Lue keskustelun säännöt.
Sinä jolla aikuisia lapsia, häpeätkö heitä?
25.04.2023 |
Aihe lienee tabu muttakamppailen itse tunteideni kanssa eikä tällaista saisi sanoa ääneen.
Aikuistumassa olevani poikani tuntuu pettymykseltä, en siis kuvitellut saavani lasta josta en voisi olla ylpeä tämän aikuistuttua. Lapsi ei ole hunningolla muttei myöskään jätä paljoa kerrottavaa jälkipolville -mikäli niitä ikinä edes tulee.
Tunnen pettymystä ja huomaan hiukan salailevani lapseni edesottamuksia.
Kommentit (145)
Vierailija kirjoitti:
Onpa onni etten ole tämän ketjun surkimusvanhempien lapsi 😳 Kaikenlainen p@skasakki sitä meneekin lisääntymään.
Nimen omaan vanhemmat ovat tässä se ongelma. Häpeävät jälkeläistä joka on kirjolla ja tarvitsisi vanhempien kannustusta ja tukea eikä haukkumista. Nämä vanhemmat eivät varmasti ole tehneet jälkeläisen puolesta muutenkaan lähellekään tarpeeksi mutta silti vaativat, että tämän pitäisi selvitä täysin yksin ja menestyä vain, jotta he voisivat olla ylpeitä. Katsokaa peiliin, ennen kuin vaaditte, että jälkeläisen pitää tyhjästä rakentaa elämänsä kun te ette ole tehneet hänen vuokseen paljon mitään auttaaksenne, kuten pitää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan vieras ajatusmaailma. Eipä oöe tapana hävetä läheisiä. Mulla on aikuinen add-tytär, ei akateemisesti menestynyt, mutta elämässään onnellinen, vieläpä lääkkeettömänä (terveydellinen este). Rakastan häntä valtavasti ja olen ylpeä siitä, miten hieno ihminen hänestä tuli, empaattinen ja oikeudenmukainen.
Kuulun niihin onnellisiin, jotka saavat olla ylpeitä lapsistaan. Olemme kyllä vanhempinakin hoitaneet elämämme, työmme ja asiamme asiallisesti, mutta yliopistotutkintoja meillä ei ole, eikä mitään suuria saavutuksia. En odottanut näin paljon, osaan siis olla kiitollinen.
Ymmärrän heitä, jotka ovat pettyneitä, vaikka täällä siitä mollataankin. Minkä tunteilleen voi, eihän niitä lapsilleen tarvitse näyttää. Varsinkin niissä tapauksissa, joissa lapsi ei edes yritä, heittää hanskat tiskiin.
Vierailija kirjoitti:
Vår barn är huippu universitet i Yhdysvallat opiskellut. Luonnollisesti jatka meidä työ familjen yrityksessä. Ei problem, kaikki täydellistä.
Bror-Erik o Solveig Wallenius, Helsingfors
Älä edes yritä, persjuntti-Pasi. Sun suvussa kukaan ei ole opiskellut ammattikoulua pitemmälle.
Och du kan inte svenska, vilket underraskar inte.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen, nykyään 33-vuotias tytär ei saanut otetta elämästä.
4 L:n ylioppilas joka opiskeli taidehistoriaa ulkomailla, ja sehän ei työllistä. On työelämässä mutta taas kerran pätkätyösuhteessa jossain kahvilassa. On saanut monet potkut. Kiroan yhä mielessäni sitä, miksi hän ei vaan silloin parikymppisenä uskonut järkipuhetta. Pahinta on että on ainokainen eli ei ole toista lasta, josta voisin kokea iloa ja ylpeyttä.
Tyttäreni sai vastikään autismin kirjon ja ADHD-diagnoosin niin se taisi selittää perseilyn (anteeksi ruma kielenkäyttö).
Sama, paitsi lapsi 14.
En tiedä onko hänestä työelämään.Ystävieni lapset ovat lukiossa, nuoremmat puhuvat 2 eri kueltä natiivitasolla jne.
Täällä myös yksi, jonka toinen parikymppinen lapsi ei ehkä ikinä pysty työelämään. Ellei tapa itseään ennen. Jotain kirjoa, kaksuuntaisuutta tms on.
Toinen lapsi pärjää, mutta eipä niiden laaten asioita viitsi kertoa kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äideilläkin on tunteet. Miksi niitä ei saisi tuoda esille? Hyvä, AP, että avauduit.
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa. Omalla lapsellani, koululainen, on todettu kognitiivisia vaikeuksia. Ymmärrän, että ihmisillä on erilaisia lähtökohtia elämään. Ja vaikkapa vaikea koulukiusaus voi aiheuttaa pahoja ongelmia loppuelämänsä. En silti häpeäisi tai inhoaisi lapsiani, vaikka elämässä ei pärjäisi kaikilla osa-alueilla. Tai vaikka ei bns missään.
Omat vanhempani vihaavat ja häpeävät minua. Olen 177 60kg toista korkeakoulututkintoa opiskelemassa, hyvä työ. Syyt vihaamiseen vaihtelevat. Osa ihan tyyliin, olit hankala ja epämiellyttävä 4 vuotias joka ei totellut. Kulkevat myös ympäri kaupunkia haukkumassa ja levittelemässä juoruja, jotta saavat huomiota ja sääliä.
Eli hyvä käsitys näistä "häpeäjävanhemmista".
En kyllä yhtään ymmärrä, kuinka paino liittyy asiaan. Mutta tietenkin surullista, että vanhemmat vihaavat lapsiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyväksytte lapsenne ehdollisesti silloin jos suoritusten kautta lapsi on hyväksytty. Rakkaus on sitä, että hyväksyy ihmisen sellaisenaan puutteineen kaikkineen.
No niinhän sitä koko lapsen pieni elämä tehtiin. Lopputuloksena täysin elämänhallintaan kykenemätön aikuinen.
Valitettavasti hyväksyminen ja rakastaminen ei estänyt sairastumista pään sisäisiin ongelmiin.
Lasten elämä on heidän omansa. Miksi ihmeessä häpeäisin heitä? He ovat älykkäitä, osaavat käyttäytyä, hoitavat asiansa.
Ymmärrän häpeän vain, jos lapsi sekoaa päihteisiin ja rikoksiin tai alkaa persuksi eli osoittautuu i di oo tik si.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväksytte lapsenne ehdollisesti silloin jos suoritusten kautta lapsi on hyväksytty. Rakkaus on sitä, että hyväksyy ihmisen sellaisenaan puutteineen kaikkineen.
No niinhän sitä koko lapsen pieni elämä tehtiin. Lopputuloksena täysin elämänhallintaan kykenemätön aikuinen.
Valitettavasti hyväksyminen ja rakastaminen ei estänyt sairastumista pään sisäisiin ongelmiin.
Vanhemmiltahan alttius psykiatrisiin sairauksiin peritään ja kasvuympäristö ne laukaisee.
https://www.nih.gov/news-events/nih-research-matters/common-genetic-fac…
Nämä kirjoilla olevien vanhemmat häpeävät usein jo lasten ollessa pieniä, eivätkä tue lasta myöntämällä esim koulussa, että lapsi ei pärjää normiluokalla.
Tästä sitten kärsii lapsi ja muut luokalla olevat ns normaalit, kukaan ei opi mitään ja alamäki alkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen, nykyään 33-vuotias tytär ei saanut otetta elämästä.
4 L:n ylioppilas joka opiskeli taidehistoriaa ulkomailla, ja sehän ei työllistä. On työelämässä mutta taas kerran pätkätyösuhteessa jossain kahvilassa. On saanut monet potkut. Kiroan yhä mielessäni sitä, miksi hän ei vaan silloin parikymppisenä uskonut järkipuhetta. Pahinta on että on ainokainen eli ei ole toista lasta, josta voisin kokea iloa ja ylpeyttä.
Tyttäreni sai vastikään autismin kirjon ja ADHD-diagnoosin niin se taisi selittää perseilyn (anteeksi ruma kielenkäyttö).
Sama, paitsi lapsi 14.
En tiedä onko hänestä työelämään.Ystävieni lapset ovat lukiossa, nuoremmat puhuvat 2 eri kueltä natiivitasolla jne.
Täällä myös yksi, jonka toinen parikymppinen lapsi ei ehkä ikinä pysty työelämään. Ellei tapa itseään ennen. Jotain kirjoa, kaksuuntaisuutta tms on.
Toinen lapsi pärjää, mutta eipä niiden laaten asioita viitsi kertoa kenellekään.
Jotain kirjoa, kaksisuuntaisuutta tai muuta sellaista? Että hyvin on tutkittu ja tuettu? Ihan ollaan asian ytimessä odottamassa, jos vaikka tappaisia itsensä, kun ei työelämäänkään hänestä ole? Uskomatonta laatuvanhemmuutta täällä! Voit ihan rauhassa kertoa lapsesi asioista, mutta kehoitan olemaan jakamatta omaa mielenmaisemaasi; se ei ole kovin häävi.
Täällä suurin osa vastaajista ilmeisesti niitä täydellisiä vanhempia. Hienoa heille. Ainakin voivat tuomita vanhemman, joka sitä häpeää tuntee.
Tuomitsemallako se häpeä hälvenee? Tai ilkeilemällä poistuu?
On hyvä, että tunnistat tunteesi ap. Silloin ne eivät vaikuta niin suoraan käytökseen, kuin tunnistamattomina ja kiellettyinä mörköinä. Olisko asioita, joista voit lapsessasi olla ylpeä ja kokea niistä iloa?
Kaikenlaisia tunteita meillä itse kullakin on läheisiämme kohtaan. Välillä parempia, välillä huonompia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväksytte lapsenne ehdollisesti silloin jos suoritusten kautta lapsi on hyväksytty. Rakkaus on sitä, että hyväksyy ihmisen sellaisenaan puutteineen kaikkineen.
No niinhän sitä koko lapsen pieni elämä tehtiin. Lopputuloksena täysin elämänhallintaan kykenemätön aikuinen.
Valitettavasti hyväksyminen ja rakastaminen ei estänyt sairastumista pään sisäisiin ongelmiin.
Vanhemmiltahan alttius psykiatrisiin sairauksiin peritään ja kasvuympäristö ne laukaisee.
https://www.nih.gov/news-events/nih-research-matters/common-genetic-fac…
Voi kuinka elämä olisikin noin mustavalkoista. Tämän lapsen kanssa on ollut monta mutkaa matkassa. Hän oli ns normaali teini, mutta kun lähdetään tekemään vääriä valintoja, niin ongelmat kertautuvat. Meillä ensimmäinen väärä valinta tuli uhkarohkeuden ja näyttämisen halun seurauksena, kun tämä vammautui. Tämä johtuu ihan hänen omasta persoonallisuudestaan, hän oli aina sellainen.
Ja siitä tuli seuraava ongelma, ja siitä taas seuraava, eikä kasvuympäristöllä ole siinä vaiheessa mitään merkitystä, kun tyypillä on päihdepsykoosi. Juu, ehkä se alttius tulee meiltä, mutta sitäpä ei ole yksikään vanhempi kokeillut.
Lapsi on siis aikuinen ja tästä sivusta ihmettelen, miten ihminen voi munata oman elämänsä kerta toisensa jälkeen, eikä halua ottaa mitään apua vastaan.
Kuulostan varmaan tunteettomalta, mutta kyllä sitä vanhemmaltakin empatia loppuu, kun vuosi menee toisensa jälkeen samalla kaavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen, nykyään 33-vuotias tytär ei saanut otetta elämästä.
4 L:n ylioppilas joka opiskeli taidehistoriaa ulkomailla, ja sehän ei työllistä. On työelämässä mutta taas kerran pätkätyösuhteessa jossain kahvilassa. On saanut monet potkut. Kiroan yhä mielessäni sitä, miksi hän ei vaan silloin parikymppisenä uskonut järkipuhetta. Pahinta on että on ainokainen eli ei ole toista lasta, josta voisin kokea iloa ja ylpeyttä.
Tyttäreni sai vastikään autismin kirjon ja ADHD-diagnoosin niin se taisi selittää perseilyn (anteeksi ruma kielenkäyttö).
Sama, paitsi lapsi 14.
En tiedä onko hänestä työelämään.Ystävieni lapset ovat lukiossa, nuoremmat puhuvat 2 eri kueltä natiivitasolla jne.
Täällä myös yksi, jonka toinen parikymppinen lapsi ei ehkä ikinä pysty työelämään. Ellei tapa itseään ennen. Jotain kirjoa, kaksuuntaisuutta tms on.
Toinen lapsi pärjää, mutta eipä niiden laaten asioita viitsi kertoa kenellekään.
Jotain kirjoa, kaksisuuntaisuutta tai muuta sellaista? Että hyvin on tutkittu ja tuettu? Ihan ollaan asian ytimessä odottamassa, jos vaikka tappaisia itsensä, kun ei työelämäänkään hänestä ole? Uskomatonta laatuvanhemmuutta täällä! Voit ihan rauhassa kertoa lapsesi asioista, mutta kehoitan olemaan jakamatta omaa mielenmaisemaasi; se ei ole kovin häävi.
On ollut psykiatrian hoidossa jo vuosia. Ei ota apua vastaan.
Joo, ei oo häävi mielenmaisema. Olen lopullisen väsynyt. Olen luovuttanut hänen suhteen.
No mutta kyllähän fakta on että tämä pallo ei pyörisi jos siitä olisi vastuussa nämä nepsyt ja muut kirjot. Että en kyllä itsekään pitäisi tällaista lasta minään lottovoittona vaan pettymyksenä.
Mutta jos ei ole tavoitteellinen aikuinen niin sillonhan voi olla tyytyväinen mihin vain
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa. Omalla lapsellani, koululainen, on todettu kognitiivisia vaikeuksia. Ymmärrän, että ihmisillä on erilaisia lähtökohtia elämään. Ja vaikkapa vaikea koulukiusaus voi aiheuttaa pahoja ongelmia loppuelämänsä. En silti häpeäisi tai inhoaisi lapsiani, vaikka elämässä ei pärjäisi kaikilla osa-alueilla. Tai vaikka ei bns missään.
Onko koulukiusaus yleisnimi kaikille koulussa tarjottaville kiusauksille?
Vierailija kirjoitti:
No mutta kyllähän fakta on että tämä pallo ei pyörisi jos siitä olisi vastuussa nämä nepsyt ja muut kirjot. Että en kyllä itsekään pitäisi tällaista lasta minään lottovoittona vaan pettymyksenä.
Mutta jos ei ole tavoitteellinen aikuinen niin sillonhan voi olla tyytyväinen mihin vain
Mites sitten jatkossa, kun näitä diagnoosilapsia on aina vain enemmän? Monille nuo ovat hyvä tekosyy olla edes yrittämättä.
Vierailija kirjoitti:
No mutta kyllähän fakta on että tämä pallo ei pyörisi jos siitä olisi vastuussa nämä nepsyt ja muut kirjot. Että en kyllä itsekään pitäisi tällaista lasta minään lottovoittona vaan pettymyksenä.
Mutta jos ei ole tavoitteellinen aikuinen niin sillonhan voi olla tyytyväinen mihin vain
Suosittelen sinulle lämpimästi koiraa.
Kamalaa. Omalla lapsellani, koululainen, on todettu kognitiivisia vaikeuksia. Ymmärrän, että ihmisillä on erilaisia lähtökohtia elämään. Ja vaikkapa vaikea koulukiusaus voi aiheuttaa pahoja ongelmia loppuelämänsä. En silti häpeäisi tai inhoaisi lapsiani, vaikka elämässä ei pärjäisi kaikilla osa-alueilla. Tai vaikka ei bns missään.
Omat vanhempani vihaavat ja häpeävät minua. Olen 177 60kg toista korkeakoulututkintoa opiskelemassa, hyvä työ. Syyt vihaamiseen vaihtelevat. Osa ihan tyyliin, olit hankala ja epämiellyttävä 4 vuotias joka ei totellut. Kulkevat myös ympäri kaupunkia haukkumassa ja levittelemässä juoruja, jotta saavat huomiota ja sääliä.
Eli hyvä käsitys näistä "häpeäjävanhemmista".