Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Keski-ikäiset! Oletteko tyytyväisiä elämäänne?
22.04.2023 |
Tulin myöhään eilen kotiin vietettyäni iltaa kavereiden kanssa. Kadulla kävellessäni minut valtasi suuri onnen tunne, koska kaikki on elämässäni juuri nyt niin hyvin. Olen onnistunut rakentamaan juuri minulle sopivan kokonaisuuden, ja vaikka unelmia ja suunnitelmia riittää, kaikki on jo nytkin niin täydellistä kuin vain voi olla.
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tunnen syyllisyyttä siitä, etten ole täysin tyytyväinen/onnellinen.
Mulla on kaikki mitä 20-vuotiaana toivoin saavani: hyvä vaimo, kaksi lasta, korkea elintaso, taloudellisesti hyvä tilanne, kiinnostava ja hyväpalkkainen työ, fyysisesti olen todella hyvässä kunnossa, ei merkittäviä terveyshuolia. En silti ole täysin tyytyväinen elämääni.
Kyllästyttää ja tuntuu tyhjältä. Elämä pyörii lapsiperheen rutiinien ympärillä, oma aika on vähäistä.
Sun lapset on varmaan aika pieniä vielä. Ne kasvaa yllättävän nopeasti, mutta ei sitä usko ennen kuin se aika on mennyt, eli ihan turha minunkaan on sulle sitä sanoa.
Minusta vaikuttaa siltä, että sun elämästä puuttuu joku, joka kuuntelisi sua oikein kunnolla ja keskittyisi siihen, miltä susta tuntuu ja mitä sä oikeasti haluat.
Monet etsii sitten sellaisen ihmisen, joka tuntuu ymmärtävän ja rakastuvat. Joskus se on ihan ok, mutta toinen vaihtoehto on rakastua itse itseensä.
Tiedätkö itsekään, mitä olet vailla?
En osaa tarkalleen sanoa, mitä kaipaan. Luultavasti kyse on monen asian summasta.
Joo, nuorempi lapsi on taapero, vanhempi jo koulussa. Lasten tarpeet on tällä hetkellä hyvin erilaiset, mikä vähentää omaa aikaa entisestään.
Jotenkin tuntuu, että elämässä on pysähtyneisyyden aika. Päivät, viikot ja kuukaudet ovat sumeaa rutiinien täyttämää massaa. Vaihtelua on vähän.
Esimerkiksi töissä etenin nuorempana nopeasti, 2-3 vuoden välein aina joku uusi haaste. Koko ajan lisää vastuuta. Nyt olen ollut 5 vuotta täsmälleen samassa roolissa. Toisaalta se helpottaa kokonaistaakkaa, koska olen erittäin hyvä tehtävässäni ja selviän siitä alle 100 % panoksella. Pystyn käyttämään enemmän aikaa lasten kanssa. Se ei vaan henkisesti palkitse samalla tavalla, kun ei joudu töissä pinnistelemään äärirajoilla.
Ystävien kanssa yhteydenpito on ollut vähäistä. Priorisoin perheen, työn ja liikunnan. Ystäville ei oikein jää aikaa. Toisaalta silloin harvoin kun tavataan, juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin. Parhailla ystävillä on sama elämäntilanne, joten kaikki ymmärtävät ettei ole aikaa olla yhteydessä. Se ei aiheuta säröjä ystävyyteen, mutta kontaktit on vähissä. Silloin kun ollaan koolla porukalla, tulee ikävä vanhoja hyviä aikoja, kun hengailtiin yhdessä joka viikonloppu.
Vaimon kanssa keskustelut pyörivät käytännön arjen asioissa tai turvallisen etäisissä asioissa, kuten politiikassa. Olen yrittänyt viedä keskustelua syvällisemmälsi, mutta vaimo palauttaa aiheen nopeasti johonkin käytännön asiaan. Sellainen henkilökohtainen yhteys on hiipunut vuosien aikana.
Jokin aika sitten firman iltatilaisuudessa juttelin pitkään yhden naistyökaverin kanssa. Pääsimme puolessa tunnissa syvällisempään keskusteluun kuin mitä vaimon kanssa ollut vuosiin. Meillä on paljon yhteistä alkaen samanikäisistä lapsista ja elämäntilanteesta samanlaiseen huumorintajuun ja yhteisiin kiinnostuksenkohteisiin. Nyt minulla on keskivaikea ihastus tähän työkaveriin. En ole kertonut ihastuksesta kenellekään enkä aio tehdä asialle mitään. Se lienee enemmän oire muista mainitsemistani asioista, mutta on laittanut miettimään että asiat voisi olla toisinkin.
Joten voi olla että olet ainakin osittain oikeassa. On vain hankalaa, kun ei oikein tiedä mitä asialle voisi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen, asiat ovat mukavasti. Ihana aviomies, kiva koti, ystäviä sopivasti. Onnellinen näistä asioista 🥰
Joo, ihan helvetin upeaa olla siinä kintaalla kun kaikki alkaa tosissaan menemään alaspäin ja kehokin pikku hiljaa mätänemään alta. Fantsua kerrassaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tunnen syyllisyyttä siitä, etten ole täysin tyytyväinen/onnellinen.
Mulla on kaikki mitä 20-vuotiaana toivoin saavani: hyvä vaimo, kaksi lasta, korkea elintaso, taloudellisesti hyvä tilanne, kiinnostava ja hyväpalkkainen työ, fyysisesti olen todella hyvässä kunnossa, ei merkittäviä terveyshuolia. En silti ole täysin tyytyväinen elämääni.
Kyllästyttää ja tuntuu tyhjältä. Elämä pyörii lapsiperheen rutiinien ympärillä, oma aika on vähäistä.
Sun lapset on varmaan aika pieniä vielä. Ne kasvaa yllättävän nopeasti, mutta ei sitä usko ennen kuin se aika on mennyt, eli ihan turha minunkaan on sulle sitä sanoa.
Minusta vaikuttaa siltä, että sun elämästä puuttuu joku, joka kuuntelisi sua oikein kunnolla ja keskittyisi siihen, miltä susta tuntuu ja mitä sä oikeasti haluat.
Monet etsii sitten sellaisen ihmisen, joka tuntuu ymmärtävän ja rakastuvat. Joskus se on ihan ok, mutta toinen vaihtoehto on rakastua itse itseensä.
Tiedätkö itsekään, mitä olet vailla?
En osaa tarkalleen sanoa, mitä kaipaan. Luultavasti kyse on monen asian summasta.
Joo, nuorempi lapsi on taapero, vanhempi jo koulussa. Lasten tarpeet on tällä hetkellä hyvin erilaiset, mikä vähentää omaa aikaa entisestään.
Jotenkin tuntuu, että elämässä on pysähtyneisyyden aika. Päivät, viikot ja kuukaudet ovat sumeaa rutiinien täyttämää massaa. Vaihtelua on vähän.
Esimerkiksi töissä etenin nuorempana nopeasti, 2-3 vuoden välein aina joku uusi haaste. Koko ajan lisää vastuuta. Nyt olen ollut 5 vuotta täsmälleen samassa roolissa. Toisaalta se helpottaa kokonaistaakkaa, koska olen erittäin hyvä tehtävässäni ja selviän siitä alle 100 % panoksella. Pystyn käyttämään enemmän aikaa lasten kanssa. Se ei vaan henkisesti palkitse samalla tavalla, kun ei joudu töissä pinnistelemään äärirajoilla.
Ystävien kanssa yhteydenpito on ollut vähäistä. Priorisoin perheen, työn ja liikunnan. Ystäville ei oikein jää aikaa. Toisaalta silloin harvoin kun tavataan, juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin. Parhailla ystävillä on sama elämäntilanne, joten kaikki ymmärtävät ettei ole aikaa olla yhteydessä. Se ei aiheuta säröjä ystävyyteen, mutta kontaktit on vähissä. Silloin kun ollaan koolla porukalla, tulee ikävä vanhoja hyviä aikoja, kun hengailtiin yhdessä joka viikonloppu.
Vaimon kanssa keskustelut pyörivät käytännön arjen asioissa tai turvallisen etäisissä asioissa, kuten politiikassa. Olen yrittänyt viedä keskustelua syvällisemmälsi, mutta vaimo palauttaa aiheen nopeasti johonkin käytännön asiaan. Sellainen henkilökohtainen yhteys on hiipunut vuosien aikana.
Jokin aika sitten firman iltatilaisuudessa juttelin pitkään yhden naistyökaverin kanssa. Pääsimme puolessa tunnissa syvällisempään keskusteluun kuin mitä vaimon kanssa ollut vuosiin. Meillä on paljon yhteistä alkaen samanikäisistä lapsista ja elämäntilanteesta samanlaiseen huumorintajuun ja yhteisiin kiinnostuksenkohteisiin. Nyt minulla on keskivaikea ihastus tähän työkaveriin. En ole kertonut ihastuksesta kenellekään enkä aio tehdä asialle mitään. Se lienee enemmän oire muista mainitsemistani asioista, mutta on laittanut miettimään että asiat voisi olla toisinkin.
Joten voi olla että olet ainakin osittain oikeassa. On vain hankalaa, kun ei oikein tiedä mitä asialle voisi tehdä.
Voit aloittaa virittelemällä syvällisen keskustelun vaimosi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
En ole tyytyväinen. Kaikki on hyvin, on suht hyvätuloinen työpaikka, mukava asunto, auto, olen terve, mikään ei ole päältä katsoen vialla. Olen seilannut koko tähänastisen elämän vailla ensimmäistäkään ongelmaa, murhetta tai traumaa (nyt 50+ ikäinen).
Mutta totuus on että koko elämä on täysin turha ja ontto. Ei suruja, ei iloja, ei mitään vaihtelutia eikä dynamiikkaa missään. Vain tasaista jurnutusta.
Asun ja elän yksin, minkäänlaiset parisuhde- tai perhekuviot eivät kiinnosta yhtään. Eikä kiinnosta mikään muukaan.
Jos olisi nappi, jota painamalla voisi peruuttaa syntymänsä, olisin painanut sitä jo kauan sitten.
Anteeksi, mutta miten tämä on edes mahdollista????
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole onnellinen. Olen erakoitunut ja elämä mennyt niin eri tavoin kuin muilla, että jäänyt ulkopuoliseksi ja vähän outolinnuksi kaikessa.
En. Pitkäaikainen parisuhde on ihan ok mutta minua kiusataan toisaalla. Olen erakoitunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vähän sinnepäin tyytyväinen. Töitä on vähän liikaa, ja tämä on tietysti oma moka. Suunnilleen kaikki kollegat korkeakoulutettuja paitsi minä, joten näitä töitä ei voi ihan vasurilla huitaista. Parisuhde koostuu lähinnä samassa sängyssä nukkumisesta täysin uupuneena, unta aina liian vähän. Lapselle jaksaa antaa aikaa ehkä 30 min/päivä, rouvaa kuunneltava vähän pitempään. Kotona vitunmoinen piha jonka hoitamistoimenpiteiden odottaminen sitten kun on aikaa johtaa näin keväisin lähinnä depressioon, iltaisin ei enää ehdi tehdä juuri mitään, joten viikonloput tehdään/pestään/kitketään/myrkytetään sitten sitä pihaa.
Oikeastaan stressi ja tyytymättömyys johtuu siitä, että tulee vanhaksi ja yleiskunto on huonompi kuin ennen. Ei jaksa tehdä enää sitä, mikä ei pätkääkään kiinnosta. Ja siitä, että en ole koskaan halunnut tehdä mitään töitä, mulle riittäis oikein hyvin palstailu, pelailu ja matkailu, jota nyt ei sitäkään kuulemma voi enää tehdä, kun nuo muut tahtoi koiran. Työuraa silti yli 25 v takana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tunnen syyllisyyttä siitä, etten ole täysin tyytyväinen/onnellinen.
Mulla on kaikki mitä 20-vuotiaana toivoin saavani: hyvä vaimo, kaksi lasta, korkea elintaso, taloudellisesti hyvä tilanne, kiinnostava ja hyväpalkkainen työ, fyysisesti olen todella hyvässä kunnossa, ei merkittäviä terveyshuolia. En silti ole täysin tyytyväinen elämääni.
Kyllästyttää ja tuntuu tyhjältä. Elämä pyörii lapsiperheen rutiinien ympärillä, oma aika on vähäistä.
Sun lapset on varmaan aika pieniä vielä. Ne kasvaa yllättävän nopeasti, mutta ei sitä usko ennen kuin se aika on mennyt, eli ihan turha minunkaan on sulle sitä sanoa.
Minusta vaikuttaa siltä, että sun elämästä puuttuu joku, joka kuuntelisi sua oikein kunnolla ja keskittyisi siihen, miltä susta tuntuu ja mitä sä oikeasti haluat.
Monet etsii sitten sellaisen ihmisen, joka tuntuu ymmärtävän ja rakastuvat. Joskus se on ihan ok, mutta toinen vaihtoehto on rakastua itse itseensä.
Tiedätkö itsekään, mitä olet vailla?
En osaa tarkalleen sanoa, mitä kaipaan. Luultavasti kyse on monen asian summasta.
Joo, nuorempi lapsi on taapero, vanhempi jo koulussa. Lasten tarpeet on tällä hetkellä hyvin erilaiset, mikä vähentää omaa aikaa entisestään.
Jotenkin tuntuu, että elämässä on pysähtyneisyyden aika. Päivät, viikot ja kuukaudet ovat sumeaa rutiinien täyttämää massaa. Vaihtelua on vähän.
Esimerkiksi töissä etenin nuorempana nopeasti, 2-3 vuoden välein aina joku uusi haaste. Koko ajan lisää vastuuta. Nyt olen ollut 5 vuotta täsmälleen samassa roolissa. Toisaalta se helpottaa kokonaistaakkaa, koska olen erittäin hyvä tehtävässäni ja selviän siitä alle 100 % panoksella. Pystyn käyttämään enemmän aikaa lasten kanssa. Se ei vaan henkisesti palkitse samalla tavalla, kun ei joudu töissä pinnistelemään äärirajoilla.
Ystävien kanssa yhteydenpito on ollut vähäistä. Priorisoin perheen, työn ja liikunnan. Ystäville ei oikein jää aikaa. Toisaalta silloin harvoin kun tavataan, juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin. Parhailla ystävillä on sama elämäntilanne, joten kaikki ymmärtävät ettei ole aikaa olla yhteydessä. Se ei aiheuta säröjä ystävyyteen, mutta kontaktit on vähissä. Silloin kun ollaan koolla porukalla, tulee ikävä vanhoja hyviä aikoja, kun hengailtiin yhdessä joka viikonloppu.
Vaimon kanssa keskustelut pyörivät käytännön arjen asioissa tai turvallisen etäisissä asioissa, kuten politiikassa. Olen yrittänyt viedä keskustelua syvällisemmälsi, mutta vaimo palauttaa aiheen nopeasti johonkin käytännön asiaan. Sellainen henkilökohtainen yhteys on hiipunut vuosien aikana.
Jokin aika sitten firman iltatilaisuudessa juttelin pitkään yhden naistyökaverin kanssa. Pääsimme puolessa tunnissa syvällisempään keskusteluun kuin mitä vaimon kanssa ollut vuosiin. Meillä on paljon yhteistä alkaen samanikäisistä lapsista ja elämäntilanteesta samanlaiseen huumorintajuun ja yhteisiin kiinnostuksenkohteisiin. Nyt minulla on keskivaikea ihastus tähän työkaveriin. En ole kertonut ihastuksesta kenellekään enkä aio tehdä asialle mitään. Se lienee enemmän oire muista mainitsemistani asioista, mutta on laittanut miettimään että asiat voisi olla toisinkin.
Joten voi olla että olet ainakin osittain oikeassa. On vain hankalaa, kun ei oikein tiedä mitä asialle voisi tehdä.
Voit aloittaa virittelemällä syvällisen keskustelun vaimosi kanssa.
Joo. Kuten kirjoitin niin tätä olen yrittänyt useasti, mutta vaimo kuittaa tällaiset parilla lyhyellä lauseella ja vaihtaa aihetta johonkin käytännön asiaan, kuten seuraavan päivän ohjelmaan. Mutta jatkan tietysti yrittämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämäni olisi nyt viisikymppisenä todella hyvää, mutta tapaturmassa loukkasin itseni ja olen menettänyt toimintakykyä ja työni.
Viime syksynä tunsin monien vaikeiden vuosien jälkeen olevani todella tyytyväinen elämääni, jopa onnellinen. No se ei kauaa kestänyt, sain syöpädiagnoosin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Seksiä voisi olla enemmän, muuten ihan ok elämää.
Samoilla linjoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhde-, työ- ja taloustilanne on hyvällä mallilla. Inhottavinta on yksinäisyys. Voin siis keskustella puolisoni kanssa ihan mistä vaan, mutta siltikin kaipaan ystävää.
Alue: Aihe vapaa
No vanhat kaverisuhteet menivät siinä, kun kaverit perheellistyivät eikä heillä enää ole aikaa, vaikka olen yrittänyt kaikenlaista järjestellä. Ei se varmaan kenenkään vika ole.