Olen Mensan jäsen ja älykkyysosamääräni on yli 180. Kysykää mitä haluatte.

Vierailija kirjoitti:

Siinä vanhassa Mensan testissä parinkymmentä vuotta sitten oli keskihajontana 24 ja maksimipisteet tosiaan oli 186. Ihan pari suomalaista testin tehnyttä on kuulemma yltänyt tuohon pistemäärään.

Ja toinen heistä päivystää täällä.

Kuinka WEF ja EU ajetaan alas köyhdyttämästä kaikkia paitsi rikkaita?

AP = chatGPT :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei Mensan testeillä voi saada tulokseksi 180.

Itse sain 134.

Oon työtön, kouluttamaton ja mielenterveysongelmainen. Eli ei se mitattava älykkyys aina auta elämässä pärjäämisessä.

Minusta vaikuttaa selvältä, että liian korkeasta äo:sta ympäristöön nähden voi seurata isoja ongelmia, kiusaamista jne. Silloin äo:sta tulee erilaisuutta joka on riski, jos lapsella ei ole suojaavia tekijöitä kotitaustassaan. 

Olen aiemminkin kertonut miten opettajat jopa syrjivät neroa sukulaistani, joka kieltäytyi menemästä ns. hyvään kouluun. Hänen mm. väitettiin kopsanneen aineensa ja annettiin nelonen. Hän oli huomattavasti fiksumpi kuin matikan opettajansa jne. Mutta hänellä oli suojaavia tekijöitä ja on menestynyt elämässään loistavasti aikuisena.

ps. Toisaalta voi olla niinkin päin, että ympäristöönsä nähden paljon älykkäämpi voi jäädä potentiaalistaan, koska kuvittelee selviävänsä kaikesta helposti eli alisuorittaa koko elämänsä. Voi tulla katteetonta itseluottamusta ("Olen muita fiksumpi"), joka kyllä karisisi, jos menisi ns. eliittikouluun, missä kaikki muut ovat vähintään yhtä fiksuja tai fiksumpia. 

Ellei haastetta löydy, se tarkoittaa vain, ettei ole haastanut itseään. Sillä tällä pallolla kyllä on paljon haasteita ja todella fiksuja ihmisiä olemassa, jos älyään haluaa hyödyntää ja ponnistella. Pelkällä älyllä ei näin ollen paljon tee, se voi muodostua haitaksi myös sen takia, ettei älyä käytä.

Kun puhutaan haasteista ja suorittamisesta, puhutaan näistä lähes poikkeuksetta enemmistön näkökulmasta. Tarpeeksi älykäs saattaa nähdä monet näistä tavoitteista turhaksi ja epäkiinnostaviksi. Esimerkkejä on historiassa monia. Se saatetaan tulkita outoudeksi, vaikka on vaan motivaatiokysymys.

Ihminen, joka väittää olevansa huippuälykäs, mutta ei käytä älyään mihinkään, herättää välittömästi kysymyksen siitä, että onko hän älykäs vai kuvitteleeko vain?

Kyllä minun tuntemani "nerot" ovat löytäneet kiinnostavia haasteita, joita ratkaista. Kun äo:ta on tutkittu suurilla ihmismassoilla (esimerkiksi kuuluisa brittitutkimus, missä isoa ihmisjoukkoa seurattiin taaperoista myöhäiseen keski-ikään), selvisi, että äo ennustaa korkeaa koulutus- ja tulotasoa. Jos älykästä henkilöä kiinnostaa taide, niin hänen tulotasonsa ei ehkä nouse kovin korkeaksi, mutta valtaosaa huippuälykkäistä kiinnostaa minun tuntumani mukaan hyvin monenlaiset asiat. Haasteista ei todellakaan ole heillä pulaa.

Se ei oikein kestä kriittistä tarkastelua, että älykkyys olisi outoutta tai jotakin sellaista, mikä ei muussa ilmene kuin älykkyystestissä tai ilmenisi elämässä epäonnistumisena tai "tavallisuutena". Huippuälykäs on poikkeusyksilö, koska hän osaa kaiken. Ellei osaa, hän ei ole huippuälykäs. Sen olen nähnyt käytännössä, kun olen näiden huippuälykkäiden kanssa ollut arkisissa tekemisissä.

En minä tarkoittanut, etteivät tekisi _mitään_, vaan tavoitteet ja haasteet saattavat poiketa ns. normaaleista. Ihan jo tuo elämässä onnistuminen/epäonnistuminen ei välttämättä ole samalla tavoin koettu asia. Sinun täytyy ymmärtää, että jos näkee suhteet paljon laajemmin kuin muut, alkavat monet asiat vaikuttaa hyvin pieniltä osasilta kaikkea. Ja vaikkapa asioiden arvojärjestys. Monella asiallahan on välinearvo ilman että sitä tunnistetaan. Ja kun ne kaikki näkee suoraan, alkaa vasta arvojen mielekkyyden arviointi.

Monet pääsee tähän joskus vähän ennen kuolemaa hyvällä tuurilla, näin olen kuullut. Aika hitaasti kuitenkin.

Tuo ei minun kokemukseni mukaan kuvaa huippuälykästä lainkaan. He erottuvat aina ja kaikkialla edukseen eli on väistämätöntä, että siitä seuraa menestys mihin tahansa he ryhtyvätkin. 

Sitten on tietty normaaliälyisiä tai hieman sitä fiksumpia, joiden elämänkaaressa äly ei ole niin silmiinpistävää, jolloin he elävät normaalisti tai sitten eivät. Kuten muutkin, koska he eivät normaaliväestöstä siinä määrin poikkea.

Minä tunnen useita huippuälykkäitä eikä heistä kukaan ole erityisen menestynyt. Ihan tavallisesti elävät. Heitä yhdistää se, että ovat aika tyytyväisen ja onnellisen oloisia ja ovat päässeet tekemään elämässään asioita, joista ovat haaveilleet. Varmasti olisivat voineet ns. menestyä paremmin jos luonne olisi ollut toisenlainen ja raha kiinnostaisi kovasti. Huippuälykkäitäkin on hyvin monenlaisia, jokaisella erilainen persoonallisuus ja kiinnostuksen kohteet.

Tyytyväisyyden ja onnellisuuden ja älykkyysosamäärän yhteyttä ei tietääkseni ole tutkittu vai onko sinulla tietoa sellaisesta tutkimuksesta?

Minusta tuntuu, että älykäs ei herkästi tyydy onnettomaan elämään, vaan kamppailee älynsä avulla itseään parempaan tilanteeseen. Tätä otaksumaa tukee se, että kehitysmaissa jopa täydellisestä kurjuudesta ponnistetaan ylös äo:n ansiosta. Vaikka tausta olisi todella kurja, äly tuo ihmisen sieltä ylös toisin kuin vaikkapa sisarukset, joita geenilotto ei ole suosinut. 

Mutta mikä on onnellista elämää, mikä onnetonta. Raha ja näytötkö sen onnen tuo, kun menestyksestä puhutaan?

Palaamme siihen, että menestys saattaa näyttäytyä eri asioina hyvin älykkäälle ja valtaväestölle. Voi olla, että älykäs menestyy perinteisten mittareiden mukaan, mutta voi myös olla, että se on pikemmin seuraus kuin varsinainen tavoite joka itsessään motivoisi.

Sivusta osallistun. Olen samaa mieltä edellisen kanssa.

Ja ihan sivuhuomiona: Saattaa myös olla, että hyvin älykkäällä on korkeat standardit, eikä hän koskaan yllä omaan tavoitteeseensa. Hän saattaa kokea itsensä epäonnistujaksi sillä itseään kiinnostavalla alueella, vaikka muiden silmissä näyttäisi menestyneen erittäin hyvin. Tämä alue saattaa rahan ja uran sijasta olla vaikka jokin harrastus.

(Aiheeton) epäonnistumisen tunne saattaa jatkuessaan johtaa siihen, että henkilö ei enää halua kovasti yrittääkään, edes sillä kiinnostavalla alueella. Voi olla, että hän tietää, mitä pitäisi tehdä tavoitteen saavuttamiseksi, mutta se on niin kovan työn takana, että se ei enää huvita. Silloin hän vaihtaa uuteen kiinnostuksen kohteeseen, jossa hän ei ole vielä lähelläkään potentiaaliaan, vaan jossa on mahdollisuus kehittyä paljon ja vähemmällä vaivalla. Erittäin (moni)älykkäistä saattaa näin tulla todella taitavia monella osa-alueella, "yleisneroja", mutta he eivät koskaan aivan saavuta potentiaaliaan missään. Ajatelkaa vaikka Leonardo DaVinciä, uskomaton yleisnero, jolla jäi melkein kaikki vähän puolitiehen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko woke?

Kyllä, edistän tasa-arvoa ja ymmärrystä erilaisten ihmisten välillä.

Jos tämä vastaus on ap:ltä niin ap trollaa, eikä äo ole lähelläkään väittämäänsä.

Koska palstapersua älykkäämpää olentoa ei ole olemassa. 🤣

En ole persu. Äo:ni kuuluu korkeimpaan 2 prosenttiin. Woke-ilmiössä ei ole mitään älykästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi av:lla on niin paljon älykkäitä ihmisiä, jopa neroja?

En ole ap, mutta vastaan. Osa selvästi valehtelee älystänsä tai trollaa muuten, mutta olen vakuuttunut siitä, että täällä käy oikeastikin hyvin älykkäitä ihmisiä. Takes one to know one.

Ehkä siksi olemme täällä, että koemme usein yksinäisyyttä, koska on vaikea löytää sellaista seuraa, jonka ajattelu olisi lähellekään samalla tasolla. Olemme usein myös kiinnostuneita vähän kaikesta. Missä muuallakaan voisi keskustella näin monista aiheista yhtäaikaa?

Toinen syy voi olla se, että kestämme huonosti tylsyyttä ja tarvitsemme paljon virikkeitä aivoillemme. Älykkäinä emme halua tylsistyä aivottomina tv:n edessä ja tänne on helppo päätyä aikaa tapp amaan. Ymmärrämme sen, miten hukkaan heitettyä tämä palstailu on, mutta jos on vaikkapa paljon stressiä elämässä eikä kunnollista keskusteluseuraa, niin saatamme täyttää tyhjiötä tällaisella sijaistoiminnolla, joka ei vie niin paljon energiaa kuin jokin muu aktiviteetti tai sosiaalinen kanssakäyminen. Osa meistä saattaa jäädä myös koukkuun, joten ei auta, vaikka tiedostamme sen, että voisimme tehdä jotain järkevämpääkin.

En ole mensan jäden, enkä olisi sinne varmaan päässytkään, vaikka ihan hyvin olen pärjännyt matematiikassa ja älykkyystestityyppisissä tehtävissä. Käyn täällä palstalla silloin, kun kaipaan keskusteluseuraa eikä sitä löydy oikealla hetkellä ns. tosielämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei Mensan testeillä voi saada tulokseksi 180.

Itse sain 134.

Oon työtön, kouluttamaton ja mielenterveysongelmainen. Eli ei se mitattava älykkyys aina auta elämässä pärjäämisessä.

Minusta vaikuttaa selvältä, että liian korkeasta äo:sta ympäristöön nähden voi seurata isoja ongelmia, kiusaamista jne. Silloin äo:sta tulee erilaisuutta joka on riski, jos lapsella ei ole suojaavia tekijöitä kotitaustassaan. 

Olen aiemminkin kertonut miten opettajat jopa syrjivät neroa sukulaistani, joka kieltäytyi menemästä ns. hyvään kouluun. Hänen mm. väitettiin kopsanneen aineensa ja annettiin nelonen. Hän oli huomattavasti fiksumpi kuin matikan opettajansa jne. Mutta hänellä oli suojaavia tekijöitä ja on menestynyt elämässään loistavasti aikuisena.

ps. Toisaalta voi olla niinkin päin, että ympäristöönsä nähden paljon älykkäämpi voi jäädä potentiaalistaan, koska kuvittelee selviävänsä kaikesta helposti eli alisuorittaa koko elämänsä. Voi tulla katteetonta itseluottamusta ("Olen muita fiksumpi"), joka kyllä karisisi, jos menisi ns. eliittikouluun, missä kaikki muut ovat vähintään yhtä fiksuja tai fiksumpia. 

Ellei haastetta löydy, se tarkoittaa vain, ettei ole haastanut itseään. Sillä tällä pallolla kyllä on paljon haasteita ja todella fiksuja ihmisiä olemassa, jos älyään haluaa hyödyntää ja ponnistella. Pelkällä älyllä ei näin ollen paljon tee, se voi muodostua haitaksi myös sen takia, ettei älyä käytä.

Kun puhutaan haasteista ja suorittamisesta, puhutaan näistä lähes poikkeuksetta enemmistön näkökulmasta. Tarpeeksi älykäs saattaa nähdä monet näistä tavoitteista turhaksi ja epäkiinnostaviksi. Esimerkkejä on historiassa monia. Se saatetaan tulkita outoudeksi, vaikka on vaan motivaatiokysymys.

Ihminen, joka väittää olevansa huippuälykäs, mutta ei käytä älyään mihinkään, herättää välittömästi kysymyksen siitä, että onko hän älykäs vai kuvitteleeko vain?

Kyllä minun tuntemani "nerot" ovat löytäneet kiinnostavia haasteita, joita ratkaista. Kun äo:ta on tutkittu suurilla ihmismassoilla (esimerkiksi kuuluisa brittitutkimus, missä isoa ihmisjoukkoa seurattiin taaperoista myöhäiseen keski-ikään), selvisi, että äo ennustaa korkeaa koulutus- ja tulotasoa. Jos älykästä henkilöä kiinnostaa taide, niin hänen tulotasonsa ei ehkä nouse kovin korkeaksi, mutta valtaosaa huippuälykkäistä kiinnostaa minun tuntumani mukaan hyvin monenlaiset asiat. Haasteista ei todellakaan ole heillä pulaa.

Se ei oikein kestä kriittistä tarkastelua, että älykkyys olisi outoutta tai jotakin sellaista, mikä ei muussa ilmene kuin älykkyystestissä tai ilmenisi elämässä epäonnistumisena tai "tavallisuutena". Huippuälykäs on poikkeusyksilö, koska hän osaa kaiken. Ellei osaa, hän ei ole huippuälykäs. Sen olen nähnyt käytännössä, kun olen näiden huippuälykkäiden kanssa ollut arkisissa tekemisissä.

En minä tarkoittanut, etteivät tekisi _mitään_, vaan tavoitteet ja haasteet saattavat poiketa ns. normaaleista. Ihan jo tuo elämässä onnistuminen/epäonnistuminen ei välttämättä ole samalla tavoin koettu asia. Sinun täytyy ymmärtää, että jos näkee suhteet paljon laajemmin kuin muut, alkavat monet asiat vaikuttaa hyvin pieniltä osasilta kaikkea. Ja vaikkapa asioiden arvojärjestys. Monella asiallahan on välinearvo ilman että sitä tunnistetaan. Ja kun ne kaikki näkee suoraan, alkaa vasta arvojen mielekkyyden arviointi.

Monet pääsee tähän joskus vähän ennen kuolemaa hyvällä tuurilla, näin olen kuullut. Aika hitaasti kuitenkin.

Tuo ei minun kokemukseni mukaan kuvaa huippuälykästä lainkaan. He erottuvat aina ja kaikkialla edukseen eli on väistämätöntä, että siitä seuraa menestys mihin tahansa he ryhtyvätkin. 

Sitten on tietty normaaliälyisiä tai hieman sitä fiksumpia, joiden elämänkaaressa äly ei ole niin silmiinpistävää, jolloin he elävät normaalisti tai sitten eivät. Kuten muutkin, koska he eivät normaaliväestöstä siinä määrin poikkea.

Minä tunnen useita huippuälykkäitä eikä heistä kukaan ole erityisen menestynyt. Ihan tavallisesti elävät. Heitä yhdistää se, että ovat aika tyytyväisen ja onnellisen oloisia ja ovat päässeet tekemään elämässään asioita, joista ovat haaveilleet. Varmasti olisivat voineet ns. menestyä paremmin jos luonne olisi ollut toisenlainen ja raha kiinnostaisi kovasti. Huippuälykkäitäkin on hyvin monenlaisia, jokaisella erilainen persoonallisuus ja kiinnostuksen kohteet.

Tyytyväisyyden ja onnellisuuden ja älykkyysosamäärän yhteyttä ei tietääkseni ole tutkittu vai onko sinulla tietoa sellaisesta tutkimuksesta?

Minusta tuntuu, että älykäs ei herkästi tyydy onnettomaan elämään, vaan kamppailee älynsä avulla itseään parempaan tilanteeseen. Tätä otaksumaa tukee se, että kehitysmaissa jopa täydellisestä kurjuudesta ponnistetaan ylös äo:n ansiosta. Vaikka tausta olisi todella kurja, äly tuo ihmisen sieltä ylös toisin kuin vaikkapa sisarukset, joita geenilotto ei ole suosinut. 

Mutta mikä on onnellista elämää, mikä onnetonta. Raha ja näytötkö sen onnen tuo, kun menestyksestä puhutaan?

Palaamme siihen, että menestys saattaa näyttäytyä eri asioina hyvin älykkäälle ja valtaväestölle. Voi olla, että älykäs menestyy perinteisten mittareiden mukaan, mutta voi myös olla, että se on pikemmin seuraus kuin varsinainen tavoite joka itsessään motivoisi.

Yleensä onnellisuustutkimuksissa pyydetään arvioimaan henkilön omaa käsitystä omasta onnellisuudestaan. 

Jos tutkitaan menestymistä elämässä, sitä mitataan suurten ihmisjoukkojen kohdalla esimerkiksi tulo- ja koulutustasolla, koska he ovat tutkitusti hyvävointisempia ja terveempiä kuin matalammin koulutetut ja matalatuloiset. Näistä hyvin suurista tutkimusaineistoista on juuri tutkittu äo:n merkitystä ja huomattu, että sillä on suurempi merkitys kuin kotitaustalla elämässä menestymiseen. 

Tutkimuksessa määritellään kaikki käytetyt termit aluksi ja se miten niitä on tutkimuksessa käytetty. Sen perusteella et siis voi mitään tutkimustulosta kumota, että sinun ajatuksesi onnellisuudesta on määritelmä X.

Voidaan sopia noin, ei se ole minulta pois miten ihmiset katsovat maailman makaavan. Tämän todistelu myös kätevästi tukee sitä yksinkertaista ajatusta, mitä menestyneempi ihminen on sitä älykkäämpi. Tietenkään se ei ole täysin väistämättä totta, mutta näin tupataan ajattelemaan.

Ei sillä ole oikeastaan väliä, koska jos älyä ei tunnista eri ilmenemismuodoissaan, ei se ole mikään tekijäkään. Ei sitä osaa etsiä tai arvostaa, hyödyntää, joten sama vaikka jäisi havaitsemattakin. Valtaosalta jää ilman muuta, silti maailma pyörii menojaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sulta pitäisi jotain kysyä? Mikä siis avauksesi perimmäinen syy?

Tietenkin saa olla kysymättä mitään.

Avauksen perimmäinen syy on tarjota teille mahdollisuus hyödyntää tietämystäni ja asiantuntemustani, jotta voitt3 oppia uusia asioita tai saada uusia näkökulmia.

Tiedätkö mitä älykkyys tarkoittaa?