Väitän, että nuorten paha olo ja koulupinnaus johtuu paljon vanhempien vaihtuvista perhekuvioista.
Siis vanhemmat tavoittelevat omaa onneaan ja kumppani vaihtuu ja perheet hajoavat ja tulee uusperheitä. Niihin tulee uusia sisaruksia. Silloin nuoret alkaa voida pahoin.
Kaiken pitäisi lähteä siitä, miten avio tai avoliitot saataisiin kestämään myötä ja vastoinkäymisissä.
Tähän voisi auttaa itsetuntemus ja se, että koulussa oliI opetusta itseen tutustumisesta ja siitä, millainen puoliso olisi kullekin sopiva. Lisäksi pitäisi opettaa vuorovaikutusta perheessä.
Eroperheiden lapset näkee eron ratkaisuna ongelmiin. Eivät osaa itse sitten sovitella omassa suhteessa.
Lintsauksesta https://yle.fi/a/74-20028813
Kommentit (57)
Totta kai kaikki lasten ongelmat johtuvat vanhemmista. Se vain on valitettavaa, että jotkut vanhemmat ovat niin lapsellisia, että he eivät voi myöntää omassa toiminnassaan olevan mitään vikaa. He raivoavat ja möykkäävät, jos joku uskaltaa asiallisesti huomauttaa tästä täysin selvästä asiasta. Toisaalta, minkäpä he omalle idioottimaisuudelleen voivat.
Kuten AP:n jakamassa YLEn jutussakin tuodaan esille, niin varsinkin neuropsykiatrisiista kehityshäiriöistä kärsivien tapauksessa kuten artikkelin tapauksessa lintsaaminen johtuu puuttuvista tukitoimista - ei kotona vaan koulussa! Kaikista hurjinta tässä on se, että artikkelin äitikin luulee, että lastensuojelun kautta saisi ne tukitoimet kouluun ja olisi toivonut, että olisi tehty lastensuojelunilmoitus aiemmin. Ei lastensuojelulla ei ole mitään valtaa vaikuttaa kouluntukitoimiin. Jos tukitoimia ei saada koulussa kuntoon, niin vanhempien pitäisi tehdä valitus aluehallintovirastoon eli AVIin.
Ylen jutussa oli kyse nepsylapsista, jotka eivät kykene kouluun puuttuvien kouluntukitoimien vuoksi ja tämä on todellinen ongelma!
Ongelma on sietokyky. Lapsen annetaan elää pumpulissa ja ei vaadita kohtaamaan ikäviä tilanteita ja pettymään. Yhä useamman poissaolojen taustalla on mukavuudenhalu, jossa ikävästä asiasta jäädään pois vanhempien luvalla ja kaikki ikävä pitää poistaa heti. Silloin kaventuu se maailma, jota kestää ja se on kierre. Lapset ovat myös eteviä kopioimaan toisten tapoja. Ahdistus on päivän sana. Hetken päästä onkin oikeasti ahdistunut, kun annetaan jäädä vellomaan tunteeseen.
Lapselle ei saa antaa tilaa vältellä ikäviä asioita sillä, että itkee, hyperventiloi jne. Tätähän nämä osaa tehdä, koska sillä saa tahtonsa läpi. Draama pystyyn ja vanhemmat taipuu. Jostain syystä pojilla ongelmaa ei juuri olekaan.... Ei tarvi pitää esitelmää, ei mennä kouluun silloin ja tällöin.
Meillä on aidosti sairastuneita lapsia, mutta nämä wannabeet tukkii järjestelmää ja siksi hoitoa ei riitä enää juuri kenellekään.
Koska asioista aletaan puhua niiden oikeilla nimillä? Raja pitää vetää heti. Ei saa lähteä olemaan mukava vanhempi ja antaa tilaa luistelulle.
Itse kohtaan näitä teinejä työssäni ja voin sanoa, että enemmistöllä ongelma on vanhempien vastuuntunnottomuus ja avuttomuus. Annetaan lapsen vajota tuollaiseen. Joukossa on sitten sitä toistakin laatua, mutta palvelujärjestelmä on tukossa, koska siellä jonottaa nämä kaikki palvelua.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on se, että lapsia hyväksikäytetään nykymaailmassa enemmän kuin koskaan ennen ja pedaripropaganda jyllää valtoimenaan.
Höpö höpö. Aina sitä on ollut mutta nykyään teidät saadaan kiinni. Toki sitä ennen te ehditte häiriköidä satoja uhreja internetin kautta.
Ennen ette jääneet kiinni kun koko aihe oli tabu, ja on edelleen suljetuissa lahkoissa, esim. esikoislessuilla.
Rangaistuksia kovennettiin vuoden alusta ennenkuulumattomasti.
Opettajan työssäni olen nähnyt kaksi sellaista tilannetta, jossa samaa koulua käyvät, toisilleen entuudestaan vieraat lapset joutuvat alkamaan elää ns. sisaruksina, kun heidän vanhempansa päättivät mennä avoliittoon. Siinä oli paljon itkua, kapinointia, oireilua mutta minkäs teit, kun aikuiset olivat niin rakastumisen ensi huumassa. Sääliksi kävi niitä lapsia.
Tuntemani itse.murhan tehneet nuoret ovat olleet ydinperheistä ja vanhemmat vieläkin yhdessä. Eli väitteesi ontuu ja pahasti.
Miksi AP perustelee mututuntuma-väitteitään viitaten YLE:n artikkeliin, jossa kerrotaan, että kouluhaluttomuuden syynä on usein muutakin kuin haluttomuutta lähteä kouluun? Eihän siinä ole mitään järkeä vai onko tarkoitus laittaa perään mikä tahansa linkki, jotta saadaan oma juttu näyttämään siltä, että viitataan johonkin kirjoitettuun juttuun ja ajatellaan, että lukijat jaksa mennä katsomaan linkkiä? Metsään meni. Vähän sama kuin väittäisin, että ihmiset asuvat Marsissa ja liittäisin kirjoittamaani väitteeseen linkin uutiseen, missä kerrotaan ihmisten asuvan maassa? AP, ymmmärsitkö?
YLE:n jutussa haastateltiin kahta äitiä, joiden lapsilla on kehityksellisisiä neuropsykiatrisia häiriöitä eikä heidän lapset kykene kouluun (vaikka haluaisivat sinne mennä), koska koulu ei mahdollista koulunkäyntiä riittämättömien tukitoimien vuoksi.
P.S. neuropsykiatriset kehityshäiriöt eivät johdu kasvatuksesta - kertoohan se jo nimikin.
"Lintsauksesta https://yle.fi/a/74-20028813"
On paljon tutkimuksia ja oppaita siihen, miten koulussa voidaan tukea neuropsykiatrisen kirjon lasta (jopa siinä vaiheessa kun diagnoosia ei ole) eikä kaikki tukitoimet tarvitse edes lisää rahaa. Enemmänkin kyse on asenteesta ja osaamisesta! Toki on jos tarvetta pienluokalle, avustajalle, erityisopettajalle, niin se vaatii myös rahaa. Oma tauko yksin luokassa, kuulosuojaimet, hupun käyttö luokassa tai lyhennetyt koulupäivät eivät vaadi lisää rahaa.
Ongelma on vähän syvemmällä. Lapset tehdään maailmaan selviytymään itsekseen, eikä heitä oteta sinänsä mukaan perheen elämään, keskusteluihin yms. Yhteys on poikki jo alusta asti, kun annetaan käteen älylaite, jotta lapsi olisi kiltisti hiljaa. Syrjäytyneitä on ollut aina (esim adhd->alkoholismi) ja ongelma on ulkopuolisuuden tunteessa, yksinäisyydessä ja fomo:ssa (aikaa vietetään somessa, eikä perheen kanssa).
Vierailija kirjoitti:
Miksi AP perustelee mututuntuma-väitteitään viitaten YLE:n artikkeliin, jossa kerrotaan, että kouluhaluttomuuden syynä on usein muutakin kuin haluttomuutta lähteä kouluun? Eihän siinä ole mitään järkeä vai onko tarkoitus laittaa perään mikä tahansa linkki, jotta saadaan oma juttu näyttämään siltä, että viitataan johonkin kirjoitettuun juttuun ja ajatellaan, että lukijat jaksa mennä katsomaan linkkiä? Metsään meni. Vähän sama kuin väittäisin, että ihmiset asuvat Marsissa ja liittäisin kirjoittamaani väitteeseen linkin uutiseen, missä kerrotaan ihmisten asuvan maassa? AP, ymmmärsitkö?
YLE:n jutussa haastateltiin kahta äitiä, joiden lapsilla on kehityksellisisiä neuropsykiatrisia häiriöitä eikä heidän lapset kykene kouluun (vaikka haluaisivat sinne mennä), koska koulu ei mahdollista koulunkäyntiä riittämättömien tukitoimien vuoksi.
P.S. neuropsykiatriset kehityshäiriöt eivät johdu kasvatuksesta - kertoohan se jo nimikin.
"Lintsauksesta https://yle.fi/a/74-20028813"
On paljon tutkimuksia ja oppaita siihen, miten koulussa voidaan tukea neuropsykiatrisen kirjon lasta (jopa siinä vaiheessa kun diagnoosia ei ole) eikä kaikki tukitoimet tarvitse edes lisää rahaa. Enemmänkin kyse on asenteesta ja osaamisesta! Toki on jos tarvetta pienluokalle, avustajalle, erityisopettajalle, niin se vaatii myös rahaa. Oma tauko yksin luokassa, kuulosuojaimet, hupun käyttö luokassa tai lyhennetyt koulupäivät eivät vaadi lisää rahaa.
Jatkan vielä. Jos koulutilat laitettaisiin jälleen omiin luokkiin ja luovuttaisiin avotiloista, niin jo pelkästään se helpottaisi montaa nepsya samoin kuin se, että käytettäisiin vähemmän opetuksessa digilaitteita. Myös opettajalähtöinen opetus ja struktuuri tarvitaan. Liian harva lapsi on niin valmis itseohjautuvuuteen kuin mitä nykyään vaaditaan ja sitä harvempi nepsy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on se, että lapsia hyväksikäytetään nykymaailmassa enemmän kuin koskaan ennen ja pedaripropaganda jyllää valtoimenaan.
Höpö höpö. Aina sitä on ollut mutta nykyään teidät saadaan kiinni. Toki sitä ennen te ehditte häiriköidä satoja uhreja internetin kautta.
Ennen ette jääneet kiinni kun koko aihe oli tabu, ja on edelleen suljetuissa lahkoissa, esim. esikoislessuilla.
Rangaistuksia kovennettiin vuoden alusta ennenkuulumattomasti.
Vedä v***u päähäsi pelle.
Olin 90-luvulla teininä uupunut ja voimaton. Eikä se johtunut masennuksesta. Oli ollut koulussa ja tarhassa koko elämänsä siihen mennessä, juoksutettavana. Oli ahdistavaa kun ei teinien elämässä ollut muuta, kuin pelkkä koulu ja käskevät aikuiset. Ei ollut mitään merkityksiä (joita aikuisena löytää) ja oli vain kaupunkiympäristö betonisena. Kaikki oli uutta kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on että feministit ja naiset yleisesti sulkevat kaiken kritisoinnin tästä.. Tämäkin ketju + tämä viesti poistetaan täältä kohta.
Ja naiset eivät edes vastaa kritisointiin vaan syyttävät muita ns idioottimaisista mielipiteestä ja keskustelu ei etene.
Naiset ovat aloittelijoita tasa-arvossa ja itsenäisyydessä. Heidän pitää kehittää omat uskonnot, omat kulttuurit jotka opettaa että avioliittoa ei jätetä ja että kaksi perhettä ei ole parempi kuin yksi.
Mitähän ihmettä taas? Olen feministi, ja aika pitkälle sitä mieltä että moni lasten ongelma johtuu epävakaista perheoloista ja uusperheistä. Miehet ovat vastuussa siinä kuin naisetkin.
Entä mikä on syynä niillä lapsilla joiden vanhemmat ovat yhdessä, eikä heillä ole uusperheitä? Koska näitäkin on.
Vierailija kirjoitti:
Olen osittain samaa mieltä. Erotaan ja samantien tutustutetaan lapsia uusiin kumppaneihin, jotka pahimmillaan vielä vaihtuvat. Olen itsekin eronnut, mutta tehnyt ratkaisuni että olen ilman parisuhdetta jollen koko loppu elämäääni niin ainakin siihen asti kun lapset isoja ja muuttavat pois kotoa. Koen ettei nykyajan ihmiset osaa enää olla yksin.
Mä koen et ne ei osaa olla enää muiden kanssa, muut on vaan työkaluja millä mahdollistaa omat fantasiat perheestä ja elämästä ja sitten kun ne on niitä ei haluta enää vaan tarvii lisää jotain motä ei vielä ole.
Uusperheet kaiken pahan alku ja loppu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on se, että lapsia hyväksikäytetään nykymaailmassa enemmän kuin koskaan ennen ja pedaripropaganda jyllää valtoimenaan.
Höpö höpö. Aina sitä on ollut mutta nykyään teidät saadaan kiinni. Toki sitä ennen te ehditte häiriköidä satoja uhreja internetin kautta.
Ennen ette jääneet kiinni kun koko aihe oli tabu, ja on edelleen suljetuissa lahkoissa, esim. esikoislessuilla.
Rangaistuksia kovennettiin vuoden alusta ennenkuulumattomasti.
Vedä v***u päähäsi pelle.
Mä nöyryytän sun kaavamaista törkyä nyt joka päivä täälä, lopeta nyt hyvä mies tai opettele kirjottaan niin että sun sanat tarkottaa jotain.
Jumalauta aamusta iltaan samaa sekopäistä kaavamaista törkyä ja ikinä et tuu siinä ees paremmaks.
Vierailija kirjoitti:
Ensin sinulla pitäisi olla jotain dataa siitä, että poissaoloja tosiaan olisi selvästi enemmän niillä lapsilla, joiden kotona on vaihtuvia perhekuvioita.
Älä nyt taas pilaa hyvää yhteiskunnan elättämän runkkarin kokemista.
Mulla paha olo nuorena johtui vanhempien erosta ja pitkästä kiusaamisesta, johon kukaan ei puuttunut. Elin täysin ilman kavereita. En lintsaillut tai tehnyt muutakaan pahaa, vaan olin sellainen tyypillinen kiltti lapsi, jota toisen vanhemman uusi puoliso syyllisti ja käyttäytyi muutenkin ailahtelevasti. Vieläkin tulee paha olo, kun muistelen noita aikoja, vaikka olen käynyt terapiat ja noista ajoista on monta kymmentä vuotta aikaa.
Olen opettaja.
Nykyisen oman, viime vuotisen oman ja rinnakkaisluokkani joita muös opetan paljon perusteella (noin 80 oppilasta) vastaan.
Kyllä sitä pahaa oloa on ydinperheidenkin lapsilla. Ja vastaavasti eroperheistä löytyy onnellisia, hyviä koululaisia. Ja toisinpäin. En näe korrelaatiota.
Ja tosiaan nämä 80 lasta tiedän niin hyvin että muistan kyllä perhekuviot ja tiedän kenellä on näkyviä/pahoja ongelmia ja uskon tietäväni keillä ei ole.
Ainakin kyselylomakkeissa, joissa kartoitetaan ja pisteytetään lapsuuden traumatekijöitä, on avioero mukana siinä missä päihteet, vakavat sairaudet, väkivalta kaikissa muodoisssaan.
Niin miksi miehet pettävät ja kohtelevat naisia huonosti? Tämä on se ap:n juurisyy eroihin.
Ihmeellisen kortelaation ap sai väännettyä.
Voidaan hyvin samalla tavoin päätellä että pahuus maailmassa syntyy miehistä ja lapset kärsivät.