Olen Mensan jäsen ja älykkyysosamääräni on yli 180. Kysykää mitä haluatte.

Kun olet mielestäsi niin älykäs, toki tiedät ja ymmärrät, että sosiaalinen lahjakkuus ja älykkyys, ovat yksilön tärkeimpiä ominaisuuksia.

Mikä ammatti sopii äkkipikaiselle ihmiselle, joka on koulutukseltaan ylioppilas?

Suomessa joskus kauan sitten City-lehden kautta etsittiin ja testattiin älykkäitä. Korkeimman tuloksen, tais olla jotain 160-180 sai joku taksikuskina työskentelevä mies. Se on Suomen mittapuullakin jo erittäin kova tulos vaikka silloin taidettiin käyttää eri keskihajontaa.

Vierailija kirjoitti:

Kun olet mielestäsi niin älykäs, toki tiedät ja ymmärrät, että sosiaalinen lahjakkuus ja älykkyys, ovat yksilön tärkeimpiä ominaisuuksia.

En ole ap, mutta ei kai se mielipidekysymys ole, onko äo 180 älykäs.

Ap: miten kallo kiinnittyy selkärankaan äläkä googleta.

Vierailija kirjoitti:

Mikä ammatti sopii äkkipikaiselle ihmiselle, joka on koulutukseltaan ylioppilas?

Joku ulkotyö missä voi purkaa patoutumia. Puutarhuri?

Vierailija kirjoitti:

Mikä ammatti sopii äkkipikaiselle ihmiselle, joka on koulutukseltaan ylioppilas?

p.s. Kysyin vähän väärin, tarkoitus oli kysyä että mitä työpaikkaa kannattaisi hakea. Ei niinkään opiskelupaikkaa...

Sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ammatti sopii äkkipikaiselle ihmiselle, joka on koulutukseltaan ylioppilas?

Joku ulkotyö missä voi purkaa patoutumia. Puutarhuri?

Mitä ihmeen patoutumia? Ei tuossa puhuttu patoutumista mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ammatti sopii äkkipikaiselle ihmiselle, joka on koulutukseltaan ylioppilas?

Joku ulkotyö missä voi purkaa patoutumia. Puutarhuri?

Mitä ihmeen patoutumia? Ei tuossa puhuttu patoutumista mitään.

Äkkipikaisella niitä usein on. Hankalalle luonteelle ei sovi ihmisläheinen työ.

Vierailija kirjoitti:

Kun olet mielestäsi niin älykäs, toki tiedät ja ymmärrät, että sosiaalinen lahjakkuus ja älykkyys, ovat yksilön tärkeimpiä ominaisuuksia.

Sosiaalisesti nolla ei tee mitään huippuälykkyydellä, pelkästään mokailee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei Mensan testeillä voi saada tulokseksi 180.

Itse sain 134.

Oon työtön, kouluttamaton ja mielenterveysongelmainen. Eli ei se mitattava älykkyys aina auta elämässä pärjäämisessä.

Minusta vaikuttaa selvältä, että liian korkeasta äo:sta ympäristöön nähden voi seurata isoja ongelmia, kiusaamista jne. Silloin äo:sta tulee erilaisuutta joka on riski, jos lapsella ei ole suojaavia tekijöitä kotitaustassaan. 

Olen aiemminkin kertonut miten opettajat jopa syrjivät neroa sukulaistani, joka kieltäytyi menemästä ns. hyvään kouluun. Hänen mm. väitettiin kopsanneen aineensa ja annettiin nelonen. Hän oli huomattavasti fiksumpi kuin matikan opettajansa jne. Mutta hänellä oli suojaavia tekijöitä ja on menestynyt elämässään loistavasti aikuisena.

ps. Toisaalta voi olla niinkin päin, että ympäristöönsä nähden paljon älykkäämpi voi jäädä potentiaalistaan, koska kuvittelee selviävänsä kaikesta helposti eli alisuorittaa koko elämänsä. Voi tulla katteetonta itseluottamusta ("Olen muita fiksumpi"), joka kyllä karisisi, jos menisi ns. eliittikouluun, missä kaikki muut ovat vähintään yhtä fiksuja tai fiksumpia. 

Ellei haastetta löydy, se tarkoittaa vain, ettei ole haastanut itseään. Sillä tällä pallolla kyllä on paljon haasteita ja todella fiksuja ihmisiä olemassa, jos älyään haluaa hyödyntää ja ponnistella. Pelkällä älyllä ei näin ollen paljon tee, se voi muodostua haitaksi myös sen takia, ettei älyä käytä.

Kun puhutaan haasteista ja suorittamisesta, puhutaan näistä lähes poikkeuksetta enemmistön näkökulmasta. Tarpeeksi älykäs saattaa nähdä monet näistä tavoitteista turhaksi ja epäkiinnostaviksi. Esimerkkejä on historiassa monia. Se saatetaan tulkita outoudeksi, vaikka on vaan motivaatiokysymys.

Ihminen, joka väittää olevansa huippuälykäs, mutta ei käytä älyään mihinkään, herättää välittömästi kysymyksen siitä, että onko hän älykäs vai kuvitteleeko vain?

Kyllä minun tuntemani "nerot" ovat löytäneet kiinnostavia haasteita, joita ratkaista. Kun äo:ta on tutkittu suurilla ihmismassoilla (esimerkiksi kuuluisa brittitutkimus, missä isoa ihmisjoukkoa seurattiin taaperoista myöhäiseen keski-ikään), selvisi, että äo ennustaa korkeaa koulutus- ja tulotasoa. Jos älykästä henkilöä kiinnostaa taide, niin hänen tulotasonsa ei ehkä nouse kovin korkeaksi, mutta valtaosaa huippuälykkäistä kiinnostaa minun tuntumani mukaan hyvin monenlaiset asiat. Haasteista ei todellakaan ole heillä pulaa.

Se ei oikein kestä kriittistä tarkastelua, että älykkyys olisi outoutta tai jotakin sellaista, mikä ei muussa ilmene kuin älykkyystestissä tai ilmenisi elämässä epäonnistumisena tai "tavallisuutena". Huippuälykäs on poikkeusyksilö, koska hän osaa kaiken. Ellei osaa, hän ei ole huippuälykäs. Sen olen nähnyt käytännössä, kun olen näiden huippuälykkäiden kanssa ollut arkisissa tekemisissä.

En minä tarkoittanut, etteivät tekisi _mitään_, vaan tavoitteet ja haasteet saattavat poiketa ns. normaaleista. Ihan jo tuo elämässä onnistuminen/epäonnistuminen ei välttämättä ole samalla tavoin koettu asia. Sinun täytyy ymmärtää, että jos näkee suhteet paljon laajemmin kuin muut, alkavat monet asiat vaikuttaa hyvin pieniltä osasilta kaikkea. Ja vaikkapa asioiden arvojärjestys. Monella asiallahan on välinearvo ilman että sitä tunnistetaan. Ja kun ne kaikki näkee suoraan, alkaa vasta arvojen mielekkyyden arviointi.

Monet pääsee tähän joskus vähän ennen kuolemaa hyvällä tuurilla, näin olen kuullut. Aika hitaasti kuitenkin.

Tuo ei minun kokemukseni mukaan kuvaa huippuälykästä lainkaan. He erottuvat aina ja kaikkialla edukseen eli on väistämätöntä, että siitä seuraa menestys mihin tahansa he ryhtyvätkin. 

Sitten on tietty normaaliälyisiä tai hieman sitä fiksumpia, joiden elämänkaaressa äly ei ole niin silmiinpistävää, jolloin he elävät normaalisti tai sitten eivät. Kuten muutkin, koska he eivät normaaliväestöstä siinä määrin poikkea.

Nyt on niin ilmiöitä yksinkertaistavaa pohdintaa, että huhhuijaa :) Ja alkaa toki "kokemukseni mukaan..", eli varmaan se on sitten taivahan tosi. Aina, kaikkialla, lainkaan, paljon ehdottomuutta parissa kappaleessa. Joo, maailmahan on yksinkertainen.

Luulen myös, että kyseessä on tiedostamaton vahvistusharha.

Niin, minä tunnen useamman ihmisen, joka voidaan luokitella neroksi. Omakin äo:ni on mitattu toisin kuin monilla, jotka itse ajattelevat olevansa hyvin älykkäitä. 

Huippuälykkyys on erittäin harvinaista. Sinä puhut arvoista, joiden yhteyttä älykkyyteen koetat todistaa toiseen suuntaan mitä asiasta tehdyt tutkimukset osoittavat. Oma käytännön kokemukseni huippuälykkäistä taas vahvistaa sen mitä tutkimuksista tiedetään (korkea äo yleensä ennustaa korkeaa koulutus- ja tulotasoa).

Mistä tutkimuksista? Näiden tulokset eivät ole yksimielisiä ja esimerkiksi sosiaalinen tausta vaikuttaa menestymiseen lähes yhtä paljon kuin älykkyys. Silloin tullaan muna-kana -problematiikan äärelle. Ja korrelaatio ei ilmeisesti ole suora suhteessa älykkyystasoon jatkuvasti nousten. Oma käytäntö, "tutkimuksissa todettu", jne. Perustelusi eivät akateemisen ajattelun perusteita täytä, kun koulutustasosta puhutaan. Kunhan tässä nillitän, en jaksa itsekään liittää lähteitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olet mielestäsi niin älykäs, toki tiedät ja ymmärrät, että sosiaalinen lahjakkuus ja älykkyys, ovat yksilön tärkeimpiä ominaisuuksia.

Sosiaalisesti nolla ei tee mitään huippuälykkyydellä, pelkästään mokailee.

Jaa, mutta onko hän sitten huippuälykäs?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olet mielestäsi niin älykäs, toki tiedät ja ymmärrät, että sosiaalinen lahjakkuus ja älykkyys, ovat yksilön tärkeimpiä ominaisuuksia.

Sosiaalisesti nolla ei tee mitään huippuälykkyydellä, pelkästään mokailee.

Hyvin harva huippuälykäs on sosiaalisesti nolla. Mensan testeissä pärjäävistä vain pieni osa on autisteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei Mensan testeillä voi saada tulokseksi 180.

Itse sain 134.

Oon työtön, kouluttamaton ja mielenterveysongelmainen. Eli ei se mitattava älykkyys aina auta elämässä pärjäämisessä.

Minusta vaikuttaa selvältä, että liian korkeasta äo:sta ympäristöön nähden voi seurata isoja ongelmia, kiusaamista jne. Silloin äo:sta tulee erilaisuutta joka on riski, jos lapsella ei ole suojaavia tekijöitä kotitaustassaan. 

Olen aiemminkin kertonut miten opettajat jopa syrjivät neroa sukulaistani, joka kieltäytyi menemästä ns. hyvään kouluun. Hänen mm. väitettiin kopsanneen aineensa ja annettiin nelonen. Hän oli huomattavasti fiksumpi kuin matikan opettajansa jne. Mutta hänellä oli suojaavia tekijöitä ja on menestynyt elämässään loistavasti aikuisena.

ps. Toisaalta voi olla niinkin päin, että ympäristöönsä nähden paljon älykkäämpi voi jäädä potentiaalistaan, koska kuvittelee selviävänsä kaikesta helposti eli alisuorittaa koko elämänsä. Voi tulla katteetonta itseluottamusta ("Olen muita fiksumpi"), joka kyllä karisisi, jos menisi ns. eliittikouluun, missä kaikki muut ovat vähintään yhtä fiksuja tai fiksumpia. 

Ellei haastetta löydy, se tarkoittaa vain, ettei ole haastanut itseään. Sillä tällä pallolla kyllä on paljon haasteita ja todella fiksuja ihmisiä olemassa, jos älyään haluaa hyödyntää ja ponnistella. Pelkällä älyllä ei näin ollen paljon tee, se voi muodostua haitaksi myös sen takia, ettei älyä käytä.

Kun puhutaan haasteista ja suorittamisesta, puhutaan näistä lähes poikkeuksetta enemmistön näkökulmasta. Tarpeeksi älykäs saattaa nähdä monet näistä tavoitteista turhaksi ja epäkiinnostaviksi. Esimerkkejä on historiassa monia. Se saatetaan tulkita outoudeksi, vaikka on vaan motivaatiokysymys.

Ihminen, joka väittää olevansa huippuälykäs, mutta ei käytä älyään mihinkään, herättää välittömästi kysymyksen siitä, että onko hän älykäs vai kuvitteleeko vain?

Kyllä minun tuntemani "nerot" ovat löytäneet kiinnostavia haasteita, joita ratkaista. Kun äo:ta on tutkittu suurilla ihmismassoilla (esimerkiksi kuuluisa brittitutkimus, missä isoa ihmisjoukkoa seurattiin taaperoista myöhäiseen keski-ikään), selvisi, että äo ennustaa korkeaa koulutus- ja tulotasoa. Jos älykästä henkilöä kiinnostaa taide, niin hänen tulotasonsa ei ehkä nouse kovin korkeaksi, mutta valtaosaa huippuälykkäistä kiinnostaa minun tuntumani mukaan hyvin monenlaiset asiat. Haasteista ei todellakaan ole heillä pulaa.

Se ei oikein kestä kriittistä tarkastelua, että älykkyys olisi outoutta tai jotakin sellaista, mikä ei muussa ilmene kuin älykkyystestissä tai ilmenisi elämässä epäonnistumisena tai "tavallisuutena". Huippuälykäs on poikkeusyksilö, koska hän osaa kaiken. Ellei osaa, hän ei ole huippuälykäs. Sen olen nähnyt käytännössä, kun olen näiden huippuälykkäiden kanssa ollut arkisissa tekemisissä.

En minä tarkoittanut, etteivät tekisi _mitään_, vaan tavoitteet ja haasteet saattavat poiketa ns. normaaleista. Ihan jo tuo elämässä onnistuminen/epäonnistuminen ei välttämättä ole samalla tavoin koettu asia. Sinun täytyy ymmärtää, että jos näkee suhteet paljon laajemmin kuin muut, alkavat monet asiat vaikuttaa hyvin pieniltä osasilta kaikkea. Ja vaikkapa asioiden arvojärjestys. Monella asiallahan on välinearvo ilman että sitä tunnistetaan. Ja kun ne kaikki näkee suoraan, alkaa vasta arvojen mielekkyyden arviointi.

Monet pääsee tähän joskus vähän ennen kuolemaa hyvällä tuurilla, näin olen kuullut. Aika hitaasti kuitenkin.

Tuo ei minun kokemukseni mukaan kuvaa huippuälykästä lainkaan. He erottuvat aina ja kaikkialla edukseen eli on väistämätöntä, että siitä seuraa menestys mihin tahansa he ryhtyvätkin. 

Sitten on tietty normaaliälyisiä tai hieman sitä fiksumpia, joiden elämänkaaressa äly ei ole niin silmiinpistävää, jolloin he elävät normaalisti tai sitten eivät. Kuten muutkin, koska he eivät normaaliväestöstä siinä määrin poikkea.

Minä tunnen useita huippuälykkäitä eikä heistä kukaan ole erityisen menestynyt. Ihan tavallisesti elävät. Heitä yhdistää se, että ovat aika tyytyväisen ja onnellisen oloisia ja ovat päässeet tekemään elämässään asioita, joista ovat haaveilleet. Varmasti olisivat voineet ns. menestyä paremmin jos luonne olisi ollut toisenlainen ja raha kiinnostaisi kovasti. Huippuälykkäitäkin on hyvin monenlaisia, jokaisella erilainen persoonallisuus ja kiinnostuksen kohteet.

Onko heidän älykkyysosamääränsä mitattu? 

Minun älykkyysosamääräni ihmisiä on kuusi prosenttia eli en vielä ole mikään nero, heitä on todella vähän, joten on hyvin harvinaista, jos tuntisit heitä enemmän ja että heistä jokainen vieläpä olisi valinnut tavallisen elämän toisin kuin asiasta tehdyt tutkimukset väittävät.

Sen vuoksi väitteesi on vähän höpsö, vaikka kukaan tuskin koettaa väittää, etteivätkö älykkäät viettäisi tavallista elämää siinä missä muutkin. He vain saavuttavat paljon enemmän kuin muut siinä mihin ryhtyvätkin, älykkyytensä ansiosta.

Miten sinä tunnet runsain mitoin neroksi luokiteltavia?

Mikä on elämän tarkoitus? Muu kuin 42.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sulta pitäisi jotain kysyä? Mikä siis avauksesi perimmäinen syy?

Tietenkin saa olla kysymättä mitään.

Avauksen perimmäinen syy on tarjota teille mahdollisuus hyödyntää tietämystäni ja asiantuntemustani, jotta voitt3 oppia uusia asioita tai saada uusia näkökulmia.

Minkä alan asiantuntija sinusta tuli tuon Mensan testin jälkeen?

Mensan testi on yksi tapa mitata älykkyyttä, ja vaikka se voi antaa viitteitä henkilön kyvykkyydestä, se ei määrittele tiettyä asiantuntijuusalaa. Itse olen valmistunut tietojenkäsittelytieteen tohtoriksi, mikä antaa minulle laajan tietämyksen tietotekniikan ja tietojenkäsittelyn alasta. Olen erikoistunut koneoppimiseen ja tekoälyyn, joten minulla on laaja ymmärrys näistä aiheista ja niiden soveltamisesta käytännön ongelmiin. Lisäksi olen kiinnostunut monista muista tieteenaloista, kuten neurotieteistä ja filosofiasta, ja pyrin yhdistämään näitä eri näkökulmia tutkimuksessani. Tärkein asiantuntijuusalani on kuitenkin tietojenkäsittelytiede, ja olen ylpeä siitä, että olen saanut mahdollisuuden tehdä työtä tällä alalla.

Tekoälyä voidaan soveltaa käytännön ongelmien ratkaisemiseen, mutta ajatteletko että tekoälyn ja koneoppimisen käytännöt ongelmat voidaan ratkaista tarpeeksi hyvin? Vai luommeko uteliaisuudessamme vain lisää ongelmia? Tekoäly on valtavaa prosessointitehoa valjastettuna ihmisten älyttömyyksiin, mitä mieltä?

Mielestäni käytännön ongelmat voidaan ratkaista sillä että ihminen tarkistaa tekoälyn ehdottamat ratkaisut. Tekoäly ja koneoppiminen ovat vain työkaluja, vaikka ne ihan hyviä sellaisia ovatkin.

Ongelmia tulee siinä vaiheessa kun epäeettiset henkilöt käyttävät tekoälyä epäeettisiin tarkoituksiin. Siihen ei valitettavasti ole helppoa ratkaisua.

Jos ihminen joutuu aina tarkastamaan tekoälyn tuottamat ratkaisut, ei sitä voi käyttää tehostamiseen kuin hyvin yksinkertaisissa asioissa. Koska ratkaisujen arviointi on myös työtä. Sen sijaan, että päädyttäisiin suoraan tarpeeksi luotettavaan ratkaisuun. Automatisoinnissa tämä tietenkin toimii. Mutta koneoppimisen areenalla luotettavuus on huono, joten mitä ei-luotettavalla tuloksella saavutetaan?

Omasta mielestäni riskinarviointi tulee jäljessä, ja ongelmia havaitaan sitä mukaa kuin niitä tulee, vaikka ne voitaisiin ennustaa. Ajan vain takaa sitä, onko tehokasta ratkaista yksi ongelma ja luoda niitä lisää? Sen sijaan että vain ratkaistaisiin se ongelma? Tämä on usein järjestelmien puute. Niille tulee alkuperäisestä tarkoituksesta eriytynyt itseisarvo, ja tulee hetki kun ei enää pysähdytä arvioimaan, onko tämä tarkoituksenmukaista ollenkaan. Tulee sellainen känni-ilmiö: aivot ovat sammuneet mutta vielä se liikkuu - ja vauhdilla.

Nykyisen tekoälyn kapasiteetti on epäilemättä rajallinen. Esimerkiksi ajoneuvon ohjaus on sille yhä haastavaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita ettei se pystyisi nykyisin ratkaisemaan hyvin monimutkaisia tehtäviä.

Ratkaisun tarkastaminen on yleensä huomattavasti helpompaa kuin ongelman ratkaiseminen, joten tekoälystä on suurta hyötyä vaikkei sen ratkaisut aina menisi oikein.

Tekoäly tulee synnyttämään uusia ongelmia ja osa niistä on sellaisia joita emme välttämättä pysty täysin hahmottamaan tällä hetkellä. Ei kuitenkaan ole mahdollista pysäyttää kehitystä, sillä parempi tekoäly edistää yritysten kilpailukykyä ja se kannustaa niitä kehittämään tekoälyä entistä edistyneemmäksi. Yritys joka ei ole mukana kehityksessä jää nopeasti muitten jalkoihin.

Ymmärrän nuo pointti, mutten ole niihin täysin tyytyväinen. Esimerkiksi kilpailukyvyn jatkuvan kasvun tarkoitus ja vaikutukset. Kehitys ei välttämättä pysähdy, vaikka sitä suunnataan eri tavoin. Ei ole vain yhtä suuntaa.

Tuossa ratkaisu-jutussa näen dilemman. Jotta ratkaisun pätevyyttä pystytään arvioimaan, on tiedettävä, mikä on hyvä tai epätyydyttävä ratkaisu. Jos ratkaisua pystytään arvioimaan, siihen kyetään pääsemään itsekin. Toki tekoäly auttaa valtavien tietomäärien käsittelyssä ja tunnistusta pystytään jatkuvasti tarkentamaan. Silti se ei osaa eritellä varmasti ja huijaaminen on siten mahdollista. Sen älykkyys riippuu aina laatijoistaan ja näiden kyvystä huomioida poikkeukset. Automaatioon hyvä, muuhun ei oikeastaan. Hyvä renki, huono isäntä. Ja vielä huonompi jos rengillä on huono isäntä joka ei omaa kykyä nähdä kauas.

Mutta mielenkiintoinen alue, loputtoman mielenkiintoinen.

Yritykset suuntavat kehityksen kaikkeen sellaiseen mistä voisi saada voittoa. Ne eivät tietenkään jätä jotain suuntaa kokeilematta mahdollisen pienen eettisen ongelman vuoksi.

Teoriassa tekoäly ei ole vaarallinen, koska sen toiminta voidaan aina lopettaa heti, jos sen tekemiset eivät miellytä. Huolimaton käyttäjä voisi kuitenkin antaa sen toimia valvomatta, jolloin se voisi aiheuttaa vahinkoa. Hyvä esimerkki tästä on Knight Capital Group, joka menetti 400 miljoonaa dollaria algoritmin tappiollisilla pörssikaupoilla ennen kuin huomattiin, mitä oli tapahtunut. Siksi on tärkeää miettiä tarkkaan, mikä voisi olla pahin skenaario ennen kuin antaa jonkun ohjelman ohjata jotain konetta.

Ihminen voi tietysti käsin tehdä kaiken sen, minkä nykyiset tekoälyalgoritmit tekevät. Ne algoritmit kokeilevat yleensä vain stokastisesti (satunnaisesti) erilaisia ratkaisuja ongelmiin. Erotuksena on se, että sen mikä tekoälyalgoritmi tekee muutamassa sekunnissa, kestää vuosia ihmiseltä.

Useimpien tekoalgoritmien käyttöön tarvitaan koodinpätkä, joka kertoo, miten hyvä jokin potentiaalinen ratkaisu on. "Huijaaminen" tapahtuu, kun algoritmi löytää jonkin ratkaisun, joka on hyvä sen fitness-funktion mukaan, mutta joka ei ole hyvä kirjoittajan tarkoittamalla tavalla. Esimerkiksi virtuaalihahmo, joka oppii kävelemään käsillään, vaikka sen piti oppia kävelemään jaloillaan.

Olisin jotenkin toivonut että olisit tuonut jonkun seikan, mitä en ole tullut ajatelleeksi. Että olisin oppinut jotain uutta. Siksi esitin väittämiä. Tiedätkö sen tunteen: ei hitsi, tuolta en olekaan ottanut huomioon tai tullut ajatelleeksi. Perehtyneet näkevät usein ongelmia, joita aloittelijat eivät edes osaa etsiä. Kuitenkin kerroit vain itsestäänselvyyksiä. Sanoit oikeastaan vain, että tekoäly on vaaraton jos ollaan huolellisia. No ollaanko yleensä, riittävän. No ei todellakaan. Eikä jotenkin edes nähdä usein ennalta melko selviä toteutumia. Se on ihan konkreettinen ongelma.

Ja vahvisti pointtini, mikäli työskentelet asian parissa. Niitä ei oteta huolellisesti tosissaan, koska niitä ei koeta relevanteiksi. Huomioidaan, mihin pystytään sen sijaan että huomioitaisiin ehdottomat rajoitukset. Ja sitten vaan algoritmit vastaamaan tärkeistä asioista, ennen kuin huomataan (tähän joku mitä ei ennakkoon nähdä).

Tuskin minulla on mitään kovin mielenkiintoista kerrottavaa koska tekoälyala ei vielä vastaa scifi-elokuvien mielikuvia.

Minulle mielenkiintoisinta alallani ovat emergentit kyvyt. Emergentit kyvyt eivät ole suoraan ohjelmoitu tekoälyyn, vaan ne syntyvät spontaanisti ilman, että niitä olisi tarkoituksella suunniteltu ohjelmoijien toimesta. Monille ihmisille tämä varmaan on vaikeasti ymmärrettävä tai epämielenkiintoinen käsite.

Joskus tulevaisuudessa tietoisuuden teeskentely tulee syntymään emergenttinä kykynä ja se tulee aiheuttamaan päänvaivaa. Meillä ei ole tapaa mitata tai todistaa tietoisuutta, joten on mahdotonta tietää, jos tekoäly oikeasti saavuttaa tietoisuuden tai vain jäljittelee sitä erittäin taitavasti. Ihmistenkin kohdalla emme voi aukottomasti tietää, ovatko muut tietoisia - olettamuksemme perustuu vain siihen, että muut ovat tietoisia koska me itse koemme tietoisuuden.

Sen tapahtumista ei kuitenkaan ole syytä pelätä. Ne oikeat huolenaiheet ovat toistaiseksi yksityisyyden menettäminen ja tekoälyn käyttäminen aseissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei Mensan testeillä voi saada tulokseksi 180.

Itse sain 134.

Oon työtön, kouluttamaton ja mielenterveysongelmainen. Eli ei se mitattava älykkyys aina auta elämässä pärjäämisessä.

Minusta vaikuttaa selvältä, että liian korkeasta äo:sta ympäristöön nähden voi seurata isoja ongelmia, kiusaamista jne. Silloin äo:sta tulee erilaisuutta joka on riski, jos lapsella ei ole suojaavia tekijöitä kotitaustassaan. 

Olen aiemminkin kertonut miten opettajat jopa syrjivät neroa sukulaistani, joka kieltäytyi menemästä ns. hyvään kouluun. Hänen mm. väitettiin kopsanneen aineensa ja annettiin nelonen. Hän oli huomattavasti fiksumpi kuin matikan opettajansa jne. Mutta hänellä oli suojaavia tekijöitä ja on menestynyt elämässään loistavasti aikuisena.

ps. Toisaalta voi olla niinkin päin, että ympäristöönsä nähden paljon älykkäämpi voi jäädä potentiaalistaan, koska kuvittelee selviävänsä kaikesta helposti eli alisuorittaa koko elämänsä. Voi tulla katteetonta itseluottamusta ("Olen muita fiksumpi"), joka kyllä karisisi, jos menisi ns. eliittikouluun, missä kaikki muut ovat vähintään yhtä fiksuja tai fiksumpia. 

Ellei haastetta löydy, se tarkoittaa vain, ettei ole haastanut itseään. Sillä tällä pallolla kyllä on paljon haasteita ja todella fiksuja ihmisiä olemassa, jos älyään haluaa hyödyntää ja ponnistella. Pelkällä älyllä ei näin ollen paljon tee, se voi muodostua haitaksi myös sen takia, ettei älyä käytä.

Kun puhutaan haasteista ja suorittamisesta, puhutaan näistä lähes poikkeuksetta enemmistön näkökulmasta. Tarpeeksi älykäs saattaa nähdä monet näistä tavoitteista turhaksi ja epäkiinnostaviksi. Esimerkkejä on historiassa monia. Se saatetaan tulkita outoudeksi, vaikka on vaan motivaatiokysymys.

Ihminen, joka väittää olevansa huippuälykäs, mutta ei käytä älyään mihinkään, herättää välittömästi kysymyksen siitä, että onko hän älykäs vai kuvitteleeko vain?

Kyllä minun tuntemani "nerot" ovat löytäneet kiinnostavia haasteita, joita ratkaista. Kun äo:ta on tutkittu suurilla ihmismassoilla (esimerkiksi kuuluisa brittitutkimus, missä isoa ihmisjoukkoa seurattiin taaperoista myöhäiseen keski-ikään), selvisi, että äo ennustaa korkeaa koulutus- ja tulotasoa. Jos älykästä henkilöä kiinnostaa taide, niin hänen tulotasonsa ei ehkä nouse kovin korkeaksi, mutta valtaosaa huippuälykkäistä kiinnostaa minun tuntumani mukaan hyvin monenlaiset asiat. Haasteista ei todellakaan ole heillä pulaa.

Se ei oikein kestä kriittistä tarkastelua, että älykkyys olisi outoutta tai jotakin sellaista, mikä ei muussa ilmene kuin älykkyystestissä tai ilmenisi elämässä epäonnistumisena tai "tavallisuutena". Huippuälykäs on poikkeusyksilö, koska hän osaa kaiken. Ellei osaa, hän ei ole huippuälykäs. Sen olen nähnyt käytännössä, kun olen näiden huippuälykkäiden kanssa ollut arkisissa tekemisissä.

En minä tarkoittanut, etteivät tekisi _mitään_, vaan tavoitteet ja haasteet saattavat poiketa ns. normaaleista. Ihan jo tuo elämässä onnistuminen/epäonnistuminen ei välttämättä ole samalla tavoin koettu asia. Sinun täytyy ymmärtää, että jos näkee suhteet paljon laajemmin kuin muut, alkavat monet asiat vaikuttaa hyvin pieniltä osasilta kaikkea. Ja vaikkapa asioiden arvojärjestys. Monella asiallahan on välinearvo ilman että sitä tunnistetaan. Ja kun ne kaikki näkee suoraan, alkaa vasta arvojen mielekkyyden arviointi.

Monet pääsee tähän joskus vähän ennen kuolemaa hyvällä tuurilla, näin olen kuullut. Aika hitaasti kuitenkin.

Tuo ei minun kokemukseni mukaan kuvaa huippuälykästä lainkaan. He erottuvat aina ja kaikkialla edukseen eli on väistämätöntä, että siitä seuraa menestys mihin tahansa he ryhtyvätkin. 

Sitten on tietty normaaliälyisiä tai hieman sitä fiksumpia, joiden elämänkaaressa äly ei ole niin silmiinpistävää, jolloin he elävät normaalisti tai sitten eivät. Kuten muutkin, koska he eivät normaaliväestöstä siinä määrin poikkea.

Minä tunnen useita huippuälykkäitä eikä heistä kukaan ole erityisen menestynyt. Ihan tavallisesti elävät. Heitä yhdistää se, että ovat aika tyytyväisen ja onnellisen oloisia ja ovat päässeet tekemään elämässään asioita, joista ovat haaveilleet. Varmasti olisivat voineet ns. menestyä paremmin jos luonne olisi ollut toisenlainen ja raha kiinnostaisi kovasti. Huippuälykkäitäkin on hyvin monenlaisia, jokaisella erilainen persoonallisuus ja kiinnostuksen kohteet.

Tyytyväisyyden ja onnellisuuden ja älykkyysosamäärän yhteyttä ei tietääkseni ole tutkittu vai onko sinulla tietoa sellaisesta tutkimuksesta?

Minusta tuntuu, että älykäs ei herkästi tyydy onnettomaan elämään, vaan kamppailee älynsä avulla itseään parempaan tilanteeseen. Tätä otaksumaa tukee se, että kehitysmaissa jopa täydellisestä kurjuudesta ponnistetaan ylös äo:n ansiosta. Vaikka tausta olisi todella kurja, äly tuo ihmisen sieltä ylös toisin kuin vaikkapa sisarukset, joita geenilotto ei ole suosinut. 

Mutta mikä on onnellista elämää, mikä onnetonta. Raha ja näytötkö sen onnen tuo, kun menestyksestä puhutaan?

Palaamme siihen, että menestys saattaa näyttäytyä eri asioina hyvin älykkäälle ja valtaväestölle. Voi olla, että älykäs menestyy perinteisten mittareiden mukaan, mutta voi myös olla, että se on pikemmin seuraus kuin varsinainen tavoite joka itsessään motivoisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ammatti sopii äkkipikaiselle ihmiselle, joka on koulutukseltaan ylioppilas?

Joku ulkotyö missä voi purkaa patoutumia. Puutarhuri?

Mitä ihmeen patoutumia? Ei tuossa puhuttu patoutumista mitään.

Äkkipikaisella niitä usein on. Hankalalle luonteelle ei sovi ihmisläheinen työ.

Ei äkkipikaisuudella ole mitään tekemistä minkään patoumien kanssa. Itse asiassa kuka tahansa voi olla joissakin tilanteissa äkkipikainen, ainakin henkeä uhkaavissa tilanteissa jotka vaativat nopeaa toimintaa. Joillakin äkkipikaiset reaktiot vain laukeavat liian herkästi.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on elämän tarkoitus? Muu kuin 42.

Elämän tarkoitus on sellainen juttu, jonka jokainen joutuu keksimään itse.

Olen vihreiden ja vas jäsen ja älykkyysosamääräni on 75. Kysyttävää?

Onko ripuli kakkaa vai nestemäistä kakkaa eli ripulia?