Lue keskustelun säännöt.
Tajusin, että en jaksa eläkkeelle
19.04.2023 |
Olin jokunen vuosi sitten pitkällä sairaslomalla burnoutin vuoksi. Työ ei niinkään vaan henkilökohtaiset ominaisuudet. Kävin terapiat, tein muutoksia ja myös muutuin itse aidosti,mutta ei riittänyt,kun elämä heitteli kuin lastu laineilla. Olen jälleen sairaslomalla, koska lakkasin taas nukkumasta lähes kokonaan stressin vuoksi.
Minulla on myös useita kroonisia fyysisiä sairauksia jotka kukin yksin eivät olisi iso ongelma, mutta olen tosi harvoin ns. täydessä terässä ja tämä vie jaksamista. 5 isompaa asiaa ja lukuisia pieniä juttuja. Hoidan itseäni, mutta hoitoväsymys on myös kova.
Ikää on vasta 42. Eläkeikäni on jotain 66 vuotta. 24 vuotta! En tule mitenkään jaksamaan sinne asti. Oikeastaan tekisi mieli irtisanoutua heti ja lakata yrittämästä tätä pinnistelyä kaikkien näiden vaivojen kanssa, mutta eihän mulla rahaa ole sellaiseen. Ja menettäisin työterveyshuollon. Vaikka muutettaisiin halvempaan jne. ei se mitään ratkaisisi ja olisin käytännössä lähes tuloton ja stressaisin sitten rahasta. Lapsiakin on. Ja ajatus puolison ja yhteiskunnan elättinä olosta on todella vieras.
Onko muita kohtalotovereita?
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin ne lääkkeet auttavat?
Pitää mut jotenkin toimintakykyisenä.
Ok. Eli pystyt jatkamaan rämpimistä niiden avulla. Hyvä, jos saat toipua samalla, huono, jos se tarkoittaa sitä, että niiden voimalla jatkat tuota sinua loppuun kuluttavaa polkua?
No mut mikä se realistinen vaihtoehto on? En syö lääkkeitä, mulle kirjataan lääkevastaisuus papereihin ja makaan sohvalla enkä jaksa edes syödä?
Syön lääkkeitä myös siksi, että niiden avulla sentään voin olla olemassa vanhenpana. En ehkä kovin hyvänä, mutta pystyn tsekkaamaan läksyjä, välillä käymään lasten peleissä tai vaikka pelaamaan jotain lautapelejä yhdessä. Ilman lääkkeitä olen itkeskelevä hermokimppu joka on lapsille pelottava ja ahdistava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laihduta se ylimääräinen 50 kiloa pois ja lopeta tupakointi niin jaksaminen paranee. Hampaatkin vois hoidattaa kuntoon.
En tupakoi, olen normaalipainoinen ja hampaat hoituu työterveyshuollossa. Mutta kiva, kun toit omat ennakkoluulosi tänne näkyviin.
Ap
Siis kuka saa hammashoitoa työterveyshuollon kautta? Olisinpa ollut sellaisessa työssä! Kun maksoin hammashoidosta yksityisellä, niin sen jälkeen olin joskus viikkoja heikolla ruoalla. Minulle ei ole tehty kosmeettisia hoitoja vaan pakollisia juurihoitoja, hampaan poisto tms. Siihen aikaan täällä ei päässyt julkiselle puolelle hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Tee työnantajallesi palvelus ja irtisanoudu. Joka työpaikkaan sikiää samanlaisia energia- ja rahasyöppöjä saikuttajia ja se on hemmetin kuormittavaa
Ap ei voi nyt missään tapauksessa irtisanoutua, koska ei ole työkykyinen etsimään uutta työpaikkaa ja hän menettäisi turvaverkkonsa. Valitettavasti aina joskus joku sairastuu ja se nyt vaan on sitten niin ja työnantajan kestettävä.
Vierailija kirjoitti:
N62 kirjoitti:
Sairaslomalla kai ootkin? Tuoko työ intoa/latistaako? Onko mahdollista osa-aikatyö + soviteltu ansiosidonnainen? Itse jaksoin täyttä työtä 59vuotiaaksi, sen jälkeen osa-aikainen. 61v "pääsin" varhennetulle osa-aikaeläkkeelle. Syön siis tulevaa täyseläkettäni (50% ove).
Oon kesätöissä/ teen satunnaisesti jos kivaa tulee eteen. Alin eläkeikä 64, 5 -> 2v päästä.Takana työuupumusta, vakavaa masennusta yms. Nyt lääkityksellä kaikki ok.
Elämä ei ole vain työtä. Jos taloudellisesti mahdollista, ota vapaata. Harrasta, matkusta. Tee mistä nautit. Raha ei ratkaise eikä käärinliinoissa ole taskuja.
Elä. Nauti. Naura
Kohtuudella.Työ kyllästyttää, mutta en mitenkään pystyisi työpaikan vaihtoon just nyt.
Mun eläkeikä on tosi paljon korkeampi ja eläke myös leikkautuu sen elinaikakertoimen vuoksi. Mun osa-aikaisen eläkkeenkin alaikäraja on melkein 64 vuotta. Alin eläkeraja 66v11kk. Eli siihen osa-aikaiseenkin on vielä 22 vuotta.
Muuten ihan hyviä ajatuksia, mutta miten sitä vapaata otetaan, jos ei ole mitään tuloja siltä ajalta?
Jos mulla olisi reilusti rahaa, en todellakaan miettisi mitään vaan irtisanoutuisin just nyt.
Siis tuohon talouspuoleen ehdotinkin:
Osa-aikatyö ja soviteltu ansiosidonnainen.
Olisiko mahdollista? Kannattaa selvittää, ei välttämättä paljoa vähempääkään jää käteen. Anssiltakin kertyy eläkettä.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin ne lääkkeet auttavat?
Pitää mut jotenkin toimintakykyisenä.
Ok. Eli pystyt jatkamaan rämpimistä niiden avulla. Hyvä, jos saat toipua samalla, huono, jos se tarkoittaa sitä, että niiden voimalla jatkat tuota sinua loppuun kuluttavaa polkua?
No mut mikä se realistinen vaihtoehto on? En syö lääkkeitä, mulle kirjataan lääkevastaisuus papereihin ja makaan sohvalla enkä jaksa edes syödä?
Syön lääkkeitä myös siksi, että niiden avulla sentään voin olla olemassa vanhenpana. En ehkä kovin hyvänä, mutta pystyn tsekkaamaan läksyjä, välillä käymään lasten peleissä tai vaikka pelaamaan jotain lautapelejä yhdessä. Ilman lääkkeitä olen itkeskelevä hermokimppu joka on lapsille pelottava ja ahdistava.
En tarkoittanut sitä, että sinun pitäisi lopettaa lääkkeiden käyttö. Ihan vaan kyselin sitä, että onko käynyt niin, että lääkkeiden avulla olet "keinotekoisesti" työkykyinen ja siksi joudut jaksamaan sellaista, jota et oikeasti kuitenkaan jaksaisi ja tilanne jatkuu ja jatkuu.
Olen itsekin käynyt joskus aikanaan parin vuoden raskaan trauman läpi lääkkeiden avulla ja ollut koko ajan töissä ja se oli ihan hyvä ratkaisu, koska trauma oli kertaluontoinen ja se poistui ajan myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin ne lääkkeet auttavat?
Pitää mut jotenkin toimintakykyisenä.
Ok. Eli pystyt jatkamaan rämpimistä niiden avulla. Hyvä, jos saat toipua samalla, huono, jos se tarkoittaa sitä, että niiden voimalla jatkat tuota sinua loppuun kuluttavaa polkua?
No mut mikä se realistinen vaihtoehto on? En syö lääkkeitä, mulle kirjataan lääkevastaisuus papereihin ja makaan sohvalla enkä jaksa edes syödä?
Syön lääkkeitä myös siksi, että niiden avulla sentään voin olla olemassa vanhenpana. En ehkä kovin hyvänä, mutta pystyn tsekkaamaan läksyjä, välillä käymään lasten peleissä tai vaikka pelaamaan jotain lautapelejä yhdessä. Ilman lääkkeitä olen itkeskelevä hermokimppu joka on lapsille pelottava ja ahdistava.
En tarkoittanut sitä, että sinun pitäisi lopettaa lääkkeiden käyttö. Ihan vaan kyselin sitä, että onko käynyt niin, että lääkkeiden avulla olet "keinotekoisesti" työkykyinen ja siksi joudut jaksamaan sellaista, jota et oikeasti kuitenkaan jaksaisi ja tilanne jatkuu ja jatkuu.
Olen itsekin käynyt joskus aikanaan parin vuoden raskaan trauman läpi lääkkeiden avulla ja ollut koko ajan töissä ja se oli ihan hyvä ratkaisu, koska trauma oli kertaluontoinen ja se poistui ajan myötä.
LIsään vielä, että hyvä, että on toimiva lääkitys, mutta onhan samalla keskitytty poistamaan niitä tekijöitä, jotka tekevät sinusta itkevän hermokimpun. Mikä on pohjimmainen ongelmasi, joka tekee sinusta itkevän hermokimpun? Tunnistatko sen itse ja saatko siihen mt-puolen apua, mikäli se sellaista vaatii?
Vierailija kirjoitti:
Oletko terapiassa vai ainoastaan lääkityksellä? Se lääkehän ei vie pois ongelmiasi vaan pitää sinut toimintakykyisenä kuten sanoit. Onko se sinun tavoitteesi? Syödä sopivaa lääkecoctailia, että jaksat sinnitellä vai yrittää parantaa pohjaongelmia? Keskittyykö kaikki sinun fyysisiin sairauksiisi ja saako mielenterveysongelmat mitään painoarvoa?
Mikä on todellinen ja aito työkykysi itsesi arvioimana?
Olen käynyt 3v.Kelan tukeman terapian ja jatkoin sitä vuoden vielä omalla kustannuksella.
Olen paljon työstänyt mun ongelmia ja olen muuttanut käyttäytymistäni, opetellut vetämään rajoja ja sillä tavalla henkisesti voinut paljon paremmin. En vaan oikein jaksa normaalia elämää kuten muut.
Kyllä me mielenterveysongelmat on pääroolissa. Fyysiset sairaudet vähemmällä vaikka niiden vaikutus on iso.
Mun mielestä en ole työkykyinen tällä hetkellä ollenkaan, enkä varmaan koskaan pysty täyteen työaikaan, mutta tt-lääkäri ja myös psykiatri on sitä mieltä, että tästä noustaan vielä ja työhön pitää palata ettei siitä tule liian vaikeaa.
Viimeksi olin saikulla 9kk, nyt olen ollut pari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten muka noin nuorella on vain 66 eläkeikä, eikö se ole enemmän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee työnantajallesi palvelus ja irtisanoudu. Joka työpaikkaan sikiää samanlaisia energia- ja rahasyöppöjä saikuttajia ja se on hemmetin kuormittavaa
Ap ei voi nyt missään tapauksessa irtisanoutua, koska ei ole työkykyinen etsimään uutta työpaikkaa ja hän menettäisi turvaverkkonsa. Valitettavasti aina joskus joku sairastuu ja se nyt vaan on sitten niin ja työnantajan kestettävä.
Saattaa myöskin olla, että ap:lle ei löydy sijaista tuosta noin vain, etenkin jos on asiantuntijatyössä. Pienemmillä paikkakunnilla ja muuttotappiokaupungeissa ei välttämättä tule edes pätevien ihmisten hakemuksia työpaikkailmoituksiin. Sitten sitä vain sinnitellään töissä, koska ei haluta jättää työkavereita tai työpaikkaa pulaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko terapiassa vai ainoastaan lääkityksellä? Se lääkehän ei vie pois ongelmiasi vaan pitää sinut toimintakykyisenä kuten sanoit. Onko se sinun tavoitteesi? Syödä sopivaa lääkecoctailia, että jaksat sinnitellä vai yrittää parantaa pohjaongelmia? Keskittyykö kaikki sinun fyysisiin sairauksiisi ja saako mielenterveysongelmat mitään painoarvoa?
Mikä on todellinen ja aito työkykysi itsesi arvioimana?
Olen käynyt 3v.Kelan tukeman terapian ja jatkoin sitä vuoden vielä omalla kustannuksella.
Olen paljon työstänyt mun ongelmia ja olen muuttanut käyttäytymistäni, opetellut vetämään rajoja ja sillä tavalla henkisesti voinut paljon paremmin. En vaan oikein jaksa normaalia elämää kuten muut.
Kyllä me mielenterveysongelmat on pääroolissa. Fyysiset sairaudet vähemmällä vaikka niiden vaikutus on iso.
Mun mielestä en ole työkykyinen tällä hetkellä ollenkaan, enkä varmaan koskaan pysty täyteen työaikaan, mutta tt-lääkäri ja myös psykiatri on sitä mieltä, että tästä noustaan vielä ja työhön pitää palata ettei siitä tule liian vaikeaa.
Viimeksi olin saikulla 9kk, nyt olen ollut pari.
Kertovatko he, miten se tulee tapahtumaan? Millaisen hoitosuunnitelman he ovat sinulle tehneet?
Vierailija kirjoitti:
Laihduta se ylimääräinen 50 kiloa pois ja lopeta tupakointi niin jaksaminen paranee. Hampaatkin vois hoidattaa kuntoon.
Mene terapiaan äläkä pura omaa pahaa oloasi muihin ihmisiin täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkoitus onkin se että moni ei pääse koskaan nauttimaan eläkkeestä, ihmisitä otetaan kaikki irti ja töiden merkitystä korostetaan kaikkialla, ja sitten voikin heittää henkensä kaikessa rauhassa kun ei ole enää käyttökelpoinen... tämä prosessi on tehty sille perustalle että pieni eliitti rikastuu yhä enemmän ja muut kurjistuvat yhä enemmän...
Ranskassa miljoonat ovat nyt kapinoineet kahta asiaa vastaan, eläkeiän nostoa 62->64 vuoteen ja demokratian vaihtumista diktatuuriksi/totalitarismiksi - vastaan...
Suomessa ei vain kapinoida vaan edellä mainitut ovat jo toteutuneet täällä...
Endosta, voisitko ajatella siihen ratkaisuksi kohdunpoistoa? Jos lapset on tehty ja se aiheuttaa jatkuvasti oireita niin eikö sen poistaminen poistaisi myös yhtä jatkuvaa murehtimisen aihetta? Itsellä sama edessä kunhan saan lapset tehtyä, sen jälkeen sanon heipat kohdulle ja jatkuville kivuille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin ne lääkkeet auttavat?
Pitää mut jotenkin toimintakykyisenä.
Ok. Eli pystyt jatkamaan rämpimistä niiden avulla. Hyvä, jos saat toipua samalla, huono, jos se tarkoittaa sitä, että niiden voimalla jatkat tuota sinua loppuun kuluttavaa polkua?
No mut mikä se realistinen vaihtoehto on? En syö lääkkeitä, mulle kirjataan lääkevastaisuus papereihin ja makaan sohvalla enkä jaksa edes syödä?
Syön lääkkeitä myös siksi, että niiden avulla sentään voin olla olemassa vanhenpana. En ehkä kovin hyvänä, mutta pystyn tsekkaamaan läksyjä, välillä käymään lasten peleissä tai vaikka pelaamaan jotain lautapelejä yhdessä. Ilman lääkkeitä olen itkeskelevä hermokimppu joka on lapsille pelottava ja ahdistava.
En tarkoittanut sitä, että sinun pitäisi lopettaa lääkkeiden käyttö. Ihan vaan kyselin sitä, että onko käynyt niin, että lääkkeiden avulla olet "keinotekoisesti" työkykyinen ja siksi joudut jaksamaan sellaista, jota et oikeasti kuitenkaan jaksaisi ja tilanne jatkuu ja jatkuu.
Olen itsekin käynyt joskus aikanaan parin vuoden raskaan trauman läpi lääkkeiden avulla ja ollut koko ajan töissä ja se oli ihan hyvä ratkaisu, koska trauma oli kertaluontoinen ja se poistui ajan myötä.
LIsään vielä, että hyvä, että on toimiva lääkitys, mutta onhan samalla keskitytty poistamaan niitä tekijöitä, jotka tekevät sinusta itkevän hermokimpun. Mikä on pohjimmainen ongelmasi, joka tekee sinusta itkevän hermokimpun? Tunnistatko sen itse ja saatko siihen mt-puolen apua, mikäli se sellaista vaatii?
Se on monen asian summa. Joku täällä arvelikin raskasta lapsuutta. Sitten on taustalla r.iskaus teini-iässä, rankka työpaikkakiusaaminen ja nöyryyttäminen mun ekassa työpaikassa. Lisäksi jokunen vuosi sitten nuorin lapsi meinasi kuolla.
Olen käynyt myös edmr-terapiassa purkamassa traumoja, mutta siis olen aika pelokas ja ahditumiseen taipuvainen ollut aina.
Vierailija kirjoitti:
Miten muka noin nuorella on vain 66 eläkeikä, eikö se ole enemmän?
Kato laskurista itse. Alin mahdollinen on mulla 66v11k eli melkein 67. Täysi eläke oli jotain 69v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko terapiassa vai ainoastaan lääkityksellä? Se lääkehän ei vie pois ongelmiasi vaan pitää sinut toimintakykyisenä kuten sanoit. Onko se sinun tavoitteesi? Syödä sopivaa lääkecoctailia, että jaksat sinnitellä vai yrittää parantaa pohjaongelmia? Keskittyykö kaikki sinun fyysisiin sairauksiisi ja saako mielenterveysongelmat mitään painoarvoa?
Mikä on todellinen ja aito työkykysi itsesi arvioimana?
Olen käynyt 3v.Kelan tukeman terapian ja jatkoin sitä vuoden vielä omalla kustannuksella.
Olen paljon työstänyt mun ongelmia ja olen muuttanut käyttäytymistäni, opetellut vetämään rajoja ja sillä tavalla henkisesti voinut paljon paremmin. En vaan oikein jaksa normaalia elämää kuten muut.
Kyllä me mielenterveysongelmat on pääroolissa. Fyysiset sairaudet vähemmällä vaikka niiden vaikutus on iso.
Mun mielestä en ole työkykyinen tällä hetkellä ollenkaan, enkä varmaan koskaan pysty täyteen työaikaan, mutta tt-lääkäri ja myös psykiatri on sitä mieltä, että tästä noustaan vielä ja työhön pitää palata ettei siitä tule liian vaikeaa.
Viimeksi olin saikulla 9kk, nyt olen ollut pari.
Kertovatko he, miten se tulee tapahtumaan? Millaisen hoitosuunnitelman he ovat sinulle tehneet?
Käyn tt-psykologilla kerran viikossa, tapaan psykiatria kerran kuussa ja sain poikkeuksellisen etätyöluvan, eli vain 1 päivä viikossa konttorilla. Muuten meillä käydään 3-4 päivää. Lisäksi tt-lääkäri soittaa mulle kahden viikon välein. Koen, että saan ihan hyvää hoitoa, parempaa kuin viimeksi jolloin lähinnä makoilin himassa ja ihmettelin.
Loppu on sitten sellaista,.että käyn kävelyllä joka päivä ja teen asioita mistä nautin. Niitä nyt ei montaa ole, mutta jotain sentään jäljellä. Nyt olen katsellut semmoista keramiikkakisaa. Teen jotain käsitöitä ja luen paljon kirjoja,kun kerrankin on aikaa.
Kiitos kaikille, on ollut hyviä näkökulmia ja hyviä ajatuksia tuosta työkyvystä.
Nyt laitan koneen kiinni. Rajoitan myös nettiaikaa ja nyt alkaa tän päivän osalta se olla loppu.
Ap
On suomessa surkeeta porukkaa. Valivalivali eikä muuta osata. Puolet lähinnä mielenterveystapauksia ja osalla muuten vaan joku lorvikatarri.
Vierailija kirjoitti:
On suomessa surkeeta porukkaa. Valivalivali eikä muuta osata. Puolet lähinnä mielenterveystapauksia ja osalla muuten vaan joku lorvikatarri.
Niin. Se on ikävä, että mielenterveysongelmaiset tyypit (r.iskaajat ja kiusaajat) rikkovat niiden muuten terveiden mielenterveyden.
Älä huolehdi siitä 66 ikävuodesta!
Eläkeikäsi tullaan vielä tarkistamaan ylöspäin!
60 on uusi 30!