpeän takia tarvitse olla enää naimisissa, ei vaikka saisi lapsen. Naisen ei myöskään rahan takia tarvitse olla naimisissa, koska naiset käy töissä. Huoltomiehen voi ostaa asentamaan pyykkikoneen. Jos sairastuu, niin kotiin saa ruokaa tunnissa woltilla ja jopa reseptilääkkeet parissa tunnissa kotiinkuljetuksella apteekista. Ei oikeastaan ole enää olemassa asioita mihin nainen tarvitsisi miestä, puolisoa. Siis tuollaisia käytännön asioita kuten raha, kodin ns. miestentyöt, käytännön apu jos sairastuu jne. Eli jäljelle jää vain kaksi asiaa, mihin nainen tarvitsee miestä/puolisoa. Toinen on rakkaus (joku jota rakastaa, ja joku joka rakastaa) ja sitten kumppanuus. Ilmankin näitä kyllä elämästä ihan selviää, ne on kiva bonus. Mutta jos niitä ei ole tarjolla riittävän hyvinä ja laadukkaita niin naisen on parempi elää yksin. Ai entä seksi? Moni nainen kokee, että hyvää seksiä on todella vaikea saada. Ja huono tai keskinkertainen seksi ei monia naisia oikein nappaa. 

Vierailija kirjoitti:

Miehen ja naisen käsitys avioliitosta on täysin eri. Nainen avioituu saadakseen hyvän isän lapselle. Mies avioituu saadakseen vakiseksiä. Tämä tajutaan vasta, kun lapsi syntyy. Silloin ollaan jo nalkissa. Mies syyttää naista pihtaamisesta ja vaatimalla vaatii seksiä. Nainen syyttää miestä vapaamatkustajana olosta.

Kuvailit tyypillisen huonon ja toimimattoman avioliiton, et sitä millaisia kaikki miehet tai kaikki naiset ovat.

Ne pitkät toimivat liitot ovat juuri niitä joissa molemmilla on suunnilleen samat ajatukset siitä mitä he avioliitoltaan haluavat.