Aftersun - Päivämme auringossa - Pitkästä aikaa upea elokuva, joka kannattaa käydä katsomassa elokuvateatterissa

Hyvä ylen juttu elokuvasta. https://yle.fi/a/74-20026594

Varo spoilereita:

Omaa kokemustaan mukaillen ohjaaja halusi näyttää isä-tytär-suhteen hyvänä asiana kummankin elämässä.

Halusin, että ensimmäisestä kuvasta asti on selvää, että heidän suhteensa on lämmin ja rakastava. He saavat toisiltaan jotakin ainutlaatuista, voimaa. Lisäksi isä saa vanhempana olemisesta merkitystä elämäänsä, Wells kertoo.

Vime kädessä ohjaaja halusi jättää katsojalle vapauden tulkita itse, mistä Calum tarkalleen ottaen kärsii. Muuten elokuva olisi ollut vaarassa typistyä vain yhden mielenterveydellisen ongelman kuvaukseksi.

Merkittävin saamani palaute on ollut, kun katsojat ovat sanoneet, että Calumin henkisen kamppailun kuvaus on tuntunut heistä autenttiselta ja joltakin, mitä he eivät ole ennen nähneet elokuvissa.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ylen juttu elokuvasta. https://yle.fi/a/74-20026594

Varo spoilereita:

Omaa kokemustaan mukaillen ohjaaja halusi näyttää isä-tytär-suhteen hyvänä asiana kummankin elämässä.

Halusin, että ensimmäisestä kuvasta asti on selvää, että heidän suhteensa on lämmin ja rakastava. He saavat toisiltaan jotakin ainutlaatuista, voimaa. Lisäksi isä saa vanhempana olemisesta merkitystä elämäänsä, Wells kertoo.

Vime kädessä ohjaaja halusi jättää katsojalle vapauden tulkita itse, mistä Calum tarkalleen ottaen kärsii. Muuten elokuva olisi ollut vaarassa typistyä vain yhden mielenterveydellisen ongelman kuvaukseksi.

Merkittävin saamani palaute on ollut, kun katsojat ovat sanoneet, että Calumin henkisen kamppailun kuvaus on tuntunut heistä autenttiselta ja joltakin, mitä he eivät ole ennen nähneet elokuvissa.

Juuri tuo kamala ristiriita lämpimän isä-lapsi-suhteen ja isän salattujen ongelmien välillä teki elokuvasta hyvin raskaan ja mieltä kaihertavan. Joillekin se vaan kolahtaa joko omien kokemusten ja tunteiden kautta tai koska on erityisen herkkä kokemaan empatiaa jopa fiktiivisiä hahmoja kohtaan.

Olipa typerä idea katsoa YouTubesta uudestaan se tanssikohtaus, missä soi Under Pressure ja lukea videon kommentit. Nyt ei meinaa itkusta tulla loppua ja pitäisi jaksaa tehdä töitä.

Upea leffa! Harvoin tulee itkettyä enää jälkikäteen millekään leffalle, mutta tästä löytyy koko ajan uutta itkettävää.

Näen selvästi miten tässä vihjataan, kuinka oman lapsen saaminen on herättänyt aikuisessa Sophiessa pakkomielteen päästä sopuun oman lapsuutensa haavojen kanssa. Itselleni on käynyt tismalleen samalla tavalla.

Katsoin eilisiltana eikä itkusta meinannut tulla illalla loppua eikä nytkään töiden lomassa. Mikä mestariteos!

SPOILERI:

Edelleen olen niin häkeltynyt siitä, kuinka taitavasti it*emurhatematiikka tuli esille pienien yksityiskohtien kautta - isä ei välitä bussista ja meinaa tulla yliajetuksi, ostaa kalliin maton Sophielle lahjaksi vaikka surkutteli rahanmenoa pieni hetki sitten ja on elokuvan loppua kohden niin paljon vapautuneempi koska on päättänyt mitä tekee Sophien lähdön jälkeen.

Kylläpä tämä elokuva jätti tyhjäksi, aion katsoa vielä kerran tai pari koska tällä elokuvalla on vielä niin paljon annettavaa!

Minäkin pidin tuosta, että asioista kerrottiin hyvin hienovaraisilla vihjeillä ja pienillä yksityiskohdilla, eikä mielenterveysongelmilla mässäilemällä. Samoin hyvä ratkaisu oli se, että tytär oli kuitenkin pitkälti hyväntuulinen koko leffan ajan, lapsen suru ja itku on niin ahdistavaa katsottavaa ja se olisi ehkä liikaakin alleviivannut tarinan surullisuutta. Elokuvan loppu tuntui silti sydäntäsärkevältä.

Tässä kohtaa viimeistään oli pakko antaa kyyneleiden tulla. Niin hieno kohtaus. 

Ilmiannettu asiattomana!

Paul Mescal näyttää kyllä ihan kolmekymppiseltä vaikka onkin vasta 27. 

Lauantaina on leffaliput puoleen hintaan! Menen itse ainakin katsomaan tämän uudestaan. Ap

Elokuvat eivät saa minua itkemään, mutta tämän jälkeen itkin. Kun nyt jo aikuiset lapseni olivat lapsia, kärsin masennuksesta. Elokuva kuvaa niin hyvin tuskan ja uupumuksen keskellä pintansa pitävää rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Elokuvat eivät saa minua itkemään, mutta tämän jälkeen itkin. Kun nyt jo aikuiset lapseni olivat lapsia, kärsin masennuksesta. Elokuva kuvaa niin hyvin tuskan ja uupumuksen keskellä pintansa pitävää rakkautta.

Tämä. Ja samalla päinvastoin; rakkaus ei riitä peittämään tuskaa ja uupumusta.

Itsekin itkin elokuvaa katsoessa ja parina päivänä sen jälkeenkin.

Näin leffan jo toisen kerran. Nyt tunteet eivät läikkyneet yhtä pahasti yli mutta kyllä se tanssi ja vihonviimeinen kohtaus sai melkein vapisemaan liikutuksesta.

Aftersun on enemmän kuin elokuva.

Itse kai olen sitten jotenkin omituinen koska tämä elokuva ei mennyt tunteisiin ollenkaan. Tuntui lähinnä vain ylipitkältä matkailumainokselta 90-luvun Turkille.

Olin katsomassa lauantain halpispäivänä ja salissa oli paljon porukkaa. Elokuvan loputtua eräs mies totesi ääneen "täyttä paskaa" joten ilmeisesti en ollut ainoa joka ei elokuvasta saanut mitään irti.

Ehtikö joku lukea mitä siinä postikortissa luki mitä isä katsoi elokuvan loppupuolella?

Itse en ehtinyt lukea siitä kortista mitään, joten tuntuu että jokin ratkaiseva osa juonesta jäi nyt ymmärtämättä.

Vierailija kirjoitti:

Ehtikö joku lukea mitä siinä postikortissa luki mitä isä katsoi elokuvan loppupuolella?

Itse en ehtinyt lukea siitä kortista mitään, joten tuntuu että jokin ratkaiseva osa juonesta jäi nyt ymmärtämättä.

Jäähyväiskirje tyttärelle.

Isäni kuolemasta tuli juuri 19 vuotta. Hän oli myös melko ongelmainen persoona, mutta silti tästä elokuvasta tuli mieluummin lämmin olo kuin surullinen. Kyyneleet nousi kyllä silmiin pari kertaa, mutta en silti pitäisi tätä mitenkään erityisen surullisena elokuvana. Liikuttava kylläkin.

Oli hyvä, katoin just Areenasta...