Lue keskustelun säännöt.
Miksi avioliitot eivät enää kestä?
08.05.2023 |
Vanhemmilla oli jo pari vuotta sitten kultahäät. Itsellä tulee nyt jo 13 vuotta omani kanssa. Valitettavasti toinen avioliitto, koska ensimmäisestä jäin leskeksi. Miksi nykyisin monella eivät avioliitot kestä?
Kommentit (111)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen harkittiin tarkkaan ennen kuin mentiin naimisiin ja pohdittiin vakavasti, haluanko oikeasti sitoutua tuohon ihmiseen loppuelämäkseni ja saada hänen kanssaan lapsia.
Nykyään paneskellaan jokaisen vastaantulijan kanssa, muutetaan yhteen sillä asenteella että erotaan sitten, jos homma ei toimi.
Lapsia ei haluta "ainakaan vielä muutamaan vuoteen" tai "ollenkaan", ja lapsia haluava kumppani roikkuu löysässä narussa odottamassa, että kumppanin mieli muuttuisi ja alkaa samalla vihata puolisoaan.
Ihmiset eivät kunnioita toisiaan.
Näin se menee. Kunnollinen harkinta ja pitkä tutustuminen ei enää ole kovinkaan suosittua. Helpompi vaan hokea sitten että eroan koska ei kenenkään tarvitse sietää huonoa liittoa. No miksi edes päädyit siihen liittoon väärän ihmisen kanssa?
Olet varmaan äärioikeistolainen epäkypsä pentu, joka kuvittelee voivansa estää muutoksen.
Vastoin sinulle luettuja satuja ihmiset muuttuvat, kun elämä etenee ja asioita tapahtuu. Et sinäkään syntynyt katkerana, yksinäisenä ja luonnevikaisena incelinä.
Viestintätyylisi paljastikin juuri että miksi sinulle tuli se avioero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ihmiset pettää paljon ja jää kiinni. Myös naiset palavat loppuun mies lapsien tasolle jääneiden puolisoiden kanssa.
Tämä.
Ei avioliitot ennenkään mikään sääntö ollut. Eroja jo 1700-luvulla ja kaikki eivät edes saaneet mennä avioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen harkittiin tarkkaan ennen kuin mentiin naimisiin ja pohdittiin vakavasti, haluanko oikeasti sitoutua tuohon ihmiseen loppuelämäkseni ja saada hänen kanssaan lapsia.
Nykyään paneskellaan jokaisen vastaantulijan kanssa, muutetaan yhteen sillä asenteella että erotaan sitten, jos homma ei toimi.
Lapsia ei haluta "ainakaan vielä muutamaan vuoteen" tai "ollenkaan", ja lapsia haluava kumppani roikkuu löysässä narussa odottamassa, että kumppanin mieli muuttuisi ja alkaa samalla vihata puolisoaan.
Ihmiset eivät kunnioita toisiaan.
Näin se menee. Kunnollinen harkinta ja pitkä tutustuminen ei enää ole kovinkaan suosittua. Helpompi vaan hokea sitten että eroan koska ei kenenkään tarvitse sietää huonoa liittoa. No miksi edes päädyit siihen liittoon väärän ihmisen kanssa?
Olet varmaan äärioikeistolainen epäkypsä pentu, joka kuvittelee voivansa estää muutoksen.
Vastoin sinulle luettuja satuja ihmiset muuttuvat, kun elämä etenee ja asioita tapahtuu. Et sinäkään syntynyt katkerana, yksinäisenä ja luonnevikaisena incelinä.
Sen verran vihaisen keittiöpsykologin vuodatusta, että toivon "elämäsi etenevän ja asioiden tapahtuvan" niin, ettei kukaan erehdy samaan talouteen tuollaisen helmen kanssa.
- Eri
Ev. lut. kirkossa avioLIITTO ei ole edes sakramentti. Vihkioikeus on sillä lainassa valtiovallalta. Siksi avioero on juridisen sopimuksen purku.
Vihkivala on vanhentunut käsite sekä kielellisesti että oikeudellisesti, koska kyseessä on vain taloudellinen sopimus koskien omaisuutta ja jälkeläisten perimysoikeutta.
Valasta jauhajalla on käynyt fiba; hän on jumiutunut vaihteeksi tuohon valan käsitteeseen, joka ei avioliittoon länsimaissa kuulu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enää ei ole pakko olla huonossa suhteessa. Avioliitto on turha ja vanhanaikainen parisuhteen muoto kun avoliitollakin pärjää yhtä hyvin. Nainen ei ole enää millään tavalla miehen tuloista ja elatuksesta riippuvainen. Ei tarvitse sietää huonoa käytöstä. Ihmettelen silti miksi jotkut naiset jäävät huonoon suhteeseen ja kärsivät miehen väkivaltaisuudesta kun Suomessa on tehty kaikki mahdollinen lähtemisen helpottamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Liitolta odotetaan nykyään aika paljon. Jos se ei täytä kaikkia omia vaatimuksia, erotaan ja lähdetään etsimään parempaa suhdetta. Alkuhuuman loppuminen ja arjen alkaminen suhteessa ei miellytä kaikkia. Ajatellaan, että suhde on siinä vaiheessa jotenkin pilalla ja "loppu".
Naiset ovat käyvät töissä ja pystyvät halutessaan eroamaan ja elättämään itse itsensä.
Eroaminen ei ole häpeä, vaan tosi tavallista ja hyväksyttävää.
Ehdottomasti hyvä asia on, että kenenkään ei tarvitse elää liitossa, jossa on väkivaltaa, päihdeongelmia yms. Yhteiskunnan vahva viesti on, ettei sellaiseen liittoon pidä jäädä. Ennen sellaisestakin eroamista pidettiin häpeänä. Ihan älytöntä, kun sitä ajattelee.
En usko tuohon alkuhuuman loppumiseen, tai siihen että suhteen koetaan sitten olevan pilalla ja loppu. Se huumahan kestää tutkitusti noin 2 vuotta. Harva nykyään menee avioon sen ajan sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen harkittiin tarkkaan ennen kuin mentiin naimisiin ja pohdittiin vakavasti, haluanko oikeasti sitoutua tuohon ihmiseen loppuelämäkseni ja saada hänen kanssaan lapsia.
Nykyään paneskellaan jokaisen vastaantulijan kanssa, muutetaan yhteen sillä asenteella että erotaan sitten, jos homma ei toimi.
Lapsia ei haluta "ainakaan vielä muutamaan vuoteen" tai "ollenkaan", ja lapsia haluava kumppani roikkuu löysässä narussa odottamassa, että kumppanin mieli muuttuisi ja alkaa samalla vihata puolisoaan.
Ihmiset eivät kunnioita toisiaan.
Näin se menee. Kunnollinen harkinta ja pitkä tutustuminen ei enää ole kovinkaan suosittua. Helpompi vaan hokea sitten että eroan koska ei kenenkään tarvitse sietää huonoa liittoa. No miksi edes päädyit siihen liittoon väärän ihmisen kanssa?
Olet varmaan äärioikeistolainen epäkypsä pentu, joka kuvittelee voivansa estää muutoksen.
Vastoin sinulle luettuja satuja ihmiset muuttuvat, kun elämä etenee ja asioita tapahtuu. Et sinäkään syntynyt katkerana, yksinäisenä ja luonnevikaisena incelinä.
Sen verran vihaisen keittiöpsykologin vuodatusta, että toivon "elämäsi etenevän ja asioiden tapahtuvan" niin, ettei kukaan erehdy samaan talouteen tuollaisen helmen kanssa.
- Eri
Taidat projisoida omia vihojasi :D toivoessasi muille pahaa.
Minulla ei sitä ongelmaa ole, mutta erotanhan minä, missä kohtaa joku hörhö alkaa sanella muille päättömyyksiään, joiden lähde ei ole ihan terve mieli.
Mies kuorsaa tuossa vieressä. Naimisiin emme halua kumpikaan, koska meillä on kummallakin huonoja kokemuksia siitä.
Vierailija kirjoitti:
Mun avioliitto päättyi väkivallan takia. Aiemmin väkivaltaisissa liitoissa vain kestettiin ja jatkettiin.
Luulen että tarkoitat väkivalaa, joka vannotaan vihkikaavassa valan muodossa.413
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen uskovainen joka meni naimisiin ajatelle sen kestävän. Mutta nyt on kulunut 30 vuotta halveksuntaa ja paheksuntaa miehen taholta, ei mitää yhteistä tekemistä, ei mitään yhteistä puhuttavaa, yhä lisääntyvää kritisointia ja epäreiluja vaatimuksia, luokattoman surkeaa seksiä, ja lopuksi miehen ihastuminen toiseen ja hänen vaatimuksensa siitä, että minun on muututtava paremmaksi kuin tämä toinen. Se riitti nyt. Muutin omaan asuntoon.
Tässä yhden kyselytutkimuksen tulokset:
https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/naiset-kertovat-mika-ol…
45 % Toinen vietti mieluummin vapaa-aikansa harrastuksensa tai ystäviensä parissa: kumppani tuli vasta kakkosena.
40 % Henkinen väkivalta.
33 % Uskottomuus.
29 % Emme enää juuri keskustelleet asioista.
27 % Läheisyys ja seksi vähenivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sehän on ihan selvää, ettei väkivaltaista, alkoholisoitunutta tai pettävää puolisoa tarvitse jäädä katselemaan. Naisillakin on nykyään yleensä myös omat rahat, jolloin ero on todellinen vaihtoehto molemmille sukupuolille.
Nykyään erotaan kuitenkin myös ihan ok suhteista, joissa ei ole väkivaltaa tai pettämistä. Syyksi riittää jokin pienikin syy, kuten "väljähtyminen" tai "tylsyys". Rakkauden alkuhuuman muuttuessa kumppanuudeksi ajatellaankin, että se ei riitä, vaan haluaa sitä kipinää ja perhosia jatkuvasti. Aika harvassa pitkässä liitossa on niin. Tässä vaiheessa voi myös ihastua toisiin, ja jos sille annetaan periksi, on se menoa.
Vierailija kirjoitti:
Ennen harkittiin tarkkaan ennen kuin mentiin naimisiin ja pohdittiin vakavasti, haluanko oikeasti sitoutua tuohon ihmiseen loppuelämäkseni ja saada hänen kanssaan lapsia.
Nykyään paneskellaan jokaisen vastaantulijan kanssa, muutetaan yhteen sillä asenteella että erotaan sitten, jos homma ei toimi.
Lapsia ei haluta "ainakaan vielä muutamaan vuoteen" tai "ollenkaan", ja lapsia haluava kumppani roikkuu löysässä narussa odottamassa, että kumppanin mieli muuttuisi ja alkaa samalla vihata puolisoaan.
Ihmiset eivät kunnioita toisiaan.
Olisin melkein valmis lyömään koko omaisuuteni vetoa, että "vanhoina hyvinä aikoina" naimisiin mentiin sekä keskimäärin nuorempana että keskimäärin lyhyemmän seurustelun/kihlauksen jälkeen. Eli nimenomaan ei harkittu tarkemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteiskunta ei enää tue tai arvosta pitkiä liittoja. Kaikkialla hypetetään vapaata seksiä, irtosuhteita, tinderöintiä ym. Fomo alkaa iskeä kun ruuhkavuosissa parisuhde natisee liitoksissaan ja ruoho tuntuu vihreämmältä.
Avioliitto / naimisiin meneminen on täysin turhaa.
Omat vanhempani eivät ole naimisissa (avoliitossa/yhdessä 37 vuotta). Siskoni ollut yhdessä miehensä kanssa 13 vuotta. Minä ja mieheni yhdessä 11 vuotta, emmekä aio ikinä mennä naimisiin vaan avoliitto riittää meille.
Uskaltaisin jopa väittää, että joskus ihmiset menevät naimisiin, koska "niin vain kuuluu tehdä" tai joutuvat olemaan painostuksen alla, kuten minä ja mieheni olimme suhteen alkuvuosina. Miehen suku ei tuntunut käsittävän miksi emme jo suunnittele häitä vaikka yhteisiä vuosia jo takana ja sitä että vanhempani eivät ole naimisissa, oli heille "käsittämätöntä" ajatus.
Vierailija kirjoitti:
Tässä yhden kyselytutkimuksen tulokset:
https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/naiset-kertovat-mika-ol…
45 % Toinen vietti mieluummin vapaa-aikansa harrastuksensa tai ystäviensä parissa: kumppani tuli vasta kakkosena.
40 % Henkinen väkivalta.
33 % Uskottomuus.
29 % Emme enää juuri keskustelleet asioista.
27 % Läheisyys ja seksi vähenivät.
Olen ollut mieheni kanssa 25 vuotta ja lukiessani listaa huomasin heti, että meidän suhteessamme vietämme mielellämme aikaa toisen kanssa ja myös koko perheenä. Me keksimme aina yhteistä mukavaa puuhaa ja yhdessä on mukavaa.
Parisuhteessamme ei ole minkäänlaista väkivaltaa, ei henkistä eikä fyysistä.
Uskottomuutta ei myöskään ole, ei edes läheltä piti -tilanteita. Hauska on, että en edes unissani pysty pettämään miestäni. Mieheni on paras ystäväni ja minä olen mieheni paras ystävä.
Me keskustelemme hyvin paljon kaikesta ja välillä huomaamme, että taas meni pari tuntia, kun vain juttelimme kaikesta. Iltasella olimme yhdessä pihapuuhissa ja kolme tuntia meni yhdessä kuin siivillä.
Läheisyyttä ja seksiä on paljon ja molempien aloitteesta. Joka ilta nukahdamme käsi kädessä tai jotenkin toista koskettaen.
Mun mummo ja vaari oli naimisissa yli 70 vuotta ja viimeiseen 40 vuoteen eivät olleet käytännössä missään tekemisissä, vaikka saman katon alla asuivatkin.
Nämä gold digger -tyyppiset naiset nimenomaan haluavat kovasti naimisiin, koska se avioliitto juurikin sitoo miehen "ikuisesti".
Avioliitto sitoo parin yhteen eikä sitä aina ajatella, että elämä voi muuttua hetkessä, eikä avioliitosta niin vain lähdetä jos on yhteistä velkaa tai omaisuutta. Ystäväni vanhemmat laittoivat avioerohakemuksen menemään heti sen jälkeen, kun lapsi oli täyttänyt 18 vuotta, kun ei enää tarvinnut lapsen takia olla yhdessä ja pitää onnellinen perhe kulissia pystyssä.
Vierailija kirjoitti:
Avioliitto / naimisiin meneminen on täysin turhaa.
Omat vanhempani eivät ole naimisissa (avoliitossa/yhdessä 37 vuotta). Siskoni ollut yhdessä miehensä kanssa 13 vuotta. Minä ja mieheni yhdessä 11 vuotta, emmekä aio ikinä mennä naimisiin vaan avoliitto riittää meille.
Uskaltaisin jopa väittää, että joskus ihmiset menevät naimisiin, koska "niin vain kuuluu tehdä" tai joutuvat olemaan painostuksen alla, kuten minä ja mieheni olimme suhteen alkuvuosina. Miehen suku ei tuntunut käsittävän miksi emme jo suunnittele häitä vaikka yhteisiä vuosia jo takana ja sitä että vanhempani eivät ole naimisissa, oli heille "käsittämätöntä" ajatus.
Voi sinua pientä...
Emme me suvun kanssa menneet naimisiin, vaan toistemme, suvun mielipiteitä emme ole koskaan kuunnelleet. Emme edes järjestäneet mitään isoja häitä, vaan paikalla oli vain molempien vanhempien lisäksi siskoni ja mieheni veli. Kukaan ei olisi ihmetellyt, vaikka emme olisi menneet naimisiin, sillä emme ole kenellekään tilivelvollsia. Siskoni meni naimisiin vasta kun heidän molemmat lapsensa olivat jo päiväkoti-ikäisiä ja sitäkään kukaan ei ihmetellyt yhtään.
Menimme naimisiin silloin yli 20 vuotta sitten ihan mielellämme ja olemme yhdessä vieläkin mielellämme. Ei se naimisissa olo elämäämme ole juuri muuttanut, mutta toki se on helpottanut useimmissa tapauksissa erilaisissa asioissa, esimerkiksi kun asuimme ulkomailla, oli ehdottomasti helpompi, kun olimme naimisissa. Avoparina byrokratia olisi ollut vaikeampaa.
Naimisissa oleminen ei ole "turhaa, mutta jos niin haluaa ajatella, niin se on ihan ok. Emme ole eroamassa.
Liitolta odotetaan nykyään aika paljon. Jos se ei täytä kaikkia omia vaatimuksia, erotaan ja lähdetään etsimään parempaa suhdetta. Alkuhuuman loppuminen ja arjen alkaminen suhteessa ei miellytä kaikkia. Ajatellaan, että suhde on siinä vaiheessa jotenkin pilalla ja "loppu".
Naiset ovat käyvät töissä ja pystyvät halutessaan eroamaan ja elättämään itse itsensä.
Eroaminen ei ole häpeä, vaan tosi tavallista ja hyväksyttävää.
Ehdottomasti hyvä asia on, että kenenkään ei tarvitse elää liitossa, jossa on väkivaltaa, päihdeongelmia yms. Yhteiskunnan vahva viesti on, ettei sellaiseen liittoon pidä jäädä. Ennen sellaisestakin eroamista pidettiin häpeänä. Ihan älytöntä, kun sitä ajattelee.