te, jotka ette kuulu kirkkoon, vietättekö kuitenkin joulua?
kyselin muutamalta lapseni luokkakaverilta, jotka eivät kuulu kirkkoon, joulun vietosta. Tuntui, että se ei eroa mitenkään riviluterilaisen perheen joulun vietosta, kaikki kirkkoon kuuluvat kun eivät käy kirkossa kuitenkaan. Viettävätkö uskonnottomat tosiaan joulua?
Kommentit (42)
Olen aina ollut ns. tapauskovainen eli olen kuulunut kirkkoon, mutta uskonto ei ole koskaan merkinnyt minulle mitään. En myöskään usko Jumalaan.
Olen maksanut kirkollisveroa 20 vuotta. Minut on vihitty kirkossa, samoin pappi on kastanut molemmat lapsemme ihan vaan tavan vuoksi, kummallakaan toimituksella ei ole minulle uskonnollista merkitystä.
Ensimmäisen kerran harkitsin kirkosta eroamista silloin kun hautapaikat tulivat maksullisiksi myös seurakuntaan kuuluville. Ajankohtaiseksi asia tuli siinä vaiheessa kun kirkkohallitus (vai-mikä-lie-instanssi-se-nyt-on) ilmoitti kantansa hedelmöityshoitoihin. Ovat sitä mieltä, että luovutettuja sukusoluja ei saisi käyttää ollenkaan ja minä tulkitsen sen niin, että meidän luovutussoluista alkunsa saaneet lapsemme eivät saisi olla olemassa.
Erosin kirkosta, koska minusta vaan tuntui siltä, että kirkolla ei ole minulle mitään annettavaa, ei liioin minulla mitään annettavaa kirkolle.
Mies kuuluu kirkkoon edelleen, samoin lapset.
Joulu, sen paremmin kuin mikään muukaan juhla, ei ole minulle uskonnollinen juhla eikä sen perinteillä ole minulle merkitystä. Joulun " must" ovat isän haudalla käyminen, kinkku ja lahjat lapsille.
Mutta hassua, tulin muistaneeksi että ateistikotonani luettiin kyllä joulupöydässä jouluevankeliumi.