Lue keskustelun säännöt.
Fiksut/älykkäät ihmiset, jotka eivät ole menestyneet elämässään - tunnetko tällaisia?
30.04.2023 |
Tunnetko tällaisia ihmisiä, jotka ainakin vaikuttavat älykkäiltä ja fiksuilta ja jotka ovat saattaneet esim koulussa/opinnoissa pärjätä hyvin, mutta jostain syystä eivät ole oikein koskaan menestyneet aikuisena esim työelämässä tai muutenkaan? Niin mistä luulet tällaisen onnistumisen ja menestymisen "katoamisen" johtuvan, silloin kun ihmisellä aiemman perusteella pitäisi olla kaikki valmiudet onnistua ja menestyä elämässään?
(Siis poislukien tapaukset, jolloin kyseinen henkilö on tehnyt tietoisen päätöksen asiasta, tai henkilöt jotka sairastavat esimerkiksi masennusta tai muita fyysisiä tai psyykkisiä sairauksia, jotka voivat vaikuttaa asiaan)
Kommentit (163)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekosyitä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset pärjää koulussa, miehet työelämässä.
Naiset pärjää oikein hyvin ja paremmin kuin miehet koska naisilla on esteitä mitä miehillä ei ole, esim lapset laskee naisen arvoa työmarkkinoilla kun taas miehillä se nostaa arvoa. Perheellinen mies, palkataan mieluummin kuin perheetön mies. Perheellinen nainen taas on riski työnantajan silmissä ja vaikeuttaa niin palkkaamista kuin etenemistäkin.
Miksi vain 12% yrittäjistä on naisia?
Miehillä on heikompi itsekritiikki, epärealistinen ja ylimitoitettu käsitys omista tiedoistaan ja taidoistaan. On hienoa, kun saa olla "toimitusjohtaja". Yrittämisen ja johtamisen jälki on mitä on.
Lähde?
Lähde on englanniksi esimerkiksi fountain, ruotsiksi källa, ranskaksi fontaine ja saksaksi Ursprung. Mahdoitko tarkoittaa jotakin näistä vai kenties jotain muuta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fiksuus on älykkyyttä, järkevyys myös. Huumorintaju on iso osa älykkyyttä. Joillain ihmisillä on älykkyyttä tietyntyyppisiin asioihin, jotkut ovat matemaattisesti lahjakkaita, jotkut piirtävät hyvin, jotkut omaavat loistavan visuaalisen silmän ja osaavat luoda kaikkea upeaa jne. Jokainen normaali ihminen on fiksu eli älykäs, osaa siis elää tätä elämää. Vähemmän on todella älykkäitä ihmisiä jotka tekevät sellaisia juttuja jotka on heille ominaisia, se on hyvä sillä heitäkin tarvitaan. Itsevarmuutta jokaiselle, lapsesta lähtien. Tunteminen auttaa, siksi lapsienkin pitää antaa tuntea kaikki tunteet ja vanhempien tehtävä on kasvattaa heitä koska vanhempien oletetaan olevan aikuisia kypsiä ihmisiä. Elämästä nauttiminen on iso osa hyvinvointia. Lastenkin kuuluu saada olla hyvinvoivia ja voivat hyvin kun kiukkukaan ei vaivaa ja ovat turvassa, rakastettuja ja heillä on kaikki perustarpeet vähintään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekosyitä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset pärjää koulussa, miehet työelämässä.
Naiset pärjää oikein hyvin ja paremmin kuin miehet koska naisilla on esteitä mitä miehillä ei ole, esim lapset laskee naisen arvoa työmarkkinoilla kun taas miehillä se nostaa arvoa. Perheellinen mies, palkataan mieluummin kuin perheetön mies. Perheellinen nainen taas on riski työnantajan silmissä ja vaikeuttaa niin palkkaamista kuin etenemistäkin.
Miksi vain 12% yrittäjistä on naisia?
Miehillä on heikompi itsekritiikki, epärealistinen ja ylimitoitettu käsitys omista tiedoistaan ja taidoistaan. On hienoa, kun saa olla "toimitusjohtaja". Yrittämisen ja johtamisen jälki on mitä on.
Jokainen halukas voi olla toimitusjohtaja. Riittää, että käy ostamassa huoltoasemalta harjan ja sen jälkeen rekisteröi itselleen toiminimen. Sen jälkeen on yrittäjä tai toimitusjohtaja tai miksi haluaakin itseään nimittää. Töitä välttämättä ei löydy, mutta mitäs pienistä.
Tuotahan kelvoton Sipilä kaupitteli kaikille. Työttömistä päästään, kun tehdään jokaisesta harjan omistajasta siivousyrittäjä. Töitä ei ole, rahaa ei tule, hyvinvointi ei lisäänny, mutta työttömyystilasto kaunistuu.
Sipilä jeesusteli sitten, että hän onnistui luomaan 140000 työpaikkaa. Teknisessä mielessä totta mutta tosiasiallisesti silmänlumetta. Mikä ihmeen työllistyminen se on, jos palkalla ei kuitenkaan tule toimeen eikä pysty itseään elättämään?!
Vierailija kirjoitti:
Itseni. Pidän itseäni kohtuullisen fiksuna. Sain koulussa aina hyviä arvosanoja ja yläasteella ja lukiossa stipendit. Pääsin opiskelemaan yliopistoon ja opinnot menivät ihan hyvin, mutta valmistuin työttömäksi, enkä paria muutaman kuukauden pätkää lukuunottamatta onnistunut työllistymään tuolla tutkinnolla. Duunarihommiin siinä sitten pääsin, tein niitä joitakin vuosia ja aloin opiskella uutta tutkintoa, joka on pian valmis. Uutta alaa opiskellessa pääsin harjoitteluun paikkaan, jossa olen saanut jatkaa palkkatöissä, joten onneni työelämässä on kääntynyt. Silti palkkani on umpisurkea siihen nähden, että minulla on pian kaksi korkeakoulututkintoa. En ole kaiken tämän haahuilun ohessa saanut toteutettua edes unelmaa hyvästä parisuhteesta ja omasta perheestä, takana on vain sarja epäonnistuneita suhteita, joten yksityiselämässäkään ei voi menestyksestä puhua. Nyt olen kolmekymppinen, joten vielä toivo ei ole mennyt, mutta aika jäljessä olen kavereista, jotka nostavat tuplapalkkaa minuun verrattuna ja elävät perhe-elämiään.
Omalla kohdalla uskon tämän huonon menestyksen johtuvan huonosta itseluottamuksesta, lisäksi olen uusien ihmisten seurassa hieman ujo ja arka, jotenkin huomaamaton. Työhaastatteluissa paremmin esiintyvät ovat saaneet työpaikat. Vaikka suhteita on ollut, aina on vaikuttanut että miehet ovat minuun tyytyneet, kun eivät parempaa saa. Ihan tavallisia miehiä, ei mitään jänniä pettäjiä, mutta oikeaa vakavaa suhdetta yhteenmuuttoineen ja lapsineen ei minun kanssa ole haluttu.
Tuo oli kun mun kynästä muuten mut minä löysin sen onnellisen parisuhteen nimenomaan jännä miehen kainalosta, olen huomannu et rehellinen jännä mies joka ei petä ja joka seisoo sanojensa takia on kiltin tytön unelmamies, voi aina luottaa et se mies ei romahda pikku jutuista ja tyypillisesti niiltä löytyy itsetuntoa sen verran et ei tarvi pelätä minkään peittelyä tai teeskentelyä.
Nyt kun tarkemmin mietin niin hyvä itsetunto ja rehellisyys olikin avainsanat eikä se kuinka jännä mies on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen (olin) älykäs tyttö. Olin kympin oppilas näkemättä lainkaan vaivaa aina lukioon asti, kun alkoi alamäki. Peruskoulussa minusta oli tehty useampi lastensuojeluilmoitus, mutta vanhempien menestys kuittasi asian. Elettiin 2000-luvun alkua.
Kirjoitin lopulta E:n paperit krapulassa, eli alkoholilla oli vaikutusta asiaan. Peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli 9,7 kun lukiossa se oli enää 8,9.
Lukuloman vietin lähikapakassa. Olin jo sen ikäinen, koska vietin vaihtarivuoden ennen toista luokkaa.
Lukion jälkeen olen hakenut kolmeen eri korkeakouluun (Helsingin yliopisto, maakuntayliopisto ja eräs ammattikorkeakoulu). Kaikkiin niihin pääsin lukematta pääsykoekokeisiin, mutta en pärjännyt opinnoissa, koska yhtäkkiä olisi pitänyt nähdä vaivaa.
Mielestäni tämä näkökulma unohdetaan liian usein: peruskoulu ja lukio on toisinaan niin helppoa perusälykkäille, että juuri he tarvitsisivat tukiopetusta. Jonkinlaista valmennusta tulevaan: nyt sinun ei tarvitse nähdä vaivaa, mutta tulevaisuudessa tarvitsee.
Tunnollisuutta ei opeteta ensimmäisellä ja toisella asteella, vain hyvistä arvosanoista palkitaan (stipendit ja kunniamaininnat).
Kognitiivista kapasiteettiani kuvailtiin eräissä neurologisissa testeissä sanoin erittäin älykäs.
No, mikä sitten on lopulta älykkään määritelmä?
Se fiksu spurgu siellä lähikapakan nurkkauksessa vai se uraputkessa oleva tohtori alle kolmekymppisenä?
Yleensä älykkäät ihmiset pääsevät vauhtiin vasta yliopistossa, kun pääsevät sen aiheen kimppuun, josta ovat kiinnostuneita. Näin kävi minulle, joka en peruskoulussa ja lukiossa viihtynyt.
Jos yliopistossa ei pärjää, niin silloin äo ei ehkä kuitenkaan kovin korkea ole, vaan ihan perusfiksu, jolle abstrakti ajattelu tuottaa hankaluuksia opintojen alussa. Ulkoa opettelemalla ei yliopistossa enää sillä tavalla pärjää kuin vielä lukiossa. Kyse ei niinkään ole siitä, että asiat olisivat välttämättä vaikeita, vaan ajattelun systemaattisuus ja kriittisyys punnitaan. Monilla menee kolmanteenkin opintovuoteen ennen kuin tieteellinen ajattelu opitaan ja arvosanat kohoavat. (Olen tutkijan urani alussa ollut yliopisto-opettaja.)
Minä en löytänyt yliopistosta alaa, joka olisi vetänyt tarpeeksi. Olisin pärjännyt paremmin amerikkalaisen tyylisessä järjestelmässä, jossa ensin päästään sisään yleisillä meriteillä ja kokeillaan ensimmäisen vuoden aikana yliopistossa vähän kaikkea, mikä kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Persoonallisuushäiriöisillä on myös pohjaton kateellisuus älykkäitä kohtaan, mikä johtaa siihen, että he tuhoavat heidät täysin. Heillä on verkosto , johon kuuluu vain, jos on itse persoonallisuushäiriöinen. Sen jälkeen he kuljeskelevat yhteiskunnan huipulla ja viittaavat itseensä meidän poppoona. Lakeja ei ole heille olemassa.
Minä olin kouluni parhaita oppilaita aina. Työelämässä vain pätkätöitä matalapalkka-alalla, pitkiä työttömyysputkiakin. Miksi? Siksi että minulla ei ole yhtään minkäänlaista kunnianhimoa, ei tarvetta saada titteleitä, isoa palkkaa, vastuuta ja arvostusta. Haluan helpon rauhallisen työn josta pääsen määräajan jälkeen selittelemättä pois. Voin kokeilla erilaisia aloja ja työpaikkoja. En halua sitoa itseäni vuosikymmeniksi samaan työhön ja kettumaisiin työkavereihin, joita en voi itse valita. Samaan paikkakuntaan. Haluan olla suhteellisen vapaa ja pitää ohjakset itselläni. Kyllästyn rutiineihin hyvin nopeasti.
En ole laiska sillä olen opiskellut paljon, usean alan tutkinnot, kieliä ym.
Nyt on se ihanteellinen tilanne että ei ole pakko tehdä töitä ollenkaan, ikää vasta 50v. Harrastan paljon, elämä on stressitöntä, pärjään rahallisesti.
Sääliksi käy ihmisiä jotka kilpavarustelun ja tittelinkipeyden vuoksi raatavat itsensä hengiltä. Valittavat työstä, asiakkaista, pomosta, stressistä, palkasta, lomista. Ei ole sitä tätä eikä varsinkaan tuota, palkka ei riitä, lomat väärään aikaan. Kateus ja valitus ja paskan puhuminen toisista on elämän tarkoitus. Viisas pääsee vähemmällä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa ei ole lähes yhtään poikkeuksellisen älykästä. Jokainen heistä on jäljitettävissä ja Suomessa niitä on aina korkeintaan 5. Se on perinnöllistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekosyitä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset pärjää koulussa, miehet työelämässä.
Naiset pärjää oikein hyvin ja paremmin kuin miehet koska naisilla on esteitä mitä miehillä ei ole, esim lapset laskee naisen arvoa työmarkkinoilla kun taas miehillä se nostaa arvoa. Perheellinen mies, palkataan mieluummin kuin perheetön mies. Perheellinen nainen taas on riski työnantajan silmissä ja vaikeuttaa niin palkkaamista kuin etenemistäkin.
Miksi vain 12% yrittäjistä on naisia?
Miehillä on heikompi itsekritiikki, epärealistinen ja ylimitoitettu käsitys omista tiedoistaan ja taidoistaan. On hienoa, kun saa olla "toimitusjohtaja". Yrittämisen ja johtamisen jälki on mitä on.
Jokainen halukas voi olla toimitusjohtaja. Riittää, että käy ostamassa huoltoasemalta harjan ja sen jälkeen rekisteröi itselleen toiminimen. Sen jälkeen on yrittäjä tai toimitusjohtaja tai miksi haluaakin itseään nimittää. Töitä välttämättä ei löydy, mutta mitäs pienistä.
Tuotahan kelvoton Sipilä kaupitteli kaikille. Työttömistä päästään, kun tehdään jokaisesta harjan omistajasta siivousyrittäjä. Töitä ei ole, rahaa ei tule, hyvinvointi ei lisäänny, mutta työttömyystilasto kaunistuu.
Sipilä jeesusteli sitten, että hän onnistui luomaan 140000 työpaikkaa. Teknisessä mielessä totta mutta tosiasiallisesti silmänlumetta. Mikä ihmeen työllistyminen se on, jos palkalla ei kuitenkaan tule toimeen eikä pysty itseään elättämään?!
Kannattaa huomata, että Petteri Orpokin uhoaa nyt, että hänen hallituksensa sitoutuu sadan tuhannen työpaikan luomiseen. Mutta Petterin suunnitelma on tuhoisa: hän aikoo tuoda kehitysmaista huippuosaajia tekemään paskaduuneja niin huonolla palkalla, ettei se riitä elämiseen vaan joutuu turvautumaan sosiaalitukiin eli kaatumaan veronmaksajien niskaan. Eilen Jyri Häkämies (yök) myönsi kymppiuutisissa, ettei huippuosaajien palkka tosiaan riitä elämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäisiköhän ottaa taas käyttöön tapa kirjata hautakiviin ihmisten tittelit, arvot, työt ja tekemiset, kuten ennen vanhaan? Kun nämä edelleen on niin tärkeitä ihmisarvon määrittäviä asioita.😄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen (olin) älykäs tyttö. Olin kympin oppilas näkemättä lainkaan vaivaa aina lukioon asti, kun alkoi alamäki. Peruskoulussa minusta oli tehty useampi lastensuojeluilmoitus, mutta vanhempien menestys kuittasi asian. Elettiin 2000-luvun alkua.
Kirjoitin lopulta E:n paperit krapulassa, eli alkoholilla oli vaikutusta asiaan. Peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli 9,7 kun lukiossa se oli enää 8,9.
Lukuloman vietin lähikapakassa. Olin jo sen ikäinen, koska vietin vaihtarivuoden ennen toista luokkaa.
Lukion jälkeen olen hakenut kolmeen eri korkeakouluun (Helsingin yliopisto, maakuntayliopisto ja eräs ammattikorkeakoulu). Kaikkiin niihin pääsin lukematta pääsykoekokeisiin, mutta en pärjännyt opinnoissa, koska yhtäkkiä olisi pitänyt nähdä vaivaa.
Mielestäni tämä näkökulma unohdetaan liian usein: peruskoulu ja lukio on toisinaan niin helppoa perusälykkäille, että juuri he tarvitsisivat tukiopetusta. Jonkinlaista valmennusta tulevaan: nyt sinun ei tarvitse nähdä vaivaa, mutta tulevaisuudessa tarvitsee.
Tunnollisuutta ei opeteta ensimmäisellä ja toisella asteella, vain hyvistä arvosanoista palkitaan (stipendit ja kunniamaininnat).
Kognitiivista kapasiteettiani kuvailtiin eräissä neurologisissa testeissä sanoin erittäin älykäs.
No, mikä sitten on lopulta älykkään määritelmä?
Se fiksu spurgu siellä lähikapakan nurkkauksessa vai se uraputkessa oleva tohtori alle kolmekymppisenä?
Yleensä älykkäät ihmiset pääsevät vauhtiin vasta yliopistossa, kun pääsevät sen aiheen kimppuun, josta ovat kiinnostuneita. Näin kävi minulle, joka en peruskoulussa ja lukiossa viihtynyt.
Jos yliopistossa ei pärjää, niin silloin äo ei ehkä kuitenkaan kovin korkea ole, vaan ihan perusfiksu, jolle abstrakti ajattelu tuottaa hankaluuksia opintojen alussa. Ulkoa opettelemalla ei yliopistossa enää sillä tavalla pärjää kuin vielä lukiossa. Kyse ei niinkään ole siitä, että asiat olisivat välttämättä vaikeita, vaan ajattelun systemaattisuus ja kriittisyys punnitaan. Monilla menee kolmanteenkin opintovuoteen ennen kuin tieteellinen ajattelu opitaan ja arvosanat kohoavat. (Olen tutkijan urani alussa ollut yliopisto-opettaja.)
Minä en löytänyt yliopistosta alaa, joka olisi vetänyt tarpeeksi. Olisin pärjännyt paremmin amerikkalaisen tyylisessä järjestelmässä, jossa ensin päästään sisään yleisillä meriteillä ja kokeillaan ensimmäisen vuoden aikana yliopistossa vähän kaikkea, mikä kiinnostaa.
Niin, et ehkä ole koskaan kunnolla päässyt älyäsi vielä mittaamaankaan, että mihin asti se tosiasiassa riittäisi. Moni keskivertoa fiksumpi on alisuoriutuja, olen siitä aivan samaa mieltä mistä aiemmin kirjoitit. Eli koska koulumaailma ei tarjoa haastetta, he eivät pääse kiinni älyynsä, jos on elämässä paljon muita vaikeuksia. Eivät löydä omaa juttuaan.
Mutta voihan se vanhempanakin löytyä. Itsekin luin huvikseni lisätutkinnon itselleni aikuisena. Suomessa se onnistuu vähävaraiseltakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on testattu kirkea älykkyysosamäärä. En ole erityisen menestynyt. Yliopistotutkinto löytyy ja koulutusta vastaavia töitä. Olen viettänyt paljon aikaa lasten kanssa kotona. Minulle menestystä on elämänlaatu. Se on ollut kotonaoloni ansiosta meidän perheessämme korkea. Lapset voivat hyvin, ovat todella menestyneet koulussa ja olemme harrastaneet paljon, nähneet maailmaa ja kesät vietämme mökillä. Olen toki hyväosainen, perinyt ja minulla on varakas puoliso. Harrastan pienimuotoisesti pörssisijoittamista. Näistä syistä on ollut mahdollista ottaa rennommin. Toisaalta haaveilen yrittäjyydestä.
Paljonko pisteitä tuli? Minun pisteeni olivat 127 tai 128 kaksipäiväisestä virallisesta testistä 14v:n iässä.
Olen tehnyt elämässäni hyvin monenlaisia asioita, se on kai kiroukseni, että olen kiinnostunut niin monista asioista ja yleensä myös pääsen niissä nopeasti pitkälle. Olen mm. urheillut, musisoinut, julkaissut kirjoja tieteen ja taiteen alalta, mutta jokaisella alueella olen jäänyt ikään kuin diletantiksi sen takia, että olen kiinnostunut monista muistakin asioista kuin siitä, jota parhaillaan teen. Sen vuoksi en mielestäni ole saavuttanut täyttä potentiaaliaani millään alalla.
Onhan se tavallaan kirous että kiinnostus pomppii asiasta toiseen. Silloin pitää vaan valita yksi, josta löytää lopulta tarpeeksi osa-alueita joihin syventyä.
Tai sitten ammatti, jossa saa käyttää monen eri alueen taitojaan yhdistelmänä.
Esimerkiksi toimittajan työssä saa perehtyä uuteen asiaan jatkuvasti ja hylätä sen uutta vastaan jo ennen kuin kiinnostus alkaa hiipua.
Vierailija kirjoitti:
Minä. En ole kunnianhimoinen ja unelma-ammattini, jota siis
teen työkseni, on huonosti palkattua. Olen tavis. Perhe, työ ja terveyttä on, muttei erityisiä saavutuksia. Taloudellista turvaa rakennan sijoittamalla.
Minusta sinä kyllä kuulostat elämässä menestyneeltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ryöstetään persoonallisuushäiriöisten toimesta. Monet älykkäät opettavat persoonallisuushäiriöiset puhumaan älykkään menestymättömyydestä, koska muut älykkäät tajuavat heti, mistä on kyse. Menestymättömyys on persoonallisuushäiriölle sama asia kuin rahattomuus tai vallan puute. Valta hankitaan Suomessakin väkivallan avulla. Kaikki eivät vielä tiedä sitä.
Tiedän tämän siksi, että olen itse keksinyt näitä. Kysymys oli, miten saadaan kaikki uskomaan, että olet tyhmä, kun olen poikkeuksellisen älykäs ja vastaus oli juuri tuo, että viitatkaa siihen, etten ole menestynyt. Jokainen, joka on edes vähän perillä tietää, mitä tapahtui. Moni narsisti kutsuu muita pakonomaisesti nimenomaan tyhmäksi kuin 3-vuotias, kuten häiriöön kuuluu.
Vierailija kirjoitti:
Traumaperäinen stressi estää keskittymisen. Introverttius.
Juuri näin, samoin kuin sängyn pohjalle vievä masennus, paha paniikkihäiriö ym. Älykkyys ei tietenkään estä muutakaan sairastamista tai auta välttämättä avunsaannissa ja kyllä, moni ilmeisen vähemmän älykäs tuntuu ajattelevan näin ja minullekin on tämä joskus ihan suoraan sanottu. Jos ja kun ihmistä ei oikein kuunnella tai resursseja ei ole, niin siinähän sitten olet, sillä itseparannuskykyä älykkyys ei tuo eikä kaikki vaivat ole itsehoidettavia. Niin, kukapa sitä nyt tietäisi OMAN kehonsa tuntemuksista tai osaisi etsiä ja yhdistää tietoa eikö? Saati sitten, jos on yksikin mt-diagnoosi (kaikkein hölmöimmät tukeutuvat todella vanhoihin sittemmin kiistatta vääriksi osoittautuneisiin arveluhin...), niin se tuntuu olevan monelle yhtä kuin realiteettitajun puute, vaikka kyse olisi vain masennuksesta tai muusta vastaavasta, joilla ei ole vaikutusta asioiden realistiseen hahmottamiseen ainakaan silloin, kun sairaus ei ole kaikkein vakavimmillaan. On pikemminin niin, että masentuneet ymv. ymmärtävät asioita realistisemmin kuin muut. Tästä on siis tutkimusnäyttöäkin eli kyseessä ei ole vain oma mielipiteeni.
Pahin yhdistelmä tällaisissa vaurioittavissa tapauksissa lienee erityinen herkkyys, korkea älykkyys ja alusta asti vakavasti traumatisoiva kasvuympäristö, jossa ei ole turvallisia ihmisiä lainkaan (minussa tämä näkyi jo vauvasta asti). Tuo yhdistelmä sairastuttaa varmuudella ja pahasti jo ennen kuin ihminen ehtii täysi-ikäiseksi. Sen jälkeen elämä on pitkälti pelkkää yritystä tervehtyä ja selvitä eikä siihen saisi tulla enää yhtään isompaa lisävastoinkäymistä. Ja kun psyyke alkaa vihdoin olla kunnossa, on kaikki helposti muuten ohi ja menetykset korvaamattomia ja/tai fysiikka pettää vuosikymmenten rääkin jälkeen.
Tiesin nuorempana myös yhden todistetusti älykkään skitsofreenikon. Hänen sairautensa ei ollut lainkaan parannettavissa eikä hän pystynyt opiskelemaan edes lääkkeiden avulla eli ei, kaikki älykkäät eivät todellakaan ole vain akateemikkoja tai liike-elämän menestyjiä ts. ei ole vain niin, että ellet ole tuolla tavoin "menestynyt", et voi mitenkään olla älykäs, sillä älykkäät menestyvät aina tilanteesta riippumtta. Kyllä, tuota näkee hoettavan, mutta jokainen oikeasti älykäs toki ymmärtää mitä hölynpölyä tuo on. Ja totta kai moni menestyykin, sillä onneksi _todella_ vakaviin ja kaikenkattaviin vaikeuksiin joutuu kuitenkin harvempi, mutta väite, ettäkö myös olisi mahdollista, on silkkaa i..dotismia. Ja en jaksa enää kaiken kokemani jälkeen kirjoittaa tämän korrektimmin. Sori siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset pärjää koulussa, miehet työelämässä.
Pärjäävät koulussa ulkoa opeteltavissa ja saman suoltamisessa eteenpäin, kuten humanistisissa, eivät uuden kehittämisessä, kuten teknillisissä.
Olen mies ja voin sanoa, että olet pihalla kuin lumiukko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumaperäinen stressi estää keskittymisen. Introverttius.
Juuri näin, samoin kuin sängyn pohjalle vievä masennus, paha paniikkihäiriö ym. Älykkyys ei tietenkään estä muutakaan sairastamista tai auta välttämättä avunsaannissa ja kyllä, moni ilmeisen vähemmän älykäs tuntuu ajattelevan näin ja minullekin on tämä joskus ihan suoraan sanottu. Jos ja kun ihmistä ei oikein kuunnella tai resursseja ei ole, niin siinähän sitten olet, sillä itseparannuskykyä älykkyys ei tuo eikä kaikki vaivat ole itsehoidettavia. Niin, kukapa sitä nyt tietäisi OMAN kehonsa tuntemuksista tai osaisi etsiä ja yhdistää tietoa eikö? Saati sitten, jos on yksikin mt-diagnoosi (kaikkein hölmöimmät tukeutuvat todella vanhoihin sittemmin kiistatta vääriksi osoittautuneisiin arveluhin...), niin se tuntuu olevan monelle yhtä kuin realiteettitajun puute, vaikka kyse olisi vain masennuksesta tai muusta vastaavasta, joilla ei ole vaikutusta asioiden realistiseen hahmottamiseen ainakaan silloin, kun sairaus ei ole kaikkein vakavimmillaan. On pikemminin niin, että masentuneet ymv. ymmärtävät asioita realistisemmin kuin muut. Tästä on siis tutkimusnäyttöäkin eli kyseessä ei ole vain oma mielipiteeni.
Pahin yhdistelmä tällaisissa vaurioittavissa tapauksissa lienee erityinen herkkyys, korkea älykkyys ja alusta asti vakavasti traumatisoiva kasvuympäristö, jossa ei ole turvallisia ihmisiä lainkaan (minussa tämä näkyi jo vauvasta asti). Tuo yhdistelmä sairastuttaa varmuudella ja pahasti jo ennen kuin ihminen ehtii täysi-ikäiseksi. Sen jälkeen elämä on pitkälti pelkkää yritystä tervehtyä ja selvitä eikä siihen saisi tulla enää yhtään isompaa lisävastoinkäymistä. Ja kun psyyke alkaa vihdoin olla kunnossa, on kaikki helposti muuten ohi ja menetykset korvaamattomia ja/tai fysiikka pettää vuosikymmenten rääkin jälkeen.
Tiesin nuorempana myös yhden todistetusti älykkään skitsofreenikon. Hänen sairautensa ei ollut lainkaan parannettavissa eikä hän pystynyt opiskelemaan edes lääkkeiden avulla eli ei, kaikki älykkäät eivät todellakaan ole vain akateemikkoja tai liike-elämän menestyjiä ts. ei ole vain niin, että ellet ole tuolla tavoin "menestynyt", et voi mitenkään olla älykäs, sillä älykkäät menestyvät aina tilanteesta riippumtta. Kyllä, tuota näkee hoettavan, mutta jokainen oikeasti älykäs toki ymmärtää mitä hölynpölyä tuo on. Ja totta kai moni menestyykin, sillä onneksi _todella_ vakaviin ja kaikenkattaviin vaikeuksiin joutuu kuitenkin harvempi, mutta väite, ettäkö myös olisi mahdollista, on silkkaa i..dotismia. Ja en jaksa enää kaiken kokemani jälkeen kirjoittaa tämän korrektimmin. Sori siitä.
Suurin osa joilla, on korkea äly, käsittääkseni vähintään dissosioi. Mieli jakautuu vähintään lievästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on testattu kirkea älykkyysosamäärä. En ole erityisen menestynyt. Yliopistotutkinto löytyy ja koulutusta vastaavia töitä. Olen viettänyt paljon aikaa lasten kanssa kotona. Minulle menestystä on elämänlaatu. Se on ollut kotonaoloni ansiosta meidän perheessämme korkea. Lapset voivat hyvin, ovat todella menestyneet koulussa ja olemme harrastaneet paljon, nähneet maailmaa ja kesät vietämme mökillä. Olen toki hyväosainen, perinyt ja minulla on varakas puoliso. Harrastan pienimuotoisesti pörssisijoittamista. Näistä syistä on ollut mahdollista ottaa rennommin. Toisaalta haaveilen yrittäjyydestä.
Paljonko pisteitä tuli? Minun pisteeni olivat 127 tai 128 kaksipäiväisestä virallisesta testistä 14v:n iässä.
Olen tehnyt elämässäni hyvin monenlaisia asioita, se on kai kiroukseni, että olen kiinnostunut niin monista asioista ja yleensä myös pääsen niissä nopeasti pitkälle. Olen mm. urheillut, musisoinut, julkaissut kirjoja tieteen ja taiteen alalta, mutta jokaisella alueella olen jäänyt ikään kuin diletantiksi sen takia, että olen kiinnostunut monista muistakin asioista kuin siitä, jota parhaillaan teen. Sen vuoksi en mielestäni ole saavuttanut täyttä potentiaaliaani millään alalla.
Onhan se tavallaan kirous että kiinnostus pomppii asiasta toiseen. Silloin pitää vaan valita yksi, josta löytää lopulta tarpeeksi osa-alueita joihin syventyä.
Tai sitten ammatti, jossa saa käyttää monen eri alueen taitojaan yhdistelmänä.
Esimerkiksi toimittajan työssä saa perehtyä uuteen asiaan jatkuvasti ja hylätä sen uutta vastaan jo ennen kuin kiinnostus alkaa hiipua.
Olen ollut toimittajan ammatissa nuorena vuosia, mutta en oikeastaan tykännyt siitä, koska asioihin ei pysty syventymään riittävällä laajuudella. Tutkijan ammatti sen sijaan oli hyvin nautinnollinen, mutta sen hylkäsin, koska tahdoin kirjoittaa fiktiota. Nyt en pääse enää tutkijan ammattiin takaisin, kun sen hylkäsin, mutta se hyvä puoli tässä on, ettei minulla koskaan elämässäni ole ollut tylsää ja minulla on monta ammattia ja tutkintoa. Olen kiinnostunut kaikesta, ihmisistä myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekosyitä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset pärjää koulussa, miehet työelämässä.
Naiset pärjää oikein hyvin ja paremmin kuin miehet koska naisilla on esteitä mitä miehillä ei ole, esim lapset laskee naisen arvoa työmarkkinoilla kun taas miehillä se nostaa arvoa. Perheellinen mies, palkataan mieluummin kuin perheetön mies. Perheellinen nainen taas on riski työnantajan silmissä ja vaikeuttaa niin palkkaamista kuin etenemistäkin.
Miksi vain 12% yrittäjistä on naisia?
Miehillä on heikompi itsekritiikki, epärealistinen ja ylimitoitettu käsitys omista tiedoistaan ja taidoistaan. On hienoa, kun saa olla "toimitusjohtaja". Yrittämisen ja johtamisen jälki on mitä on.
Jokainen halukas voi olla toimitusjohtaja. Riittää, että käy ostamassa huoltoasemalta harjan ja sen jälkeen rekisteröi itselleen toiminimen. Sen jälkeen on yrittäjä tai toimitusjohtaja tai miksi haluaakin itseään nimittää. Töitä välttämättä ei löydy, mutta mitäs pienistä.
Tuotahan kelvoton Sipilä kaupitteli kaikille. Työttömistä päästään, kun tehdään jokaisesta harjan omistajasta siivousyrittäjä. Töitä ei ole, rahaa ei tule, hyvinvointi ei lisäänny, mutta työttömyystilasto kaunistuu.
Sipilä jeesusteli sitten, että hän onnistui luomaan 140000 työpaikkaa. Teknisessä mielessä totta mutta tosiasiallisesti silmänlumetta. Mikä ihmeen työllistyminen se on, jos palkalla ei kuitenkaan tule toimeen eikä pysty itseään elättämään?!
Kannattaa huomata, että Petteri Orpokin uhoaa nyt, että hänen hallituksensa sitoutuu sadan tuhannen työpaikan luomiseen. Mutta Petterin suunnitelma on tuhoisa: hän aikoo tuoda kehitysmaista huippuosaajia tekemään paskaduuneja niin huonolla palkalla, ettei se riitä elämiseen vaan joutuu turvautumaan sosiaalitukiin eli kaatumaan veronmaksajien niskaan. Eilen Jyri Häkämies (yök) myönsi kymppiuutisissa, ettei huippuosaajien palkka tosiaan riitä elämiseen.
Petteri Orpo viittaa siihen, että osaajia oli omasta takaa, mutta heitä ei hyödynnetty valtion edun mukaisesti, kun se vielä oli mahdollista. Enää ei ole.
Jokainen halukas voi olla toimitusjohtaja. Riittää, että käy ostamassa huoltoasemalta harjan ja sen jälkeen rekisteröi itselleen toiminimen. Sen jälkeen on yrittäjä tai toimitusjohtaja tai miksi haluaakin itseään nimittää. Töitä välttämättä ei löydy, mutta mitäs pienistä.