Vinkkejä uusperheen muodostuksessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En missään nimessä muuttaisi yhteen, ihan lasten takia.

Jos lapset ovat jo teini-iässä, on tuo kuvio todella hankala. Lasten muutettua omilleen, voitte muuttaa yhteen.

Jos sinun on pakko muuttaa yhteen, niin ehdottomasti uusi yhteinen koti, ei kummankaan vanha.

Lastesi takia: älä muuta yhteen.

Itse tein sen päätöksen, että ei uusperhekuvioita sanan katon alla, ennen kuin lapset ovat muuttaneet pois. He ovat nyt aikuisia ja kiittäneet minua moneen kertaan asiasta, kavereiden kesken kuulemma kuullut ikäviä tarinoita uusperheistä. Ja mikä pahinta, moni kaveri sanonut, etteivät halua pahaa oloa sanoa vanhemmalleen, kun tämä on niin innoissaan uudesta kumppanistaan.

Tasapuolisuuden nimissä kaikki lapset revittävä irti juuriltaan?

Kyllä, muuten lapset kokevat että vieraat pennnut tuli heidän kotiinsa ja toiset eivät tule ikinä kokemaan paikkaa kodikseen. Eli kaikille sama lähtökohta tietenkin. Aikuisille ja lapsille.

Oisko helpompaa kun miehet lapset muuttaneet pois kotoa? Heidän ei tarvitse sitten enää sopeutua, ja sinun lapsen on helpompaa sopeutua kun kuvioon tulee vain isäpuoli ilman lapsia?

Eli joskus 4 vuoden kuluttua aikaisintaan todennäköisesti.

Meillä onnistunut uusperhe. Näillä eväillä sillä on onnistumisen mahdollisuudet:

- ei kummankaan vanhaan asuntoon, vaan kaikille neutraaliin asuntoon

- kaikilla oma huone ja oma rauha

- kenenkään elämä ei saa huonontua, vaan parentua. Kukaan ei saa joutua luopumaan, ei esim yhteisestä ajasta vanhemman kanssa tms

- käskyt kierrätetään ekat vuodet vanhemman kautta. Eli jos joku lapsi ei hoida kotihommiaan, niin oma vanhempi huomauttaa. Toinen alkaa käskyttää vasta, kun uusperhe muotoutunut kunnolla.

- kumpikaan aikuisiata ei saa olla nipottaja

Mies paljon poissa kotoa? Ja kyse on nyt sinun taloudesta? Ei omaisuutta?

Eli mies tarvii lastenhoitajaa? Paljon harrastuksia ja iltamenoja?

Tottakai kaikille uuteen kotiin jos yhteenmuutto.

No en muuttaisi yhteen, jos toinen on vielä paljon poissa kotoa. Hän tarvitsee vaan sinun apua. 

"taloudellisesti se olisi kannattavaa"

Onpa muuten ihanan romanttinen syy muuttaa yhteen..

Kokeile ja tule kertomaan vuoden päästä miten meni. Kiinnostaa meinaan oikeasti.

-samassa tilanteessa oleva

Kuulostaa kyllä siltä, että mies tarvitsee kustannusten jakajaa ja teinivahtia, jos kerran on paljon poissa.

Mitä mies on siitä mieltä, että hankkiditte yhdessä uuden asunnon? Villi veikkaukseni on, että se ei ole miehellä vaihtoehto.

Kyllä yhden aikuisen tulo lasten elämään/kotiin on aika helppo jos kyseessä on ok tyyppi. Mutta vieraiden lasten tulo ei välttämättä.

Mun lapsille on ollut koko ajan okei että mieheni asuu meidän kanssa. Hän ei ole haitaksi. Hiljainen eläjä eikä mitenkään käske lapsia tai vaikuta heidän olemiseen. Sen sijaan isän luona asuu aina uuden naisen lapset ja niistä tulee meteliä ja niiden tappelut pitää kuunnella niin se rasittaa eri tavalla.

Myös murrosikä sellainen ettei uuteen sopeudu kovin helposti.

Suosittelen että ette muuta. Tossa on liian monta vaaran paikkaa nyt. Ollen melko varma että menee 2 vuotta ja vihaat miehesi lapsia..

Vaaranpaikka on just se yhteenmuutto varsinkin, kun molemmilla on lapsia, vieläpä teini-ikäisiä.

Kysyit vinkkejä, niin tässä niistä tärkein: pitäkää erilliset kodit kunnes kaikki lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Ei suhteen mitta ole yhdessä asuminen, joten erilliset kodit voi pitää vaikka loppuelämän, ja elää silti onnellisesti parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Sinun lapsen elämä siis muuttuisi eniten? Koulu, ystävät, harrastukset, toinen vanhempi, jne?

Ei lapseni elämä muuttuisi mitenkään muutoin kuin uudella kodilla ja osoitteella, asumme siis samalla paikkakunnalla(toki uusi tapa elää). Eli samat kaverit ja koulu säilyisi.

Haluan kirjoittaa aiemmille kirjoittajille että vaikka mies on paljon poissa kotoa niin tosiaan hänen lapsillaan on myös äiti, joiden luona viettävät puolet ajastaan, samoin kuin minun lapseni viettää aikaa isänsä kanssa puolet ajastaan. Olen ollut yksin lapsen kanssa jo yli 8 vuotta ja tavallaan kaipaan arkeen toisen aikuisen, mutta ennen kaikkea haluan nähdä tuleeko lapset juttuun keskenään.

Idea yhteenmuutosta on miehen ja ehkä itseäni houkuttelee ajatus totaalisesti vakiintumisesta, mutta jostain syystä ajatus että muutan hänen asuntoonsa hiertää minua ja luulen, että se tulee siitä että minulle sitoutumiseksi ei tule riittämään yhteinen koti, josta maksan miehelle, vaan haluan naimisiin ja tehdä vaikkapa sitten avioehdon. Kai koen joutuvani jotenkin alisteiseen asemaan. Mies otti ison lainan talolleen vajaa vuosi sitten ja varmaan hän on toivonut löytävänsä kumppanin jonka kanssa jakaa kuluja, mutta tietää pärjäävänsä siinä myös yksin. Itse ajattelin ennen tapaamistamme että ottaisin lainan ja ostaisin pienen talon tai mökin vanhuuden päivien varalle, mutta en tahdo enkä saa edes puoliksi niin isoa lainaa, jonka mies on tuohon taloon ottanut.

En ole laskemassa sitä kuinka monta perunaa kukakin syö, mutta on kokemusta ihmisistä jotka vedättävät toisiaan ja minun mielestäni esim. avioehto on todella hyvä käytäntö juurikin jos hommat meneekin pieleen, niin ainakaan raha-asioista ei tarvitse riidellä erokuohuissa.

Haluaisin vielä tarkemmin ymmärtää että mikä uusioperheissä "pilaa lapsen elämän" ja "on itsekästä aikuisilta".

Itse tunnen ihmisiä, jotka olleet suhteellisen onnellisia kasvaessaan "uusperheessä". Ja minusta asian voi nähdä myös mahdollisuutena, koska jokainen yksilö on itsessään mielenkiintoinen ja arvokas.

Ja vielä tuohon 15-vuotiaaseen palatakseni, niin ymmärrettävää että hänen fokus alkaa olla enemmän lukiossa, jatko-opinnoissa, kielikursseissa ja oman aikuisen elämän aloittamisessa, tottakai tarvitsee vanhempiaan, mutta aivan eri tavalla kuin nämä pienemmät jotka on pidettävä mukana loma-ajat yms. vielä muutaman vuoden. Vanhin siis täyttää tänä vuonna 16 ja kyllä 16 vuotiaalla on eri vapaudet kuin 11 ja 14 vuotiailla ja sillä varmasti mieheni tarkoitti tuota ettei tuo 15 vuotias enää ihan samalla tavalla muodosta suhdetta kuin 11-ja 14- vuotiailla on mahdollisuus toisiinsa ja toisaalta tämä 11v. ei ikinä pääse yhtä tiiviiksi pariksi kuin 14 ja (vielä) 15 vuotiaat sisarukset.

Masentavaa pohdintaa. Miehellä iso kallis talo josta ei varmaan halua luopua. Ja jos sinne muutat niin olet aina vähän kylässä vain. Lapset sopeutuu tai sitten ei. Se on heidän päänsärkynsä ja aina voivat mennä toisen vanhemman luo jos ei kelpaa mitä annetaan.

Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.

Jos suhteen kestävyys ja lasten harmoninen elämä ei kiinnosta tippaakaan, niin muuttakaa ihmeessä yhteen!

Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon, että älkää muuttako yhteen. Ymmärrän, että sitä haluaisi olla toisen kanssa yötä päivää, mutta yhteen muuton myötä suhteeseen tulee niin paljon ongelmia että ajan mittaan olet hajoamispisteessä. Ja kun kirjoitit, että sinulla ei tulisi olemaan juurikaan omaa aikaa... sanoisin, että no no, ei missään nimessä yhteenmuuttoa jo ihan lapsesi vuoksi!

Parempi että tapaatte lapsivapailla vaan ja jätätte tuollaiset haihattelut sikseen.

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon, että älkää muuttako yhteen. Ymmärrän, että sitä haluaisi olla toisen kanssa yötä päivää, mutta yhteen muuton myötä suhteeseen tulee niin paljon ongelmia että ajan mittaan olet hajoamispisteessä. Ja kun kirjoitit, että sinulla ei tulisi olemaan juurikaan omaa aikaa... sanoisin, että no no, ei missään nimessä yhteenmuuttoa jo ihan lapsesi vuoksi!

Ap:lla ei olisi muuton myötä omaa tilaa enää, mitä se sitten tarkoittaakaan. Itse en lähtisi uhraamaan miehen takia noin paljoa. Ottaisin ennemmin toisen miehen siihen rinnalle täyttämään ne tyhjät hetket.