Lue keskustelun säännöt.
Parisuhdemielipiteesi, jota kaikki eivät ymmärrä -peukutusketju
29.04.2023 |
Mitä parisuhteisiin liittyvää mielipidettäsi kaikki eivät ymmärrä. Yksi mielipide per viesti. Peukku ylös = Olen samaa mieltä kanssasi, peukku alas = olen eri mieltä kanssasi.
Mielipide: Leskeksi jääneen ei kannata kiirehtiä uuteen suhteeseen.
Teen töitä läheisensä menettäneiden parissa.
Rehellisesti sanottuna suosittelisin, että leskeksi jäämisen jälkeen jokainen olisi puolison kuoleman jälkeen parisen vuotta yksin. Riippumatta siitä, onko surutyötä tehnyt etukäteen ollenkaan vai ei. Väistämättä osa surutyöstä tehdään kuoleman jälkeen, vaikka osa kokee tehneensä sen etukäteen kokonaan. Osa asioista tulee kuitenkin läpi käytäväksi vasta, kun ihminen on kuollut. Ihminen tarvitsee aikaa kuoleman läpikäymiselle, omalle surulle ja uuden arjen hyväksymiselle. Olemalla rauhassa yksin ihminen myös pystyy tarkastelemaan sitä, mitä aiempi parisuhde opetti, mitä itse voisi tehdä uudessa suhteessa toisin ja millainen puoliso olisi hänelle hyväksi. Herkästi näissä nopeasti puolison kuoleman jälkeen aloitetuissa suhteissa ihastutaan nopeasti, mutta ihminen ei ole itselle aidosti sopiva. En siis näe pahana sitä, että ihmiset muodostavat uusia parisuhteita leskeksi jäämisen jälkeen, mutta kiirettä ei kannattaisi pitää.
Kommentit (201)
Vierailija kirjoitti:
Todella isojen ikäerojen parisuhteet eivät ole helppoja.
Moni kuvittelee nuorena, että iso ikäero ei haittaa. Sitten kun tuleekin ikää, niin on raskasta, kun puoliso elää kovin erilaista elämänvaihetta. Osa ihmettelee, kun jäävät "nuorena" leskeksi. Minä en ihmettele, jos puoliso on toista 20 v vanhempi, niin ei ole ihme, että 60 v jää leskeksi 80 v puolison kuollessa.
Tämä. Tiedän parikin naista, jotka kolmekymppisinä alkoivat seurustella 15-20 vuotta vanhempien miesten kanssa. Viisikymppinen mies saattoi olla hyvässä kunnossa. Ei mennyt kuin 10 vuotta, kun osa havahtui siihen, että mies ei jaksanutkaan kuin ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhteessa pitää olla läheisyyttä ja hellyyttä muutenkin kuin vällyjen välissä. Koskettelua, pusuja, halailua.
Se ei ole ongelma, että pariskunnan osapuolet nukkuvat yöt eri huoneissa.
Nimimerkillä nukutaan paljon sikeämmin, kun ei olla samassa huoneessa. Rakkautta riittää ja suhde voi hyvin. Osa ei tätä käsitä sitten millään. :)
Suhteen pitää olla tasavertainen. Ei niin, että toinen on aina se, joka joustaa toisen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Hyviä vapaita miehiä on +40 v ikäluokassa vähän. Hyvät miehet viedään jo varhain ja käytännössä tuossa vaiheessa vapautuu miehiä vain harvoin. Jos esimerkiksi nainen jättää keski-iän kriisin takia hyvän miehen, niin hyvä mies viedään nopeasti vapailta markkinoilta.
Eli mies, joka on ja ollut pidempään sinkkuna ei voisi siis olla hyvä mies? Eli parantaakseni asemaani minun kannattaisi pyrkiä kaikin tavoin parisuhteeseen osoittakkseni paremmuuteni.
Itse taas olen kokenut, että viihdyn ja elän mieluummin sinkkuna,
Jos potentiaalinen ja mahdollinen kumppaniehdokas kohdalle niin voin vakavissani harkita parisuhteeseen asettumista. - En itse jaksa tai viitsi metsästää tai hakea kumppania viihdynkö sitten jo liian hyvin sinkkuna ymmärtämättä, että elämäni on arvottomampaa kun rinnalla ei ole parisuhdekumppania.
Totta kai, jos kumppani olisi hänen toivoisin tuovan elämään "lisäarvoa ja merkitystä" mutta varsin hyvää je mielekästä ja arvoaksta elämää voi mielestäni kokea ja tuntea näin sinkkuna ilman hirttäytymättä ajatukseen siitä,että sinkkuna elämä olisi korkeintaan puolinaista kun ei ole rinnalla parisuhdekumppania.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätetyssä ei aina ole "vikaa" ja esimerkiksi pettäminen on pettäjän oma valinta, eikä kerro petetystä mitään.
En kannata pitkiä (= yli vuoden) avoliittoja. Vakavasti suhteeseen eli avioliittoon tai ei lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset päätyvät jo alun alkaen yhteen aivan vääränlaisen ihmisen kanssa. Tuijotetaan jotain pintapuolista, eikä mietitä, ollaanko riittävän samanlaisia ja jaetaanko sama arvomaailma.
Tämä vähän muunneltuna eli ihmiset lähtevät liian usein parisuhteeseen siltä pohjalta, mikä näyttää yleisen mielipiteen mukaan normaalilta. Eli suunnilleen samanikäiset ja samoista taustoista tulevat mies ja nainen alkavat seurustella, koska se on normi. Muuttavat yhteen, avioituvat ja hankkivat lapsia, koska niin parisuhteessa kuuluu tehdä. Sitten kitkutetaan onnettomassa liitossa, koska kumpikaan ei pohjimmiltaan ymmärrä toista eikä kumpikaan olisi oikeasti edes halunnut perinteisen kaavan mukaista elämää. Suomessa elää luultavasti oletettua enemmän kaappihomoja, lapsentekoon vastentahtoisesti taipuneita, erillään asumisessa paremmin pärjääviä ja muita, jotka haksahtivat perinteiseen heteroparisuhteeseen ja perhe-elämään siksi, että se on yhteiskunnan silmissä ainoa oikea parisuhdemalli.
"Pariskunnalla pitää olla yhteiset rahat, varsinkin jos on lapsia."
"On taloudellista väkivaltaa jos ei ole yhteiset rahat"
"Perheessä ei eletä kahta eri elintasoa"
Me ollaan oltu kimpassa yli 20v, lapsia useampi, yhteinen asuntolaina. Molemmat korkeakoulutettuja, käyvät töissä täysipäiväisesti.
Yhteiset kulut ja lasten kulut maksetaan puoliksi yhteiseltä taloustililtä jonne kumpakin siirtää x summan joka tilistä.
Lopuilla rahoillaan kumpakin tekee mitä lystää. Ei tarvi toiselta kysyä kun omiaan käyttää eikä se vaikuta yhteiseen talouteen.
Tämä on monen mielestä vääryyttä, pitäisi kuulema olla käyttöoikeudet toistemme tileihin että sieltä voi sitten ammentaa kun omat loppuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon vahvasti että suurin osa ihmisistä ei oikeasti halua parisuhdetta ollenkaan mutta niin vain kuuluu tehdä jotta tulee hyväksytyksi. Moni nainen pysyy huonossakin suhteessa sen vuoksi ja rahan vuoksi. Miehet pelkästään seksin vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
En kannata pitkiä (= yli vuoden) avoliittoja. Vakavasti suhteeseen eli avioliittoon tai ei lainkaan.
Miten se nimi siellä paperissa kääntää tilanteen?
T. Yli 25v avoliitossa, eikä tarvetta toisen rahoihin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt en puhu kaikista nuorena solmituista parisuhteista, vaan osasta:
Moni jää tottumuksesta nuoruuden parisuhteeseen, vaikka ei kannattaisi. Vaikka se kumppani olisi nuorena ollut sopiva, niin moni muuttuu aikuistuessaan ja käsitys ihannekumppanista ei ole enää sama kuin lukioikäisenä. Myös ihmisen persoona ja arvomaailma voi muuttua paljon siitä, kun on ollut nuori. Osa jää pitkäksikin aikaa tuollaiseen suhteeseen, vaikka suhteessa on eroavaisuuksien myötä isoja haasteita. Osa pelkää jäävänsä yksin, jos eroaisi. Osa ei tiedä paremmasta, kun on nuoresta asti ollut yhden kumppanin kanssa ja ajattelee, että tällaista kaikissa suhteissa nyt on. Sitten ero koittaa päälle kolmekymppisenä/nelikymppisenä asuntolainan ja lasten jälkeen, vaikka ero olisi kannattanut jo ennen naimisiin menoa ja lapsia.
Se, että joku muu katsoo oikeudekseen määritellä millainen on "oikea" suhde.
Ihmetellään esim. sitä, että jotkut eivät mene naimisiin, hanki lapsia tai asu yhdessä.
Onhan niitä tässä jo tullutkin.
Ymmärrän sen, että mietitään näitä ns. omassa päässä mutta jos aletaan neuvomaan ja arvostelemaan suoraan niille suhteen osapuolille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tajua tuoreita parisuhteita/seurustelun aloittamista ihmisen kanssa, kenellä on elämä aivan sekaisin.
Seuraan juuri vierestä erään ystävän touhua. Yrittää olla henkisenä tukena miehelle, jolla on elämä aivan sekaisin tällä hetkellä. Mies velloo syvässä ahdistuksessa. Ystäväni yrittää olla miehen tukena niin, että mies tokenisi ja pääsisivät aloittamaan parisuhteen.
Mielestäni kenenkään elämäntehtävä ei ole olla toisen terapeutti. Jos ihmisen elämä on kovin sekaisin, niin ei ole sopiva aika parisuhteen aloittamiselle. Helpommalla pääsee jonkun toisen ihmisen kanssa, jolla elämä ei ole yhtä sekaisin.
Joulua ei ole pakko viettää yhdessä, vaikka olisi pitkä parisuhde. On täysin ok, että molemmat menevät omille sukulaisilleen jos näin tahtovat.
Puolison ei kuulu rajoittaa sosiaalista elämääsi niin, että et saa nähdä ystäviäsi/sukulaisiasi.
Nimimerkillä olen menettänyt parikin ystävää sille, kun alkoivat seurustella. Mies siis kielsi naista tapaamasta ystäviään/sukulaisiaan ja eristi naisen läheisistään. Yhteydenpito loppui kuin seinään, eikä naiset enää päässeet mihinkään ilman miestä.
Ja kun joku kysyy, niin ihan tavallisia suomalaisia miehiä ja naisia maakunnasta olivat.
Joka kissanristiäisiin ei tarvitse mennä pariskuntana jos ei tahdo.
Ihmiset eroavat liian harvoin. Vallalla on ajatus, että exien kanssa ei saa olla tekemisissä ja heihin tulee katkaista välit eron tullessa ja minimaalinen kanssakäyminen on sallittua vain jos on yhteisiä lapsia ja asia koskee heitä, eikä exien kanssa saisi missään nimessä olla kavereita.
Mielestäni tämä ajatus tulee siitä, että eroa stigmatisoidaan ja sen ajatellaan olevan jonkinlainen häpeän aihe ja epäonnistuminen, jonka pelossa sitä yritetään välttää ja viivyttää mahdollisimman pitkään. Tälläkin palstalla usein sanotaan että ihmiset eroavat liian helposti ja että erota saisi vain tarpeeksi vakavasta syystä kuten päihdeongelmasta tai väkivaltaisuudesta.
Mielestäni tämä vain johtaa siihen, että ihmiset kituuttavat huonoissa suhteissa eron pelossa niin pitkään että välit tulehtuu lopullisesti eikä eroa voida hoitaa asiallisesti saati tulla toimeen sen jälkeen. Etenkin lasten kannalta olisi hyvä jos ihmiset osaisivat erota ajoissa. Itse näen exien kanssa hyvissä väleissä olemisen vain positiivisena asiana.
En jättänyt puolisoani vaikka hän sairastui niin , että emme voi hankkia lapsia.
Jos alkaa tulla pakottava tarve parisuhdeterapialle, käytännössä aina olisi parempi vain erota samantein. Kommunikaation ei kuuluisi olla niin vaikeaa, vaan yhteensopivat ihmiset saavat asiansa aina jotenkin keskusteltua.